Kehityskeskustelun paikkako

pahoinvoivako? työyhteisö

Hei,
asia ei taida ihan tähän kategoriaan kuulua, mutta kun en tiedä mistä lähtisi sumaa purkamaan, niin ajattelin kysyä muiden mielipidettä, siitä olenko ihan hakoteillä.

Aloitin syksyllä uudessa työssä (lähdin stressaavasta työstä, josta en saanut enää kipinää), mutta...nykyinen on vielä kuormittavampaa. Esim. Psykosomaattiset oireet kuuluvat kuulema kuvaan (useat kokeneemmista kolleegoista kertoo niitä olleen usamman vko-kk:den ajan alussa /olevan yhä). Itsellä myös tunne, etten handlaa hommaa, vaikka periaatteessa kyseessä on ihan normaali työ (ja minulla vuosien kokemus vastaavasta työstä).

Tarkemmin tilannetta kuvaamatta, kysyn, onko teistä tuollainen työyhteisö terve? Ei kait työ saisi aiheuttaa henkistä pahoinvointia järkiään koko henkilökunnalle (kaikkien kanssa en ole keskustellut, joten vaikea sanoa, kuinka iso osa oireista kärsii, mutta kaikki ovat oireita valittaneet, joiden kanssa asiasta olen jutellut), joten vaikuttaisi olevan enemmän sääntö kuin poikkeus...

en edes ymmärrä mikä työssä pahan olon saa aikaan, siksi kait näin hämilläni olenkin. Etenkin kun muuten työhön sisältyy niitä elementtejä joita työssäni toivoisin olevan.

Haukunko nyt väärää puuta, kun mietin, mikä työssä /yhteisössä mättää (mättääkö siellä joku), kun pahoinvointia on yleisesti? Onko ongelma vain minun korvien välissä? Ja pitäisikö vain todeta, etten ole tehtäväni tasalla?

3

4275

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...tarkempaa tietoa?

      Valitettavasti tuolla kuvauksella on aika mahdotonta sanoa yhtään mitään, kun et kerro mikä siinä työssä stressaa tai kuormittaa, sinua ja/tai muita? Kirjoituksestasi ei saa mitään otetta ongelman ytimeen. Jos siis haluat ihan oikeasti jotain neuvoja tai vinkkejä muilta kirjoittajilta niin pelkäänpä että sinun täytyy avata ongelmia enemmän. Kysymyksesi "Tarkemmin tilannetta kuvaamatta, kysyn, onko teistä tuollainen työyhteisö terve?" on ihan järjetön, eihän kukaan voi vastata kun et anna mitään konkreettista mihin tarttua kiinni!?!

      Otsikkoosi viitaten, riippuen mitä ne ongelmat työyhteisössänne ovat, niin kehityskeskustelu ei ole se palaveri jossa työyhteisöongelmia puidaan. Kehityskeskustelu on nimenomaan sinun omaan henkilökohtaiseen urakehitykseesi liittyvä keskustelu (sinun ja esimiehesi välillä), ei tiimipalaveri jossa puidaan kaikkia mahdollisia ja mahdottomia työpaikkanne ongelmia. Kehityskeskustelut ja tiimi- yms. ongelmanratkaisupalaverit ovat kokonaan eri asiat.

    • Vaikea sanoa toki

      Olin kerran keikalla keittiöalalla suuressa tilaisuudessa (opperajuhlat, itsenäisyyspäivä, kansallisteatteri? Kukapa tietää missä, mutta suurta oli). Huomasin, että vakihenkilöstö oli erittäin arvonsa tuntevaa porukkaa, kaikki puhalsivat yhteen hiileen ja auttoivat toisiaan. Vakihenkilöstön palkka jäi kuitenkin alle puoleen siitä, mitä keikkalaisena sai ja lisäksi illat ja pyhät tehtiin ilman eri korvausta. Joskus hyvä työyhteisö voi myös tapella itseään vastaan. Jengiin kuuluivat vain antaumukselliset asiantuntijat ja vastaansanojat / epäkohdista huomauttajat ajateltiin "hankaliksi" ja "Hyvä työyhteisö" jatkoi hommiaan ilman heitä. (Tosin itse en piitannut statuksesta, menen tänäpäivänäkin kyseiseen työpaikkaan, jos tarpeeksi maksetaan - eli en vakituiseksi ikinä siihen hyvään työyhteisöön. Orjatyö pitäisi kai olla kielletty, mutta tuntui kuin hyvä henki olisi ruokkinut masokistimeininkiä)

      • mainitset

        sehän on nykyään hyvin yleistä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      109
      2740
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1331
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      98
      1182
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1007
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      997
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      958
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      55
      845
    8. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      683
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      678
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      632
    Aihe