venyttely

152149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Itse ainakin venyttelen KEVYESTI 5-10sekunttia ennen juoksulenkkiä. Mihinköähän sitä sitten uskoa kun toinen tutkimus sanoo toista ja toinen toista... Oikeastaan luulen että se on loppujen lopuksi melkein sama venytteleekö vai ei, taitaa olla pilkun viilausta...

Äänestä

Oleellisempaa lienee lenkin JÄLKEEN tehtävä venyttely, sitä tuskin mikään tutkimus kyseenalaistaa.

Äänestä

Outo "tutkimus", mielestäni tuosta luki yhessä kirjassa (max 5v vanha): ennen juoksua ei olekaan tarkoitus tehdä mitään sen kummempia venyttelyjä. Senverran vaan että testataan liikkuuko paikat. Lämmittely tapahtuu ennen juoksua, mutta se on eri asia kuin venyttely.

Mutta juoksun jälkeen, kuten tuossa todettiinkin, pitää venytellä. Muutenhan, kuten tunnettua, lihas ja "vastalihas" lyhentyineinä alkavat "kanittaa" toisiaan ja juoksu kulkee kuin käsijarru päällä.

Äänestä
  • No mulle on kerrottu että rankasta rasituksesta hapoilla olevaa lihasta ei pitäs missään tapausessa venyttää, se vain rikkoo lihasta. Kunnon tauko, ainakin 2 tuntia ja sitten vasta venyttelyä jos se hyvältä tuntuu.

    Äänestä

viimeisn parinkymmenen vuoden aikana.
Mitään haitallisia kipuja tai rasitusvammoja ei ole koskaan ollut.
Juoksu maistuu hyvin, maratonit mukaan lukien.
Raajojen liikeradat ovat laajat ja kaikki nivelet toimivat hyvin.

Varsinaista venyttelyä en ole koskaan tehnyt. Ei ennen eikä jälkeen juoksemisen.
Olen aina ihmetellyt, että venyttelyä suositellaan joka vaivaan
jopa kipeytyneitä ja vammautuneita myöten.

Venyttelyuskovaiset eivät tietysti tällaisia mielipiteitä hyväksy.

Äänestä
  • ja jäällä ja levolla. Pitkän lenkin jälkeen nukkumisesta ei tule mitään, kun jalat ovat niin jäykäksi jännittyneet. Siispä venyttelen taas.

    Aika hyvin, jos haitallisia rasitusvamoja on nolla 20 vuoden juoksun jälkeen. Ei siis edes penikoita alussa? Noh, toiset ovat luonnonnotkeita.

    Äänestä

  • venyttelyllä kirjoitti:

    ja jäällä ja levolla. Pitkän lenkin jälkeen nukkumisesta ei tule mitään, kun jalat ovat niin jäykäksi jännittyneet. Siispä venyttelen taas.

    Aika hyvin, jos haitallisia rasitusvamoja on nolla 20 vuoden juoksun jälkeen. Ei siis edes penikoita alussa? Noh, toiset ovat luonnonnotkeita.

    Enpä ole ihan varma mitä on "penikat", mutta luulen että sillä tarkoitetaan jonkin lihaksen kipeytymistä.
    Itsellä oli ensimmäisen juoksukesän alussa rappuja alas kävellessä etureidessä pieni tuntemus, joka ei edes ollut kipua.
    Pitkiä lenkkejä seuraavana päivänä tein usein kevyen verryttelyn juosten ja kävellen.

    Nykyisin esim. maratonin jälkeen en venyttele, mutta seuraavana päivänä juoksen 5-6km lenkin kevyesti. Silloin tietysti lihaksissa tuntee, että edellisenä päivänä on suoritettu, mutta palautuminen tapahtuu ilman venyttelyä parissa päivässä.
    Joillekin venyttely varmaan sopii.

    Jos tulisin kipeäksi juoksemisesta, niin luultavasti pienentäisin rasitusta.

    Äänestä

  • juossut kirjoitti:

    Jos olisit tehnyt hyvän huoltoharjoituksen pitkän lenkin ja maratonin jälkeen myös kunnon lihashuollon, olisiko palautumisesi ollut entistä tehokkaampaa?
    Kieltämättä on Suomessa olymppia voittajia ja MM-ykkösiä, jolle venyttelyt ei sopineet ollenkaan (elastiset lihakset)venyttelyn sijasta oli paras vaihtoehto hieronta 2-4 kertaa viikossa.
    Valtaosalle sopii venyttelyt edelleenkin parhaiten, palautumista edistään ja vammoja ehkäiseen.
    Hän joka kertoo omakohtaisia mielipiteitään lihashuollon tarpeettomuudesta, sopii ehkä hänelle itselleen ja tosi harvalle muulle!

    Äänestä

Tuossa uutisessa ei ole mitään uutta. Iät ja ajat on tiedetty, ettei pitkiä staattisia venytyksiä (lihasta pidetään venytettynä useita sekunteja) kannata tehdä ennen kilpailua tai harjoitusta, koska ne alentavat lihasvoimaa tilapäisesti. Ennen kilpailua tai harjoitusta kannattaa tehdä jonkinverran dynaamista venyttelyä vammojen ehkäisemiseksi. Ja kannattaa tehdä ERILLISINÄ harjoituksina staattista venyttelyä liikkuvuuden parantamiseksi, ainakin jos on ongelmia sillä alueella.

Äänestä

Luulin että olin ainoa josta tuntui että venyttely silleen "turruttaisi" tai muuten "heikentäisi" *silmien pyöräytys*

En määkään enään nykyään venyttele ;)

Äänestä

Että jotkut ihmiset tarvitsee venyttelyä ja toiset eivät?

Mietin itse luonnollisuuden kannalta, eläimistä kissojen ja koirien tiedän välillä venyttelevän jalkojaan, samalla "tyylillä" venyttelen itsekkin, eli fiilisten mukaan miltä hyvältä tuntuu, eli tosi harvoin.
Hyvin jalat pysyy kunnossa, kun vain on oikeanlaiset kengät, ja hillitsee välillä menohaluja, ettei ylirasitustilat pääse yllättämään.

Äänestä
  • Kerroin aiemmin, että en suorita venyttelyjä. Näin asia onkin. Mutta sen verran kun kissa tai koira
    kroppaansa venyttää, sen teen minäkin.
    Sehän ei olekaan yhden raajan tai lihaksen pitkäaikaista venytystä vaan oikaistaan ensin koko etupää
    ja sitten koko takavartalo kerralla pariksi sekunniksi.
    Tällaista kokovartalon oikaisua teen aamulla heti herättyäni sängyssä ja se riittää koko päiväksi.

    Silloin kun vaimo on mukana, saattaa venyttelystä tulla vähän perusteellisempi.

    Äänestä

  • juossut kirjoitti:

    Kerroin aiemmin, että en suorita venyttelyjä. Näin asia onkin. Mutta sen verran kun kissa tai koira
    kroppaansa venyttää, sen teen minäkin.
    Sehän ei olekaan yhden raajan tai lihaksen pitkäaikaista venytystä vaan oikaistaan ensin koko etupää
    ja sitten koko takavartalo kerralla pariksi sekunniksi.
    Tällaista kokovartalon oikaisua teen aamulla heti herättyäni sängyssä ja se riittää koko päiväksi.

    Silloin kun vaimo on mukana, saattaa venyttelystä tulla vähän perusteellisempi.

    En venyttele koskaan.

    Äänestä

  • Laamasen Jupe kirjoitti:

    En venyttele koskaan.

    Itsekin venyttelen vain minimaalisesti, mutta venyttelen kuitenkin.

    Ottakaa huomioon tutkimukset, Niissä tutkittiin vain ja ainoastaan lihaksen "voimakkuutta" venytyksessä.
    Ei siis tutkittu venytyksen vaikutusta lihas revähdyksiin tai joustavuuteen. Jossain lajeissa lihaksen määrä ei ole kaikki kaikessa vaan jalkojen nopea toimiminen.

    Äänestä

  • sfinski80 kirjoitti:

    teen ihan lyhyitä venytyksiä ennen juoksua, ikään kuin "alkuverryttelyksi" ettei ihan kylmiltään lähe juoksemaan. Ja kisaan tai vauhdikkaaseen harjotukseen teen alkuverryttelyn jonka aikana myös venyttelen. Ja pyrin venyttelemään joka ilta 30-60min.
    Tämä kaikki vain siksi että ilman venyttelyä tuntuu että lihakset ei oo vielä valmiit kovaan rasitukseen, ja jos en illalla venyttele niin seuraavana päivänä jalat ovat jäykemmät kuin jos olen venytellyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

haitallista kirjoitti:

http://www.uusisuomi.fi/urheilu/40380-venytteletko-kannattaisi-lopettaa

En koskaan venyttele.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu