Tuli näistä päästökauppakirjoituksista sekä öljyn hinnan vaikutuksista vain mieleen:
Miksi pohjoismaissa jossa tuotetaan valtavasti vesivoimaa, voidaan sopia markkinahinta kalleimman mahdollisen sähköntuotannon mukaan ja sitten tuottaa se halvimmalla?
Yhtiöt joilla on suomessa vesivoimaa (en mainitse Liliuksen johtaman yhtiön nimeä), saivat valtiolta aikoinaan (veronmaksajilta) ilmaisia päästöoikeuksia. Sähkön pörssihinta laskettiin kivihiilivoimalan maksaman sähköntuoton mukaan.
Sitten he tuottivat suurimman osan sähköstä vesivoimalla ja myivät hyvällä voitolla ylimääräiset päästöoikeudet.
Lilius kuittasi jokusen kymmenen miljoonaa siitä ja osakkeenomistajat myös aimo siivun. Veronmaksajille ei tullut muuta kuin kalliimpaa sähköä.
En uskalla kuvitellakkaan paljonko yhtiöt nettosivat nyt kun öljyn hinta oli todella korkealla. Näemme sen tietysti osavuosikatsauksesta.
Tämäkö on päästökauppojen tarkoitus. Kuinkahan helvetin tyhminä Meitä kuluttajia pidetään? Ai niin, mutta suomessa kun ei ilman sähköä oikein voi olla.
Säästää voi tieten, mutta silloin sähköyhtiö ainakin yrittää nostaa hintaa koska: "sähköä on kulutettu budjetoitua vähemmän"... Siis mitä vittua? Kokkolan energiahan yritti tätäkin, mutta perui viime hetkellä koska olisi menettänyt asiakkaansa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos sähkön hinnassa on mielestäsi hirveästi ilmaa ja sähkön tuottajat tekevät hurjia voittoja, ei silloin kannata narista asiasta netin keskustelupalstoila vaan perustaa oma sähköyhtiö. Nythän sinulla on erinomainen mahdollisuus tulla helposti miljonääriksi, eikö vain.
Sähkön hinnan muodostuminenhan on ollut jo pitkään täysi VITSI. Ollaan kilpailevinaan ja nauretaan tyhmille kuluttajille paskaset naurut päälle.
Ja tämä ilmastonmuutoshypetys on juuri se lottovoitto jolla kuluttajia voidaan rahastaa mennen ja tullen