vipunosto maaten

Tomppa Jones

olen aloittanut weiderin menetelmällä treenaamisen
ja olen nyt 5,5kk treenannut.

saan tehtyä liikkeitä todella tehokkaasti ja puhtaasti, mutta minua pari liikettä mietityttää.
esim. miten vipunosto maaten tehdään tehokkaasti?
pitäisikö liike tehdä siten, että alkuasennossa painot ovat rinnan päälle ja siitä lasketaan sivulle ja lasketaanko ne siitä alkuasentoon rinnan päälle.. mietin, että olisiko sellainen liike tehokkaampi jossa painot olisivat suorilla käsillä josta ne laskettaisiin sivulle ja siitä alkuasentoon eli suorille käsille..
tuntuu, että liike tuntuu vain käsivarsissa ei niinkään rintalihaksessa missä sen pitäisi tuntua siis se venytys.

pitää myös sanoa, että vipunosto edestä kp:lla ja etenkin tangolla on ihan epäinhimillinen.
olen nyt weiderin menetelmässä siinä vaiheessa jossa pitää 1. sarjassa tehdä max. 5 toistoa ja toisessa max. 10-12 toistoa.
tämä vipunosto edestä ei usein onnistu varsinkaan isommilla painoilla ilman että hieman vartaloa heilauttaa vaikka ohjeissa sanotaan että vartaloa EI SAA HEILAUTTAA!
10-12 toistoa onnistuu melko hyvin, mutta viimeiset nostot on täyttä tuskaa ja tekniikka saattaa pettää jolloin vartalo liikkuu..

kyllä mut nyt taas haukutaan maan alimpaan helvettiin näitten kysymysten jälkeen... :(

4

1151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ssasasasasaas

      Siis vipunosto maaten tehdään yksinkertaisesti niin, että makaat selälläsi ja nostat käsipainot rintasi yläpuolelle niin että kädet ovat suorana. Siitä sitten lähdet laskemaan käsi sivuille mutta kannattaa hieman koukistaa kyynärpäitä ettei nivelet poksahda. Lasket painot siihen saakka kunnes rintalihaksissa tuntuu KEVYTTÄ venytystä ja nostat (ikäänkuin puristat) painot takaisin yläasentoon niin että kädet ovat suorana rintasi yläpuolella. Keskity tuntemaan rasitust rintalihaksilla ja ajattele rintalihaksia ja niiden työskentelyä tehdessäsi liikettä. Kuvittele, että kätesi ovat vipuja jotka eivät aktiivisesti osallistu nostoon vaan toimivat rinnan apuna.

      Weiderin menetelmässä on myös kohta jossa sanotaan jotain sen suuntaista, että jos liike aiheuttaa vähänkään vääränlaista kipua tai sen suorittaminen on vaikeaa niin vähennä painoa liikeessä. Toisinsanoen teet liikkeen sellaisilla painoilla joilla pystyt sen turvallisesti ja oikealla tekniikalla suorittamaan. Pieni heiluminen nyt muutenkaan tuskin haittaa mitään kunhan et loukkaa itseäsi.

      • Tomppa Jones

        Kiitti vastauksesta! Eli toisin sanoen olen tehnyt liikkeen hieman väärin.. no ei se mitään..
        Nyt tiedän miten liike tehdään sillain että rasitus kohdistuu juuri rintalihaksiin eikä käsivarsiin.
        Eli liike on hyvin pelkistetty ja tehokas kun vertaa miten minä olen sen riuhtonut ihan väärin ennen.


      • afaaffafa
        Tomppa Jones kirjoitti:

        Kiitti vastauksesta! Eli toisin sanoen olen tehnyt liikkeen hieman väärin.. no ei se mitään..
        Nyt tiedän miten liike tehdään sillain että rasitus kohdistuu juuri rintalihaksiin eikä käsivarsiin.
        Eli liike on hyvin pelkistetty ja tehokas kun vertaa miten minä olen sen riuhtonut ihan väärin ennen.

        hyvä, että oli apua. Googleta ja etsi netistä tietoa jos jokin asia askarruttaa. mm youtubessa on paljon erilaisia videoita liikkeistä ja niiden suorittamisesta. tosin kaikki ei välttämättä ole mitään malliesimerkkejä että "suodatin" päälle myös.


    • Arska

      Turha liike, ei tuosta ole sulle muuta hyötyä, kuin saat hetken heiluttaa käsiäsi tahdissa. Bonuksena saat sitten kivan tulehduksen olkapäihin, jos huonosti käy.

      Asiaan: jos nyt aiot tehdä tätä liikettä, niin painot nimenomaan sen mukaan, että saat tehtyä sen 12 toistoa, tämä EI OLE voimaliike, olkapään lihakset ovat pienet, ja ne eivät kaipaa suurta rasitusta. Esim.penkkipunnerrusta jos teet, niin "viparit" ovat käytännössä turhia silloin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      50
      2244
    2. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      932
    3. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      24
      909
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      904
    5. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      863
    6. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      52
      842
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      120
      828
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      763
    9. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      749
    10. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      743
    Aihe