Pari huomiota palstasta ynnä aktivismipohdiskelua

"Where once was light
Now darkness falls
Where once was love
Love is no more",

lauloi sangen viehättävä islantilainen laulajatar Emilíana Torrini Kaksi tornia -elokuvan Klonkun teemassa, ja nuo sanat sopivat hyvin tähän palstaankin: ATM-teema on vastoin kaikkia odotuksia tullut jäädäkseen. Oikeastaan enää puuttuisi, että palstan otsikko päivitettäisiin uutta paradigmaa vastaavaksi, mutta nykyinenkin kelpaa. Myönteistä on, että vaietusta asiasta voi viimein puhua jossakin myös suomeksi: sinänsä ansiokkaan Ihmissuhteet ja tasa-arvo -blogin kommenttiosastonkin painopiste on siirtynyt viime aikoina yhä enemmän toisaalle. (Englanniksihan jo vuosia on löytynyt varsin vireä love-shyness-foorumi, jossa keskusteluja kuitenkin rajoittaa se, ettei sinne vahingossakaan koskaan eksy yksikään normaali terve ihminen - ainakaan muussa mielessä kuin trollatakseen.) Mainittakoon suomenkielisistä alan foorumeista myös vähän aikaa sitten paluun parrasvaloihin tehnyt Finnchan, jonka käyttäjäjakaumasta kertoo jotakin se, että luuseriuden märehtimiseen avattiin oma "Anonyymit anonyymit" -osio.

Toisena huomiona nostettakoon esille myönteinen kehitys siinä, että naisten puheiden ja tekojen välinen ristiriita on ainakin tällä palstalla vähenemässä yhdessä asiassa: viime aikoina kokemattomien miesten kelpaamattomuudesta on lopultakin myös puhuttu rehellisesti turhan toivon ja "kyllä vielä joku (muu)" -fraasien sijaan. Saa nähdä, yleistyykö tämä diskurssi pikkuhiljaa myös johtaviin mielipidevaikuttajiin, kuten Reginaan, Cosmopolitaniin ja Demiin... Epämiellyttävä suora puhe kuitenkin on mielistelevää valhetta parempi vaihtoehto.

Sitten vielä ajatusleikkiä: Jos kuvitellaan, että ATM-asiaa lähdettäisiin nostamaan tältä palstalta suuren yleisön tietoisuuteen, millainen keulakuvan pitäisi olla? Itse näkisin kaksi seikkaa tärkeydessään ylitse muiden. Ensinnäkin äänitorven pitäisi olla sellainen, josta näkyvyys ja julkisuus ei tekisi haluttua - mikäli hän nousisi tämän myötä YT-kastiin, hänen uskottavuutensa puolestapuhujana menisi sen siliän tien. Kuitenkin tässä tulee se Josef Fritzlin rakkauskirjeet -dilemma, eli medianäkyvyys tekee ihan kenestä tahansa halutun ...vai tekeekö? Nyt tarvitaan sellaista super-ATM:ää, joka päihittää Joosen vastenmielisyydessä! Ilmottautumisia kehiin!

Toiseksi henkilön pitäisi olla luopunut kaikesta toivosta; tällaisen ulostulon jälkeen kun olisi turha haaveilla sen enempää naisista, ystävistä (muita AT-luusereita lukuun ottamatta), työpaikasta kuin inhimillisestä kohtelustakaan. Odotettavissa olisi sellaista leimaamista, loanheittoa ja muuta mukavaa, että jossakin vaiheessa heikompi takuulla murtuisi ja huutaisi viimein "Okei, vitsi vitsi, oikeastihan olen vain pedofiili" saadakseen edes hieman armoa osakseen. Vieläkö löytyy vapaaehtoisia?
5507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tätä palstaa täällä YTM ja ATM imagoineen. "Me ollaan tälläsiä ja tälläsiksi synnytty eikä voida muuttua miksikään."

Sitten vielä tuo että haluatte tästä jotain julkista faktaa.. No fakta on se että ihminen on kehittynyt miljoonien vuosien tuloksena ja naiset ovat kehittyneet huomaamaan tiettyjä ominaisuuksia miehissä ja miehet naisissa. Jos ette täytä näitä ominaisuuksia (pääosin luonnepohjaisia ominaisuuksia) mitä naiset katsovat miehessä miehenä ja siis herätä tunteita ja kiinnostusta naisissa niin olette steriilejä. Jos et voi saada naista olet steriili. Ei edes tarvitse putkia katkaista. Sukupuuttoon kuolevia. Samaan tapaan kuin homot hoitelee ite itsensä elleivät kehity kaksineuvoisiksi. Tämä on fakta.

Ainut asia mikä naisia kiinnostaa on suunnilleen se millainen persoona olet. Oletko nössö ja mitään saamaton vai määrätietoinen ja eteenpäin menevä ja sosiaalisesti kehittynyt. On selkeästi alikehittynyttä etsiä syitä ongelmilleen jostain suomi24:n atm ja ytm paska kategorioista kuin katsoa itseään peiliin ja alkaa tehdä asioille itse jotain. Kukaan muu ei tee asialle mitään ellet sinä itse.

On itseasiassa helppoa/helpompaa teille keksiä käsitteitä atm ja ytm kuin itse alkaa toimimaan ja korjata/hankkia ne henkiset ja sosiaaliset taidot mitä tarvitaan että naisten kanssa menestyy. Joten jos multa kysytään niin olette laiskoja jos ette saa raahattua itseänne ulos ja alkaa tekemään asioille jotain.

Ainiin.. voisin kait ajatella olevani tai olleeni joskus tälläinen "atm" mitä täällä kuvaillaan.. Mutta itse ainakin päätin tehdä asialle "jotain".

En tosin seurustele, mutta juttelen aktiivisesti naisille ja saankin niitä sänkyyn asti mukavasti. Tosin siitä on vielä matkaa siihen että saan suhteen hankittua.. Mutta tiedän että jossain vaiheessa se oikea tulee.. Turha stressata. Nautin elämätstä mielummin kun stressaan.

(te varmaan kuvittelette että tuo jätkä syntyi YTM:ksi mutta hairahtui hetkiseksi YTM polultaan ja palasi omalle tasolleen niinkuin hänen kuuluukin olla, paskat! Paskat. Tää on ihan vitun sairas ja ahdistava palsta edes lukea. Jos olet heikko naisten suhteen niin ala tehdä asian eteen jotain. Älä ryve siinä masennuksessa ellet todella nauti siitä. Netti on pullollaan erilaisia HYVIÄ "self-help" oppaita ja esimerkkejä joilla pystyy keihttyyn.)

Jos et pysty miehenä saamaan naista itsellesi niin olet steriili (ja sama naisille). Luonto hoitaa sterilointisi. Mikä edes voisi olla kannattavampaa ja palkitsevampaa itselle kuin kehittää itseään suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen?

Äänestä
  • moni ihminen suhteesta huolimatta on steriili? (ei hanki lapsia)

    Miten tuo kehittynyt huomaamaan on tapahtunut, voisitko kertoa?

    Mitä nämä ominaisuudet ovat?

    Voisitko kertoa miksi luonto hoitaa sterilointisi jos kannat kuitenkin tärkeitä ominaisuuksia mukanasi?

    Tuo "jos et saa naista olet steriili" (jossakin vaiheessa viittaat homojen olevan myös steriilejä eli steriili = homo) on jatkuva mottosi, onko tämä provo jolla tarkoitus loukata niitä jotka painivat näiden ongelmien kanssa?

    Miksi kutsut sitä "faktaksi"?

    Kuulostaa siltä että sinäkin olet steriili kun et suhteeseen naista saa. Naiset siis naivat sinua paremman puutteessa ja luonto hoitaa sterilisoinnin eli lapsettomuuden.

    Oletkohan siis homo kuitenkin?

    Äänestä

  • sitten niin kirjoitti:

    moni ihminen suhteesta huolimatta on steriili? (ei hanki lapsia)

    Miten tuo kehittynyt huomaamaan on tapahtunut, voisitko kertoa?

    Mitä nämä ominaisuudet ovat?

    Voisitko kertoa miksi luonto hoitaa sterilointisi jos kannat kuitenkin tärkeitä ominaisuuksia mukanasi?

    Tuo "jos et saa naista olet steriili" (jossakin vaiheessa viittaat homojen olevan myös steriilejä eli steriili = homo) on jatkuva mottosi, onko tämä provo jolla tarkoitus loukata niitä jotka painivat näiden ongelmien kanssa?

    Miksi kutsut sitä "faktaksi"?

    Kuulostaa siltä että sinäkin olet steriili kun et suhteeseen naista saa. Naiset siis naivat sinua paremman puutteessa ja luonto hoitaa sterilisoinnin eli lapsettomuuden.

    Oletkohan siis homo kuitenkin?

    1 kohta: Se on heidän henkilökohtainen halunsa etteivät tee lapsia tai sitten heillä on "luonnollisia" ongelmia lapsen tekemisen kanssa. Miksi edes kysyt tälläistä? Joka tapauksessa. Miljoonien vuosien evoluution menestystarina päättyy heissä ellei suku jatku. Kaikki heidän aiemmat esi-isänsä ovat onnistuneet jatkamaan sukua.

    2 kohta. Evoluutio. Ota itse selvää.

    3 kohta. mitä nämä ominaisuudet ovat? google. "alpha male" varmaan kertoo paljon niitä ominaisuuksia mitä täällä kuvitellaan YTM:ksi. Beta male olisi varmaan tämä kuvitteellinen ATM käsite..

    4 kohta. Miksi luonto hoitaa mitä? Joko olet tyhmä tai trolli.

    5. Ei provo vaan herättää ajatuksia. Olet luonnon kannalta steriili jos et pysty saamaan naista vaikka alapäässäsi ei mitään vikaa olisikaan. Vika on silloin tekniikassasi ja siinä miten teet asioita naisten suhteen. Asia on mielestäni sama jos mieheltä (vaikka sinulta) on putket katkaistu syntymästä lähtien. On steriili vain eri tavalla vaikka pystyisitkin hankkimaan naisen.

    6. Miksi kutsun tätä faktaksi? Tarvitseeko olla hirveän älykäs, että pystyy ymmärtämään tälläisen asian? Siis että on 100% steriili jos ei saa miehenä naista? Spermapankkia muuten en tullut ajatelleeksi eli pienet tsäänssit on jatkaa sukua jos yksi niistä miljardeista siittiöistä menee koeputkeen... Tosin jää tällä tapaa ilman naista ja parisuhdetta.

    7. Lopun provoiluillesi voin vain vastata hymiöllä. Sori. =)

    Tämä palsta on ikävää luettavaa. Siis niiden takia jotka täällä rypevät itsesäälissä ATM ongelmissaan ja uskottelevat itselleen olevansa jotain "huonompaa" ja uskovat kanssaveljiensä "tuella" ja sympatialla ettei asialle voi tehdä mitään. Ainut asia mikä heistä tekee "huonompaa" on heidän oma ajatusmaailmansa ja se on täysin keinotekoista ja muutettavissa jos haluaa. Työtä se kyllä vaatii. Mutta se todella, todella palkitsee.

    Äänestä

  • Vai niin kirjoitti:

    1 Eli evoluutio yhtäkkiä lakkaa olemasta? Evoluutio ei ole pelkästään mikään menestystarina vaan lähinnä sattumankauppaa mikä paakku kohtaa mölkiön että syntyy uusi elämä. Evoluutiolla ei ole yksilön kannalta paljonkaan merkitystä.
    2 Eli et osaa selittää asiaa vaan vetoat yleiseen teoriaan kuinka kasvit ja eläimet kehittyvät mutaatioiden avulla, OK
    3 Eli vetoat johonkin keksittyyn teoriaan jota et kuitenkaan hyväksy? Kuulostat pahasti Beta Malelta muuten...
    4 Itse olet idiootti kun et ymmärrä kysymystä
    5 Eli ihminen voi vaikuttaa tekniikkaan mutta luonto valitsee evoluution avulla ominaisuudet jotka periytyvät? Oletko vähän sekaisin?
    6 Eli sulla ei ole lapsia niin olet steriili. Selvä homma.
    7 Eli homppelilta vaikutat joka itse provoilee

    Johtopäätöksenä suosittelen pikaista aivojesi tarkistamista kun poikkoilet sen välillä tuetko teorioita ATM:stä vai et. Vetoat evoluutioon mutta sitten se lakkaakin toimimasta kuin taikaiskusta kun ihminen haluaa. Samalla sanot että luonto sterilisoi ihmisiä mutta että ihmisten käytös johtaa siihen.

    Hyvin harhaista, sanoisi joku fiksu.

    Totta kai mällien lentäminen palkitsee kun lihaskouristus vapauttaa kivan kemikaalivaraston aivoihin. Mutta luonnon mielestä olet edelleen steriili kuten lukemattomat muut ihmiset historiassa.

    Äänestä

  • Ironista typeryydessäsi on se että tiedostat ilmiön mitä ilmeisimmin täydellisesti mutta et suostu nimeämään sitä samalla tavalla kuin me muut teemme :)

    Darwinistinen ajattelutapasi on hilpeä. Montako lasta sinulla on?

    Tarkoitan - jos pitää kumia välissä tai naiset joiden kanssa lykkii käyttävät hormonaalista ehkäisyä on täsmälleen yhtä steriili kuin jos pidättäytyy tai ei saa seksiä lainkaan. Steriilysajatus on sikäli vino että satunnainen seksi nimenomaan pohjautuu aivokemikaalisen ekstaasin saavuttamiseen joka puolestaan sujuu runkkaamallakin.

    Ainoo mikä ero - steriiliysajatuksen varjossa yhä ajattelemalla - on se että toisella on hyvä mieli koska hän saa koloa ja toisella ei - sosiaalisessa mielessä. Yhtä vähän kuitenkin geenit siirtyvät eteenpäin.

    Terveisin,
    Naisten suhteen varsin saamaton luuseri ...
    ... ja kahden lapsen sinkkuisä.

    Ellet ole lapsentekokelpoinen hoitaa sosiaalinen järjestelmä homman silleen että sä voit olla miellyttävä kuhnuri joka antaa naiselle ne aivokemialliset nautintoainekset hetken huvina mutta sussa ei sitten välttämättä ole mitään niistä ominaisuuksista joita isätyyppiseltä hahmolta kaivataan.

    Darwin todellakin on puhunut ja jatkaa puhettaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hämärän rajoilta kirjoitti:

"Where once was light
Now darkness falls
Where once was love
Love is no more",

lauloi sangen viehättävä islantilainen laulajatar Emilíana Torrini Kaksi tornia -elokuvan Klonkun teemassa, ja nuo sanat sopivat hyvin tähän palstaankin: ATM-teema on vastoin kaikkia odotuksia tullut jäädäkseen. Oikeastaan enää puuttuisi, että palstan otsikko päivitettäisiin uutta paradigmaa vastaavaksi, mutta nykyinenkin kelpaa. Myönteistä on, että vaietusta asiasta voi viimein puhua jossakin myös suomeksi: sinänsä ansiokkaan Ihmissuhteet ja tasa-arvo -blogin kommenttiosastonkin painopiste on siirtynyt viime aikoina yhä enemmän toisaalle. (Englanniksihan jo vuosia on löytynyt varsin vireä love-shyness-foorumi, jossa keskusteluja kuitenkin rajoittaa se, ettei sinne vahingossakaan koskaan eksy yksikään normaali terve ihminen - ainakaan muussa mielessä kuin trollatakseen.) Mainittakoon suomenkielisistä alan foorumeista myös vähän aikaa sitten paluun parrasvaloihin tehnyt Finnchan, jonka käyttäjäjakaumasta kertoo jotakin se, että luuseriuden märehtimiseen avattiin oma "Anonyymit anonyymit" -osio.

Toisena huomiona nostettakoon esille myönteinen kehitys siinä, että naisten puheiden ja tekojen välinen ristiriita on ainakin tällä palstalla vähenemässä yhdessä asiassa: viime aikoina kokemattomien miesten kelpaamattomuudesta on lopultakin myös puhuttu rehellisesti turhan toivon ja "kyllä vielä joku (muu)" -fraasien sijaan. Saa nähdä, yleistyykö tämä diskurssi pikkuhiljaa myös johtaviin mielipidevaikuttajiin, kuten Reginaan, Cosmopolitaniin ja Demiin... Epämiellyttävä suora puhe kuitenkin on mielistelevää valhetta parempi vaihtoehto.

Sitten vielä ajatusleikkiä: Jos kuvitellaan, että ATM-asiaa lähdettäisiin nostamaan tältä palstalta suuren yleisön tietoisuuteen, millainen keulakuvan pitäisi olla? Itse näkisin kaksi seikkaa tärkeydessään ylitse muiden. Ensinnäkin äänitorven pitäisi olla sellainen, josta näkyvyys ja julkisuus ei tekisi haluttua - mikäli hän nousisi tämän myötä YT-kastiin, hänen uskottavuutensa puolestapuhujana menisi sen siliän tien. Kuitenkin tässä tulee se Josef Fritzlin rakkauskirjeet -dilemma, eli medianäkyvyys tekee ihan kenestä tahansa halutun ...vai tekeekö? Nyt tarvitaan sellaista super-ATM:ää, joka päihittää Joosen vastenmielisyydessä! Ilmottautumisia kehiin!

Toiseksi henkilön pitäisi olla luopunut kaikesta toivosta; tällaisen ulostulon jälkeen kun olisi turha haaveilla sen enempää naisista, ystävistä (muita AT-luusereita lukuun ottamatta), työpaikasta kuin inhimillisestä kohtelustakaan. Odotettavissa olisi sellaista leimaamista, loanheittoa ja muuta mukavaa, että jossakin vaiheessa heikompi takuulla murtuisi ja huutaisi viimein "Okei, vitsi vitsi, oikeastihan olen vain pedofiili" saadakseen edes hieman armoa osakseen. Vieläkö löytyy vapaaehtoisia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu