"Ystävämme" FET1 on bongattu yleradio1:n keskustelusivuilla. Siellä hän spämmää uudelleen samat moskat kuin on täällä heittänyt:
http://chat.yle.fi/yleradio1/viewforum.php?f=1&sid=e71e39af3a1c5ffc43a3a8d93ccc894c
Mistä johtuu, että joidenkin pitää nolata itsensä uudelleen ja uudelleen?
FET1
34
1271
Vastaukset
- bongailija
Unohdin mainita, että siellä hän esiintyy sivupersoonanaan nimimerkillä MOS.
Skitsofrenian oireita hänellä? - luonnollinen selitys
fet1:n täytyy vaihtaa palstaa kun täällä tilanne on käymässä kestämättömäksi hänelle. Hän on täällä polvillaan valheidensa ja väärinymmärrystensä paljastuttua.
Tosin yleensä ihmiset, joiden osoitetaan olevan väärässä kuvitelmineen, muuttavat kuvitelmiaan eikä vaan paikkaa, missä levittää samaa valhettaan uudestaan ja uudestaan.
Mahtaa fet1:llä olla raskasta hommaa tuo massapostaaminen, kun hän itse tietää, että kaikki hänen sanomansa on silkkaa roskaa. Kaikki perustuu aivan totaaliselle bullshitille.
Olisiko Sinun, fet1-parka, aika keksiä ensimmäinen argumentti ydinvoimaa vastaan, joka pitää myös paikkansa ? Kyllähän niitäkin löytyy vaikka kuinka. Ja tosiaan, oletko miettinyt noita skitsofrenian oireitasi ? Ihan ystävyydellä tämän sanon: olisiko viisasta käydä kertomassa noista salaliitoistasi jollekin terveysalan ihmiselle ? Voisiko olla mahdollista, että podet (vaikka ihan vaan lievää) skitsofreniaa kun noita skitsofrenian tunnusomaisia piirteitä ainakin kirjoituksestasi löytyy paljon. Mielestäni olisi ainakin viisasta lyödä tuo mahdollisuus pois tapaamalla joku, joka pystyy analysoimaan ko. tyyppisiä sairauksia. - Skömypelle
Täällä koirat hakuu kun karvaanit kulkee. Hei untuvapallerot, pikku faktismus ja tyhmien päidenne viisauttamisyritys ennenkuin raastuvanoikeus sen tekee. Huomatkaa että Fet on esittäytynyt täällä ja kaikki herjat fettiä kohtaan on herjoja A.L kohtaan. Eli kun komennan että naama kiinni niin te nöyrrytte ja lopetatte sen solvaamisen onko selvä? Nickille voi revitellä vapaasti mutta ei henkilölle. Jos tämä ei mene kaaliin niin annettakoon oikeusistuimen sen sinne takoa :D . Suomen laki kertoilee seuraavaa
10 § (9.6.2000/531) Törkeä kunnianloukkaus. Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa
1. rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville taikka
2. aiheutetaan suurta tai pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa
ja kunnianloukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Hiljaista , niinpä!- lakia ?
Missä kohdassa tuota lakia sanotaan, että "Nickille voi revitellä vapaasti mutta ei henkilölle" ? Käsittääkseni tännekin voi kirjoitella vain henkilöt.
Hiljaista ? - sinä pelle
pitkä paska!
Tässähän on haukuttu nimimerkkiä, ei Arskaa! Ymmärrätkö älytä eron? - Skömypelle
lakia ? kirjoitti:
Missä kohdassa tuota lakia sanotaan, että "Nickille voi revitellä vapaasti mutta ei henkilölle" ? Käsittääkseni tännekin voi kirjoitella vain henkilöt.
Hiljaista ?Oletko todella noin tyhmä vai muuten vain yksinkertainen!
Eli jos kirjoitat että A.L on xxxxxx niin silloin solvauksesi kohdistuu suoraan A.L
Jos taas kirjoitat että skömypelle on xxxx niin silloin solvaat vain nickkiä jolla ei ole mitään yhteistä minuun. En voi mitenkään haastaa sinua nickin solvaamisesta. Jos nickkisi on oma nimesi niin se muuttaa asian.
Olisipa kallosi lähellä niin voisin takoa tämän yksinkertaisen maalaisjärjellä tajuttavan asian tyhmään päähäsi. Eli kun nyt sanon sinua tyhmäksi niin loukkaan nimimerkkiä "lakia?" ,eli kenelle kohdistin loukkaukseni haperopää? - Skömypelle
sinä pelle kirjoitti:
pitkä paska!
Tässähän on haukuttu nimimerkkiä, ei Arskaa! Ymmärrätkö älytä eron?ELi tämän viestin jälkeen olisin varovainen kaikesta mikä kohdituu fet:iin!!!!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000020&conference=4500000000000543&posting=22000000039307835
ymmärsikö poju yksinkertainen! - sitten?
Skömypelle kirjoitti:
ELi tämän viestin jälkeen olisin varovainen kaikesta mikä kohdituu fet:iin!!!!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000020&conference=4500000000000543&posting=22000000039307835
ymmärsikö poju yksinkertainen!Kyllä hullua saa sanoa hulluksi ja tyhmää tyhmäksi!
- Skömypelle
sitten? kirjoitti:
Kyllä hullua saa sanoa hulluksi ja tyhmää tyhmäksi!
Juu saa jos on lompakko kunnossa.
- paljoa maksa,
Skömypelle kirjoitti:
Juu saa jos on lompakko kunnossa.
jos sanoo toista tyhmäksi tai hulluksi. Mutta jos haukkuu huoraksi, homoksi, varkaaksi yms. niin se saattaa maksaa pari euroa enemmän!
- takana on ihminen
Skömypelle kirjoitti:
Oletko todella noin tyhmä vai muuten vain yksinkertainen!
Eli jos kirjoitat että A.L on xxxxxx niin silloin solvauksesi kohdistuu suoraan A.L
Jos taas kirjoitat että skömypelle on xxxx niin silloin solvaat vain nickkiä jolla ei ole mitään yhteistä minuun. En voi mitenkään haastaa sinua nickin solvaamisesta. Jos nickkisi on oma nimesi niin se muuttaa asian.
Olisipa kallosi lähellä niin voisin takoa tämän yksinkertaisen maalaisjärjellä tajuttavan asian tyhmään päähäsi. Eli kun nyt sanon sinua tyhmäksi niin loukkaan nimimerkkiä "lakia?" ,eli kenelle kohdistin loukkaukseni haperopää?Missään kohdassa lainaamaasi lakitekstiä ei kuitenkaan sanota, että nickiä saa solvata. Oletko kuullut, että laki on niin kuin se luetaan eikä niin kuin joku spede kuvittelee sen tarkoittavan.
Tosiaan, rikosnimike vaihtuu (kaiketi sovaus vs. kunnianloukkaus) kun puhe on nickistä vs. nimestä.
Et Sinä saa mennä kadullakaan ketään osoittamaan, että "tyhmä" vaikket hänen nimeä tietäisikään. Täällä on periaatteessa ihan sama juttu. Tuo kunnianloukkaus vertautuu sitten siihen, että menet torille huutelemaan, että "se ja se on tyhmä". Molemmat tavat ovat kiellettyjä.
>
Tule ihmeessä käymään ! Missäs päin vaikutat ? - skömypelle
paljoa maksa, kirjoitti:
jos sanoo toista tyhmäksi tai hulluksi. Mutta jos haukkuu huoraksi, homoksi, varkaaksi yms. niin se saattaa maksaa pari euroa enemmän!
Kunnianloukkaus
Kunnianloukkaus on ehkä yleisin rikoslaissa säädetty rikos yksityisyyden suojan lisäksi johon syyllistytään sananvapauden perusteella. Kunnianloukkaus on säädetty rikoslaissa (19.12.1889/39) 24 luku 9 § ja 10 §. Kunnianloukkaus on kyseessä silloin kun esittää toisesta valheellisen tai vihjaavan tiedon joka on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle tai aiheuttaa häneen kohdistuvaa halveksuntaa tai edellä tarkoitetulla tavalla halventaa toista. Kunnianloukkaus voi olla törkeä mikäli rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai loukkaus aiheuttaa erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa ja kärsimystä.
http://oikeusjakohtuus.blogspot.com/2008/08/sananvapautta-ja-loukattua-kunniaa.html
HILJAISTA,NIINPÄ SANOI JOKU REIKÄPÄÄKIN JOSKUS :D :D:D:D:D:D:D:D:D: - erimieltä
skömypelle kirjoitti:
Kunnianloukkaus
Kunnianloukkaus on ehkä yleisin rikoslaissa säädetty rikos yksityisyyden suojan lisäksi johon syyllistytään sananvapauden perusteella. Kunnianloukkaus on säädetty rikoslaissa (19.12.1889/39) 24 luku 9 § ja 10 §. Kunnianloukkaus on kyseessä silloin kun esittää toisesta valheellisen tai vihjaavan tiedon joka on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle tai aiheuttaa häneen kohdistuvaa halveksuntaa tai edellä tarkoitetulla tavalla halventaa toista. Kunnianloukkaus voi olla törkeä mikäli rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai loukkaus aiheuttaa erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa ja kärsimystä.
http://oikeusjakohtuus.blogspot.com/2008/08/sananvapautta-ja-loukattua-kunniaa.html
HILJAISTA,NIINPÄ SANOI JOKU REIKÄPÄÄKIN JOSKUS :D :D:D:D:D:D:D:D:D:Mikä ihmeen kunnianloukkaus se on jos on erimieltä siitä mitä joku paasaa??
Onkohan skömy fetin sivupersoona? - Skömypelle
takana on ihminen kirjoitti:
Missään kohdassa lainaamaasi lakitekstiä ei kuitenkaan sanota, että nickiä saa solvata. Oletko kuullut, että laki on niin kuin se luetaan eikä niin kuin joku spede kuvittelee sen tarkoittavan.
Tosiaan, rikosnimike vaihtuu (kaiketi sovaus vs. kunnianloukkaus) kun puhe on nickistä vs. nimestä.
Et Sinä saa mennä kadullakaan ketään osoittamaan, että "tyhmä" vaikket hänen nimeä tietäisikään. Täällä on periaatteessa ihan sama juttu. Tuo kunnianloukkaus vertautuu sitten siihen, että menet torille huutelemaan, että "se ja se on tyhmä". Molemmat tavat ovat kiellettyjä.
>
Tule ihmeessä käymään ! Missäs päin vaikutat ?Tuu mettäpeltoo tasaselle vastusta löytyy.
Syvä kyykky edessäsi jälleen rottaseni!
""Et Sinä saa mennä kadullakaan ketään osoittamaan, että "tyhmä" vaikket hänen nimeä tietäisikään. Täällä on periaatteessa ihan sama juttu."
Ei todella ole sama juttu jos kadulla osoitat henkilöä sormella samalla solvaten häntä, käytä nyt sitä minimaalista hernettäsi! Ajattele että seisot torilla ja herra x tulee nimittelemään sinua homorotaksi joka varasti hänen äidin tekohampaat ja pani heidän koiransa paksuksi. Eikö se ole aika paha kunnianloukkaus. Sitten otamme tapaus nro 2 eli esiinnyt fysiikkapalstalla joka kerta aina eri nickillä. Nyt tämä sama herra x esittää nickille "takana on ihminen" saman homorotta loukkauksen.
Mistä voit tietää että loukkaus oli sinulle tarkoitettu eikä vain tuuleen huudettu solvaus?
Jos verrata haluat niin multinickkien herjaaminen on sama kuin huutaisit uutenavuotena torilla ihmisjoukossa että "olet homorotta....jne." Haastaisiko kaikki ihmiset, jotka torilla oli, sinut kunnianloukkauksesta. Tästä on väännetty monesti kättä voiko nickiä solvata ja aina kyykky on ollut edessä kuten sinullakin, mutta olethan siihen jo tottunut mutta älä syytä itseäsi sillä niillä korteilla on pelattava jotka on saanut eikä se ole sinun vikasi että olet yksinkertainen.
Tässä faktaa multinickille sinne kammioosi!
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Yhtätoista epäillään Ruususen kunnianloukkauksesta/1135231324073 - Skömypelle
erimieltä kirjoitti:
Mikä ihmeen kunnianloukkaus se on jos on erimieltä siitä mitä joku paasaa??
Onkohan skömy fetin sivupersoona?Ja kehtaatte kutsua harhaiseksi :D :D
Minäkö fetin sivupersoona heh heh kun typeriä olette - FitunEteväTietäjäykkönen
Niin kauan kuin pois ajetaan, palailla voi sitten muina miehinä (nimimerkkeinä) kuin kummipallo.
- raukkaa !
Skömypelle kirjoitti:
Tuu mettäpeltoo tasaselle vastusta löytyy.
Syvä kyykky edessäsi jälleen rottaseni!
""Et Sinä saa mennä kadullakaan ketään osoittamaan, että "tyhmä" vaikket hänen nimeä tietäisikään. Täällä on periaatteessa ihan sama juttu."
Ei todella ole sama juttu jos kadulla osoitat henkilöä sormella samalla solvaten häntä, käytä nyt sitä minimaalista hernettäsi! Ajattele että seisot torilla ja herra x tulee nimittelemään sinua homorotaksi joka varasti hänen äidin tekohampaat ja pani heidän koiransa paksuksi. Eikö se ole aika paha kunnianloukkaus. Sitten otamme tapaus nro 2 eli esiinnyt fysiikkapalstalla joka kerta aina eri nickillä. Nyt tämä sama herra x esittää nickille "takana on ihminen" saman homorotta loukkauksen.
Mistä voit tietää että loukkaus oli sinulle tarkoitettu eikä vain tuuleen huudettu solvaus?
Jos verrata haluat niin multinickkien herjaaminen on sama kuin huutaisit uutenavuotena torilla ihmisjoukossa että "olet homorotta....jne." Haastaisiko kaikki ihmiset, jotka torilla oli, sinut kunnianloukkauksesta. Tästä on väännetty monesti kättä voiko nickiä solvata ja aina kyykky on ollut edessä kuten sinullakin, mutta olethan siihen jo tottunut mutta älä syytä itseäsi sillä niillä korteilla on pelattava jotka on saanut eikä se ole sinun vikasi että olet yksinkertainen.
Tässä faktaa multinickille sinne kammioosi!
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Yhtätoista epäillään Ruususen kunnianloukkauksesta/1135231324073>
Jaa tuonne vai http://www.nevalanmaki.com/4.html ? No, eipä ihme, että olet moniongelmainen - ja purat sitä täällä. Aattelitko pyytää henkilökunnan vastukseksi vai ?
>
Ihan sama. Voithan selittää, että osottelit vaan puluja sormellasi. Tosiaan, jos vastaa johonkin viestiin ja sanoo spedemäisesti: "olet tosii tyhmä niinku", niin kyllä se on osoitettu aika hyvin - ainakin niin hyvin kuin kadullakin tuntemattomalle sanottuna.
>
Olenko minä edes uhannut haastaa ketään yhtään mistään ? Tuo kiukuttelusi on kuin musiikkia korvilleni. Siitä tietää, että olet äärimmäisen pahassa kyykyssä - ja niin kauan muistat kyykkysi kun noita "oot kyl niinku homo tai jotai" -ininöitä ilmaantuu. Sitten kun ne loppuu, alan muistutella Sinua polkupyörällä ajosta.
Mikään loukkaavaan sävyyn henkilöä vastaan esitetty kommentti ei ole luvallinen, mutta totta tuossa on sen verran, että vaikeahan niistä on ketään vastuuseen saada/vetää, kuten tuo Ruusunen-esimerkki osoittaa. No, sama ongelma taitaa olla tällä meidän fet1:lläkin - varsinkin kun hän on luetellut nimiä esim. TVO:sta (joita on itse haukkunut tyhmäksi tms.), esittänyt tekijänoikeudellista materiaalia ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa sekä solvannut ihan samalla mitalla muita kirjoittajia kuin häntä solvataan. Tästä kaikesta voisi sanoa vaan sen verran, että lakkaa saatana inisemästä, "iso" "mies". - fet1
Kiitokset Skömypellelle asiallisesta esittelystään. Asia ETENEE!
____________________________________ - fet1
Skömypelle kirjoitti:
ELi tämän viestin jälkeen olisin varovainen kaikesta mikä kohdituu fet:iin!!!!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000020&conference=4500000000000543&posting=22000000039307835
ymmärsikö poju yksinkertainen!Näin tosiaan tuomari käski tekemään.
- se tuomari
fet1 kirjoitti:
Näin tosiaan tuomari käski tekemään.
sanoi niistä sinun solvauksistasi?
- Skömypelle
raukkaa ! kirjoitti:
>
Jaa tuonne vai http://www.nevalanmaki.com/4.html ? No, eipä ihme, että olet moniongelmainen - ja purat sitä täällä. Aattelitko pyytää henkilökunnan vastukseksi vai ?
>
Ihan sama. Voithan selittää, että osottelit vaan puluja sormellasi. Tosiaan, jos vastaa johonkin viestiin ja sanoo spedemäisesti: "olet tosii tyhmä niinku", niin kyllä se on osoitettu aika hyvin - ainakin niin hyvin kuin kadullakin tuntemattomalle sanottuna.
>
Olenko minä edes uhannut haastaa ketään yhtään mistään ? Tuo kiukuttelusi on kuin musiikkia korvilleni. Siitä tietää, että olet äärimmäisen pahassa kyykyssä - ja niin kauan muistat kyykkysi kun noita "oot kyl niinku homo tai jotai" -ininöitä ilmaantuu. Sitten kun ne loppuu, alan muistutella Sinua polkupyörällä ajosta.
Mikään loukkaavaan sävyyn henkilöä vastaan esitetty kommentti ei ole luvallinen, mutta totta tuossa on sen verran, että vaikeahan niistä on ketään vastuuseen saada/vetää, kuten tuo Ruusunen-esimerkki osoittaa. No, sama ongelma taitaa olla tällä meidän fet1:lläkin - varsinkin kun hän on luetellut nimiä esim. TVO:sta (joita on itse haukkunut tyhmäksi tms.), esittänyt tekijänoikeudellista materiaalia ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa sekä solvannut ihan samalla mitalla muita kirjoittajia kuin häntä solvataan. Tästä kaikesta voisi sanoa vaan sen verran, että lakkaa saatana inisemästä, "iso" "mies"."Ihan sama. Voithan selittää, että osottelit vaan puluja sormellasi. Tosiaan, jos vastaa johonkin viestiin ja sanoo spedemäisesti: "olet tosii tyhmä niinku", niin kyllä se on osoitettu aika hyvin - ainakin niin hyvin kuin kadullakin tuntemattomalle sanottuna."
Sinä nyt tyhmä olet! Osoittelit vaan puluja sormella. Mene poliisille sanomaan että potkin paskat sinusta pihalle ja kun pamppua tulee niin vetoa että sanoitkin sen pululle!
Mistä hitosta sitä voi tietää kenelle viestin osoittaa kun nimimerkit vaihtuvat kyykkyjen myötä. Aina eri nimmarilla ja kuten sanoin niin nimimerkit ovat vapaata riista joten syvä kyykky kiitos!
"Olenko minä edes uhannut haastaa ketään yhtään mistään ? Tuo kiukuttelusi on kuin musiikkia korvilleni."
Ei tässä sinun haastamisesta olekkaan kyse sillä sinä et pysty haastamaan muuta kuin käteesi sillä nimmarit ovat vieläkin vapaata riistaa!
Eikä skömy kiukuttele vaan kertoo faktoja jotka harhainen mielesi muuttaa kiukutteluksi. Joko ylivoimani tunkee peräkamaripojan unosiin!
"Tästä kaikesta voisi sanoa vaan sen verran, että lakkaa saatana inisemästä, "iso" "mies"."
Myönsit että olen iso mies ja sinä pieni vasemmankäden poju joka nitistetään pelkällä sanan säilällä. Olet katkera ja elämässä ikuinen kakkonen joka heijastuu multipeelon seksuaalisissa taipumuksissa eli olet kakkosen poikia :D rimputtelemassa b- rapun kelloja
Näin käy kun skömyn kanssa lähtee pallottelemaan http://media.ebaumsworld.com/picture/exile327/Humiliation.png - näyttää siltä
Skömypelle kirjoitti:
Ja kehtaatte kutsua harhaiseksi :D :D
Minäkö fetin sivupersoona heh heh kun typeriä oletteJuttusi on yhtä huuhaata fetin kanssa.
- paskisvaan
fet1 kirjoitti:
Näin tosiaan tuomari käski tekemään.
Olethan varmasti lakipuolenkin asiantuntija, vähintään molempien oikeuksien alikersantti ja elastiikan assistentti.
Skömypelle kirjoitti:
Ja kehtaatte kutsua harhaiseksi :D :D
Minäkö fetin sivupersoona heh heh kun typeriä oletteTässä ketjussa selvästi todistellaan enemmänkin kemiallisia ilmiöitä kuin fysiikkaa.
- niin teki
Skömypelle kirjoitti:
"Ihan sama. Voithan selittää, että osottelit vaan puluja sormellasi. Tosiaan, jos vastaa johonkin viestiin ja sanoo spedemäisesti: "olet tosii tyhmä niinku", niin kyllä se on osoitettu aika hyvin - ainakin niin hyvin kuin kadullakin tuntemattomalle sanottuna."
Sinä nyt tyhmä olet! Osoittelit vaan puluja sormella. Mene poliisille sanomaan että potkin paskat sinusta pihalle ja kun pamppua tulee niin vetoa että sanoitkin sen pululle!
Mistä hitosta sitä voi tietää kenelle viestin osoittaa kun nimimerkit vaihtuvat kyykkyjen myötä. Aina eri nimmarilla ja kuten sanoin niin nimimerkit ovat vapaata riista joten syvä kyykky kiitos!
"Olenko minä edes uhannut haastaa ketään yhtään mistään ? Tuo kiukuttelusi on kuin musiikkia korvilleni."
Ei tässä sinun haastamisesta olekkaan kyse sillä sinä et pysty haastamaan muuta kuin käteesi sillä nimmarit ovat vieläkin vapaata riistaa!
Eikä skömy kiukuttele vaan kertoo faktoja jotka harhainen mielesi muuttaa kiukutteluksi. Joko ylivoimani tunkee peräkamaripojan unosiin!
"Tästä kaikesta voisi sanoa vaan sen verran, että lakkaa saatana inisemästä, "iso" "mies"."
Myönsit että olen iso mies ja sinä pieni vasemmankäden poju joka nitistetään pelkällä sanan säilällä. Olet katkera ja elämässä ikuinen kakkonen joka heijastuu multipeelon seksuaalisissa taipumuksissa eli olet kakkosen poikia :D rimputtelemassa b- rapun kelloja
Näin käy kun skömyn kanssa lähtee pallottelemaan http://media.ebaumsworld.com/picture/exile327/Humiliation.png>
Niin. Ja tosiaan, voihan sitä kadullakin muuten vaan hokea, että "tyhmä tyhmä tyhmä" - siis tuon käsityksesi mukaan, että niin täälläkin teet ilman kohdetta noille sanoillesi.
>
Tosin yhtään kyykkyä Sinä et ole vielä kenellekään aiheuttanut, oi harhojesi kanssa hoitolaitoksessa elävä.
Yleensä hänelle osoitat, jonka viestiin vastaat, että "oot niinku tosi tosi tyhmä niinku". Ethän Sinä kadullakaan voi tietää kaikkien nimiä, mutta et silti saa sielläkään mennä ihmisiä haukkumaan. Ei täällä netissä ole mitenkään erilaiset säännöt kuin kadullakaan.
>
Vo-hou ! Suurin päivä elämässäsi tähän mennessä: kyykyttäjäsi myöntää, että olet "iso" "mies". Toki kannattaa miettiä, mitä nuo lainausmerkit tarkoittaa. Ehkä ne tarkoittaa sitä, että "yritä edes esittää miestä ja lopeta tuon vitun ininäsi". - se tuomari
fet1 kirjoitti:
Näin tosiaan tuomari käski tekemään.
myös sen, että silloin kun ite vittuilet, nii sun pitää käyttää itse keksimiä sanoja (tai kirjoitat muuten vaan ne sanat väärin), jotta et joudu vastuuseen kirjoituksistasi?
Ei sulla pitäis olla mitään hätää... eiköhän se oo jo kaikille selvää, et sä oot syyntakeeton? - Laskija
Skömypelle kirjoitti:
"Ihan sama. Voithan selittää, että osottelit vaan puluja sormellasi. Tosiaan, jos vastaa johonkin viestiin ja sanoo spedemäisesti: "olet tosii tyhmä niinku", niin kyllä se on osoitettu aika hyvin - ainakin niin hyvin kuin kadullakin tuntemattomalle sanottuna."
Sinä nyt tyhmä olet! Osoittelit vaan puluja sormella. Mene poliisille sanomaan että potkin paskat sinusta pihalle ja kun pamppua tulee niin vetoa että sanoitkin sen pululle!
Mistä hitosta sitä voi tietää kenelle viestin osoittaa kun nimimerkit vaihtuvat kyykkyjen myötä. Aina eri nimmarilla ja kuten sanoin niin nimimerkit ovat vapaata riista joten syvä kyykky kiitos!
"Olenko minä edes uhannut haastaa ketään yhtään mistään ? Tuo kiukuttelusi on kuin musiikkia korvilleni."
Ei tässä sinun haastamisesta olekkaan kyse sillä sinä et pysty haastamaan muuta kuin käteesi sillä nimmarit ovat vieläkin vapaata riistaa!
Eikä skömy kiukuttele vaan kertoo faktoja jotka harhainen mielesi muuttaa kiukutteluksi. Joko ylivoimani tunkee peräkamaripojan unosiin!
"Tästä kaikesta voisi sanoa vaan sen verran, että lakkaa saatana inisemästä, "iso" "mies"."
Myönsit että olen iso mies ja sinä pieni vasemmankäden poju joka nitistetään pelkällä sanan säilällä. Olet katkera ja elämässä ikuinen kakkonen joka heijastuu multipeelon seksuaalisissa taipumuksissa eli olet kakkosen poikia :D rimputtelemassa b- rapun kelloja
Näin käy kun skömyn kanssa lähtee pallottelemaan http://media.ebaumsworld.com/picture/exile327/Humiliation.png1.Voiko g:n (maan vetovoima) pitää vakiona laskettaessa, paljonko energiaa tarvitaan
a) Skömyn nostamiseen fyysisestä kyykystä?
b) Entä henkisestä kyykystä?
2.Voiko g:n korvata Savorin työntövoimalla, ja mikä on tämä vakion arvo? - Skömypelle
Laskija kirjoitti:
1.Voiko g:n (maan vetovoima) pitää vakiona laskettaessa, paljonko energiaa tarvitaan
a) Skömyn nostamiseen fyysisestä kyykystä?
b) Entä henkisestä kyykystä?
2.Voiko g:n korvata Savorin työntövoimalla, ja mikä on tämä vakion arvo?Havaitsen ylivoimani vieneen yöunet tumppuilijoilta . Tukka sekaisin ja silmät punaisena he kyttäävät skömyn jokaista liikettä yrittäen päästä ilakoimaan kuvitteellisista kyykyistä. Turhaa on liimanimppajien odotus mutta tyhmästä päästä kärsii koko suku!
- se sinun
Skömypelle kirjoitti:
Havaitsen ylivoimani vieneen yöunet tumppuilijoilta . Tukka sekaisin ja silmät punaisena he kyttäävät skömyn jokaista liikettä yrittäen päästä ilakoimaan kuvitteellisista kyykyistä. Turhaa on liimanimppajien odotus mutta tyhmästä päästä kärsii koko suku!
mielenterveytesi ja itsetuntosi kannalta hyvä asia, ettet tajua, milloin sinä olet nolannut itsesi ja muut nauravat sinulle. Jos tajuaisit, voisit vielä masentua ja sellaisten hoito tulee kalliiksi veronmaksajille.
- Skömypelle
se sinun kirjoitti:
mielenterveytesi ja itsetuntosi kannalta hyvä asia, ettet tajua, milloin sinä olet nolannut itsesi ja muut nauravat sinulle. Jos tajuaisit, voisit vielä masentua ja sellaisten hoito tulee kalliiksi veronmaksajille.
Mene katsomaan onko B rappulaisia kotosalla harhissomo. Laita faktissimoita pöytää missä skömy on itsensä nolannut tai häivy takaisin koloosi rotta pyörimästä miesten jaloista.
PS: Joko peräkamarissa ahdistaa? - M.O.T.
Skömypelle kirjoitti:
Mene katsomaan onko B rappulaisia kotosalla harhissomo. Laita faktissimoita pöytää missä skömy on itsensä nolannut tai häivy takaisin koloosi rotta pyörimästä miesten jaloista.
PS: Joko peräkamarissa ahdistaa?M.O.T.
- faktimissimoilla niitä
Skömypelle kirjoitti:
Mene katsomaan onko B rappulaisia kotosalla harhissomo. Laita faktissimoita pöytää missä skömy on itsensä nolannut tai häivy takaisin koloosi rotta pyörimästä miesten jaloista.
PS: Joko peräkamarissa ahdistaa?mangeetti-juttuja?
"Laita faktissimoita pöytää missä skömy on itsensä nolannut..."
Tässä on ehkä paras helmi:
"Huomaa että kirjoitin mangetismi koska en ole tehnyt kenkään kanssa sopimusta että kutsun kyseistä ilmiötä magnetismiksi! Voin kutsua sitä vaikka spinitismiksi!"
PS: Joko sait pääsi pois perseestäsi?
- säteilevä ajatus
Sähkötöpselistä virtaa beettasoihtuja joka kotiin, juups
http://chat.yle.fi/yleradio1/viewtopic.php?f=1&t=3494
Säteilyn johtumisesta.
Kirjoittaja MOS päivämäärä 13.11.08 - 16:32
Säteilyenergian johtumistie.
Nyt tulee mielenkiintoinen elementti aiheeseen. Sähkö siis poistuu voimalaitoksesta sitä varten tehdyn sähkökaapelin "elektronivirtasenergioiden valtatiellä niitä varten suunnitelluissa johteissaan". Mutta mikä muukin on samaista elektronien liike-energiaa? Niin tosiaan esim. BEETTAELEKTRONIEN SÄTEILENERGIA! Aika huisi mielikuva, että säteily tulee samoja johtimia myöten JOKAISEEN kotiimme, koska valtakunnan verkko on TÄYSIN avoin poistoputki suoraan ydinvoimaloista! . .Huimaa, huimaa! Itse asiassa niin mieltäkääntävä ajatussetti, että pitää miettiä oikein lisää. miksi esim. supo tyytyy kiusaamaan/väittämään vastaan ainoastaan nettipalstoilla?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 455851
- 485346
- 483718
- 143675
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise963346- 313126
- 592884
- 572740
- 532400
- 381854