IPPC:n rooli

Kommentoin asiaa aikaisemmassa viestiketjussa, mutta ajattelin aloittaa uuden saadakseni täyden varmuuden asiasta. Koskien siis IPPC:n roolia. Senhän pitäisi olla puolueeton tieteellinen elin, joka tutkii ilmastonmuutosta ja ihmisen vaikutusta siihen, raportoiden sitten itsenäisille valtioille asioiden nykytilasta ja tulevaisuuden ennusteista. Ihan vain sen vuoksi, jotta nämä voisivat tehdä tarpeelliset toimenpiteet turvatakseen oman tulevaisuutensa.

Mutta entäpä, jos IPPC kertoisikin, että ihminen ei aiheuta ilmaston lämpenemistä? Mitä sitten tapahtuisi? Silloinhan heidän olemassaololtaan katoaisi pohja pois. Siinä varmaankin kävisi niin, että maailmasta katoaisi muutamia hyvin palkattuja suojatyöpaikkoja.

Jos kaikesta IPPC:n tekemisestä pitää ajatella, että se on tehty vain järjestön itsensä (ei suinkaan planeettamme) hyvinvoinnin kannalta, miten ihmeessä kukaan täysijärkinen ihminen voisi rajoittaa omaa elämäänsä sen vuoksi? Miten kukaan voisi ottaa vakavasti mitään, mitä IPPC maailmanlopun ennusteissaan saarnaa? Miten ihmeessä tällainen järjestö ylipäätään voi edes olla olemassa?

Näihin kysymyksiin kaipaan vastausta ennen kuin vaihdan kotonani ainuttakaan hehkulamppua.
21990
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kannattanee julkaista omat nykyistä paradigmaa romuttavat mittaus- ja tutkimustulokset vaikkapa Naturessa tai Sciencessä, Nobel-palkintoa ja muuta blingblingiä tippuu ohessa vuorenvarmasti.

Jos ei muuta ole tarjottavana kuin sekavaa huutelua - sitten kannatta ehkä pitää turpa visusti kiinni.

Äänestä
  • "Kannattanee julkaista omat nykyistä paradigmaa romuttavat mittaus- ja tutkimustulokset vaikkapa Naturessa tai Sciencessä, Nobel-palkintoa ja muuta blingblingiä tippuu ohessa vuorenvarmasti."

    Miten niin vuorenvarmasti? Ei "Henkallekaan" ole vielä tippunut muuta kuin haukkuja.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Henrik_Svensmark

    Äänestä

"Koskien siis IPPC:n roolia. Senhän pitäisi olla puolueeton tieteellinen elin, joka tutkii ilmastonmuutosta ja ihmisen vaikutusta siihen, raportoiden sitten itsenäisille valtioille asioiden nykytilasta ja tulevaisuuden ennusteista."

Ei.

Tämä löytyy IPCC:n nettisivuilta:

"The IPCC does not conduct any research nor does it monitor climate related data or parameters. Its role is to assess on a comprehensive, objective, open and transparent basis the latest scientific, technical and socio-economic literature produced worldwide relevant to the understanding of the risk of human-induced climate change, its observed and projected impacts and options for adaptation and mitigation."

Eli IPCC ei tee tutkimusta itse. Sen ainoa tarkoitus on arvioida relevanttia tieteellistä kirjallisuutta ja antaa päättäjille tietoa tähän kirjallisuuden perustuen.

"Mutta entäpä, jos IPPC kertoisikin, että ihminen ei aiheuta ilmaston lämpenemistä?"

Miten tämä voisi olla mahdollista? Hiilidioksidi kun lämmittää ilmakehää ja ihminen päästelee hiilidioksidia. Ei siis ole mahdollista, että ihminen ei vaikuttaisi ilmastoon. Se olisi vähän kuin hammaslääkärit sanoisivat, että karkkien syönti ei aiheuta reikiä.

"Siinä varmaankin kävisi niin, että maailmasta katoaisi muutamia hyvin palkattuja suojatyöpaikkoja."

Enpä usko. Mukana olevat tiedemiehet ovat varmaankin mukana virkojensa puolesta, joten yliopistot ja tutkimuslaitokset, joiden palkkalistoilla nuo tiedemiehet ovat, maksavat tiedemiesten palkat joka tapauksessa, olivat he mukana IPCC:ssä tai ei.

"Jos kaikesta IPPC:n tekemisestä pitää ajatella, että se on tehty vain järjestön itsensä (ei suinkaan planeettamme) hyvinvoinnin kannalta, miten ihmeessä kukaan täysijärkinen ihminen voisi rajoittaa omaa elämäänsä sen vuoksi?"

Tämä on ns. salaliittoteoria. Ja kovin naurettava sellainen. Tiedemiehet tutkivat aina relevantteja ongelmia, eli jos ihminen ei olisi mukana aiheuttamassa ilmastonmuutosta, he tutkisivat jotain toista ongelmaa. Tiedemiehet siis saavat palkkansa, oli antropogeeninen ilmastonmuutos totta tai ei, koska heille maksetaan tutkimuksen tuottamisen perusteella, ei tutkimuksen kohteen perusteella.

Äänestä
  • vastauksesta. On aina positiivista, jos joku edes hieman itseäni viisaampi yrittää sivistää minuakin. Pari asiaa jäi kuitenkin edelleen askarruttamaan.

    Käsittääkseni IPPC on kuitenkin nykyään YK:n elimistä sieltä massiviisimmasta päästä. Taitanee olla jo Unisefia ja vastaavia suurempi. Jos heillä ei ole muuta tekemistä kuin lukea muiden tuottamaa tekstiä, miksi ihmeessä tällainen suuruudenhulluus? Varmastikin jo yksikin kokopäiväinen avustaja ehtisi tutustua uuteen tutkimusaineistoon. Ottamatta mitenkään kantaa siihen, että IPPC:n listoilta ulospääsy näyttää vaativan vuosien oikeustoimia.

    Ihminen päästelee hiilidioksidia ilmoille, totta joo. Samoin kuin kaikki muutkin hengittävät elämänmuodot. Oletko nyt kuitenkin vakuuttunut siitä, että tuo henkäily lämmittää planeettaamme? Muuttaa Maan uudeksi Venukseksi? Ymmärtääkseni vielä parikymmentä vuotta sitten juuri saman ilmiön väitettiin aiheuttavan uuden jääkauden. Onko tiede tässä ajassa kehittynyt noin huimasti, ja onko viimeisin tieto varmuudella juuri se lopullinen totuus?

    Et kai vakavissasi väitä, että IPPC:n luennot ja joskus huteratkin päättelyt eivät tuota tekijöilleen taloudellista etua? Jos ihmisen aiheuttamasta ilmastonlämpenemisestä ei vouhkattaisi, nuo tulisivat tarpeettomiksi. Tieteen tekijät jatkaisivat omilla aloillaan (kuten heidän ehkä pitäisikin), ja mahdollisia sivutuloja hankkiakseen he kirjoittelisivat artikkeleja muista aiheista. Asiasta en tiedä yhtikäs mitään, mutta väittäisin silti IPPC:n asiantuntijoiden vastaanottavan ruskeita kirjekuoria entisten hiihtäjien malliin. Paljon suuremmilla summilla vain.

    Lopuksi sitten. Jos edes tiedemiehet itse eivät välitä siitä mitä tutkivat, tai jos tulokset ovat heille herttaisen yhdentekeviä - eli siis he tekevät tutkimustaan vain vuosittaiset määrärahat saadakseen, millainen arvo noiden tutkimusten tuloksille pitäisi antaa? Onko se kaikki vain kissanruoan (mikä sekin on toki tärkeää, ainakin kissan itsensä mielestä) arvoista, vai pitäisikö pakkopullan tuotoksiin suhtautua ihan vakavalla mielellä?

    Äänestä

  • - Se olisi vähän kuin hammaslääkärit sanoisivat, että karkkien syönti ei aiheuta reikiä.

    * Siis anteeksi mitä?
    Ei karkkien syönti sitä suoranaisesti aiheutakaan vaan bakteeri. Kyllä karkkia voi syödä kunhan harjaa hampaansa.

    Ja IPCC:stä vähän.

    Lue alla oleva Vincent Grayn kirjoitus IPCC:stä. Hän on ollut mukana toiminnassa alusta lähtien.

    http://www.nzclimatescience.org/images/PDFs/spinningclimate0708.pdf

    Äänestä

  • asiallisesta kirjoitti:

    vastauksesta. On aina positiivista, jos joku edes hieman itseäni viisaampi yrittää sivistää minuakin. Pari asiaa jäi kuitenkin edelleen askarruttamaan.

    Käsittääkseni IPPC on kuitenkin nykyään YK:n elimistä sieltä massiviisimmasta päästä. Taitanee olla jo Unisefia ja vastaavia suurempi. Jos heillä ei ole muuta tekemistä kuin lukea muiden tuottamaa tekstiä, miksi ihmeessä tällainen suuruudenhulluus? Varmastikin jo yksikin kokopäiväinen avustaja ehtisi tutustua uuteen tutkimusaineistoon. Ottamatta mitenkään kantaa siihen, että IPPC:n listoilta ulospääsy näyttää vaativan vuosien oikeustoimia.

    Ihminen päästelee hiilidioksidia ilmoille, totta joo. Samoin kuin kaikki muutkin hengittävät elämänmuodot. Oletko nyt kuitenkin vakuuttunut siitä, että tuo henkäily lämmittää planeettaamme? Muuttaa Maan uudeksi Venukseksi? Ymmärtääkseni vielä parikymmentä vuotta sitten juuri saman ilmiön väitettiin aiheuttavan uuden jääkauden. Onko tiede tässä ajassa kehittynyt noin huimasti, ja onko viimeisin tieto varmuudella juuri se lopullinen totuus?

    Et kai vakavissasi väitä, että IPPC:n luennot ja joskus huteratkin päättelyt eivät tuota tekijöilleen taloudellista etua? Jos ihmisen aiheuttamasta ilmastonlämpenemisestä ei vouhkattaisi, nuo tulisivat tarpeettomiksi. Tieteen tekijät jatkaisivat omilla aloillaan (kuten heidän ehkä pitäisikin), ja mahdollisia sivutuloja hankkiakseen he kirjoittelisivat artikkeleja muista aiheista. Asiasta en tiedä yhtikäs mitään, mutta väittäisin silti IPPC:n asiantuntijoiden vastaanottavan ruskeita kirjekuoria entisten hiihtäjien malliin. Paljon suuremmilla summilla vain.

    Lopuksi sitten. Jos edes tiedemiehet itse eivät välitä siitä mitä tutkivat, tai jos tulokset ovat heille herttaisen yhdentekeviä - eli siis he tekevät tutkimustaan vain vuosittaiset määrärahat saadakseen, millainen arvo noiden tutkimusten tuloksille pitäisi antaa? Onko se kaikki vain kissanruoan (mikä sekin on toki tärkeää, ainakin kissan itsensä mielestä) arvoista, vai pitäisikö pakkopullan tuotoksiin suhtautua ihan vakavalla mielellä?

    "Varmastikin jo yksikin kokopäiväinen avustaja ehtisi tutustua uuteen tutkimusaineistoon."

    Ja hänkö sitten yksin kirjoittaisi arviointiraportit?

    "Oletko nyt kuitenkin vakuuttunut siitä, että tuo henkäily lämmittää planeettaamme?"

    Ihmisten henkäily ei sitä tee, se kuuluu luonnollisen hiilenkierron piiriin. Ihminen sen sijaan päästää nykyisin ilmakehään nopeasti suuria määriä hiilidioksidia, ja nimenomaan sellaista hiilidioksidia, jonka kierto luonnollisesti veisi miljoonia vuosia.

    "Muuttaa Maan uudeksi Venukseksi?"

    Ei muuta.

    "Ymmärtääkseni vielä parikymmentä vuotta sitten juuri saman ilmiön väitettiin aiheuttavan uuden jääkauden."

    Siis kasvihuoneilmiön? Enpä ole moisesta kuullut.

    "Et kai vakavissasi väitä, että IPPC:n luennot ja joskus huteratkin päättelyt eivät tuota tekijöilleen taloudellista etua?"

    IPCC:tä vastustetaan juuri taloudellisten näkökulmien takia paljon. (Olet varmaan kuullut öljy- ja autoteollisuudesta.) On propagandan riemuvoitto, että joku ajattelee asian olevan päinvastoin.

    "Tieteen tekijät jatkaisivat omilla aloillaan (kuten heidän ehkä pitäisikin), ja mahdollisia sivutuloja hankkiakseen he kirjoittelisivat artikkeleja muista aiheista."

    Siis ilmastotieteilijät jatkaisivat ilmastotieteilijöinä. Juuri niin.

    Eivät tieteilijät saa sivutuloja, jos he kirjoittavat artikkeleita oman asiantuntijuutensa vierestä. Tieteelliset lehdet eivät maksa penniäkään artikkeleiden kirjoittajille.

    "Asiasta en tiedä yhtikäs mitään, mutta väittäisin silti IPPC:n asiantuntijoiden vastaanottavan ruskeita kirjekuoria entisten hiihtäjien malliin. Paljon suuremmilla summilla vain."

    Jälleen salaliittoteretisointia. Kylläpäs sinua on aivopesty urakalla. Ketkäs niitä paksuja kirjekuoria sitten antaisivat? Tuulimyllyjen valmistajatko? Sehän onkin niin hirvittävän suuri teollisuuden ala.

    "Lopuksi sitten. Jos edes tiedemiehet itse eivät välitä siitä mitä tutkivat, tai jos tulokset ovat heille herttaisen yhdentekeviä - eli siis he tekevät tutkimustaan vain vuosittaiset määrärahat saadakseen, millainen arvo noiden tutkimusten tuloksille pitäisi antaa?"

    Jotta saisi julkaistua oman tutkimuksensa, on sen oltava ensiluokkaista. Tieteelliset artikkelit ja tutkimukset kilpailevat toistensa kanssa ja huonot tulevat armotta karsittua pois. Kyllä surkeatakin saa julkaistua, jos lähettää surkeaan lehteen, mutta arvostus on sitten myös sitä luokkaa. Tästä roskasta hyvänä esimerkkinä toimii Miskolczin "kohupaperi", joka julkaistiin lähes tuntemattomassa Unkarilaisessa lehdessä kun muut lehdet hylkäsivät sen.

    IPCC:n syyttely on denialistien kansallisurheilua ja on hämmästyttävää kuinka moni heistä kuvittelee IPCC:n olevan kuin jonkun raamatullisen pedon, jonka suojissa johdetaan maailmanlaajuista salaliittoa rahallisen edun saamiseksi. Mitä tähän voi sanoa? Denialistit ovat hyäuskoisia.

    Äänestä

  • ihmetyttää kirjoitti:

    joka lähtöön, ja ehkä niin on hyvä. Jos asioista voidaan järkiperäisesti keskustella, ehkäpä kaikkea ei vielä olla menetetty. Päivä saattaa ihan hyvin risukkoonkin paistaa, kunhan ei anneta saastepilven himmentää näkyvyyttä.

    Mitä useampi kokki, sitä parempi soppa? Vai mitä tarkoitit? Tarvitaanko mielestäsi todellakin 10000 huipputiedemiestä perehtymään yhteen tutkimusaineistoon, ja olisiko 20000 tiedemiehen yhteistuumiin kirjoittama arviointiraportti vieläkin vakuuttavampi? Vai eikö heille kaikille todellakaan löydy parempaa tekemistä? Itselleni sitä paitsi tuottaa suuria vaikeuksia kuvitella, miten tuollainen valtava määrä itsenäisesti ajattelevia ihmisiä voisi päätyä noin herttaisen yksimielisiin lausuntoihin.

    Minulla on vessalukemistona iso pino 70-luvun Tieteen Kuvalehtiä. Joten tarkistin asian. Ihminen kuulemma aiheuttaa toiminnallaan uuden jääkauden. Kasvihuoneilmiöksi asiaa ei tietenkään kutsuttu, mutta perimmiltään kyse oli tismalleen samasta asiasta.

    Kyllä lehdet maksavat kirjoittajilleen. Niin tieteelliset julkaisut kuin Reginakin. Tästä olen vakuuttunut, koska useat lehdet ovat pitäneet jopa omia väsäyksiäni pienen korvauksen arvoisina. Jos olet eri mieltä, mainitse yksikin lehti joka rohkenee julkaista ulkopuolista tekstiä ilman korvausta. Siinä tulisi helposti mukaan tekijänoikeuslait sun muut.

    Ainakin Suomen valtiolla näyttäisi olevan pyrkimystää siirtää kaikki energiantuotantonsa tuulivoiman varaan. Jo sekin merkitsisi helvetillistä määrää tuulimyllyjä. Ja samalla helvetillisiä voittoja tuulimyllyjen valmistajille. Jos itse olisin pienimuotoinen tuulimyllyjen valmistaja, jakaisin varmaasti noita ruskeita kirjekuoria aina mahdollisuuksien mukaan. Juuri tällä hetkellä tulevaisuudennäkymät olisivat valoisat.

    Ihmiset valitettavasti ovat mitä ovat. Heillä näyttäisi olevan vain kaksi perusmotiivia toiminnalleen, ja nämä ovat rahan ja seksin haaliminen. Koska IPCC:n toimintaan osallistuminen ei varmastikaan piristä kenenkään seksuaalista elämää, on pakko otaksua motiivina olevan sen toisen perushyödykkeen haaliminen.

    Äänestä

  • riittää kirjoitti:

    "Mitä useampi kokki, sitä parempi soppa? Vai mitä tarkoitit? Tarvitaanko mielestäsi todellakin 10000 huipputiedemiestä perehtymään yhteen tutkimusaineistoon, ja olisiko 20000 tiedemiehen yhteistuumiin kirjoittama arviointiraportti vieläkin vakuuttavampi?"

    Mikä olikaan ajatuksesi? Että yksi tutkimusavustaja tutustuisi kymmeniin tuhansiin tieteellisiin tutkimuksiin?

    Parempi on antaa tutkijoiden, jotka jo ovat tutustuneet aineistoon, kirjoittaa se raportti.

    "Itselleni sitä paitsi tuottaa suuria vaikeuksia kuvitella, miten tuollainen valtava määrä itsenäisesti ajattelevia ihmisiä voisi päätyä noin herttaisen yksimielisiin lausuntoihin."

    Jos premissit pitävät paikkansa, niistä seuraa vain yksi tosi johtopäätös.

    "Minulla on vessalukemistona iso pino 70-luvun Tieteen Kuvalehtiä. Joten tarkistin asian. Ihminen kuulemma aiheuttaa toiminnallaan uuden jääkauden. Kasvihuoneilmiöksi asiaa ei tietenkään kutsuttu, mutta perimmiltään kyse oli tismalleen samasta asiasta."

    Eiköhän se kuvitelma alkavasta jääkaudesta kuitenkin liittynyt normaaliin jääkausi-interglasiaalikausi -sykliin antropogeenisten tekijöiden sijaan. Eikä hiilidioksidin koskaan kuviteltu viilentävän.

    Tärkein pointti kuitenkin on, että missään vaiheessa 70-luvulla ei ollut tieteellistä konsensusta mistään nurkan takana odottavasta jääkaudesta.

    Näistä faktoista löytyy tieteellinen julkaisukin (vähän toista kuin vessalukemisesi):

    http://ams.allenpress.com/archive/1520-0477/89/9/pdf/i1520-0477-89-9-1325.pdf

    "Kyllä lehdet maksavat kirjoittajilleen. Niin tieteelliset julkaisut kuin Reginakin. Tästä olen vakuuttunut, koska useat lehdet ovat pitäneet jopa omia väsäyksiäni pienen korvauksen arvoisina. Jos olet eri mieltä, mainitse yksikin lehti joka rohkenee julkaista ulkopuolista tekstiä ilman korvausta. Siinä tulisi helposti mukaan tekijänoikeuslait sun muut."

    Nyt et tiedä mistä puhut. Tieteelliset julkaisut eivät maksa penniäkään kirjoittajille. Eivätkä yleensä edes vertaisarvioijille. Tekijänoikeudet kirjoittaja luovuttaa julkaisijalle. Kun esimerkkejä halusit, niin tuossa yllä olikin jo yksi: Bulletin of the American Meteorological Society (BAMS). Muita tunnettuja ovat Science ja Nature.

    Nämä tosiseikat ovat kaikkien julkaisevien tutkijoiden tiedossa.

    "Jos itse olisin pienimuotoinen tuulimyllyjen valmistaja, jakaisin varmaasti noita ruskeita kirjekuoria aina mahdollisuuksien mukaan."

    Eli pienimuotoinen tuulimyllyjen valmistaja matkaisi YK:hon ja siellä jakelisi paksuja ruskeita kirjekuoria IPCC:n ilmastotutkijoille. Siellä sitten varmaan parveilisi pilvin pimein näitä tuulimyllykauppiaita eri maista. Saatikka, että pienimuotoisella yrittäjällä tuskin on varaa jaella lahjuksia.

    Täysin älyvapaa kuvitelma. Hipoo jo paranoidia skitsofreniaa.

    "Ihmiset valitettavasti ovat mitä ovat. Heillä näyttäisi olevan vain kaksi perusmotiivia toiminnalleen, ja nämä ovat rahan ja seksin haaliminen. Koska IPCC:n toimintaan osallistuminen ei varmastikaan piristä kenenkään seksuaalista elämää, on pakko otaksua motiivina olevan sen toisen perushyödykkeen haaliminen."

    Hahahhahahahahahaha

    Äänestä

  • rytinällä kirjoitti:

    Syyskuussa 2006 Claude Allegre räjäytti uutispommin. Ranskan arvostetuimpiin tiedemiehiin kuuluva Allegre, joka on sekä Ranskan että Yhdysvaltojen tiedeakatemian jäsen, kirjoitti L’Express-viikkolehteen laajan artikkelin, jossa hän kyseenalaisti ihmisen vaikutuksen ilmastonmuutokseen.
    Takinkäännös oli poikkeuksellisen dramaattinen, koska Allegre kohosi maineeseen jo 1980-luvulla yhtenä ilmastonmuutoksen ennustajista. Hän oli keskeisessä roolissa otsonikadon hillitsemisessä. Poliittisesti Allegre on aina tunnustanut globalisaatiokriittistä vasenta laitaa. Hänen esimerkkinsä aloitti merkittävän ilmiön tiedepiireissä.
    Kun maailman huomio kiinnittyi viime joulukuussa Balin ilmastokokoukseen, noin sadan tiedemiehen ryhmä lähetti avoimen kirjeen YK:n pääsihteerille. Kirjeessään tiedemiehet totesivat, että ”yritykset hallita tai hillitä ilmastonmuutosta ovat hyödyttömiä ja hukkaavat resursseja, joita voitaisiin käyttää ihmiskunnan ongelmien ratkomiseen”.
    Johtopäätökset
    arveluttavat
    Kirjeen allekirjoittajien joukossa olivat mm. maailman tiedemiesten liiton puheenjohtaja Antonio Zichichi, kahdesti maailman tuhannen lainatuimman tiedemiehen listalle päässyt Syun-Ichi Akasofu ja Yhdysvaltojen tiedeakatemian jäsen Edward Wegman. Listalla on lukuisia YK:n johtaman kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n työhön osallistuneita tutkijoita ja sitä arvioineita tiedemiehiä.
    Mediassa vain pientä huomiota herättänyt kirje on osa kansainvälistä ilmiötä, jossa monet kokeneet ja arvostetut tiedemiehet ovat kyseenalaistaneet IPCC:n johtopäätöksiä. Yhdysvaltojen senaatin ympäristövaliokunnan tietojen mukaan yli 400 tiedemiestä kyseenalaisti ilmastonmuutoksen keskeisiä teesejä vuonna 2007.
    Vain harva näistä skeptikoista kiistää ilmastonmuutoksen sinänsä. Enemmistö heistä uskoo ilmaston lämpenemiseen, mutta epäilee ihmisen roolia lämpenemisessä ja siitä aiheutuvia uhkia. Skeptikot voidaan luokitella eri ryhmiin, joilla kullakin on sanansa sanottavana ilmastonmuutoksesta.
    Määrä vai laatu
    Ehkä suurin ryhmä nk. antropogeeniseen ilmastomuutokseen (ihmisen aiheuttamaan) kriittisesti suhtautuvista kriitikoista väittää, ettei olemassaoleva tieto riitä johtopäätöksiin. Päällisin puolin vaikeauskoinen väite pitää sisällään sen tosiasian, että ilmastonmuutoksen asiantuntijoita ei sittenkään ole kovin paljon.
    – Tämän alan huippututkijoita on maailmassa muutama sata, arvioi tutkimusetiikkaan perehtynyt Helsingin yliopiston professori Jaana Hallamaa.
    Julkisuudessa puhutaan usein tuhansista tutkijoista, mutta valtaosa heistä tutkii vain jotakin ilmastonmuutoksen osa-aluetta.
    – Ilmastonmuutos on niin monimutkainen, että nk. asiantuntijat tuntevat vain sen osia, kukaan tiedemies ei ole sellainen nero, joka ymmärtäisi ilmastonmuutoksen. Mitään yleistä ilmastonmuutosteoriaa ei ole olemassa, muistuttaa australialaistutkija, geofysiikan professori Bob Carter.
    Konsensuskriitikot
    Ilmastomuutostutkimuksen politisoituminen häiritsee monia tiedemiehiä. Antropogeenisen ilmastonmuutoksen kärkihahmot Al Gore ja IPCC:n johtaja Rajendra Pachundri eivät tyydy toteamaan muutosta, vaan lausuvat siihen poliittisia ratkaisukeinoja. Varsinkin Pachundrin poliittinen agenda on herättänyt pahennusta.
    Pachundri puhuu usein tiedeyhteisön konsensuksesta, mutta juuri tällaisten politiikasta tuttujen ilmaisujen käyttö saa monet tuohtumaan.
    – Kun sadan tiedemiehen ryhmä kritisoi Einsteinin suhteellisuusteoriaa, hän vastasi: ”Ei minun teoriani kumoamiseen tarvita sataa tiedemiestä. Siihen tarvitaan yksi fakta, Carter viisastelee Nykypäivän sähköpostihaastattelussa.
    Ilmastonmuutoksen historiaan erikoistuneen professori Carterin mukaan sellaista faktaa, joka todistaisi nyt käynnissä olevan lämpenemisen ainutlaatuisuuden, ei ole esitetty.
    Atk-tukihenkilöt
    Monet antropogeenisen ilmastomuutoksen kriitikot ovat tuohtuneita nk. ilmastomallien ja tosiseikkojen sekoittumisesta. Yleisesti tunnetut ilmastonmuutoksen kauhukuvat ovat ennusteita, eivät laboratoriotutkimusten tuloksia, ja tietokonemallien tulos riippuu siitä, mitä niihin syötetään.
    – Ilmastonmuutoksen muuttujista ei voi rakentaa kattavaa tieteellistä mallia, kuvaa tilannetta Hendrik Tennekes, Hollannin meteorologisen laitoksen eläkkeellä oleva tutkimusjohtaja.
    John Christy uskoo ihmisen olevan osasyyllinen ilmastonmuutokseen ja hän on ollut mukana kirjoittamassa useita IPCC:n raportteja. Siitä huolimatta hän on erittäin kriittinen tietokonesimulaatioita kohtaan.
    – Niissä on mittavia epäjohdonmukaisuuksia, enkä siksi usko kykyymme tehdä syy-seuraus -ennusteita ilmastosta, hän totesi BBC:n haastattelussa.
    Vale vai tilasto
    ”Vale, emävale, tilasto”, sanoo vanha sanonta. Tilastotieteilijöitä risoo heidän tieteenalansa kohtalo ilmastotieteissä. Erityisesti Al Goren Epämiellyttävä totuus -elokuvassa esittämä nk. Mannin käyrä, jossa maapallon lämpötila nousukulma kiihtyy ilmastonmuutoksen edetessä, on joutunut poikkeuksellisen kovan kritiikin ja juupas-eipäs -riitelyn kohteeksi.
    Viime elokuuhun saakka tämä kiistely pysyi matemaattisissa malleissa, mutta tuolloin Wall Streetillä vaurastunut matemaatikko Douglas Keenan esitti virallisen vilppisyytöksen tieteellisestä huijauksesta professori Wei-Chyung Wangia kohtaan.
    Keenan väittää Wangin väärentäneen lukuisia maanpinnan lämmön mittaustuloksia. Syytös on erityisen merkittävä, koska Wangin työ on ollut keskeisessä asemassa IPCC:n raportoinnissa. Syytös on ankara myös siksi, että tohtori Phil Jones, joka on kirjoittanut IPCC -raportin keskeiset ilmaston lämpenemistä koskevat osuudet, tukeutui Wangin tietoihin senkin jälkeen, kun ne oli kyseenalaistettu. Näin koko lämpötila-arviointiprosessi on voinut ”saastua”.
    Tiedelehti
    ei vakuuta
    Keenanin ja muiden kriitikkojen työllä on jo ollut yksi välitön vaikutus. Ne ovat romahduttaneet arvovaltaisten tiedejulkaisujen arvovaltaa. Sciencen ja Naturen kaltaiset tiedejulkaisut ovat päästäneet läpi vertaisarviointiseulastaan lukuisia eri ilmastokoulukuntien artikkeleita, joiden taustatutkimuksissa esiintyy vakavia puutteita.
    Kritiikin kohteeksi joutunut Michael Mann myöntää ongelman. ”Vertaisarviointi ei estä virheitä, on syytä suhtautua suurella varauksella läpimurtotutkimuksiin,” hän kirjoittaa RealClimate webbisivuilla.
    Keenan on vielä tylympi.
    – Tieteellisten tutkimusten julkaisupolitiikka tiedelehdissä ei toimi.
    Loka lentää
    Ilmastotieteilijöiden keskinäinen syyttely ei kuitenkaan ole rajoittunut tiedelehtien vertaisarviointeihin. Verkkosivusto desmogblog.com on lokapalvelu niille, joita ”väärät” mielipiteet risovat. Sivuston palveluun voi kirjoittaa julkiseen ilmastoväittelyyn osallistuneen henkilön nimen, ja palvelu tarjoaa taustatietoja.
    Osa tiedoista liittyy tieteelliseen työhön, mutta sivuilta löytyy myös henkilöön meneviä vihjailuja ja todistamattomia syytöksiä.
    Tilanne on niin tulenarka, että kaikki eivät halua ottaa väitöksiin mitään kantaa.
    Kun kysyy kansainvälisen geologien järjestön INQUA:n merenpinnan nousua tutkivan jaoston puheenjohtajalta Cecile Baetemanilta, mikä on järjestön kanta väitteisiin merenpinnan noususta, hän vastaa miltei hätääntyneesti.
    – Järjestöllämme ei ole mitään kantaa. Jokainen jäsen muodostaa oman kantansa.
    Vastaus kertoo, kuinka kaukana ilmastokonsensus yhä on.

    Äänestä

  • KTN1 kirjoitti:

    Kyllä se konsensus AGW:stä valitettavasti on olemassa.

    Siinä ei paljon yhden ranskalaisen mielipiteet paina.

    http://www.realclimate.org/index.php/archives/2007/11/les-chevaliers-de-lordre-de-la-terre-plate-part-i-allgre-and-courtillot/

    Kuka on suurin rahoitaja IPCC.ssä? Onko AlCore "talkoo"työssä maailman pelastamiseen vai kuka on rahoittjana hänen maailmankiertuellaan. Mikä maa hyötyy eniten jos vaikka EU saadaan yksin ilmastotalkoisiin? Ja minkälaisista summista silloin olisi kysymys? Oli ilmastonmuutos teoriat totta tai ei niin ihmisiä on helppo johdatella uskomaan mitä tahansa.

    Äänestä

  • mistä tulevat kirjoitti:

    "Kuka on suurin rahoitaja IPCC.ssä?"

    Etkö tiedä miten YK:ta rahoitetaan? Katso täältä:

    http://en.wikipedia.org/wiki/United_nations

    "Onko AlCore "talkoo"työssä maailman pelastamiseen vai kuka on rahoittjana hänen maailmankiertuellaan."

    Gore ei siis saisi ansaita elantoaan? Tiedätkö muuten mitä hän teki Nobel-rahoillaan? Lahjoitti pois.

    "Mikä maa hyötyy eniten jos vaikka EU saadaan yksin ilmastotalkoisiin? Ja minkälaisista summista silloin olisi kysymys?"

    Sinulta varmaan löytyy teoria tästä.

    "Oli ilmastonmuutos teoriat totta tai ei niin ihmisiä on helppo johdatella uskomaan mitä tahansa."

    Kyllä, ainakin tämän palstan denialistit, sinä mukaanluettuna, tuntuvat uskovan kritiikittä milloin mihinkin, kunhan se vaan ei ole tiedettä.

    Äänestä

  • riittää näköjään kirjoitti:

    ""Kuka on suurin rahoitaja IPCC.ssä?"

    http://en.wikipedia.org/wiki/United_nations""

    Eikös se USA ole suurin YK.n rahoittaja vaikka en Wikilinkkejä jaksa katsoakkaan

    ""Onko AlCore "talkoo"työssä maailman pelastamiseen vai kuka on rahoittjana hänen maailmankiertuellaan."

    Gore ei siis saisi ansaita elantoaan? Tiedätkö muuten mitä hän teki Nobel-rahoillaan? Lahjoitti pois."

    Enhän minä kenenkään elantoa kiellä vaan kysyin kuka maksoi Coren maailman kiertueen? Ainakin useimmat laulavat sen lauluja kenen leipää syö. Nobel rahat ovat muuten oikeasti pikku rahoja oikeilla rahaihmisillä Suhteelisesti kai sinäkin voit heittää sen 20€ sotaveteraaneille ainakin jos pääset kehuman sillä.

    ""Mikä maa hyötyy eniten jos vaikka EU saadaan yksin ilmastotalkoisiin? Ja minkälaisista summista silloin olisi kysymys?"

    Sinulta varmaan löytyy teoria tästä."

    Valitettavasti se on se sama USA joka on suurin rahoittaja IPCC.ssä ja patriotti AlCoren "eläkeen" maksaja

    ""Oli ilmastonmuutos teoriat totta tai ei niin ihmisiä on helppo johdatella uskomaan mitä tahansa."

    Kyllä, ainakin tämän palstan denialistit, sinä mukaanluettuna, tuntuvat uskovan kritiikittä milloin mihinkin, kunhan se vaan ei ole tiedettä."

    Meillä taitaa olla vain hieman eri käsitykset kritiikistä ja myöskin tieteestä, tuossa lainattu otos minun käsitys tieteestä ja sen mukaan ilmaston muutos teoria ei ole vielä tiedettä ja sen IPCC linkin jonka laitat kohta vastaukseksi eivät sisällä edes lähdettä missä on todistetttu ilmastonmuutosteoria oikeaksi "Tiede kuvaa todellisuutta teorioiden avulla. Teoria on tieteellisen yhteisön hyväksymä näkemys kuvata tutkimuskohdetta.lähde? Teoriat ovat todistettu oikeiksi riippumattomien tutkimusten avulla"

    Kritiikittä uskomiseen sen verran viellä että taidat sinä olla herkemmin uskova kuin minä.

    Kirjoitukseni sisältää lukemattomia kirjoitus,kielioppi ja asia virheitä joihin voit tarttua ja jolla yrität todistaa minut heikkopäiseksi ja samalla ilmastonmuutos teorian oikeaksi, käytä niitä hyväksi.

    on kiistatta poikkeuksellinen yksilö. Vielä varapresidenttiaikoinaanhan hän oli yleisen pilkan aihe. Vai mitä pitäisi ajatella miehestä, joka on vain sydämenlyönnin päässä maailman herruudesta, mutta joka ei kykene kirjoittamaan oikein sanaa "peruna"? Ryhdyttyään sitten saarnaamaan ympäristöasiaa, hänestä on näköjään tietyissä piireissä muodostumassa jonkinlainen uusi messias. Nobelin rauhanpalkinnot ja kaikki.

    Mutta eipä siinä - hattua kaverille pitää nostaa. Osoittaa poikkeuksellisia selviytymistaitoja.

    Äänestä

  • rytinällä kirjoitti:

    "Mitä useampi kokki, sitä parempi soppa? Vai mitä tarkoitit? Tarvitaanko mielestäsi todellakin 10000 huipputiedemiestä perehtymään yhteen tutkimusaineistoon, ja olisiko 20000 tiedemiehen yhteistuumiin kirjoittama arviointiraportti vieläkin vakuuttavampi?"

    Mikä olikaan ajatuksesi? Että yksi tutkimusavustaja tutustuisi kymmeniin tuhansiin tieteellisiin tutkimuksiin?

    Parempi on antaa tutkijoiden, jotka jo ovat tutustuneet aineistoon, kirjoittaa se raportti.

    "Itselleni sitä paitsi tuottaa suuria vaikeuksia kuvitella, miten tuollainen valtava määrä itsenäisesti ajattelevia ihmisiä voisi päätyä noin herttaisen yksimielisiin lausuntoihin."

    Jos premissit pitävät paikkansa, niistä seuraa vain yksi tosi johtopäätös.

    "Minulla on vessalukemistona iso pino 70-luvun Tieteen Kuvalehtiä. Joten tarkistin asian. Ihminen kuulemma aiheuttaa toiminnallaan uuden jääkauden. Kasvihuoneilmiöksi asiaa ei tietenkään kutsuttu, mutta perimmiltään kyse oli tismalleen samasta asiasta."

    Eiköhän se kuvitelma alkavasta jääkaudesta kuitenkin liittynyt normaaliin jääkausi-interglasiaalikausi -sykliin antropogeenisten tekijöiden sijaan. Eikä hiilidioksidin koskaan kuviteltu viilentävän.

    Tärkein pointti kuitenkin on, että missään vaiheessa 70-luvulla ei ollut tieteellistä konsensusta mistään nurkan takana odottavasta jääkaudesta.

    Näistä faktoista löytyy tieteellinen julkaisukin (vähän toista kuin vessalukemisesi):

    http://ams.allenpress.com/archive/1520-0477/89/9/pdf/i1520-0477-89-9-1325.pdf

    "Kyllä lehdet maksavat kirjoittajilleen. Niin tieteelliset julkaisut kuin Reginakin. Tästä olen vakuuttunut, koska useat lehdet ovat pitäneet jopa omia väsäyksiäni pienen korvauksen arvoisina. Jos olet eri mieltä, mainitse yksikin lehti joka rohkenee julkaista ulkopuolista tekstiä ilman korvausta. Siinä tulisi helposti mukaan tekijänoikeuslait sun muut."

    Nyt et tiedä mistä puhut. Tieteelliset julkaisut eivät maksa penniäkään kirjoittajille. Eivätkä yleensä edes vertaisarvioijille. Tekijänoikeudet kirjoittaja luovuttaa julkaisijalle. Kun esimerkkejä halusit, niin tuossa yllä olikin jo yksi: Bulletin of the American Meteorological Society (BAMS). Muita tunnettuja ovat Science ja Nature.

    Nämä tosiseikat ovat kaikkien julkaisevien tutkijoiden tiedossa.

    "Jos itse olisin pienimuotoinen tuulimyllyjen valmistaja, jakaisin varmaasti noita ruskeita kirjekuoria aina mahdollisuuksien mukaan."

    Eli pienimuotoinen tuulimyllyjen valmistaja matkaisi YK:hon ja siellä jakelisi paksuja ruskeita kirjekuoria IPCC:n ilmastotutkijoille. Siellä sitten varmaan parveilisi pilvin pimein näitä tuulimyllykauppiaita eri maista. Saatikka, että pienimuotoisella yrittäjällä tuskin on varaa jaella lahjuksia.

    Täysin älyvapaa kuvitelma. Hipoo jo paranoidia skitsofreniaa.

    "Ihmiset valitettavasti ovat mitä ovat. Heillä näyttäisi olevan vain kaksi perusmotiivia toiminnalleen, ja nämä ovat rahan ja seksin haaliminen. Koska IPCC:n toimintaan osallistuminen ei varmastikaan piristä kenenkään seksuaalista elämää, on pakko otaksua motiivina olevan sen toisen perushyödykkeen haaliminen."

    Hahahhahahahahahaha

    todellakin kymmeniä tuhansia tutkimuksia vuosittain? Silloin olen varmastikin oikeassa ajatuksessa, että tämän asian suhteen jollakin on päässyt mopo karkaamaan käsistä. Voisiko olla järkevämpää, että vaikka yksikin yleisesti hyväksytty tutkijaryhmä suorittaisi arviointejaan? Ei välttämättä edes vuosittain, vaan aina tarpeen tullen? Varsinkin kun itsekin kerroit, että kaikki nuo tutkimukset ovat yksituumaisia?

    Kyllä suhteettomasta yksimielisyydestä voi vetää toisenkin johtopäätöksen. Hiljenny hetkeksi tahollasi, ja mieti asiaa. Varsinkin kun kyseessä on asia, mistä ainakaan keskustelupalstoilla ei kirveelläkään synny yksimielisyyttä.

    "Eiköhän se kuvitelma alkavasta jääkaudesta kuitenkin liittynyt normaaliin jääkausi-interglasiaalikausi -sykliin antropogeenisten tekijöiden sijaan" Voi sentään, osaankohan edes kopioida tuota oikein? Mutta vastauksena kysymykseesi - ei liittynyt! Vietin pitkän antoisan hetken mukavuuslaitoksessa, ja jälleen kerran syvennyin asiaan. Ihminen kuulemma aiheutta saastepilven, mikä estää auringon valoa pääsemästä maahan. Näin ilmasto kylmenee. Siinä taisi käydä niin, että näiden maailmanlopun ennusteisen jälkeen tuli muutamia lämpimimpiä vuosia, ja tuotakin ennustetta piti hieman rukata. Sen jälkeen tuo sama (tismalleen sama!) saastepilvi estikin lämpöa poistumasta avaruuteen. Näin ilmasto saatiin lämpenemään.

    Koettakaa lopultakin päättää!

    Saattaa olla, että tieteelliset julkaisut eivät maksa tekijöilleen. En tiedä, en koskaan ole vakavalla mielellä kirjoittanut riviäkään tiedettä. Sellaiseen kyvyt eivät riitä. Kaikki kirjoittamani on ollut puhdasta fiktiota, ja onneksi edes niistä maksetaan edelleen. Muuten nälkä olisi saattanut yllättää.

    YK:n ja EU:n käytävät varmasti notkuvat kaikenlaisista kaupustelijoista. Tätä tuskin kiistät. Jos maailman energiantuotanto aiotaan vastaisuudessa sälyttää tuulivoiman varaan, tuulimyllyjen valmistuksesta tulee tulevaisuudessa merkittävä teollisuudenala. Suomalaisen pienyrittäjän ei kuitenkaan tarvitse Brysseliin asti vaivautua - sitä varten meillä on Vihreä Liitto. He kyllä hoitavat lobbauksen.

    Pidit näköjään loppukommenttiani hauskana. Hyvä. Sellaiseksi se oli tarkoitettukin. Jos en kykene keskustelemaan tieteestä, on lohduttavaa tietää että voin jatkaa tarinankerrontaa muista aloista.

    Äänestä

  • ilmastonmuutoksesta kirjoitti:

    "Voisiko olla järkevämpää, että vaikka yksikin yleisesti hyväksytty tutkijaryhmä suorittaisi arviointejaan?"

    Yksi tällainen on esim. IPCC:n Working Group 1.

    "Varsinkin kun kyseessä on asia, mistä ainakaan keskustelupalstoilla ei kirveelläkään synny yksimielisyyttä."

    Keskustelupalstoilla ei tehdä tiedettä. Tiedettä tehdään aivan toisaalla.

    "Ihminen kuulemma aiheutta saastepilven, mikä estää auringon valoa pääsemästä maahan. Näin ilmasto kylmenee."

    Tämä (aerosolit) oli eräs arveluista, joka kyllä mainittiin linkkaamassani artikkelissa.

    "Koettakaa lopultakin päättää!"

    Et siis vaivautunut lukemaan artikkelia. Kaikkia ei voi tietenkään auttaa.

    Tarina on lyhykäisyydessään tämä: on pelkkä myytti, että tiedemiehet olisivat 70-luvulla ennustaneet ilmaston kylmenemistä. Silloinkin ennustettiin lämpenemistä voimistuvan kasvihuoneilmiön takia.

    Jos ei englanninkieli luonnistu, tässä on Suomeksi: http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/208/183

    Loppukaneettina voisi sanoa: on surkuhupaisaa, että aikuiset ihmiset uskovat maailmanlaajuisiin salaliittoihin. Se vain osoittaa kuinka hyvin propaganda on tällaisiin ihmisiin purrut ja kuinka herkkäuskoisia he ovat.

    Äänestä

  • salaliitto tai ei kirjoitti:

    ""Kuka on suurin rahoitaja IPCC.ssä?"

    Etkö tiedä miten YK:ta rahoitetaan? Katso täältä:

    http://en.wikipedia.org/wiki/United_nations""

    Eikös se USA ole suurin YK.n rahoittaja vaikka en Wikilinkkejä jaksa katsoakkaan

    ""Onko AlCore "talkoo"työssä maailman pelastamiseen vai kuka on rahoittjana hänen maailmankiertuellaan."

    Gore ei siis saisi ansaita elantoaan? Tiedätkö muuten mitä hän teki Nobel-rahoillaan? Lahjoitti pois."

    Enhän minä kenenkään elantoa kiellä vaan kysyin kuka maksoi Coren maailman kiertueen? Ainakin useimmat laulavat sen lauluja kenen leipää syö. Nobel rahat ovat muuten oikeasti pikku rahoja oikeilla rahaihmisillä Suhteelisesti kai sinäkin voit heittää sen 20€ sotaveteraaneille ainakin jos pääset kehuman sillä.

    ""Mikä maa hyötyy eniten jos vaikka EU saadaan yksin ilmastotalkoisiin? Ja minkälaisista summista silloin olisi kysymys?"

    Sinulta varmaan löytyy teoria tästä."

    Valitettavasti se on se sama USA joka on suurin rahoittaja IPCC.ssä ja patriotti AlCoren "eläkeen" maksaja

    ""Oli ilmastonmuutos teoriat totta tai ei niin ihmisiä on helppo johdatella uskomaan mitä tahansa."

    Kyllä, ainakin tämän palstan denialistit, sinä mukaanluettuna, tuntuvat uskovan kritiikittä milloin mihinkin, kunhan se vaan ei ole tiedettä."

    Meillä taitaa olla vain hieman eri käsitykset kritiikistä ja myöskin tieteestä, tuossa lainattu otos minun käsitys tieteestä ja sen mukaan ilmaston muutos teoria ei ole vielä tiedettä ja sen IPCC linkin jonka laitat kohta vastaukseksi eivät sisällä edes lähdettä missä on todistetttu ilmastonmuutosteoria oikeaksi "Tiede kuvaa todellisuutta teorioiden avulla. Teoria on tieteellisen yhteisön hyväksymä näkemys kuvata tutkimuskohdetta.lähde? Teoriat ovat todistettu oikeiksi riippumattomien tutkimusten avulla"

    Kritiikittä uskomiseen sen verran viellä että taidat sinä olla herkemmin uskova kuin minä.

    Kirjoitukseni sisältää lukemattomia kirjoitus,kielioppi ja asia virheitä joihin voit tarttua ja jolla yrität todistaa minut heikkopäiseksi ja samalla ilmastonmuutos teorian oikeaksi, käytä niitä hyväksi.

    "Kirjoitukseni sisältää lukemattomia kirjoitus,kielioppi ja asia virheitä joihin voit tarttua ja jolla yrität todistaa minut heikkopäiseksi..."

    Juuri näin. Kirjoitustasi oli sen verran hankala lukea, että jätän kommentoinnin väliin. En haaskaa aikaani huonosti kirjoitettuun roskaan.

    Mielenkiintoista kuitenkin on se, että myönnät tekeväsi asiavirheitä. Ilmeisesti virheellinen päättelysi ei kuitenkaan haittaa menoa.

    Äänestä

  • kovin on kirjoitti:

    "Voisiko olla järkevämpää, että vaikka yksikin yleisesti hyväksytty tutkijaryhmä suorittaisi arviointejaan?"

    Yksi tällainen on esim. IPCC:n Working Group 1.

    "Varsinkin kun kyseessä on asia, mistä ainakaan keskustelupalstoilla ei kirveelläkään synny yksimielisyyttä."

    Keskustelupalstoilla ei tehdä tiedettä. Tiedettä tehdään aivan toisaalla.

    "Ihminen kuulemma aiheutta saastepilven, mikä estää auringon valoa pääsemästä maahan. Näin ilmasto kylmenee."

    Tämä (aerosolit) oli eräs arveluista, joka kyllä mainittiin linkkaamassani artikkelissa.

    "Koettakaa lopultakin päättää!"

    Et siis vaivautunut lukemaan artikkelia. Kaikkia ei voi tietenkään auttaa.

    Tarina on lyhykäisyydessään tämä: on pelkkä myytti, että tiedemiehet olisivat 70-luvulla ennustaneet ilmaston kylmenemistä. Silloinkin ennustettiin lämpenemistä voimistuvan kasvihuoneilmiön takia.

    Jos ei englanninkieli luonnistu, tässä on Suomeksi: http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/208/183

    Loppukaneettina voisi sanoa: on surkuhupaisaa, että aikuiset ihmiset uskovat maailmanlaajuisiin salaliittoihin. Se vain osoittaa kuinka hyvin propaganda on tällaisiin ihmisiin purrut ja kuinka herkkäuskoisia he ovat.

    jättänyt käyttämäsi nimimerkin pois, mutta tekstistä sinut kyllä tunnistaa.

    Kyllä se propaganda on purrut lähinnä sinuun, koska hiilidioksidiuskossasi et näe mitään muuta vaihtoehtoa. Tyyppillisenä uskovaisena haet koko ajan uskollesi vahvistusta ja kopioit linkkejä sivuille jotka pitävät yllä tätä uskoasi. Tuota voisi verrata kristittyyn, joka siteeraa raamatunlauseita.

    Äänestä

  • kovin on kirjoitti:

    "Voisiko olla järkevämpää, että vaikka yksikin yleisesti hyväksytty tutkijaryhmä suorittaisi arviointejaan?"

    Yksi tällainen on esim. IPCC:n Working Group 1.

    "Varsinkin kun kyseessä on asia, mistä ainakaan keskustelupalstoilla ei kirveelläkään synny yksimielisyyttä."

    Keskustelupalstoilla ei tehdä tiedettä. Tiedettä tehdään aivan toisaalla.

    "Ihminen kuulemma aiheutta saastepilven, mikä estää auringon valoa pääsemästä maahan. Näin ilmasto kylmenee."

    Tämä (aerosolit) oli eräs arveluista, joka kyllä mainittiin linkkaamassani artikkelissa.

    "Koettakaa lopultakin päättää!"

    Et siis vaivautunut lukemaan artikkelia. Kaikkia ei voi tietenkään auttaa.

    Tarina on lyhykäisyydessään tämä: on pelkkä myytti, että tiedemiehet olisivat 70-luvulla ennustaneet ilmaston kylmenemistä. Silloinkin ennustettiin lämpenemistä voimistuvan kasvihuoneilmiön takia.

    Jos ei englanninkieli luonnistu, tässä on Suomeksi: http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/208/183

    Loppukaneettina voisi sanoa: on surkuhupaisaa, että aikuiset ihmiset uskovat maailmanlaajuisiin salaliittoihin. Se vain osoittaa kuinka hyvin propaganda on tällaisiin ihmisiin purrut ja kuinka herkkäuskoisia he ovat.

    Mies joka vuolaasti kehuu Al Gorea ja mainitsee dokumentin loistavaksi, joutikin jäädä eläkkeelle.

    Ensin kritisoi ja sen jälkeen yhteenvedossaan päätyy kuitenkin ihmisen syyllisyyteen ilmastonmuutoksesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmetyttää kirjoitti:

Kommentoin asiaa aikaisemmassa viestiketjussa, mutta ajattelin aloittaa uuden saadakseni täyden varmuuden asiasta. Koskien siis IPPC:n roolia. Senhän pitäisi olla puolueeton tieteellinen elin, joka tutkii ilmastonmuutosta ja ihmisen vaikutusta siihen, raportoiden sitten itsenäisille valtioille asioiden nykytilasta ja tulevaisuuden ennusteista. Ihan vain sen vuoksi, jotta nämä voisivat tehdä tarpeelliset toimenpiteet turvatakseen oman tulevaisuutensa.

Mutta entäpä, jos IPPC kertoisikin, että ihminen ei aiheuta ilmaston lämpenemistä? Mitä sitten tapahtuisi? Silloinhan heidän olemassaololtaan katoaisi pohja pois. Siinä varmaankin kävisi niin, että maailmasta katoaisi muutamia hyvin palkattuja suojatyöpaikkoja.

Jos kaikesta IPPC:n tekemisestä pitää ajatella, että se on tehty vain järjestön itsensä (ei suinkaan planeettamme) hyvinvoinnin kannalta, miten ihmeessä kukaan täysijärkinen ihminen voisi rajoittaa omaa elämäänsä sen vuoksi? Miten kukaan voisi ottaa vakavasti mitään, mitä IPPC maailmanlopun ennusteissaan saarnaa? Miten ihmeessä tällainen järjestö ylipäätään voi edes olla olemassa?

Näihin kysymyksiin kaipaan vastausta ennen kuin vaihdan kotonani ainuttakaan hehkulamppua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu