Joittenkin laihduttajien ajatukset taitaa olla ihan pielessä ?
"Kevyt"-herkut pitää unohtaa ensimmäiseksi !
Ei ole mitään oikeaa painonpudotusta terveelliseen suuntaan aloittaa laihari alkamalla miettiä mitä "kevytsuklaata", "kevytchipsiä" ja muuta "kevyttä" voi alkaa ahmia ja silti laihtua.
Käsittämättömiä kysymyksiä esitetään täällä.
Oikeita kevytherkkuja ovat esimerkiksi vihannekset ja marjat ja jotkut hedelmät, ei niistäkään kaikki, mutta kuitenkin ne kaikki ovat terveellisempiä ja laihduttavampia kuin NIINSANOTUT "itsensähuijaamiskevytherkut", jotka ovat pelkkää tyhjää lihottavaa kaloria kuitenkin ilman minkäänlaista ravintoarvoa !
Lopettakaa itsenne huijaaminen !
Sen jälkeen voi alkaa oikea ja tuloksellinen painonpudotus.
Laihduttajien ajatukset ihan
6
2304
Vastaukset
- talutusnuorassa
Ne uutiset, jotka lisäävät tuottoa saavat tilaa mediassa ja me suomalaiset uskomme hyvin usein sen mitä uutisoidaan.
"VÄHÄRASVAISET DIEETIT LIHOTTAVAT
Mielenkiintoinen tutkimus selvittää, miksi vähärasvaiset dieetit eivät toimi laihduttajilla. Erityisesti rasvakerros, joka on kerääntynyt vatsaan, reisiin ja takapuoleen, tarvitsee palaakseen uutta rasvaa ravinnosta tai maksan muodostamana.
Tutkijat kehittivät geneettisesti muunnellun hiiripopulaation, jolta puuttuu tärkeä rasvoja syntetisoiva entsyymi, jota ilman maksa ei pysty tuottamaan uusia rasvahappoja. Koska maksan muodostamat rasvahapot ovat elintärkeitä ylläpitämään normaalia verensokeri- ja kolesteroliaineenvaihduntaa, näiden hiirien täytyy saada ravinnon mukana rasvaa pysyäkseen terveinä.
Kun nämä geneettisesti muunnellut hiiret saivat rasvatonta ruokaa, niille kehittyi rasvamaksa ja ne kärsivät alhaisista verensokeritasoista. Niille kertyi myös ylimääräistä painoa, koska maksa ei pystynyt polttamaan vanhaa varastorasvaa.
Kaikki nämä oireet saatiin kuitenkin poistettua, kun ruokavalioon lisättiin rasvaa. Tällä ruokavaliolla nämä geneettisesti muokatut hiiret eivät poikenneet normaaleista hiiristä, verrattaessa niiden painoa, elimistön rasvoja, aineenvaihduntatasoja sekä syötyjä ruokamääriä.
Tutkimuksen myötä, tutkijat suosittelevat nyt laihduttajille rasvalisää esim. kalaöljyn muodossa, joka aktivoi maksan kautta rasvanpolttoa.
On kuitenkin tärkeää muistaa käyttää korkealaatuista kala- tai kalanmaksaöljyä. Varmistakaa, että käytätte aina vapaana kasvaneen kalan öljyä, ei kirjolohiöljyjä eikä muiden kasvatettujen kalojen öljyjä.
Lähteet:
http://www.mercola.com/blog/2005/may/9/more_proof_good_fats_help_you_drop_the_pounds
http://www.scienceblog.com/cms/node/7806 "
Marjo Sukeva
klikkaa ravitsemus sieltä tuo juttu löytyy.
http://www.luontaisnetti.fi/- lisäaineista
"LISÄAINEET
Ihmiset altistuvat päivittäin monille erilaisille kemiallisille aineille. Näitä ovat mm. ympäristösaasteet, lannoite- ja torjunta- ainejäämät sekä ruoassa käytetyt lisäaineet. Koska ympäristömyrkkyjä on hankalampi välttää on tärkeää syödä mahdollisimman puhdasta ja lisäaineetonta ruokaa. Siksi kannattaa suosia peruselintarvikkeita ja luomutuotteita.
Lisäaineiden käyttöä perustellaan ulkonäkösyillä ja säilyvyyden parantamisella. Ruoasta halutaan saada pitkään säilyvä ja väriltään sekä maultaan mahdollisimman houkutteleva. Valmisruoat ja puolivalmisteet sisältävät juuri tämän vuoksi paljon erilaisia lisäaineita.
Lainsäädännön mukaan lisäaineista ei saa aiheutua terveydellistä haittaa tai vaaraa. Tätä varten on asetettu ns. ADI-arvo (Acceptable Daily Intake) eli hyväksyttävä päivittäinen saanti. Ihmisille hyväksytty ADI-arvo perustuu eläinkokeissa yksittäisillä lisäaineilla tehtyihin tutkimuksiin. Näihin tutkimuksiin perustuvat suositukset eivät kuitenkaan ota huomioon lisäaineiden yhteisvaikutuksia, yksilöllistä herkkyyttä, eikä erilaisia ruokailutottumuksia.
Tutkimukset ovat kaiken kaikkiaan hyvin puutteellisia, yhteisvaikutuksista ja pitkäaikaiskäytöstä ei ole mitään tutkimustietoa. Käytännössä ollaankin huomattu, että yliherkkyysoireita ilmenee jo suositusarvoja pienemmillä pitoisuuksilla. Sallitut rajat ylittyvät myös helposti, koska lisäaineiden pitoisuutta ei tarvitse ilmoittaa pakkausmerkinnöissä. Varsinkin lasten lisäainesaanti on runsasta, sillä lapsille suunnatuissa tuotteissa niitä on eniten.
Lisäaineet vaikuttavat terveyteen monella tavalla. On monia sairauksia, joiden oireet voivat käynnistyä lisäaineiden johdosta. Esim. allerginen nuha, muut allergiat sekä astma pahenevat lisäaineiden käytöstä. Eräiden lisäaineiden on todettu myös lisäävän lasten ylivilkkautta.
Kuluttajalle ongelmallisinta on erottaa nämä haitalliset lisäaineet luonnollisista, haitattomista aineista, sillä kaikki lisäaineet merkitään E-koodilla.
Tässä muutamia yleisesti käytettyjä lisäaineita, jotka ovat erittäin haitallisia jo pieninäkin annoksina.
Atsovärit
E 102, E110, E122, E123, E124, E128, E129, E131, E133, E142, E151, E154, E155, E180
Atsoväreistä E102:ta eli tartratsiinia on tutkittu eniten. Sen haittavaikutukset edustaa hyvin koko atsoväriryhmää.
Yleisimmät yliherkkyysoireet:
- nokkosihottuma (urticaria) ja allerginen nuha
- astmaatikoilla hengitysvaikeudet (supistaa keuhkoputkia)
- allergista purppuraa ( punasolujen pääsemistä iholle)
- kuumetta ja näköhäiriöitä
- vatsakipua ja pahoinvointia
- nivelkipuja
- migreenikohtausten pahenemista
- iho- ja limakalvoärsytystä (atsovärillä värjätyistä vaatteista)
- lasten ylivilkkautta ja käytöshäiriöitä (ärtyneisyys, levottomuus, uhihäiriöt, keskittymis- ja oppimisvaikeudet), ylivilkkaus korostuu erityisesti atooppisilla lapsilla
Atsovärien muita haittavaikutuksia:
- ihon turvotus
- ruoansulatushäiriöt
- voivat muuttua elimistössä syöpää aiheuttaviksi yhdisteiksi
Elintarvikkeita, jotka sisältävät atsovärejä:
- virvoitus- ja alkoholijuomat
- makeiset
- hedelmä- ja marjavalmisteet
- jälkiruoat
- kahvileivät
- jäätelö
- hedelmäsäilykkeet
- koristeet
- vihannesvalmisteet
- kasvisproteiinivalmisteet
- juuston kuori
- makkarat
- hampurilaiset
- savustettu ja suolattu kala
- mätivalmisteet
- spagetti
- ravintorasvat (margariinit ja kevytlevitteet)
Atsovärejä käytetään myös lääkkeissä, kosmetiikassa, tekstiileissä, turkiksissa ja nahassa."
http://www.luontaisnetti.fi/ - laihdutukseen ??
lisäaineista kirjoitti:

http://www.luontaisnetti.fi/Liityikö vaataukset laihdutukseen mielestänne, atsoväriä ja rottakokeita ???
Nyt vastasitte ihan väärään kysmykseen, mutta fundamentalisti-ravinto-intoilijat kai haluavat saada äänensä kuuluviin joka paikassa. Kun kuka vaan kysyy mitä vaan, niin aina tulee näitä parin ihmisen samoja juttuja vastaukseksi. - Atsotohtori
lisäaineista kirjoitti:
"LISÄAINEET
Ihmiset altistuvat päivittäin monille erilaisille kemiallisille aineille. Näitä ovat mm. ympäristösaasteet, lannoite- ja torjunta- ainejäämät sekä ruoassa käytetyt lisäaineet. Koska ympäristömyrkkyjä on hankalampi välttää on tärkeää syödä mahdollisimman puhdasta ja lisäaineetonta ruokaa. Siksi kannattaa suosia peruselintarvikkeita ja luomutuotteita.
Lisäaineiden käyttöä perustellaan ulkonäkösyillä ja säilyvyyden parantamisella. Ruoasta halutaan saada pitkään säilyvä ja väriltään sekä maultaan mahdollisimman houkutteleva. Valmisruoat ja puolivalmisteet sisältävät juuri tämän vuoksi paljon erilaisia lisäaineita.
Lainsäädännön mukaan lisäaineista ei saa aiheutua terveydellistä haittaa tai vaaraa. Tätä varten on asetettu ns. ADI-arvo (Acceptable Daily Intake) eli hyväksyttävä päivittäinen saanti. Ihmisille hyväksytty ADI-arvo perustuu eläinkokeissa yksittäisillä lisäaineilla tehtyihin tutkimuksiin. Näihin tutkimuksiin perustuvat suositukset eivät kuitenkaan ota huomioon lisäaineiden yhteisvaikutuksia, yksilöllistä herkkyyttä, eikä erilaisia ruokailutottumuksia.
Tutkimukset ovat kaiken kaikkiaan hyvin puutteellisia, yhteisvaikutuksista ja pitkäaikaiskäytöstä ei ole mitään tutkimustietoa. Käytännössä ollaankin huomattu, että yliherkkyysoireita ilmenee jo suositusarvoja pienemmillä pitoisuuksilla. Sallitut rajat ylittyvät myös helposti, koska lisäaineiden pitoisuutta ei tarvitse ilmoittaa pakkausmerkinnöissä. Varsinkin lasten lisäainesaanti on runsasta, sillä lapsille suunnatuissa tuotteissa niitä on eniten.
Lisäaineet vaikuttavat terveyteen monella tavalla. On monia sairauksia, joiden oireet voivat käynnistyä lisäaineiden johdosta. Esim. allerginen nuha, muut allergiat sekä astma pahenevat lisäaineiden käytöstä. Eräiden lisäaineiden on todettu myös lisäävän lasten ylivilkkautta.
Kuluttajalle ongelmallisinta on erottaa nämä haitalliset lisäaineet luonnollisista, haitattomista aineista, sillä kaikki lisäaineet merkitään E-koodilla.
Tässä muutamia yleisesti käytettyjä lisäaineita, jotka ovat erittäin haitallisia jo pieninäkin annoksina.
Atsovärit
E 102, E110, E122, E123, E124, E128, E129, E131, E133, E142, E151, E154, E155, E180
Atsoväreistä E102:ta eli tartratsiinia on tutkittu eniten. Sen haittavaikutukset edustaa hyvin koko atsoväriryhmää.
Yleisimmät yliherkkyysoireet:
- nokkosihottuma (urticaria) ja allerginen nuha
- astmaatikoilla hengitysvaikeudet (supistaa keuhkoputkia)
- allergista purppuraa ( punasolujen pääsemistä iholle)
- kuumetta ja näköhäiriöitä
- vatsakipua ja pahoinvointia
- nivelkipuja
- migreenikohtausten pahenemista
- iho- ja limakalvoärsytystä (atsovärillä värjätyistä vaatteista)
- lasten ylivilkkautta ja käytöshäiriöitä (ärtyneisyys, levottomuus, uhihäiriöt, keskittymis- ja oppimisvaikeudet), ylivilkkaus korostuu erityisesti atooppisilla lapsilla
Atsovärien muita haittavaikutuksia:
- ihon turvotus
- ruoansulatushäiriöt
- voivat muuttua elimistössä syöpää aiheuttaviksi yhdisteiksi
Elintarvikkeita, jotka sisältävät atsovärejä:
- virvoitus- ja alkoholijuomat
- makeiset
- hedelmä- ja marjavalmisteet
- jälkiruoat
- kahvileivät
- jäätelö
- hedelmäsäilykkeet
- koristeet
- vihannesvalmisteet
- kasvisproteiinivalmisteet
- juuston kuori
- makkarat
- hampurilaiset
- savustettu ja suolattu kala
- mätivalmisteet
- spagetti
- ravintorasvat (margariinit ja kevytlevitteet)
Atsovärejä käytetään myös lääkkeissä, kosmetiikassa, tekstiileissä, turkiksissa ja nahassa."
http://www.luontaisnetti.fi/Eli turha viesti. Saa uskoa mitä tahansa mutta tämä viesti on täynnä asiavirheitä.
- - 10 kg
Ei täällä itseä huijata, päinvastoin.
Minun on saatava itselleni mannapuuroa hillolla ja silloin tällöin ihan kunnon täysrasvaista jugurttia. Jos en noita itselleni sallisi kohtuullisia määriä, alkaisin pian himoitsemaan niitä niin, että todennäköisesti repsahtaisin.
Itsensä huijaamista on väittää, että porkkanan pureskeleminen antaa saman nautinnon kuin suklaapatukan syöminen...
t. laihtunut jo 15 kiloa.- -30 kiloa
Olen minäkin herkutellut välillä dieettini/elämäntapamuutokseni aikana. Ja hullu tosiaan on se, joka yrittää aivopestä laihduttajia siihen, että porkkana voittaisi suklaan maun. ;)
Ja laihdutus on kuitenkin niin vaativaa ja raskasta, että sen aikana on "pakko" saada herkutellakin. Onhan se silloinkin elettävä, eikä vain riutua kurjuudessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 315753
Oulaisen vaalitulos: Vahva alku, mutta lisää toimia tarvitaan
Hallituksen toimet rikollisuutta vastaan alkavat tuottaa tulosta. Puolueväriin katsomatta demokratian valtaa ja perustus135175- 1972449
Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍1661820Yh:n pihalla aina eri auto
Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan801813Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon
Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oike361509En vittujakaan enää välitä sinusta nainen
Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.761457Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais141395viekää miehet naiset kunnon treffeille
Ja käyttäytykää hyvin. Niin tehdään vaikutus. Miehen kuuluu tarjota naiselle.2241234- 941205