Maxwellin demoni

Osaako kukaan selittää kansantajuisesti, miksi mikrotasolla ei ole mahdollista järjestää nopeat ja hitaat molekyylit omiin astiohinsa, kuten kuvitteellinen Maxvellin demoni tekee. Tämä siis niin, että järjestelyyn ei kulu enempää käyttökelpoista energiaa kuin siitä saadaan.

Tiedän , että väitetään todistetun informaatioteorian perusteella, että Maxwellin demoni ei voi toimia. Onko kukaan nähnyt todistusta, ja vielä ymmärtänyt sitä?

Makrotasolla nopeiden ja hitaiden kappaleiden järjestely eri osastoihin ei viene juurikaan energiaa.
11786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mikrotasolla ei suinkaan ole mahdotonta järjestää hiukkasia kuumiin ja kylmiin... Maxwellin demonin juju on siinä, että demoni näyttäisi pystyvän tekemään sen energiaa käyttämättä. Tämä ei tietenkään ole oikeassa maailmassa mahdollista, sillä mittauksen tekeminen vaatii jonkin ei-mielivaltaisen-pienen määrän energiaa. Tämäkin on vielä suht triviaalia...

Todellinen probleema demonin kanssa on nimenomaan informaatiossa: Näyttäisi siltä, että demoni pystyy ikäänkuin kääntämään ajan nuolen päästämällä vain kuumia hiukkasia toiseen, ja kylmiä toiseen suuntaan. Ratkaisu ongelmaan on siinä, että systeemi ei ole eristetty, vaan vuorovaikutuksessa itse herra demonin kanssa! Samalla kun systeemin entropia pienenee, demonin entropia kasvaa, ja termodynamiikan toinen pääsääntö pätee (koko systeemin informaation määrä ei pienene).

Äänestä

Siitähän on väännetty kättä onko mahdollista vai ei mutta mielenkiintoinen asia. Eräs biologi kiinnitti joskus huomiota kun siitepölyhiukkanen veti siksakki
lasissa. Liekö ollu viinapaukku jota tarkasteli mutta joka tapauksessa kyseisen hemmon mukaan ristittiin ilmiö vaikkei hän mikään fyysikko ollutkaan. En nyt muista mikä oli ilmiön nimi mutta aika hassu ilmiö sinällään ja sääliksi käy siitepölyhiukkasta kun joka puolelta tulee niittiä kylkeen.Periaatteessahan olisi mahdollista yhdensuuntaistaa pommitukset kappaleen kylkeen jolloin saadaan liike suoraan eteen.

Lämpövoimakone ikiliikkujana on täysin mahdollinen kuten hyvin kaikki tietää toisenasteen ikiliikkuja.

Äänestä
  • tarjottu Maxwellin demonin käyttövoimaksi. Ei onnistu sekään.
    Hans Christian von Baeyer on kirjoittanut kirjan: Maxwellin Demoni.
    Sekin kirja on samassa kirjahyllyssä, kuin "Maailmankaikkeuden elämänkerta", josta lainaamistani väitteistä vaadit kirjallisia todisteita ja kehoitit minua menemään kirjastoon.

    Äänestä

  • efektiä on kirjoitti:

    tarjottu Maxwellin demonin käyttövoimaksi. Ei onnistu sekään.
    Hans Christian von Baeyer on kirjoittanut kirjan: Maxwellin Demoni.
    Sekin kirja on samassa kirjahyllyssä, kuin "Maailmankaikkeuden elämänkerta", josta lainaamistani väitteistä vaadit kirjallisia todisteita ja kehoitit minua menemään kirjastoon.

    Olen kirjoittamassa kirjaa nimeltä. The wheelwork of nature and ultimate truth. Siitä kirjasta voit samoin kuin sudenpennut käsikirjastaan ammentaa kaiken olevaisen. Olen sivunnut myös maNgetismiakin hieman kyseisessä opuksessa.

    Jatkoa ajattelin kirjoitella neutriinoista ja niiden tutkimisesta. Suomeassakin on eräs kaivos jota on ehdotettu neutriino tutkimukselle koska suomessa ydinvoimalat ovat niin paljon kauempana kuin keskieuroopassa ja englannissa. Kaikkihan hyvin tietää että korkeintaan valovuoden vahva lyijylevy hidastaa kyseisiä partikkeleita.

    Ydinvoimaloista kyseistä tykitystä tulee tuutin täydeltä emmekä täysin vielä ymmärrä mitä se terveydelle merkitsee. Nikola Tesla väitti kykenevänsä nappaamaan kyseistä säteilyä mutta miten sitä ei tiedetä. Netistä kaivellessani neutriino tutkimuksia havaitsin että monta tutkimustulosta on hävinnyt ja monia tuloksia on vain hyllytetty virheisiin sekä muihin erikoisiin vedoten.

    Äänestä

  • Skömypelle kirjoitti:

    odotamme innolla kirjaasi (wc-lukemiseksi ja jos paperi loppuu, nii sitä voi käyttää pyyhkimiseen)!

    Mitä vittua sä tarkoitat sillä korkeintaan valovuoden vahvuisella lyijylevyllä??? Menikö sun sonat sakasin???

    Äänestä

  • spede-guru kirjoitti:

    odotamme innolla kirjaasi (wc-lukemiseksi ja jos paperi loppuu, nii sitä voi käyttää pyyhkimiseen)!

    Mitä vittua sä tarkoitat sillä korkeintaan valovuoden vahvuisella lyijylevyllä??? Menikö sun sonat sakasin???

    Mitä roikut viestieni perässä räksyttämässä :D

    Olen tainnut nöyrrrrrrrrrrrrrryyyyyyttää pojua pahasti kun noin epätoivo olet :D!

    Äänestä

  • skömypelle kirjoitti:

    Mitä roikut viestieni perässä räksyttämässä :D

    Olen tainnut nöyrrrrrrrrrrrrrryyyyyyttää pojua pahasti kun noin epätoivo olet :D!

    ...siellä syvässä mangeettisessa kyykyssäsi? ;p

    Äänestä

nopeita ja hitaita molekyylejä on?

Ainakin naapurin lihavassa akassa ei ole muita kuin hitaita molekyylejä.

Äänestä
  • ollut kertomaan, mitä hitaat ja nopeat molekyylit ovat?

    Heitellään epämääräisiä määritteitä, mutta ei edes vaivauduta kertomaan, mitä niillä tarkoitetaan! Tämä on todella yksi pellefoorumi - täyttä sirkusta!

    Kaukana tieteestä.

    Äänestä

  • kenestäkään kirjoitti:

    ollut kertomaan, mitä hitaat ja nopeat molekyylit ovat?

    Heitellään epämääräisiä määritteitä, mutta ei edes vaivauduta kertomaan, mitä niillä tarkoitetaan! Tämä on todella yksi pellefoorumi - täyttä sirkusta!

    Kaukana tieteestä.

    Ei täällä kuullu kertoa mitään vaan täällä väitellään ja vittuillaan. Sun olis pitänyt muotoilla kysymyksesi toteamukseksi.

    Olisit voinut aloittaa miellyttävän väittelyn multipeelon kanssa muutamaksi vuodeksi sillä hän kyllä jaksaa sönköttää vaikka maailman tappiin kun ei peräkammarissa muuta tekemistä ole mikä sinällään on aika kummallista.

    sun olisi pitänyt todeta että hitaiden ja nopeiden molekyylien ero on massassa. Kevyet molekyyli kiihtyilee ja singahtelee kepoisasti kuin skömyn askel ja raskas taas kulkee kuten multipeelon järjenjuoksu :D

    Molekyyli nimi taas juontaa juurensa rannikkoseudulle jossa tyyypillesesti sanotaan minä olen= molen, sinä olet= solet, me olemme= molemme.

    Eli molekyylin alku tulee sanasta molen. Loppuosa eli kyyli tulee multinikkien tavasta tarkkailla naapureitaan ja muita ihmisiä eli kyylätä/ kyyliä

    Suomennettuna molekyyli tarkoittaa minä olen kyttääjä eli synonyymi englannista on lähinnä Wheasel..

    ollut kertomaan.

    Se taas on huomattu jo kauan sitten, ettei sinusta ole myöskään asialliseen keskusteluun, pelle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kun ei toimi? kirjoitti:

Osaako kukaan selittää kansantajuisesti, miksi mikrotasolla ei ole mahdollista järjestää nopeat ja hitaat molekyylit omiin astiohinsa, kuten kuvitteellinen Maxvellin demoni tekee. Tämä siis niin, että järjestelyyn ei kulu enempää käyttökelpoista energiaa kuin siitä saadaan.

Tiedän , että väitetään todistetun informaatioteorian perusteella, että Maxwellin demoni ei voi toimia. Onko kukaan nähnyt todistusta, ja vielä ymmärtänyt sitä?

Makrotasolla nopeiden ja hitaiden kappaleiden järjestely eri osastoihin ei viene juurikaan energiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu