Pintaliitävät, keinotekoiset naiset

Mua alkaa vähitellen kyllästyttää kaikki
keinotekoisuus mihin täällä törmää ne
valheet, valkoiset ja mustat. Valhe mikä
valhe oli se pieni tai suuri.

Olin treffeille naisen kanssa, jolla oli
rakennekynnet. Niitä piti sitten varoa.
Samainen nainen kertoi ilmoituksessaan
että hänellä on punertavat pitkät hiukset.
Ne oli värjätty, oma väri maantien harmaa.
Silloin pitäisi merkitä ilmoitukseen että
hiukset tummanvaaleat, ruskeat. Ne pitkät
hiukset joiden piti olla selkään saakka
oli jollain muoviläpysköillä pidennetyt
koska naisen oma tukka oli hiiren hännän
paksuinen. Harmittaa kun tykkään pitkistä
hiuksista ja sitten osoittautuu tuollainen
fake.

Pituus 165 cm ja painoksi oli ilmottanut
60 kg ja vartalo normaali. Paino oli
tosiasiassa vähän vaille 80 kg. Tuosta
huomautin ja sain vastaukseksi ettei
hänellä ole kotona vaakaa ja viimeksi
mittauksessa näytti 60 kg kai joskus
20 vuotta sitten.

Ammatti oli sairaanhoitaja. Tosiasiassa
työttömänä jo kuukauden.

Lapsia oli yksi, mutta lähemmän tuttavuuden
jälkeen kertoi että lapsia on kolme mutta
kaksi vanhinta asuu exän tykönä. Mun
järjen mukaan lapsia on kolme tuossa
tapauksessa asui ne missä tahansa.

Auta armias...kyllästyttää.
132278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

On meitä täyspäisiä naisia myös olemassa. Välillä on kiva hömpätä eli pukeutua voi eri tavoin eri tilanteisiin. Olen myös ihan työssäkäyvä. Lapsia minullakin on kolme, joista enää yksi asuu kotona. Eli miten sen nyt sitten ilmoittaa ja selittää. Kaikkea ei tarvitse mielestäni selittää heti alkuun.

Äänestä
  • valehtelee vielä päälle niin hyvä tulee.

    Lopetinkin deittailun jo vuosia sitten samaan ilmiöön kyllästyneenä

    toinen

    Äänestä

  • No eihän kaikkea tarvitse heti kertoa, mutta ei kai se sitä tarkoita, että
    ensin voi valehdella asioista ja sitten vasta myöhemmin kertoo totuuden?

    Mitä selittämistä tuossa lapsiasiassa muka on? Oma lapsi on aina oma lapsi, vaikka
    olisi aikuinen ja asuisi vaikka toisella puolella maailmaa.
    Onhan lapsen isäkin loppuikänsä isä, vaikka ei olisi missään tekemisissä
    lapsen tai sen äidin kanssa.

    Äänestä

  • Toki, kaikkea ei tarvitse kertoa heti alkuun, mutta oleelliset asiat kyllä. Oleellista on mm. lapsien lukumäärä ja se, onko avokki tai puoliso kotona odottamassa. Itse kummassakin tapauksessa jätän deittailun sikseen, sillä elämässäni on tilaa yhdelle naiselle, mutta kolmanneksi pyöräksi en halua. Mitä lapsiin tulee, ne kuuluvat parisuhteeseen (mun tapauksessa ydinperheeseen) ihmisen kanssa jota rakastaa.

    Hömppääminen on vähän eri asia kuin oleelliset seikkojen pukeminen enemmän tai vähemmän valkoisiksi valheiksi.

    Äänestä

  • Melko mielenkiintoista kirjoitti:

    No eihän kaikkea tarvitse heti kertoa, mutta ei kai se sitä tarkoita, että
    ensin voi valehdella asioista ja sitten vasta myöhemmin kertoo totuuden?

    Mitä selittämistä tuossa lapsiasiassa muka on? Oma lapsi on aina oma lapsi, vaikka
    olisi aikuinen ja asuisi vaikka toisella puolella maailmaa.
    Onhan lapsen isäkin loppuikänsä isä, vaikka ei olisi missään tekemisissä
    lapsen tai sen äidin kanssa.

    Pyysin naista treffeille ja kysyin seurusteleeko?
    vastaus en.
    No treffit meni ihan kohtalaisesti seuraavan kerran kun otan yhteyttä niin vihdoin muistaa kertoa että on seurustellut jo muutaman kuukauden toisen kanssa.Mikä kummallista joka jumalan ilmoituksessa haetaan "rehellistä" eli miten se nyt on haetaanko siellä rehellistä vai ei?????????.Nämä on niin mukavia kokemuksia että näitä suorastaan toivoo saavansa joka kerta lisää.

    Äänestä

  • Mitenkö ilmoittaa? Rehellisesti tietysti, sinulla on 3 lasta, kukaan ei kysy missä ne asuu.

    Äänestä

Miksi niitä rakennekynsiä piti varoa? Nehän kestää melkein mitä vaan, paitsi liuottimia.

Äänestä

...paitsi valehtelemista en ymmärrä.

Sen sijaan meidän naisten "ikävään" ominaisuuteen kuuluvat tietyt turhamaisuudet - eivät tietenkään kaikki naiset katso tarpeelliseksi niitä juttuja, mutta minun mielestäni olet turhan ankara. On tärkeämpiäkin asioita...

Äänestä

Olipas sinulla kokemus.Kyllä se on hieno kun nainen huolehtii ulkonäöstänsä.Olen itse pettynyt taas sätti mieheen.Sain kuvan,joka oli täysin erilainen livenä.Eli ei voi luottaa valokuvaan,eikä ääneen puhelimessakaan.Hänen ääni oli niin hieno,ystävällinen.Totuus oli ihan toinen lopuksi..ei ikinä sätti miestä enää.

Äänestä

No noita muita kohtia voi jo osaltaan ymmärtää, mutta tuo hiusten väri. Minunkin hiusten luonnollinen väri jo tuo normi maantienharmaa, mutta olen värjännyt hiuksiani jo noin kymmenen vuotta ja jos nettideittejä joutuisin harrastamaan, ei tulisi mieleenkään laittaa ilmoitukseen hiustenväriksi keskiruskea musta-pinkin (tämänhetkinen väri siis) sijaan. Hiustenväri tuskin kenellekään on niin itkun paikka, etteikö ilmoitukseen voisi laittaa sitä väriä, joka tällä hetkellä on.

Äänestä

on siinä että huolehtii ulkonäöstään? Jos on rakennekynnet ja hiuspidennykset, ei se ihmistä muuta. Eikä niitä kynsiä tarvitse varoa, eivät ne irtoa. Treffikumppanillasi on tainnut olla liimattavat ns.h&m kynnet. Kentis laittanut juuri sinun takiasi. Ja itse odotan ainakin, että profiilissa on nykyinen hiusten väri. Mitä järkeä laittaa oma alkup. väri, jos olet värjännyt hiuksiasi jo esim. 20v? Ennemmin se on huijausta. Vai oletko itse niin pinnallinen, ettet vastaa esim. vaaleahiuksisten (blondien)ilmoitukseen sterotyyppisen mielikuvan takia?? Siinä olen samaa mieltä, että profiilissa ei pidä huijata. Kohdalleni ei ole sattunut vielä yhtään huijaria, mutta ko. tapauksessa huomauttaisin kyllä hukkaan menneestä ajastani. Se on selvää, että jos toinen on jo profiilissaan valehdellut, ei tule juttu jatkumaan.

Äänestä

Omasta mielestäni kaukosuhteet perustuu todella paljon suureen luottamukseen ja rehellisyyteen ja jos joku olisi valehdellut ennen tapaamista esim. noilla kyseisillä jutuilla, niin kyllä se pistää mietityttämään moniakin juttuja.

Täällä netissä kannattaa oikeesti olla rehellinen ja oma itsensä, niin ihan varmasti tärppää. Kokemuksella kerron :)

Äänestä

Mielestäsi hänen olisi siis pitänyt kertoa profiilissaan jotenkin näin: Olen parikymmentä kiloa ylipainoinen, maantien värinen, työtön kolmen lapsen äiti...??

Missään tässä ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta tänä pinnallisuuden aikana tuloksena tuskin olisi ollut valtaisaa vastausten vyöryä...Et olisi itsekään varmaan vastannut?

Ja jos ihminen värjää koko ajan hiuksiaan tietyn väriseksi, hänellähän on silloin sen väriset hiukset. Ja työttömyys ei poista ihmiseltä ammattia tai koulutusta. Lasten lukumäärän mainitsemisen voi taas mieltää niin, että nainen voi kertoa ensisjaisesti millaista olisi mahdollisesti tavallinen arki hänen kanssaan tai mikä on tilanne esim. jos mies tulee käymään, yökylään jne...

Sen enempää ottamatta kantaa, mikä on oikein tai väärin,halusin vain sanoa, että mahdollisuuksia on monia. Ei heti tarvitse ajatella että on hirveä valehtelija.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luomudiggari kirjoitti:

Mua alkaa vähitellen kyllästyttää kaikki
keinotekoisuus mihin täällä törmää ne
valheet, valkoiset ja mustat. Valhe mikä
valhe oli se pieni tai suuri.

Olin treffeille naisen kanssa, jolla oli
rakennekynnet. Niitä piti sitten varoa.
Samainen nainen kertoi ilmoituksessaan
että hänellä on punertavat pitkät hiukset.
Ne oli värjätty, oma väri maantien harmaa.
Silloin pitäisi merkitä ilmoitukseen että
hiukset tummanvaaleat, ruskeat. Ne pitkät
hiukset joiden piti olla selkään saakka
oli jollain muoviläpysköillä pidennetyt
koska naisen oma tukka oli hiiren hännän
paksuinen. Harmittaa kun tykkään pitkistä
hiuksista ja sitten osoittautuu tuollainen
fake.

Pituus 165 cm ja painoksi oli ilmottanut
60 kg ja vartalo normaali. Paino oli
tosiasiassa vähän vaille 80 kg. Tuosta
huomautin ja sain vastaukseksi ettei
hänellä ole kotona vaakaa ja viimeksi
mittauksessa näytti 60 kg kai joskus
20 vuotta sitten.

Ammatti oli sairaanhoitaja. Tosiasiassa
työttömänä jo kuukauden.

Lapsia oli yksi, mutta lähemmän tuttavuuden
jälkeen kertoi että lapsia on kolme mutta
kaksi vanhinta asuu exän tykönä. Mun
järjen mukaan lapsia on kolme tuossa
tapauksessa asui ne missä tahansa.

Auta armias...kyllästyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu