Yllättävää!
"PsL Lahti osoittaa tutkimuksessaan että asiakkaat sijoittavat lyhyissä ohjaussuhteissa psykologeihin menneisyytensä ihmissuhteista peräisin olevia tiedostamattomia tunteita, transferensseja. Vastaava ilmiö tunnetaan pitkistä psykoanalyysi- ja psykoterapiasuhteista.
Tutkimuksen mukaan ammatinvalintapsykologit ovat taipuvaisia vastaamaan asiakkaidensa odotuksiin omilla tiedostamattomilla asenteillaan, vastatransferensseilla. Asiakassuhteista voi muodostua sävyltään esimerkiksi autoritäärisiä, riippuvaisia, holhoavia tai kilpailevia, jolloin rationaaliseen, tuloksia tuottavaan yhteistyöhön on vaikea päästä. Ohjaustilanteiden lisäksi työskentelyä häiritseviä, vastarintaa aiheuttavia tunteensiirtoilmiöitä esiintyy todennäköisesti myös muissa lyhyissä palvelusuhteissa, esimerkiksi työnvälityksessä ja sosiaalitoimistoissa.
Tutkimuksessa todetaan, että työntekijän täytyy havaita tunteensiirrot nopeasti ja soveltaa vuorovaikutuksessa toimenpiteitä, erottautumisinterventioita, jotka tähtäävät asiakkaan transferenssisijoitusten irrottamiseen työntekijästä. Tämän jälkeen on mahdollisuus päästä aikuiseen, tuloksia tuottavaan suhteeseen."
Mitä ihmettä? Miten monta kertaa avp:t keskimäärin tapaavat asiakastaan?
Onko olemassa tutkimusta netissä tapahtuvasta transferenssista?
http://www.joensuu.fi/ajankohtaista/vaitos2.php?id=417

Vastaukset 6
Vanhimmat
-
"Yllättävää!" - Ei minusta.
(- -)
"Mitä ihmettä? Miten monta kertaa avp:t keskimäärin tapaavat asiakastaan?"
Transferenssi on aina läsnä ihmissuhteissa osin riippumatta tapaamiskerrosta. Sen "jäsentyneet" muodot tulevat esiin pitkäaikaisemmissa suhteissa.
"Onko olemassa tutkimusta netissä tapahtuvasta transferenssista?"
Ei ole, mutta yksittäisiä mainintoja asiasta on.
.
kohtuuttomalta, jos parin tapaamiskerran jälkeen joutuisi loppuelämänsä käyttämään terapiaan toipuakseen epäonnistuneesta kohtaamisesta.
Liittyykö transferenssiin, mutta joskus mietin, miten terapeutit kokevat sen, kun asiakkaat tai potilaat jäävät itkemään terapeutin perään (pitkän) hoitosuhteen päätyttyä. Mikä tarkoitus siinä on, että oppii luottamaan ja kiintymään ja sitten tullaan sille viimeiselle terapiarastille, jonka jälkeen potilas jää taas orpona piruna hornantuuttiin. Eikö tällainen vain ruoki terapiariippuvuutta ja voiko pitkä terapiasuhde olla oikea hoitomuoto ihmiselle, jolla on hylkäämisen aiheuttamia tunnevammoja. Tuleeko terapeutille tällaisesta hyvä olo, paha olo vai ei-mikään olo?!
että psykopatologia ja muut terapeutit antavat tähän kattavan selityksen.
Täälläkin on saanut lukea ikävästi päättyneistä psykologi-asiakas-suhteista.
---
-
Kliinisen psykologian ensyklopedia sanoo:
t r a n s|f e r e n s s i
(lat. trans yli, ferre kuljettaa, transferre siirtää; uus-lat. transferentia), ”tunteensiirto”, Freudin psykoanalyyttinen käsite; on aktuaalia taipumusta toistaa (eri asteisesti tiedostamattomia) ajatuksia, tunteita ja käyttäytymistä ym. menneiden, usein lapsuuden merkittävien ihmissuhteiden ym. pohjalta. Transferenssi on täten siirtymän (displacement) erityistapaus. Defensiivinen puoli transferenssissa ilmenee siinä, että ihminen toistaa sen sijaan että muistaisi. Transferenssin katsotaan olevan (potentiaalisesti) aina läsnä (nykyisten reaalisten ihmissuhteiden kaikupohjana ja usein vääristäjänä) – ei siis vain psykoterapiassa – mutta vahvimpana se ilmenee tunteenomaisesti merkittäviin ihmisiin. – Freud (tapauskertomukset) löysi transferenssin Doran tapauksessa vuonna 1900. ks. transferenssineuroosi, transferenssipsykoosi, Kulovesi.
.