Leyla

Näin sinut ensimmäisen kerran kaukaa eräänä kauniina kesäiltana monta, monta vuotta sitten. Jo silloin tiesin, että meidän välillämme tulee joskus vielä olemaan jotakin.

Älä kysy mistä tiesin sen. Sellaista varmuutta ei voi selittää. Se vain on.

Meni kaksi kokonaista vuotta ja vähän ylikin ennen kuin tapasimme oikeasti ensimmäisen kerran. Silloin ei tapahtunut paljonkaan. Kunhan juttelimme hetkisen verran niitä näitä bussipysäkillä odotellessa.

Edes nimeäsi en silloin vielä saanut tietää. Sinun bussisi kun sattui saapumaan aivan liian nopeasti, enkä edes voinut lähteä samaan kyytiin. Minun oli pakko ehtiä ajallaan hammaslääkäriin, joka oli aivan eri suunnassa.

Jälleen kului vuosi. Seurustelin toisen kanssa, mutta ajattelin silti sinua varsin useinkin. Kun olin hänen kanssaan, fantasioissani rakastelin sinun kanssasi. Ei liene ihmekään, ettei silloinen suhteeni kestänyt.

Annoin sinulle kuvitelmissani nimenkin. Olit minulle Samira, eksoottisen tummien hiustesi ja silmiesi tähden.

Kuvittelin kuinka tapaisimme, rakastuisimme, eläisimme yhdessä. Keksin sinulle historian, suvun, ammatinkin. Ja aina, aina uskoin, että haaveeni kerran vielä toteutuisi. Joskus me vielä tapaisimme jälleen.

Yritinhän minä tottakai olla järkevä. Ei sitä pitäisi kuvitelmiin uskoa. Tässä ja nyt sitä tulee elää, todellisessa maailmassa. Ihan oikeisiin ihmisiin sitä pitää suhdetta rakentaa eikä haavekuviin.

Mutta kuitenkin. Sittenkin tunsin sydämessäni, että sinä olet se oikea. Sinun kanssasi minun kuuluisi olla. Ei kenenkään muun.

Sitten saapui se ilta, joka ylitti kaikki kuvitelmani. Sinäkin, sinäkin muistit minut, yli vuotta aiemmin bussipysäkillä kerran kohtaamasi tuntemattoman.

Olin juuri viettänyt ikävää iltaa tätini luona kylässä. Tämä oli riidellyt miehensä kanssa enemmän tai vähemmän äänekkäästi koko ajan siellä ollessani. Ja minkä tätä haukkumasta herkesi, sen ajan ihmetteli suureen ääneen, että milloinkas minä vihdoin ymmärrän tulla järkiini ja lakata ihastumasta omaan sukupuoleeni.

Kyllä sitä pitäisi minunkin jo aikuistua, mennä naimisiin ja alkaa tehdä lapsia. Äitini oli kuulemma vasta viime viikolla itkenyt hänelle puhelimessa lapsenlasten puutetta.

En jaksanut enää selitellä. Minun elämäni ei muille kuulunut. Harmittelin vain, etten taaskaan ollut ymmärtänyt pysyä poissa kun täti niin kauniisti maanitteli luoksensa käymään.

Kun tätini nousi pöydästa jälkiruokaa jääkaapista noutamaan, päätin tarttua tilaisuuteen ja häipyä vähän äkkiä. Tätini mies, Markku, ymmärsi hyvin päätökseni poistua paikalta.

Ihan mukava mies, tämä Markku, muuten. Milloinkaan en tulisi ymmärtämään mikä tämän oli saanut tätini kaltaisen ihmisen kanssa yhteen lyöttäytymään.

Ryntäsin ulos asunnosta ja jatkoin matkaani rappuset alas niin vaudilla, että ulko-ovella meinasin törmätä johonkuhun.

"Hei, mihinkäs sitä tuommoisella kiireellä mennään?" tämä toinen kysyi lämpimän hunajaisella äänellään.

Se olit sinä! Sinä se olit tummine silminesi ja ihanine ääninesi. Tummaa tukkaasi en hatun ja kaulahuivin alta erottanut, mutta tiesin, että kun riisuisit loppusyksyn kylmää vastaan olleet asusteesi, hiuksesi olisivat aivan yhtä upeat kuin silloin yli kolme vuotta aiemmin kun olin niihin ensimmäisen kerran katseeni kiinnittänyt.

"Eipä tässä... Anteeksi, että törmäilin tällä tavalla." sain sanotuksi. "Ei tässä oikeesti minnekään ole kiire, halusinpahan vaan päästä äkkiä kyläpaikasta pois."

"No mikä se siellä kyläpaikassa niin kauheata oli, että sieltä piti oikein juosten karkuun lähteä?" tiedustelit hymy huulillasi väreillen.

"Ei siellä nyt mitään niin kauheen erikoista. Sitä samaa vanhaa virttä vaan... Ei tuo tätini taida ikinä tulla ymmärtämään sitä, ettei minusta yhdellekään miehelle puolisoa tule milloinkaan. Ei vaikka hän kuinka saarnaisi."

Katsoit minua pitkään, ja hymysi syveni hetki hetkeltä. Sitten kysyit, että jos minulla oikeasti ei ole kiirettä minnekään, niin mitähän jos tulisin sinun kanssasi sinun ystäviesi luokse iltaa istumaan. Olit itse jo aika pahasti myöhässä, mutta vakuutit, että ystäväsi kyllä ymmärtäisivät. Olisin tervetullut heille sinun seurassasi milloin vain.

Tietenkin suostuin. Sinä iltana olisin lähtenyt kanssasi aivan minne tahansa.

Menimme hissillä viidenteen kerrokseen, missä ystäväsi asuivat. Tätini asunto oli toisessa kerroksessa.

Hississä esittäydyimme. Nimesi ei todellakaan ollut Samira, mutta en minä kovin kauheasti ollut metsään mennyt kuvitellessani nimeksesi jotakin eksoottista.

Kerroit minulle kuinka sait nimesi. Vaikka olit supisuomalainen, oli tataari-vaarisi sinut ensimmäisen kerran nähdessään ilmoittanut suureen ääneen, että näytät aivan hänen isoäitinsä äidiltä. Niin sinusta tuli Leyla, nimenomaan yy:llä kirjoitettuna.

Saavuimme paikalle juuri parahiksi jälkiruualle. Tarjottu hovijälkiruoka oli taatusti parempaa kuin tätini tarjoama kiisseli olisi mielestäni ollut. Sitä paitsi seura oli niin hyvää, että olisin syönyt vaikka naulakeittoa, eikä yhtään olisi häirinnyt.

Siinä illan mittaan jutellessamme kävi ilmi, että sinäkin tosiaan muistit aikaisemman tapaamisemme. Olit jäänyt harmittelemaan sitä, ettet huomannut kysyä numeroani, tai edes antaa omaasi. Olit aina silloin tällöin viimeisen vuoden aikana huomannut ajattelevasi lämmöllä sitä pitkää ja hoikkaa naista jonka kanssa olit hetken verran jutellut.

Kerroin sinulle kuinka olin nähnyt sinut eräänä kesäiltana jo tuota tapaamista aiemminkin. Olit jäänyt mieleeni jo silloin.

Kun tuli aika poistua ystäviesi luota, oli meille molemmille selvää, että yhteinen tarinamme oli vasta alussa. Kuljimme onnellisina, ja punaviinistä pikkuisen humaltuneina, kaksistaan kohti kaupugin keskustaa. Eräässä risteyksessä valojen vaihtumista odottaessamme suutelimme ensimmäisen kerran.

Huulesi olivat niin pehmeät, niin täyteläiset ja niin niin herkulliset. En olisi halunnut tuon suudelman päättyvän ikinä. Kuitenkin syysyö oli niin hyytävän kylmä, että paikoilleen ei voinut jäädä. Edes rakkaus ei riitä lämmittämään aivan liian ohuessa takissa muutaman asteen pakkasessa kovin kauaa. Pian meidän oli pakko jatkaa matkaa.

Kun saavuimme keskustaan, kysyin lähtisitkö kanssani vielä iltaa jatkamaan. Sanoit kuitenkin, että lähtisit jo omaan kotiisi nukkumaan, ja suosittelit samaa minullekin. Tulisi niitä muitakin iltoja vielä, etkä halunnut pilata mitään liialla kiirehtimisellä.

Olit oikeassa. Olin odottanut tätä tapaamistamme jo monta vuotta. Kestäisin kyllä odottaa vielä hetken, niin vaikeaa kuin se tulisikin olemaan. Yhtäältä olisin halunnut saada heti kaiken, toisaalta tiesin, etten haluaisi liiallisen jännityksen pääsevän pilaamaan ensimmäistä yötämme yhdessä. Erosimme siis vielä yhden suudelman vaihdettuamme, ja menimme kumpainenkin omiin vuoteisiimme toinen toisistamme haaveilemaan.

Jo aamulla kun heräsin, oli kännykässäni viesti sinulta. Kerroit kaipaavasi minua.

Avasin äkkiä tietokoneeni etsiäkseni verkosta sopivan tilaisuuden minne kutsua sinut seurakseni. Löysin tiedon erään taidenäyttelyn avajaisista sinä samana iltana. Taiteilija oli yksi suosikeistani, ja tilaisuus oli avoin kaikille. Sinne minä sinut haluaisin viedä.

Lähetin kutsuni tekstarina. Viestin kuittauksesta tiesin sen saapuneen perille, mutta en saanut sinulta vastausta vielä moneen tuntiin. Hermoni kiristyivät äärimmilleen. Entä jos et haluaisikaan tavata? Entä jos pidit kyllä minusta, mutta inhoaisit taidenäyttelyn avajaisia? Jos et pitäisikään juuri tästä taiteilijasta?

Vihdoin kuului piippaus. Vastauksesi oli saapunut. Kerroit tapaavasi minut mielihyvin ehdottamaani aikaan ja ehdottamassani paikassa. Toivoit, että näyttelyn jälkeen voisimme vieä mennä syömäänkin.

Olin onneni kukkuloilla. Tiesin, että näistä tulisi parhaat treffit millä ikinä olin käynyt. Olisinhan sinun kanssasi.

Kun tapasimme, kerroit miksi vastauksesi oli viipynyt niin kauan. Veljesi vaimo oli raskaana, ja juuri kun olit saanut lähetettyä aamuisen viestisi minulle, oli äitisi soittanut. Synnytys oli käynnistynyt etuajassa, ja vanhempasi, joiden piti mennä lapsenvahdeiksi sattuivat juuri sillä hetkellä olemaan monen tunnin matkan päässä. Jotta veljesi pääsisi vaimonsa tueksi sairaalaan, pitäisi sinun mennä hoitamaan veljesi kolmea edellistä lasta siksi kunnes äitisi ehtisi paikalle.

Olit mielihyvin apuna veljellesi. Olitte muutenkin hyvin läheisiä, ja pidit myös hänen vaimostaan. Valitettavasti vain siinä hulinassa et edes kuullut kuinka kännykkääsi saapui viesti minulta, saati että olisit siihen ehtinyt vastaamaan.

Vanhempiesi saavuttua ilahduit suuresti kun huomasit kutsuni. Vastasit siihen heti myönteisesti. Sinun ei tarvinnut edes miettiä mikä tilaisuus oli kyseessä, sillä olisit halunnut tavata joka tapauksessa. Oli vain silkkaa plussaa, että pidit taidenäyttelyistä, ja varsinkin modernista taiteesta, kuten minäkin.

Sen illan jälkeen tapasimme vielä monta kertaa ennen kuin olimme molemmat valmiita viemään suhteemme loogisesti seuraavaan vaiheeseensa. Suutelimme kyllä usein, ja koskettelimme toisiamme elokuvateatterin pimeydessä, mutta sänkyyn asti emme menneet ennen kuin sinä yhtenä iltana aivan vuoden lopulla.

Sinä iltana olit pukeutunut vielä tavallistakin kauniimmin. Ylläsi oli tumman viininpunainen tunika ja mustat housut. Kaulallasi kannoit kalevalakorua, joka sopi tyyliisi niin täydellisesti, että jouduin muuttamaan mielipidettäni kyseisestä korumerkistä. Olin aina kuvitellut kalevalakorujen olevan vanhojen mummojen juttuja...

Eräs asia joka minua on sinussa aina viehättänyt on sinun pettämätön tyylitajusi. Itse voin kyllä lähteä aivan minne vain tahraisissa farkuissa ja melkein risoissa lempilenkkareissani, mutta sinä pukeudut aina niin tyylikkäästi.

Myös kotisi olet sisustanut niin viimeisen päälle lämpimästi ja kutsuvasti. Omasta ikean peruskamaa sisältävästä kämpästäni ei voi puhuakaan samana päivänä kuin sinun kodistasi. Minusta on ihanaa saada olla siellä sinun kanssasi.

Tuona iltana olimme päättäneet syödä illallista sinun luonasi. Olit laittanut meille lampaanpaistia sukusi salaisen reseptin mukaan. En ollut ikinä maistanut mitään yhtä herkullista.

Pääruuan jälkeen piti syömämme vielä turkkilaista baklavaa. Katseltuamme toisiamme aikamme tulimme kuitenkin yhteisestä päätöksestä siihen tulokseen, että jälkiruoka saisi jäädä syömättä. Meillä oli parempaakin tekemistä.

Johdatit minut makuuhuoneeseesi ja suureen puiseen pylvässänkyysi. Olit kuulemma perinyt sängyn isoäitisi lapsettomalta sisarelta. Hän oli sanonut, että kaikista sukulaislapsistaan, sinä osaisit sitä eniten arvostaa.

Oli onni, että asuit sellaisessa vanhassa rakennuksessa, missä makuuhuoneet olivat vielä isoja. Nykyaikoina rakennettaviin pieniin makkareihin ei upeaa sänkyäsi olisi saanut ahdettua millään. Hyvä kun niihin mahtuu edes täysin tavallinen parisänky.

Avasin hiuksesi kampaukselta jolle olit sen ennen saapumistani laittanut. Sinulla oli päässäsi varmasti ainakin kaksikymmentä pinniä pitämässä hiuspaljoutta paikoillaan. Lopulta tummat kutrisi valahtivat alas vyötäröllesi asti. Nyt ne näyttivät aivan samalta kuin sinut ensi kerran nähdessäni.

Sinä silitit minun lyhyttä tukkaani. Siirsit kätesi poskelleni ja pidit sitä siinä. Katsoimme toisiamme syvälle silmiin ja tiesimme, että tässä on rakkaus.

Suutelimme toisiamme hellästi, sitten yhä kiihkeämmin. Avasit paitani napit ja urheluliivieni edessä olevat hakaset. Minä nostin tunikasi helman pääsi yli ja ihailin pitsiin verhoiltuja täyteläisiä rintojasi.

Omat rintani ovat niin pienet, että tuskin tarvitsin mitään liivejä niitä tukemaan. Olin kuitenkin ottanut tavaksi käyttää urheiluliivejä kun kerran paidastani oli irronnut kaksi nappia juuri rintojeni kohdalta ollessani junassa matkalla Savoon sukuloimaan.

Oli niin kuuma ja kuiva kesä, ettei minulla tietenkään ollut takkia mukanani. Matkatavaranikin olin nostanut ylös hattuhyllylle, ja pakannut laukun vielä niin hulluun järjestykseen että jouduin purkamaan aivan kaiken ennen kuin pohjalta löytyi ehjä paita. Sen kokemuksen opettamana puin nykyisin aina jotakin paitani alle.

Sinun alusasusi oli kuitenkin aivan eri kaliiberia kuin urheluliivini ja puuvillapöksyni. En ollut koskaan erityisemmin arvostanut pitsisiä hörhellyksiä, ennen kuin näin sinun rintasi kalliisiin PrimaDonniin verhottuina.

Hellästi, hyvin hellästi suutelin rintojasi, jotka olivat vielä rintaliivien peitossa. Sitten avasin selkäsi takana olevat hakaset, ja rintasi olivat vapaat.

Ne olivat täydelliset. Pehmeät, painavat, ja ah niin ihanat. Suutelin rintojasi kerta toisensa jälkeen yhä kasvavalla kiihkolla. Samalla sinä kuljetit käsiäsi pitkin selkääni, kylkiäni, niskaani.

En kestänyt enää, minun täytyi nähdä sinut kokonaan alasti. Tempaisin vauhdilla omat kerrankin täysin puhtaat farkkuni pois jalastani. Sukkani ja puuvillapöksyni saivat lentää minne mielivät. Ja sitten autoin sinua riisumaan loput omista vaatteistasi.

Olit kauniimpi kuin kukaan toinen koskaan näkemäni nainen. Suuret rintasi...hieman pyöreä vatsasi...lanteittesi kaari...tumma karvoitus häpykymmullasi, kaikki kutsui minua koskettamaan...suutelemaan...rakastamaan sinua niinkuin en koskaan aiemmin ollut ketään rakastanut. Niinkuin en koskaan tulisi ketään muuta rakastamaan.

Sinä yönä rakastelimme kiihkolla jonka tulen muistamaan lopun ikääni. Rakastelimme lempeydellä jollaista kukaan ei ole aiemmin kokenut. Rakastelimme rakkaudella joka on kestävä hamaan ikuisuuteen.

Rakastelumme on aina yhtä ihanaa kuin se oli silloin ensimmäisellä kerralla. Emme ehkä rakastele yhtä usein kuin suhteemme alkuvaiheessa. Varsinkin nyt, kun vain neljä kuukautta sitten synnyttämäsi ensimmäinen lapsemme heräilee öisin maitoa kaipaamaan, mutta silloin kun rakastelemme se on taivaallista.

Rakastan sinua Leyla. Rakastan aina ja iankaikkisesti Sinua ja poikaamme.

Seni seviyorum.