Telepatia

Moni teistäkin on varmasti ollut vuoropuhelutilanteessa, jossa toisen osapuolen järkeilystä ei saa mitään tolkkua, eikä mikään mene perille toiseenkaan suuntaan. Joskus harvoin puolestaan tulee sellaisia tilanteita, että aivan kuin toinen osapuoli tietäisi lauseen aloittaessasi jo mitä sieltä on tulossa, ja sinäkin tiedät, mitä toinen on sanomassa ja haluaisit antaa vastauksen ennen kuin toinen on lopettanut. Onko mielestänne kyseessä vain "samalla aaltopituudella" olemisesta kuten kaksosten tapauksessa, vai jostain korkeammasta älykkyyden muodosta, joka ilmenee tavallaan telepatiana kahden älykkään ihmisen välillä? Minulla nuo tilanteet ainakin ovat olleet sellaisia, että voisi olettaa toisenkin olevan älykäs ihminen. Olisin voinut melkein lopettaa toisen aloittamat lauseet.

PS. Tarkoitus ei ole sitten mitenkään korostaa omaa mahtavuuttani tai brassailla älynlahjoilla. Haluaisin vain tietää, onko muilla samanlaisia kokemuksia ja mitä mieltä niistä ollaan. Jos on olemassa jotain tutkimustuloksia kyseisestä aiheesta, niin otan mielelläni vastaan linkkejä.
2553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kun hiiri oppii labyrintin riittävän hyvin niin labyrinttiä ei enää tarvita ; se juoksee juuston luo ilman labyrinttiakin samaa kuviota noudattaen, ulkomuistista!

Äänestä
  • aloittajan kuvaamia henkilöitä aina joskus kohdalle sattuu.
    Älykkyydestä en mitään osaa sanoa. Enempää omasta kuin toistenkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja älykkyys kirjoitti:

Moni teistäkin on varmasti ollut vuoropuhelutilanteessa, jossa toisen osapuolen järkeilystä ei saa mitään tolkkua, eikä mikään mene perille toiseenkaan suuntaan. Joskus harvoin puolestaan tulee sellaisia tilanteita, että aivan kuin toinen osapuoli tietäisi lauseen aloittaessasi jo mitä sieltä on tulossa, ja sinäkin tiedät, mitä toinen on sanomassa ja haluaisit antaa vastauksen ennen kuin toinen on lopettanut. Onko mielestänne kyseessä vain "samalla aaltopituudella" olemisesta kuten kaksosten tapauksessa, vai jostain korkeammasta älykkyyden muodosta, joka ilmenee tavallaan telepatiana kahden älykkään ihmisen välillä? Minulla nuo tilanteet ainakin ovat olleet sellaisia, että voisi olettaa toisenkin olevan älykäs ihminen. Olisin voinut melkein lopettaa toisen aloittamat lauseet.

PS. Tarkoitus ei ole sitten mitenkään korostaa omaa mahtavuuttani tai brassailla älynlahjoilla. Haluaisin vain tietää, onko muilla samanlaisia kokemuksia ja mitä mieltä niistä ollaan. Jos on olemassa jotain tutkimustuloksia kyseisestä aiheesta, niin otan mielelläni vastaan linkkejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu