Talviennuste

Onko jo tehty ns pitkää talviennustetta? Millainen talvi tulossa etelä suomeen?
285638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

lauhaa. lounais tuulet tuovat lauhaa noin 5 plus asteista ilmaa. tammikuussa ehkä yksittäisiä pakkasia. pohjoisnavalta tuleva kylmä ilma ei yllä etelään asti.

Äänestä

Tulee kovat pakkaset vielä ennen Joulua ja lunta toistakymmentä senttiä Etelä-Suomeenkin. Tammi-Helmikuun vaihteessa sataa vettä ja maa paljastuu lähes koko Suomessa. Uusi paksu lumikerros ja pakkaskausi tulee Maaliskuun lopulla ja kestää Huhtikuun puoliväliin Etelä-Suomessa.

Äänestä

Jos oletetaan että kesän jälkeen tulee syksy , sen jälkeen talvi niin mikä onkaan tulos. Näin lyhyellä matematiikalla sanoisin että talvi tulee ja on aina tullut. Se että millainen se on , onko se sellainen lapsuuden talvi, luntä päänkorkeudelle vai hiukan lievempi muttä talvi kuitenkin. Oishan se hienoa että olis lunta . Oltiin emännän kanssa tässä 3 v sitten mökillä k-maassa ja jouluaattona satoi lumen kyllä oli upeeta.Ei sen koommin ole lunta jouluna ollut.Talvea odotellen , ei se ennen joulua tula.

Äänestä
  • Oli vesisade jouluaattona mutta siitä on vasta reilut 20 vuotta..

    Äänestä

  • "sellainen lapsuuden talvi, luntä päänkorkeudelle"

    Pää tosin taitaa nyt aikuisena keikkua jonkin verran korkeammalla kuin silloin lapsena?

    Äänestä

ennustan vähäreggaesta ja vaihtelevan vittumaista talvea.Keväällä ja kesällä soi sitten taas reggae

Äänestä
  • Juu,kyl tuleva talvi on varmaankin samanlainen kuin viime vuonna,ei voi enää puhua edes talvesta.
    Kummallista kun ei voi edes puhua kesästäkään,kesällä.
    Tääl on ikuinen syksy,syksystä suoraan kevääseen,eli aina sataa VETTÄ ja tuulee,eli tosi kakkimaisia ilmoja ollu vuodesta toiseen,ei ole enää kivaa!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • ...........sta talvea kirjoitti:

    Juu,kyl tuleva talvi on varmaankin samanlainen kuin viime vuonna,ei voi enää puhua edes talvesta.
    Kummallista kun ei voi edes puhua kesästäkään,kesällä.
    Tääl on ikuinen syksy,syksystä suoraan kevääseen,eli aina sataa VETTÄ ja tuulee,eli tosi kakkimaisia ilmoja ollu vuodesta toiseen,ei ole enää kivaa!!!!!!!!!!!!

    pitää tehdä niinkuin lappalaiset.Mennään vällyjen alle ja ollaan kuin karhut pesässä

    Äänestä

Kimaltavat hanget ja korkeat nietokset - välliin kirpakkaa pakkasta, joskus nuoskakeliäkin. Tuonne toukokuulle asti.

Tämä vaan huomiona, että Suomea on muuallakin kuin Uudellamaalla.

Hyviä hiihtokelejä =D!!

Äänestä

kerran

Äänestä

Tässä on pari viime talvea ollut sen verran hiljaista tuon lumen kanssa, että veikkaisin tämän tulevan talven poikkeavan siitä trendistä. Kunnolla sitä lunta voisi tulla tänä vuonna. Ei tarvitse sitten ainakaan itseään kastella keskitalven vesisateessa ja hankkia sitä kautta kuumetta ja flunssaa. Kestää se paraneminen yllättävän kauan talviaikaan.

Tälläinen siis minun veikkaukseni.

Äänestä

ja vähäluminen. Se riittää.

Äänestä

Salpaus-selkä on lumiraja, pohjoispuolella on lunta ja etlässä maa on lumeton.
Talvenpakkaset jää Lappiin ja siitä etelämmäksi kun mennään, ilma lämpenee ja lumipeite vähenee.
Sademäärissä ei ole suuria eroja koko maata ajatellen, tosin sadetta riittää koko talven ja vesistöt ovat tulvarajojen yläpuolella ja etelän järvet eivät saa kantavaa jääpeitettä joka on pilkiöille pahasta.
Musta jää on etelässä paha, peltikolaritilasto käppyrät nousee , liukastumiset lisäntyy , kipsattavia on tapaturmaosastoilla jonoon, ettei ihan ruuhkaanasti.

Äänestä

Ennen satoi lumi lokakuun alussa ja pakkanen paukkui. Nyt on ohitettu jo marraskuun puoliväli ja eilen ensimmäisen kerran tuli senverran lunta että valkoista paikoin näkyi.
Lyhyt tulee talvesta, toivottavasti vesisateita vähemmän kuin viime talvena.

Äänestä
  • talvesta tulee kuin vuonna 1986 elikkä 3 kuukautta 30 asteen pakkasta,siitäs saitte,ostakaa jo villahousut..

    Äänestä

  • grh... kirjoitti:

    talvesta tulee kuin vuonna 1986 elikkä 3 kuukautta 30 asteen pakkasta,siitäs saitte,ostakaa jo villahousut..

    olen ollut pakkasesta, tulee kova talvi. JOS ei tule, sitten alan uskomaan siihen kasvihuoneilmiöön vai onko sillä jo joku uudempi nimi.
    Villahousut on ollut kaapissa jo vuosia.......

    Äänestä

veikkaan, että kyllä sitä lunta tulee etelä-suomeenkin (:

kylmä kesä -> kylmempi talvi

Äänestä

musta talvi!

Äänestä

Talvi on kunnon talvi pitkästä aikaa. Eli loppuvuosi on aika kylmä, jouluna on -10 myös eteläsuomessa, lapissa -30. Lunta ei tule vielä paljoa, vasta tammikuussa puolivälissä kasvaa lumipeite. Ennätyspakkaset tulevat sitten tammikuun loppukolmanneksella. Ja mennään lapissa yli -40, kaisaniemessäkin alla -20 asteen.

Maaliskuussa kun alkaa aurinko lämmittää, niin eteläsuomesta katoaa lumi aika äkkiä, lämpenee kerralla, kevättulvat aikamoiset, kun on lunta maassa. Tosin vapun tienoilla tai vähän sitä ennen saa eteläsuomi vielä kerran lumipeitteen vihreälle nurmikolle.

Ensi kesä on sitten v-mäisen märkä, tämä kesä oli vasta harjoittelua.

Äänestä

vettä sataa ja kaikkia vituttaa.

Äänestä

Talvesta tulee pienipakkaninen, kuiva, lumipeitteinen, taivaalla on usein toistuvia luonnonilmiöitä kuten revontulia, meteoriittejä, tähtisumua. Puiden oksat saavat pysyvän kauniin peitteen ja lapset voivat ulkoilla iltaisin. Kelkat, luistimet ja sukset esiin, tämä talvi on kunnon talvi ja ensikesästä tulee suloisen lämmin.

Äänestä

Talvi alkaa torstaina ja jatkuu maaliskuun puoleen väliin asti. 30 asteen pakkaset tulee helmikuun alussa. Muuten on nollan ja - miinus viiden asteen keliä.

Äänestä

Seinäjoelle,lumi tulee Marraskuun viimeisinä päivinä,Joulukuu mennään heitellen plussalta miinuksille ei yli 15 asteen pakkasia. Tammikuu näyttää sitten eri lukemia voidaan kokea 30 astettakin,mutta kyllä vettäkin heittää voi olla uudenvuoden suoja heti alkupäivinä, helmikuulla paukkuu,maaliskuu heittelee,Huhtikuu on räpäskää ja pakkasta ja kyllähän maatakin näyttää?

Äänestä

Saattaa olla, että tästä talvesta tulee samanlainen kuin viime vuodesta. Vaikka ne lupailee nyt lunta, niin se saattaa olla ohi parissa päivässä.

Äänestä

"Fortum: Finanssikriisi näkyy sähkön tukkuhinnoissa

Fortumin (osake, tiedotteet) mukaan loppukesästä voimakkaaseen laskuun kääntyneet öljyn ja hiilen maailmanmarkkinahinnat sekä päästöoikeuksien hinnat ovat heijastuneet pohjoismaisiin sähkön tukkumarkkinahintoihin."
Lähde: http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/article170648.ece

Sähkön hinta nousee VAIKKA raaka-aineiden hinta tuntuvasti laskee (yli 50%)

Entäs jos öljynhinta nousee? Laskeeko sähkön hinta?

Todella törkeätä rahastusta!

Taitaapi olla niin, että fortum-optio-demarit haluavat optio-porsastelun jatkuvan ikuisesti ja edelliset miljardit on jo juotu ja syöty parempiin suihin. Lisää rahaa tarvitaan siis "kultapossukerhon" kulunkeihin.

Jatkot: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002;conference=664;posting=22000000038933253

Äänestä

taikausko loppuu, vain insinööritieteelliset
mittaukset paremman tietämällä käyvät.

300 vuotta hirmupakkasia Siperiassa,
sitten perikato Kiinassa.

Jää sulaa ja jään karttamerkinnät vaihtavat paikkaa?
Tai pohjoisemmaksi..
tai jäätä enemmän etelään?

Maksullista naista etsiessänne turvautukaa
1992 syntyneeseen kiinalaiseen,
vapaaehtoiseen heistä.

Avioseksi on tabou heidän kanssaan..

Etsi siihen (huushollihenkilöä vihkipastorille
vilautettavaksi) mieluummin 1990 tahi 1972
tai 16 vuotta vanhempi
vapaa tai leski Itä-Kiinasta 1972
Länsipuolelta 1956
Kirjeenvaihtoon mieluummin kuin
seksipomppimiseen

Äänestä

setäni kertoi että tulee vähä luminen talvi harmi missä viipyy kunnon talvi joka ennen oli? muistan kun ennen vuosituhannen vaihtoa oli vielä kunnolla lunta ja pakkastakin nyt on vain hieman ja välillä sataa vettäkin eipä ole kunnon talvea muualla kun levillä lapissa päin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


talvea odottava kirjoitti:

Onko jo tehty ns pitkää talviennustetta? Millainen talvi tulossa etelä suomeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu