kunnes olen lopultakin aivan valmis kohtaamaan sinut. On ollut monia esteitä, sisäisiä ja hieman ulkoisiakin. Mutta nyt esteet,ne kaikki ovat kohdallani väistyneet! Kaikki meidän välillämme olisi nyt mahdollista minulle, mutta sinä... Ymmärrätkö vielä minua vai kuluiko liikaa aikaa? Tunteeni ovat olleet kaiken aikaa olemassa. Koko sen pitkän ajan!
Niin pitkän tien jouduin yksikseni
kulkemaan
4591
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
useampi vuosi... Silti, en ole sinua unohtanut. vaikka jossain välissä yritinkin. Olet jotain aivan erityistä. Kerta elämässä-juttuja..
ensi kerran työpaikassani jouduin tapaamaan. Mutta vasta noin kaksi vuotta olen ollut häneen/sinuun "kovimmillani" ihastunut. Heilautit koko minun maailmani kerralla silloin pari vuotta sitten. Siitä ne tunnemyrskyni alkoivat, mutta enää ei niin myrskyäkään. Se on juuri sitä kerta-elämässä juttua ollut minunkin mielestäni.
Olen välillä yrittänyt vaikka mitä keinoja, jotta voisin unohtaa hänet/sinut. Jotta voisin tuntea rehellisesti, että nyt se kaikki on ohi. En ole tässä vielä onnistunut...
kyllä odottaa, vaikka alkaa se tuntumaan hieman raskaalta... Tiedän, että välillämme oli jotain mystistä, lumoa :). Tunteet ovat ennallaan eli tosi voimakkaat. En tiedä, kauanko jaksan tässä tukahdutettujen tunteiden tilassa olla :(.
En tiedä oliko ap:n viesti kummalle, mutta tämä viesti oli naiselta miehelle...
kylläkin naiselta miehelle.