onko sitä olemassa vai onko se vaan meidän kuvittelua, ...uskotaan vaan johonkin niin lujasti?
Ei ole rakkaus-palsta, mutta tuli vaan mieleen. Ku ois hyvä jo löytää se tai ainakin sen tapanen...
Ei ole rakkaus-palsta, mutta tuli vaan mieleen. Ku ois hyvä jo löytää se tai ainakin sen tapanen...
Vastaukset 58
Vanhimmat
Mutten usko, että olisi vain yksi oikea..onneksi...
kun ei just tuota hyväksy, että joku niin suuri asia ois vaan hetkellistä. Sen taidon jos osais, elämä ois helvetin paljon helpompaa.
Pitää vain olla yritystä ja malttia ja ylensä taitaa puuttua jompaa kumpaa. ;-)
Mielenkiintoinen ajatus sinänsä, etä kuviteltu rakkaus tuntuisi oikealta, jos siihen vain uskoisi tarpeeksi lujasti. Vai voiko uskoa jotenkin pakottaa?
tässä taitaa olla lapsuus ja kasvatus taustalla, joo..eikä sitten mutinoita.
Kyllä se kait usein on taidon puutetta, ehkä tunneälyssäkin on jotain pielessä. Tai ei jakseta paneutua tähänkään asiaan riittävän hyvin, syvällisemmin. tai sitten oon taas liian analyyttinen ;D
Ei rakkaus ole kyllä uskon asia, se tulee vaan. Mut hauskaa, kun on vieläkin näin perustavalaatusia juttuja hakusissa, elämällä on vielä paljon annettavaa :DD
Kun tahdot tarpeeksi, niin uskot. Kun uskot, niin rakastat.
Vähän akateemista saivastelua, mutta kuitenkin. Silloinhan voisi ottaa ensimmäisen vastaantulevan ja päättää, että tuntee rakkautta. Vähän kun voisi päättää uskoa jumalaan. Tottahan sitä uskoa voi harjoittaa tai sitä rakkauttakin, mutta tuskin pakottaa tunteitaan.
määrä auttaa luomaan uskon asiaan kuin asiaan.
Itselleen valehtelu ei ole taitolaji, se on tahtolaji.
tietäväsi jotain rakkaudesta, niin tämä maapallo on tuhoon tuomittu. Sinun kaltaisesi kusipäät ei rakasta kuin itseään. Olet vastenmielisin nettipersoona johon olen koskaan törmännyt ja se, että sinun kaltaisesi käyttää sanaa rakkaus halventaa kaikkia oikeita ihmisiä.
ja sellastakin tapahtuu. Ei oo taitoo elää elämää oikein, olla itselleen hyvä.
liirumlaarumia. Ei tässä nyt muuta voi sanoa.
Puhutko elämästä vai romantiikasta?
Uskon, et elämässä on ajoittain oikeaa romantiikkaa ja romanttista rakkautta kahden ihmisen välillä. Todellinen Rakkaus on vaan jotain ihan muuta kuin romanttista diipadaapaa.
ne oo aika käsi kädessä kulkevia juttuja, romantiikka ja elämä, romantiikka kuuluu elämään ja toisinpäin.
Nii, tosi rakkaus on aika tylsää. Se joka kestää vaan kaiken ja on jatkumo toisen perään. ja siitä ei ees pääse eroon.
Romanttisuus on ohikiitävissä minimaalisen pienissä Hetkissä. Mut, ei ihminen voi jäädä niihin hetkiin roikkumaan, tai kaipaamaan niitä hetkiä, menee kaikki uudet hetket ohi niin, ettei huomaakaan, tai sit huomaa vasta kun on liian myöhäistä.
eteenpäin on katsottava. Jotkut on niin kaikesta kaikesta olleesta hyvästä kiinni pitäviä, vaikka ei voiskaan pitää kiinni.
Musta se on vain kuvittelua. Kyllähän luulosairaatkin saa ihan fyysisiä oireita pelkän mielikuvituksen perusteella. Joka tapauksessa jokainen ihminen kokee ja määrittelee rakkauden eritavalla, joten kahden välistä romanttista rakkautta ei ole olemassa kuin unelmissa.
Rakkaus aiheuttaa kyllä mulla ainakin fyysistä kipua. Onko se sitten luulosairautta...voipa ollakin.
Helpompaa on rakastaa ilman romantiikkaa, mut jostain se tunne on siihen saatava. Milläs muullä kuin romantiikalla?
mutta sellainen me rakastamme toisiamme ajattelu on ihan hullua. Toinen rakastaa aina enemmän kuin toinen, molemmilla on omia motiivejaan ja painolastejaan, naiselle rakkaus on juuri tuota romantiikkaa ja miehelle taas arkea.
Musta olisi ihanaa, jos olisi sellaista kaikenylittävää elokuvarakkautta, mutta ei sellaista ole. Rakastaminen oikeasti on tahdon asia.
että siinä kuitenkin on tehvävä itselleen hyvin. ja henkilöä on pitänyt lapsena rakastaa. Jos vanhemmat eivät ole rakastaneet, vaikeeta on aikuisenakaan itse sitä tehdä.
jopa todennäköistä... Mut se vaatii opettelua joustamista opettelua luopumista jne... Se varmasti tulee eteen aikanaan... Oman itsensä likoon heittämistä ja omasta luopumista. Se vaan vaatii molemmilta paljon...
olemassa :)
romaania sitä taas on luettu, parisuhteessa oleva vanhempi akka.
Pysytään vaan siellä aidan sisäpuolella ja lopetetaan se teinityttömäinen haahuilu.
mä en lue mitään roskaromaaneja, en kato saippuasarjoja, ...annapas nyt munkin välilä vähän haahuilla. Hyvää se tekee, niin sielulle kuin ruumillekin.
kyllä mä siihen uskon vaikka mun true love on heikolla hapella tällähetkellä :( Olishan se mahtava juttu jos ja kun se suuri ikuinen rakkaus osuisi kohdalle. Mut jos ei osu niin elämässä on paljon muutakin mikä on tärkeää :)
riitä?
Siinä on aina ylä- ja alamäkiä.
Nykyajan ihminen ei osaa elää alamäessä.
tarkoitinkin. Että elämässä on paljon muutakin kuin true love..
Hyvä parisuhde, suhteellisen tyytyväinen elämä riittävät ihan hyvin.
Alamäet ja ylämäet tulevat ja menevät. Aina ei voi olla ihanaa. Näinhän se menee.
Kyllä mun mielestä nykyajan ihminen osaa elää niin ylä- kuin alamäetkin.
Jokainenhan kuitenkin haaveilee elämää suuremmasta rakkaudesta, mutta vain harva sen ikuisesti tavoittaa.
niin se on aina ollut! Voi hyvä Sylvi, kuka täällä noin tosikko on?
minä.
ei ole koko ajan elämää suuremmin rakastunut.
ja oman kokemuksen mukaan useimmat rakastuu syvästi kerran kymmenessä vuodessa. Siis just niitä kriisiaikoina, 30v, 40v..
"Kyllä mun mielestä nykyajan ihminen osaa elää niin ylä- kuin alamäetkin."
En usko, vaikka tietenkin osa osaakin. Tai siis HALUAA. Haluamisestahan siinä on kyse, ei osaamisesta. Ja tuskinpa ovat osanneet (mitä mä just sanoinkaan) aikoinaankaan, samanlaisia tahvoja ne on olleet silloin nakkisotien aikaankin kuin nyt. Silloin on vaan ollut sellainen tapa että kun yhteen mennään, niin yhdessä kanssa pysytään vaikka oltaisiin alusta saakka vapaassa pudotuksessa. Mutta eihän nykyaikana moisia ikäviä velvoitteita ole, nykyihminen osaa vaatia ja haluta sitä tunteenpaloa tasaisin väliajoin. Olkoon asiat näennäisesti miten hyvin tahansa, niin sieltä se vaan puskee esiin se kaipaus niistä suurista tunteista. MINÄHÄN saan olla itsekäs, MINÄHÄN elän vain kerran!
ne pyöreät vuodet koetaan kriiseinä? Lähestyvä vanhuus ja kuolemanpelkoko ne kriisit pukkaa pintaan?
en ole täällä tulevaisuudessa kokemassa rakkautta. Se on kyllä koettava just nyt, niin kuin kaikki muutkin jutut.
Haaveilin rantamökistä..menin ja ostin. Se siinä. Samoin on toimittava rakkauden kanssa, jos siihen on mahdollisuus. Eikä kärsiä.
ihminen on yksilöllinen, toinen tekee toista ja toinen toista. Niin aika kuin ihmisetkin muuttuvat.
Mutta ylä- ja alamäkiä on monenlaisia niin parisuhteessa kuin muissakin elämän osa-alueissa.
Tasapaksu elämä turruttaa ihmisen näinhän se on.
"Olkoon asiat näennäisesti miten hyvin tahansa, niin sieltä se vaan puskee esiin se kaipaus niistä suurista tunteista. MINÄHÄN saan olla itsekäs, MINÄHÄN elän vain kerran!"
Tottapa tuokin, eipä siihen enää ole paljon mitään lisättävää. Se on jännä asia tuo totuus, se voi olla toisena hetkenä toinen ja kohta taas muuttua aivan eri suuntaan.
kun täytin 30, erosin. Olin ollut naimisissa 10 vuotta ja se riitti sitä juttua. Nelikymppisenä on taas omat kriisit..kait ne ikään liittyy. Herää miettimään asioita syvällisemmin..mitä oon saanut aikasiks, mitä haluan. Onko kaikki niin kuin haluisin?
Siis itsellä ei oo sellasii pelkoja..en ole vanha!!! Voisin näyttää ees vanhemmalta, ei tulis yllätyksiä. Ja käyttäytyä ikäiseni tavoin ;D
Ei oo mitään syytä olla uskomatta pohjimmiltaan vaikka kuinka välillä vituttaa kuin oravaa jonka käpy on jäässä ja häntä karvaltaan harva.
Ei se väkisin tule. Tarttee olla oikeet ihmiset vastakkain ja vielä oikealla asenteella.
Nimenomaan nyt mä uskon että on mahdollista löytää sellanen joka on just oikeanlainen ja että sekin voi tykätä musta... ... :)
vaikeimman kauttahan täällä kaikki menee.Pakko olla tyly vaikka niin ei haluis. Ja olla tosiaan itserakaskin..
Mut sitten kun sattuu kaikkee ihmeellistä, ei voi kun ihmetellä, no...maailama on ihmeellinen. Mennään vaan mukana.
Riippuu missä sen vaikeuden itselleen tekee. Mulla edellinen suhde oli niin torso rakkauden suhteen että lähdin siitä vaikka se oli lähes kaikissa mahdollisissa suhteissa tappio. Vain silleen voi raivata tilaa puutarhaansa juuri sille rehulle jonka sinne haluaa kukkimaan.
kauan sitten. Lähtenyt turvallisesta elämästä, hypännyt tuntemattomaan, mutta ollut onnellinen ja itsenäinen.
Ne uudet kukatkin vaan tahtoo lakastua jossain vaiheessa..kylvetään sitten uusia,lajikkeitahan riittää.
Vankat puut kestää ihmisiän.
kukkakin kestää loppuun saakka, kun sen tarpeeksi myöhään istuttaa.
jos myyrät ei syö juuria :D
http://uk.youtube.com/watch?v=Y6nypZLLqz4
http://uk.youtube.com/watch?v=GgIWCeQXrzk
upea vanha, terve puu kaadetaan, kun se vois olla kaikkien ilona..ja halattavana ;)
uskoa omaan mielikuvitukseen.
Mielestäni ja kokemuksestani olen sitä mieltä, et on se oikea, ei sen tapaista. Ei saa koskaan tyytyä kehenkään tai mihinkään, vaan katsoa ja odottaa! Täytyy vain olla avoin, itsellinen ja positiivinen ja toivoa (ei täydellistä, vaan) Minulle täydellisesti sopivaa kumppania. Unohda ne sun ulkoiset toiveet(esim.tumma, yli 178 cm ym..) Ole vastaanottavainen Rakkaudelle ja se tulee luoksesi ja silloin tiedät!
oon ollutkin kyllä aina sellanen persoona-ihminen. Se on tärkeetä, ei mikään ulkoinen ominaisuus. ja joskus on päästänyt sellanen käsistään..
hetkittäin mahdollista.
, on olemassa enemmän ja vähemmän sopivia vaihtoehtoja. Ei tuon enempää. Mukava olisi tietysti ajatus siitä että jossain olisi joku jonka kanssa kaikki natsaisi, mutta mahdotontahan tuo on.
mutta kuitenkin haluis uskoo silti jonkun olevan todella mun lego-kappale.
Sehän edellyttäisi uskoa johonkin fatalismin kaltaiseen.
ja se on kyllä hullua. Mutta rakkaus on puolet kemiaa ja puolet henkimaailman asioita ;D
olen melko varma siitä, että jokaista varten on olemassa useampia "oikeita", joiden kanssa se "true love" on mahdollista löytää.
Ei se ihan kaikkien kanssa siis ole mahdollista, mutta ei myöskään ensimmäisen tai toisenkaan takapakin jälkeen mahdotontakaan.
Joskus sen löytyminen vaan vie aikaa. Toiset taas löytävät sen heti. Molemmista lienee esimerkkejä ihan riittämiin.
"sen tapanen" :) eipäs nyt vaivuta epätoivon yöhön siellä. Pää pystyyn vaan, niin elämä alkaa taas hymyilemään ja hyviä asioita tapahtumaan.
en vaivu, paitti ihan vähän.
hoituvat itsestään, toisia joutuu vähän itsekin tönimään eteenpäin.
Ja surkuttelemalla tulee surkea olo.
mielestäni en sitä tarvitse..kunnioitus on paljon tärkeämpää kuin rakkaus
..tulloo kerta eläes vastaan ko tosirakkaus..semmottisen kohatesaa siit tarttisi pitää kovast kii..ko sepä ei olekkaa iha nii selviö jotta se toistekkaa vastaa tulisi..se voipi männä karkuu ko koetat sitä sitte uuestaa ettiskellä..nii..jotta ota kii ko näjet..!!
:)
totta kuin totinen torvensoittaja. Sellasta ei saa päästää karkuun, koska siitähän seuraa menetys.
Kyllä sitä on olemassa, tiedän sen. Kuviteltu rakkaus lässähtää yleensä suht pian, jotta sen erottaa aika nopeasti aidosta rakkaudesta.