maistoin

kahvia kun edellisen kerran join sitä puoliväkisin kutsunnoissa -85.
lähin uteliaisuuttani parin tuttavan kanssa käymään kaupungilla kun ne hehkutti että siellä on paikka jossa on todella hyvät kahvit. no tilasin siitä siten kupin normi kahvia jota muutki näytti juovan. ensimmäisen suullisen jälkeen päätin että tämä oli tässä. ihmettelen niitä jotka pystyy aloittaan aamun kahvilla, siihen jos liitetään vielä tupakka mukaan niin mulle sais maksaa aika ison summan että pystyisin samaan. no makunsa kullakin.
52351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

nyt meille tästä asiasta? Eikö olisi parempi jutella äidin kaa?

Äänestä

Omaan lähipiiriini kuuluu yllättävän monta henkilöä, jotka eivät juo kahvia, eivätkä teetäkään. Lämpimän juoman keksiminen on joskus vaikeaa, aina ei voi tarjota rommitotia. Emme silti koe asia hankalaksi, se vaan pitää huomioida.

Äänestä

Paljastanpa sinulle salaisuuden. Harvat todella PITÄVÄT kahvin mausta. Jotkut ovat koukussa kofeiiniin, mutta useimmille kahvinjuonti on sosiaalinen fasilitaatio, eli kahvin ympärille on helppo kokoontua ja seurustella. Siksi kahvin tai edes teenjuonti kuuluu tavallaan niihin elämäntaitoihin joka olisi syytä sisäistää. Niinkuin ylempänä joku kirjoittaa, sellaiset ihmiset jotka eivät juo kumpaakaan ovat tavallaan todella ongelmallisia ja kylläpä he joissain piireissä joutuvat hyljityksikin tuon händikäppinsä johdosta. Joten hampaat irveen ja kahvia juomaan.

Äänestä
  • Kahvi jäi muutama vuosi sitten pois ihan sattuman kauppana. Teetä juon aamiaisella, mutta enpä sitten juuri muutoin.

    Ei ole mitenkään ongelmallista viettää "kahvihetkeä" siitä nauttivien kanssa, ellei siitä itse tee jotenkin erityistä numeroa. Usein juon vetä/kivennäisvettä, jotka riittävät täysin, enkä koe minkäänlaista händikäppiä. Itse asiassa päin vastoin. Moni on kysynyt, miten pääsit kahvista eroon. Tarinani on hirveän yksinkertainen, se vaan lakkasi maistumasta. Olin kiskonut sitä ns. kaksin käsin vuositolkulla, mutta näin pääsi käymään. Suurin yllätys itselleni. Suon kahvin nautinnon kaikille siitä pitäville mielihyvin. Kuka tietää, vaikka joskus vielä maistaisin tätä jalojuomaa.

    Äänestä

  • En ole juonut kahvia montaakaan kuppia eläessäni eikä ole hidastanut missään seurassa. Kahvin kittaus varsinkin muiden vuoksi on naurettavaa luuseriutta. On todellakin sosialistinen tapa, hah.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pitkästä aikaa kirjoitti:

kahvia kun edellisen kerran join sitä puoliväkisin kutsunnoissa -85.
lähin uteliaisuuttani parin tuttavan kanssa käymään kaupungilla kun ne hehkutti että siellä on paikka jossa on todella hyvät kahvit. no tilasin siitä siten kupin normi kahvia jota muutki näytti juovan. ensimmäisen suullisen jälkeen päätin että tämä oli tässä. ihmettelen niitä jotka pystyy aloittaan aamun kahvilla, siihen jos liitetään vielä tupakka mukaan niin mulle sais maksaa aika ison summan että pystyisin samaan. no makunsa kullakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu