Oman sisäisen keskustelun jälkeen ihminen saattaa päätyä järjettömältä tuntuvaan totuuteen: Millään ei ole mitään väliä.
Esimerkkejä irtaantuu arkipäivän turhamaisuuden tavoittelun kyseenalaistamisesta tai syvemmästä miettimisestä ruumiillisen nautinnon kuten lämmön tai nälän turhuudelta tuntuvuudesta.
Jos voidaan kyseenalaistaa peruselementtien kokemisen tarpeellisuus ei tarvitse puhuakaan esimerkiksi trendikkyyden tai sosiaalisen mielihyvän tarpeesta.
Joskus mielihyvän kokija ei enää koe eikä muista kokemaansa ja silloin ei ole mitään väliä sillä mitä joskus on kokenut.
Jos ihminen kuitenkin kokee että jotain elämästä on saatava ja ottaa tavoitteekseen aistinautintojen kokemisen, ( siis edustaa satanistista ajattelutapaa) hän hylkää utilitaristisen ajattelun täysin.
Mitä merkitystä on sillä kuinka paljon tiedämme ja kuinka paljon saamme aikaan sekä kuinka paljon tuotamme hyvää/pahaa toisillemme, kun kerran joskus kaikki on menettänyt merkityksensä eikä elämän aikaisesta hyvän mielen olosta enää voi nauttia. Enää ei tiedetä että hengissä oleva väestö nauttii tuotetusta hyvästä. EIKÖ HYVÄN TUOTTAMISEN IDEA OLE SE ETTÄ TUOTTAJA TIEDOSTAA TEHNEENSÄ HYVÄÄ.
Ihmisen on vaikea hyväksyä että omalla ja minkään muun olemassa ololla ei ole mitään merkitystä "ne vain ovat". Niin ettei olisi olemassa muita totuuksia kuin matemaattisia kaavoja kuten 1 1=2 joka pitää paikkansa.
Pitäisikö ihmisen siis tyytyä yksinkertaiseen viisauteen, kuten etiikan ja estetiikan pohtimiseen yksinkertaisimmillaan?
Mikä on ristiriidassa?
Esimerkkejä irtaantuu arkipäivän turhamaisuuden tavoittelun kyseenalaistamisesta tai syvemmästä miettimisestä ruumiillisen nautinnon kuten lämmön tai nälän turhuudelta tuntuvuudesta.
Jos voidaan kyseenalaistaa peruselementtien kokemisen tarpeellisuus ei tarvitse puhuakaan esimerkiksi trendikkyyden tai sosiaalisen mielihyvän tarpeesta.
Joskus mielihyvän kokija ei enää koe eikä muista kokemaansa ja silloin ei ole mitään väliä sillä mitä joskus on kokenut.
Jos ihminen kuitenkin kokee että jotain elämästä on saatava ja ottaa tavoitteekseen aistinautintojen kokemisen, ( siis edustaa satanistista ajattelutapaa) hän hylkää utilitaristisen ajattelun täysin.
Mitä merkitystä on sillä kuinka paljon tiedämme ja kuinka paljon saamme aikaan sekä kuinka paljon tuotamme hyvää/pahaa toisillemme, kun kerran joskus kaikki on menettänyt merkityksensä eikä elämän aikaisesta hyvän mielen olosta enää voi nauttia. Enää ei tiedetä että hengissä oleva väestö nauttii tuotetusta hyvästä. EIKÖ HYVÄN TUOTTAMISEN IDEA OLE SE ETTÄ TUOTTAJA TIEDOSTAA TEHNEENSÄ HYVÄÄ.
Ihmisen on vaikea hyväksyä että omalla ja minkään muun olemassa ololla ei ole mitään merkitystä "ne vain ovat". Niin ettei olisi olemassa muita totuuksia kuin matemaattisia kaavoja kuten 1 1=2 joka pitää paikkansa.
Pitäisikö ihmisen siis tyytyä yksinkertaiseen viisauteen, kuten etiikan ja estetiikan pohtimiseen yksinkertaisimmillaan?
Mikä on ristiriidassa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
...tai teoillasi ei ole mitään merkitystä maailmankaikkeuden suhteen. Tuosta tiedosta ei kuitenkaan kannata hätääntyä, sillä se ei suinkaan tarkoita, ettei millään olisi mitään väliä. Asioilla on merkitystä sinulle, muille ihmisille ja muille elollisille olennoille.
Asioilla on siis juuri se arvo ja merkitys, jonka niille annamme, mihin se sitten perustuukin. Jos mielestäsi elämä on arvokas asia, se on sitä, riippumatta mistään sinua korkeammasta tarkoituksesta.
Korkeamman merkityksen etsiminen on vain uskonnon luoma harha. Luovu siitä, niin asiat yksinkertaistuvat huomattavasti.
Jos silti haluat elämällesi itsesi ulkopuolista tarkoitusta, niin ajattele sitä, että sinulla ja tekemisilläsi on merkitystä perheenjäsenillesi, ystävillesi ja yhteisöllesi.
Jos taas kaipaat jatkuvuutta, niin ajattele sitä, että koko historia on jatkumoa. Koska elät kaikkien aikaisempien sukupolvien työn muovaamassa maailmassa, olet samalla sitoutunut jättämään jälkipolville vielä paremman maailman.
Aistinautintojen kokeminen tavoitteena ei suinkaan tarkoita satanismia. Satanismi on muistaakseni sitä, että haluaa hyvää ainoastaan itselleen, välittämättä muista. Jos välittää samalla muiden hyvinvoinnista ja pyrkii tuottamaan hyvää myös muille, se on jotain aivan muuta kuin satanismia. Ehkäpä epikuroslaisuutta.
Jos kohtelee muita kuten toivoo itseään kohdeltavan, voi myös olettaa muiden kohtelevan itseään kuten toivoisi itseään kohdeltavan. Edellinen "luonnonlaki" on paljon ihmistä vanhempi, eikä sitä kannattaisi kenenkään hylätä.
Kun nyt pääsit tuohon opettavaiseen sävyyn niin kerroppa:
Mitä merkitystä on sillä jättääkö jälkipolville paremman maailman. Ajatus paremmasta maailmasta saattaa tyydyttää elävää ihmistä hyvänä tekona, mutta tekoa ei tiedosta sen jälkeen kun on heittänyt lusikan nurkkaan.
Siis kaikki minkä ihminen haluaa ottaa elämänsä tavotteiksi, kuten muiden hauskuuttaminen (hyvä mieli myös itselle), on valetta.
Ihminen valehtelee itselleen että tämä ja tämä on tarkoitus, koska ei halua elää ilman tarkoitusta.
"...se ei suinkaan tarkoita, ettei millään olisi mitään väliä. Asioilla on merkitystä sinulle, muille ihmisille ja muille elollisille olennoille"
Jos asioilla on hetkellisesti merkitystä minulle (kuten tämän tekstin kirjoittaminen). sillä ei ole joskus mitään merkitystä: eläessäni tiedostan että "tulipa tehtyä hyvä työ". Jälkipolvet nauttivat siitä ehkä, mutta en enää tiedosta heidän nauttivan.
Onko ihmisen siis tavoiteltava hektisyyttä?
"Korkeamman merkityksen etsiminen on vain uskonnon luoma harha. Luovu siitä, niin asiat yksinkertaistuvat huomattavasti."
Lausahduksesi osoittaa ettet kykene esittämään asioita neutraalisti. Et osaa ilmaista että tämä on sinun keksimäsi valhe itsellesi.
Satanistinen ajattelu on muuten lähellä objektiivista tarkastelua. Siitä täytyisi vain poistaa se että nautinnoilla olisi merkitystä.
...mielipide, koska puhumme asiasta, josta kellään ei ole oikeaa tietoa. Mutta:
"Mitä merkitystä on sillä jättääkö jälkipolville paremman maailman. Ajatus paremmasta maailmasta saattaa tyydyttää elävää ihmistä hyvänä tekona, mutta tekoa ei tiedosta sen jälkeen kun on heittänyt lusikan nurkkaan."
"eläessäni tiedostan että "tulipa tehtyä hyvä työ". Jälkipolvet nauttivat siitä ehkä, mutta en enää tiedosta heidän nauttivan."
Mitä sitten? Eihän sillä ole mitään väliä sen jälkeen kun on heittänyt lusikan nurkkaan! Aika älytöntä elää elämänsä ajatellen, että kuolemansa jälkeen ei kuitenkaan muista hyviä hetkiä. Onko silläkään silloin enää mitään väliä? Eikö kuolemaa edeltävä aika kannattaisi ennemmin käyttää parhaansa mukaan nauttimiseen?
Ihminen voi kokea muutakin yhteisöllisyyttä kuin oman ruumiinsa. Olemmehan kukin osa jotakin yhteisöä ja viime kädessä valtavaa ekosysteemiä.
"Ihminen valehtelee itselleen että tämä ja tämä on tarkoitus, koska ei halua elää ilman tarkoitusta."
Kuten sanoin, olen samaa mieltä siitä, ettei ole mitään korkeampaa tarkoitusta. Juuri siksi ihminen päättää itse oman tarkoituksensa. Jos päätän, että elämäni tarkoitus on kirjoittaa tälle palstalle, niin silloin se on. Vai voitko kiistää?
"Lausahduksesi osoittaa ettet kykene esittämään asioita neutraalisti. Et osaa ilmaista että tämä on sinun keksimäsi valhe itsellesi."
No, en vaan satu pitämään uskonnoista. Anteeksi etten osannut esittää asiaa neutraalisti. Sanot, että tämä on minun keksimäni valhe itselleni. Olet sitä mieltä, että elämälläni ei ole korkeampaa tarkoitusta, mutta toisaalta väität, ettei elämäni tarkoitus voi myöskään olla itse asettamani. Kerro siis myös, kuka sitten päättää elämäni tarkoituksesta.
Ota huomioon, että koko tarkoitus-käsite on ihmisaivojen tuotetta. Kuka muu voisi antaa asioille tarkoituksen kuin ihminen? Ihmisen antama tarkoitus on valetta vain jos uskoo johonkin korkeampaan tarkoitukseen, eli mielestäni päättelyssäsi on virhe. Et siis ole kokonaan luopunut korkeammasta tarkoituksesta ajattelussasi.
Vaikka olemmekin periaatteessa samaa mieltä korkeammasta tarkoituksesta, mielestäni maailmankuvasi on turhan pessimistinen. Itse yritän nähdä myös asian valoisan puolen. Vapaus on mukavaa.
Ajatus ettei nautinnolla ole merkitystä johtaa mielestäni siihen, ettei elämällä ole merkitystä. Sitten voikin saman tien vetää itsensä kiikkumaan. Koska olet edelleen elossa, kuvittelisin että nautinnolla on jotain merkitystä myös sinulle (älä kuitenkaan minun takiani vaivaudu lopettamaan elämääsi).
Vaikkei tarkoitusta olisikaan, miksei ihmetys jää jäljelle?
Miksi kehitellä sisältöä uskolle tarkoituksettomuuteen? Jotta siitä muodostuisi uusi tarkoitus?
Se että ihminen ei ole olemassa omista ansioistaan tai ettei hän myöskään ole syyllinen siihen että on, ja on mitä ihmisenä on, voidaan ottaa realiteettina. Ei se tarvitse selitystä. Selitykset ovat aina jonkinasteista harhaa. Jos niiden varaan rakentaa tarkoituksia, varmasti pettyykin. Tai sitten on tyhmä.
Elämänuskon tai tarkoituksen menettäminen on viesti siitä että ne perustuivat väärille premisseille. Silmät eivät olleet auki. Itsekukin voi antaa vain oman vastauksensa sille miksi ne eivät olleet auki. Sen sijaan kokemus siitä että elämä on mysteeri, selittämätöntä ja ihmeellistä, on sama jokaiselle.
"Aika älytöntä elää elämänsä ajatellen, että kuolemansa jälkeen ei kuitenkaan muista hyviä hetkiä."
Mainitsinkin jo että ihmisen on vaikea hyväksyä sitä että millään ei olisi tarkoitusta. Onko näkemys tarkoituksettomuudesta pessimistinen? Sanoisinpa sitä totuuden lähentelyksi. Onko totuus pessimistinen?
Siitä ei ole pelkoa että päättäisin päiväni. Kieltämättä minulla on mielessäni eräät tarkoitukset joihin viittaat "korkeammalla tarkoituksella". En ole missään vaiheessa esittänyt objektiivista ajattelua omana kantanani. Se on minulle vain väline.
Itse olet ilmeisesti kokoajan sotkenut vahvasti mukaan omaa näkemystäsi. Päättelisin että näkemyksesi eri asioista on hyvin erilainen kuin omani.
Kannattaako keskustelua jatkaa?
Mainitset muutenrepliikkisi loppupuolella että vapaus on mukavaa. keskustellaanko siitä uudessa keskustelussa vai tässä. Väitän että ihminen ei ole vapaa.
...jos sävyni oli liian opettavainen. Itsepä kysyit mielipidettäni :-) Kyllä minä jatkan ihan mielelläni.
"Mainitsinkin jo että ihmisen on vaikea hyväksyä sitä että millään ei olisi tarkoitusta. Onko näkemys tarkoituksettomuudesta pessimistinen? Sanoisinpa sitä totuuden lähentelyksi. Onko totuus pessimistinen?"
Ei, mielestäni totuus ei ole ollenkaan pessimistinen, ei ainkaan se, mitä itse pidän totuutena tässä asiassa. Eikä minun ole vaikea hyväksyä sitä, että millään ei ole korkeampaa tarkoitusta, kun en ole koskaan niin olettanutkaan. Ihan totta.
Kun sanon, että olet turhan pessimistinen, tarkoitan sitä, että en näe asiassa mitään ongelmaa, josta ahdistua. Elämämme jatkuu kuten tähänkin asti, oli sitten tarkoitusta tai ei. Koko asia vaikuttaa elämääsi vain, jos päätät että se vaikuttaa ja vielä että millä tavoin. Miten se sitten mielestäsi vaikuttaa? Niinkö, ettei mistään kannata nauttia? Jos päätät niin, niin silloin se on niin.
Oletin hiukan nopeasti, että mielestäsi korkeampaa tarkoitusta ei ole, vaikket niin sanonutkaan. Päättelin sen siitä, että aloitit "Oman sisäisen keskustelun jälkeen ihminen saattaa päätyä järjettömältä tuntuvaan totuuteen: Millään ei ole mitään väliä." Mutta sinulla on siis oma teoria, joka ei ole edellinen. Sorry. Haluatko kertoa siitä?
Aloita vaan keskustelu vapaudesta. Kyllä minulla on siitäkin paljon sanottavaa, vaikkei oikeastaan lopullista varmaa kantaa, vain näkökulmia...
jatketaan vapaudesta uutena aiheena. Tuntuu että juttu merkityksellisyydestä loppuu.