Kaukosuhteen päätyttyä..

Olen ollut tämänhetkisen kumppanini kanssa 3kk kaukosuhteessa.
Hän lähti Kanadaan vaihto-oppilaaksi ja palaa takaisin viiden viikon kuluttua. Poikaystäväni on minua 6 vuotta nuorempi. Vaihtoaikanaan hänen "opiskelunsa" on ollut leppoisaa (1h) päivässä. Itse aikoinaan ulkomailla asuessani ja työskennellessäni tein pahimmillaan 16h työpäiviä ja ainoa toive oli päivän päättyessä päästä pitkille yöunille, siinä vaiheessa oli oikeastaan ihan sama olinko Kiinassa vai Ranskassa. Toisin sanoen hänellä on nyt todella kiiltokuvamainen ja ruusuinen kuva ulkomailla oleilusta. Koko aika on ollut hauskaa ja kivaa ja kelalta on tullut avustus tilille joka kuukausi.
Oodtan hänen paluutaan, mutta samalla minut valtaa hillitön pelko kaikesta. Onko hän sittenkään halukas jatkamaan??
Miten hän sopeutuu takaisin arkeen ja Suomeen??
Alussa ajattelin, että yhteydenpitomme tulee olemaan tiivistä ja niin hyvää, kun se tässä tilanteessa voi olla. Niin ei kuitenkaan käynyt. Nettiin ilmestyi kuvia, joissa hän halailee naisia ja on humalassa..väkisinkin sitä alkaa epäillä. Tekstiviestejä hänen ilmaisesta tekstiviesti-liittymästään tuli kerran kahdessa päivässä. Olin pettynyt surullinen ja masentunut.
Nyt minua vaivaa pelko, siitä kun hän palaa, että sanon asiat liian suoraan hänelle, miltä minusta on tuntunut tämän 3 ja reilun puolen kuukauden ajan..ystäväni ei usko meidän suhteen jatkumiselle ja hän mustamaalaa suhdettamme jatkuvasti..onko tällä suhteella enää toivoa vai onko tämä ihminen muuttunut liikaa tässä ajassa eikä toivo minua enää lähelleen??
1968
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kun mies tulee kotiin niin kysele ihan ystävällisesti reissusta. Älä vaan ala sättimään ja syyttelemään. Äläkä kuuntele ystäväsi mustamaalailuja, jätä ne omiin arvoihinsa. Jos miehellä on reissullaan hauskaa ja ryyppää, ei se tarkoita että se on siellä vehtaamassa muitten naisten kanssa. Anna aikaa ja ota rauhallisesti :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lohduton.. kirjoitti:

Olen ollut tämänhetkisen kumppanini kanssa 3kk kaukosuhteessa.
Hän lähti Kanadaan vaihto-oppilaaksi ja palaa takaisin viiden viikon kuluttua. Poikaystäväni on minua 6 vuotta nuorempi. Vaihtoaikanaan hänen "opiskelunsa" on ollut leppoisaa (1h) päivässä. Itse aikoinaan ulkomailla asuessani ja työskennellessäni tein pahimmillaan 16h työpäiviä ja ainoa toive oli päivän päättyessä päästä pitkille yöunille, siinä vaiheessa oli oikeastaan ihan sama olinko Kiinassa vai Ranskassa. Toisin sanoen hänellä on nyt todella kiiltokuvamainen ja ruusuinen kuva ulkomailla oleilusta. Koko aika on ollut hauskaa ja kivaa ja kelalta on tullut avustus tilille joka kuukausi.
Oodtan hänen paluutaan, mutta samalla minut valtaa hillitön pelko kaikesta. Onko hän sittenkään halukas jatkamaan??
Miten hän sopeutuu takaisin arkeen ja Suomeen??
Alussa ajattelin, että yhteydenpitomme tulee olemaan tiivistä ja niin hyvää, kun se tässä tilanteessa voi olla. Niin ei kuitenkaan käynyt. Nettiin ilmestyi kuvia, joissa hän halailee naisia ja on humalassa..väkisinkin sitä alkaa epäillä. Tekstiviestejä hänen ilmaisesta tekstiviesti-liittymästään tuli kerran kahdessa päivässä. Olin pettynyt surullinen ja masentunut.
Nyt minua vaivaa pelko, siitä kun hän palaa, että sanon asiat liian suoraan hänelle, miltä minusta on tuntunut tämän 3 ja reilun puolen kuukauden ajan..ystäväni ei usko meidän suhteen jatkumiselle ja hän mustamaalaa suhdettamme jatkuvasti..onko tällä suhteella enää toivoa vai onko tämä ihminen muuttunut liikaa tässä ajassa eikä toivo minua enää lähelleen??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu