Jos ihminen "peittää jälkensä", niin se voidaan ymmärtää siten, että hän peittää ainoan jättämänsä jäljen taikka siten, että hän peittää kaikki useat jättämänsä jäljet. Mutta entäpä, jos hän peittää vain yhden useasta jättämästään jäljestä? Voiko sittenkin sanoa, että "hän peitti jälkensä"? Mielestäni kyllä, koska voidaan selkeästi osoittaa minkä jäljen hän totaaliobjektiivin akkusatiivimuodon mukaisesti on kokonaan peittänyt. Kinkkisemmäksi kysymyksen asettelu sen sijaan muodostuu, jos hän peittää osan jättämistään jäjistä, esimerkiksi kaksi kolmesta. Mielestäni silloin ei voida sanoa "hän peitti jälkensä", sillä hän ei ole totaaliobjektiivin antaman vaikutelman mukaisesti suorittanut loppuun työtään, vaikkakin yhdenkin jäljen peittäminen on tapahtunut osana tuota suoritusta.
Toisin sanoen, jos hän jättää kolme jälkeä, niin peittäessään yhden, voidaan sanoa "hän peitti jälkensä", peittäessään kaksi voidaan sanoa "hän peitti osan jäljistään, ja peittäessään ne kaikki kolme voidaan taas todeta "hän peitti jälkensä".
Onko kellään kommentteja?
Toisin sanoen, jos hän jättää kolme jälkeä, niin peittäessään yhden, voidaan sanoa "hän peitti jälkensä", peittäessään kaksi voidaan sanoa "hän peitti osan jäljistään, ja peittäessään ne kaikki kolme voidaan taas todeta "hän peitti jälkensä".
Onko kellään kommentteja?
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Hän peitti jälkiään." ilmaisisi osittain tehtyä tai keskeneräistä toimintaa.
"Hän peitti jälkiään" ei ole mielestäni oikea tapa ilmaista asiaa, joka on jo tapahtunut loppuun; esimerkiksi, että kyseinen henkilö on jo saanut valmiiksi suunnittelemansa urakan peittää kaksi kolmesta jäljestään. Kyseinen ilmaisu kuvaa ennen kaikkea keskeneräistä toimintaa.
se pilvenpoltto teettää.
Kysymys sivuaa ilmiötä, josta käytetään nimitystä aspekti. Tästä voit lukea lisätietoa vaikkapa täältä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aspekti_(kielitiede)
Yritin peitellä kerran jälkiäni jälkikäteen, mutta eihän siitä mitään tullut. Jäi vain jälki käteen.
Jossakin prof. Veikko Huovisen littlejutussa muistelen sissien löytäneen urhean vastustajan jälkiä metsästä. He olivat heti jäljillä: ”NKVD-miehiä. Vain niillä on ruokalistallaan vesipuolukoita!”
Lyhenne NKVD tarkoittaa avattuna ja suomennettuna suunnillensa sisäasiainkansankomissariaattia, mikä se sitten lieneekään.
(...) mikä se sitten lieneekin.
Perustelut:
- lieneekin-lisäys viittaa verbin myönteiseen indikatiiviin (oikea kielioppitermi?)
Virkkeen kuuluu mielestäni mennä näin:
Lyhenne NKVD tarkoittaa avattuna ja suomennettuna suunnillensa sisäasiainkansankomissariaattia, mikä se sitten lieneekin.
Meille jälkeen jääneille ollee luvallista tehdä virheitä tuollaisissakaan.