Kuinka yleistä on anaaliseksi harrastaminen yhden illan ja yön kestävissä ihmissuhteissa? Aika moni mies tuntuu hurahtaneen siihen, eikä minullakaan useimmiten sitä mitään vastaan ole. Mutta onhan se silti hieman outoa, että ensin tavataan baarissa ja jo kohta tämän miehen sukupuolielin on pepussani.
Vastauksia molemmilta sukupuolilta, kiitos. Turha minua on moralisoida, sillä valitse itse seurani. Josko nyt saataisiin asiaallista keskustelua.
Milla
Vastauksia molemmilta sukupuolilta, kiitos. Turha minua on moralisoida, sillä valitse itse seurani. Josko nyt saataisiin asiaallista keskustelua.
Milla
Vastaukset 6
Vanhimmat
...jos se anaaliseksi molempia kiehtoo, niin mikäs siinä. Onko se oikeasti yhtään sen oudompaa jos sen muutama tunti aiemmin tapaamasi miehen elin on perseessäsi kuin pimpparassasi? Ylipäätänsä koko yhden yön pysäkki on loppujen lopuksi vähän outoa hommaa, eikös juu? Mutta mikäs siinä jos se molemmille on ok.
Itseä persehommat eivät kiinnosta. Yhden kerran olen kokeillut edellisen avovaimoni kanssa, kun kerran häntä kiinnosti miltä se mahtaisi tuntua kakkoseen. Muutaman kaverin kanssa ollaan joskus yleisellä tasolla juteltu näistäkin asioista. Vähän samoilla linjoilla tuttavapiireissäkin ollaan että joskus pitänyt kokeilla, mutta ei se persereikä ole kyrvän paikka.
Oletko katsonut nykyistä pornotuotantoa? Jos et, voin kertoa että sieltä se ruskean reiän kiinnostus on lähtöisin. Ei normaalia (hetero) miestä kiinnosta peräaukko luonnostaan. Mutta kokeilumielessä se nuoria jamppoja ilmeisesti kiinnostaa, koska pornossa sitä peräaukkoa jyystetään koko ajan. Samoin jätkiä kiinnostaa kokeilla, mille tasolle nainen itsensä asemoi. Peräreiän antajat eivät nauti kovin korkeaa statusta. Haluatko asettaa itsesi satunnaisen miehen pornofantasian toteuttajaksi?
Tuskin se kovin yleistä on, mutta vonkaajia varmasti riittää. Kiitos pornon.
helpompaa. Helmat ylös ja pöksyt alas, ja ei muuta kuin kumaraan, niin eikös vaan se kulli jo siellä anuksen suulla ole tökkimässä ja sisään pyrkimässä. Tietysti sinne pimppaankaan ei ole kovin paljon pitempi matka, mutta jotenkin se pylly on siinä enemmän esillä, ja kun sillä vielä on enemmän kielletyn hedelmän makua, niin sitä ottaa irti kaiken minkä saa. Sellainen kunnon normipano vaatii enemmän aikaa, joten pikapano peppuun on ensisijalla, jottei nainen ehtisi alkaa katumaan. Itseäni naisen anaali ei kiihota yhtään, enkä ole siitä kiinnostunut, mutta melko moni nainen on heti ensi kerralla haaransa levittänyt ja peppuaan tarjonnut. Olen aina heitä pikkuisen tyydyttänyt, mutta pelkästään sormella.
Missähän homobaareissa sinkäkin käyt?
Jos molemmat haluaa, niin tehkää mitä lystäätte...
Muistakaa kuitenkin kondomi, pöpöt voi tarttua myös anaaliseksissä.
Äskeiset kommentit eroaa kyllä täysin omasta mielipiteestä ja mitä oon aihetta sivunnut, niin myös aika moni kaveri on kiinnostunut anaalista.
Pee-panot on kiellettyjä ja siks niin tuhmmia ja kiihottavia. Sama kai se yhen yön suhteessa on kumpaanko panee, eli ihan normaalia.
Anna siis peppua ihan niinkuin ennenkin, ite ainakin mieluusti kävisin sun pepassa.. ;)
Tärkeintä on, et molemmat tykkää ja saa siitä nautintoa!!! Mut kuten joku jo mainitsikin, niin varmaan kannattaa se kumi muistaa, vaik se oiskin kiusaus jättää pois....
niin kuin vanha kansanviisaus sanoo;)