Jos jollekin asia ei ole vielä selvä, niin miehet isketään seksin avulla. Mitä seksikkäämpi nainen, sitä enemmän miehet ovat hänestä kiinnostuneet, ja mitä varmemmin nainen viestittää, että seksiä olisi saatavilla, esimerkiksi pukeutumisellaan, sitä enemmän miehiä lähestyy naista. Ujoimmankin miehen ajaa juttelemaan naisen kanssa voimakas motiivi – karmea puute.
Miehille seksi on paljon selkeämpi motiivi seurustelun ja suhteen aloittamiseen kuin naisilla. Miehet ajattelevat tietoisesti, että aloittamalla seurustelu jonkun naisen kanssa, palkintona on seksiä naisen kanssa. Jos nainen ei anna miehelle seksiä, niin seurustelu lopahtaa nopeasti. Miehillä ei ole sellaisia romantiikkaan ja henkiseen, eteeriseen rakkauteen liittyviä fantasioita, kuin naisella.
Seksi siis on paras ja välttämätön keino miehen saamisessa satimeen. Kyllä naiset tämän jollain tavoin tiedostavat jokainen, mutta monilla naisilla, etenkin niillä, jotka kärvistelevät sinkkuina, on se virhe ajattelussa, että he ajattelevat voivansa itse säädellä ja kontrolloida sitä, kuinka paljon ja milloin he seksiä miehelle tarjoavat. Nämä naiset tavallaan säästävät ja tukahduttavat omaa seksuaalisuuttaan, ja ajattelevat vapauttavansa oman seksuaalisuuden vasta silloin, kun se oikea mies sattuu kohdalle. Naiset ovat kasvatettu tukahduttamaan omaa seksuaalisuttaan, ja tätä tukahdutettua seksuaalisuuttaan he sitten säännöstelevät ”sille oikealle”. Vaarana on kuitenkin ylitukahduttaminen.
Ylitukahduttamisessa on se vaara, että miehet kaikesta huolimatta oppivat erottelemaan ja tunnistamaan seksiä ylitukahduttavat naiset niistä, jotka ovat seksistä aidosti kiinnostuneita. Koska miehillä seksi on tärkein motivaattori naisia lähestyttäessä, ylitukahduttava nainen ei kiinnosta miehiä. He jättävät tämän naisen väliin, ja etsivät toisen naisehdokkaan, joka on enemmän kiinnostunut seksistä.
Perusstrategia: tavataan miehiä, ja annetaan seksiä vain niille, jotka ovat vakavasti puolisoehdokkaita, ei toimi. Tällainen strategia edellyttää oman naisellisen sukuvietin tukahduttamista, ja miehet vaistoavat sen. Toimivampi strategia on : tavataan miehiä, ja välillä nautitaan seksistä avoimin mielin heidän kanssaan. Eli ollaan aidosti kiinnostuneita seksistä. Miehet vaistoavat tämän naisen kokonaisvaltaisen asenteen, ja tällainen nainen vetää siten miehiä puoleensa kuin magneetti.
Miehille seksi on paljon selkeämpi motiivi seurustelun ja suhteen aloittamiseen kuin naisilla. Miehet ajattelevat tietoisesti, että aloittamalla seurustelu jonkun naisen kanssa, palkintona on seksiä naisen kanssa. Jos nainen ei anna miehelle seksiä, niin seurustelu lopahtaa nopeasti. Miehillä ei ole sellaisia romantiikkaan ja henkiseen, eteeriseen rakkauteen liittyviä fantasioita, kuin naisella.
Seksi siis on paras ja välttämätön keino miehen saamisessa satimeen. Kyllä naiset tämän jollain tavoin tiedostavat jokainen, mutta monilla naisilla, etenkin niillä, jotka kärvistelevät sinkkuina, on se virhe ajattelussa, että he ajattelevat voivansa itse säädellä ja kontrolloida sitä, kuinka paljon ja milloin he seksiä miehelle tarjoavat. Nämä naiset tavallaan säästävät ja tukahduttavat omaa seksuaalisuuttaan, ja ajattelevat vapauttavansa oman seksuaalisuuden vasta silloin, kun se oikea mies sattuu kohdalle. Naiset ovat kasvatettu tukahduttamaan omaa seksuaalisuttaan, ja tätä tukahdutettua seksuaalisuuttaan he sitten säännöstelevät ”sille oikealle”. Vaarana on kuitenkin ylitukahduttaminen.
Ylitukahduttamisessa on se vaara, että miehet kaikesta huolimatta oppivat erottelemaan ja tunnistamaan seksiä ylitukahduttavat naiset niistä, jotka ovat seksistä aidosti kiinnostuneita. Koska miehillä seksi on tärkein motivaattori naisia lähestyttäessä, ylitukahduttava nainen ei kiinnosta miehiä. He jättävät tämän naisen väliin, ja etsivät toisen naisehdokkaan, joka on enemmän kiinnostunut seksistä.
Perusstrategia: tavataan miehiä, ja annetaan seksiä vain niille, jotka ovat vakavasti puolisoehdokkaita, ei toimi. Tällainen strategia edellyttää oman naisellisen sukuvietin tukahduttamista, ja miehet vaistoavat sen. Toimivampi strategia on : tavataan miehiä, ja välillä nautitaan seksistä avoimin mielin heidän kanssaan. Eli ollaan aidosti kiinnostuneita seksistä. Miehet vaistoavat tämän naisen kokonaisvaltaisen asenteen, ja tällainen nainen vetää siten miehiä puoleensa kuin magneetti.
Vastaukset 37
Vanhimmat
...tossa sun tekstissäsi. Allekirjoitan suuren osan siitä. Ja naisen kannalta näen sen etuoikeutena, että seksiä saa ja voi nykyään harrastaa sitoutumatta. Itse kuulun siihen ryhmään, etten viitsi ottaa miestä vaivoikseni, mutta eihän ilman seksiäkään halua elää =D
Tarkoitatko, että kaikille pitäisi antaa?? Hohoijaa, tosi filosofista. Ei pidä paikkansa mikään tässä sun tekstissä. Mä en ainakaan rupea jakamaan itseäni, vaikka olenkin niin pirun seksikäs. Voin siis valita, ja tunteilla on tärkeä merkitys siinä. Mies saa vain, jos kykenee samalle herkkyystasolle naisen kanssa.Jos ei hetkauta, niin ei sitten hetkauta seksuaalisestikaan, ei mitenkään.
Antakoon ne, jotka latvasta lahonneet ja vaan pelkkä seksi mielessään. Minä en.
Jos on ollut jo esimerkiksi vuoden ilman seksiä miehen kanssa, alkaa olla kyse vetäytymisestä ja kohtaloon alistumisesta. Jos seksittää liian harvoin, niin seksittömyydestä alkaa tulla tapa. Alkaa usko mennä siihen, että seksi voisi olla kivaa.
Tällainen alistuminen kohtaloon on yleistä myös miehillä. Tunnen monia sinkkumiehiä, jotka ovat pikkuhiljaa luopuneet seksistä naisten kanssa ja vetäytyneet kotiinsa katselemaan aikuisviihdettä tietsikalta. Jos sitäkään.
Tällaista alistumista ja vetäytymistä tulee varoa. Sen tunnistaa siitä, että välillä ei enää tule voimakasta halua, että nyt pitää saada miestä. Kun aina välillä käy iskemässä jonkin kollin, niin välttyy resignaatiolta, ja tietty perusvire ja odotus seksin saamisesta säilyy.
Entäpä jos nuo seksimyönteiset kohtaamiset menevätkin sitten muutaman kerran pieleen - silloin nainen on käytetty vanha hutsu. Tarkoitan sitä, että "antavainen" nainen ei kuitenkaan kelpaa miehille tositarkoituksella ja seurustelukumppaniksi. Miehet toki haluavat seksiä, mutta eivät he _tyttöystäväkseen_ halua niin seksimyönteistä naista. Seksimyönteinen nainenhan on kertakäyttötavaraa - eikö niin?
Väitteet siitä, että nainen, jolla on ollut lukuisia seksikumppaneita ei kelpaa miehille, on puppua. Tietenkin naisten kannattaa levitellä tällaista uskomusta muille naisille, sillä se vähentää kilpakumppaneita. Monimakaamisen tuomitseminen onkin lähes kokonaan naisten oma juttu, jotkut uskovaiset miehet menevät mukaan tähän juttuun.
Täytyy kuitenkin olla varovainen, sillä useimmat naiset tietävät hyvin, että miehiä saa, kun houkuttelee heitä seksillä. Mitä varmemmin seksiä lupaat, sitä kiinnostuneempia miehet ovat sinusta. Mutta toiset naiset eivät pidä siitä, että houkuttelet miehiä liikaa seksillä, sillä se heikentää heidän mahdollisuuksiaan saada miehet kiinnostumaan heistä. Siksi naisilla on tavallaan sovittu tietyt rajat, kuinka paljon seksiä saa käyttää miesten houkutteluun. Jos ylität tämän rajan, saat muiden naisten vihat päällesi. Muut naiset rankaisevat sinua liiasta "hompsahtelusta" alkamalla panetella sinua selkäsi takana, eristämällä sinut ja joskus jopa voivat käydä fyysisesti käsiksi. Jos laitat liian lyhyen minihameen pikkujouluihin, niin saat kyllä miesten huomion, mutta kanssasisaresi kyyläävät katseet saattelevat sinua koko illan ajan.
Siksi kannattaakin houkutella miehiä seksillä, mutta tehdä se matalalla profiililla, niin että ei saa toisten naisten vihoja liiemmälti silmille.
Miehet etsiessään vakavampaa sulhoehdokasta laittavat seksin vähemmälle huomiolle jolloin nuo seksiä avoimesti jakaneet naiset kiinnostavat itseasiassa vähemmän! kuin ne jotka eivät niin ole tehneet.
Lisäksi nykyaikana naisille on alkanut ilmaantua samoja piirteitä kuin miehille että miestä etsitään lähinnä seksi/seksuaalinen kiihottuminen mielessä vaikka muuta saatetaan väittää.
Jos nainen etsii vakavaa kumppania niin hänen tulee olla valikoiva miesten suhteen ja olla valmis sitoutumaan. Mies kyllä haluaa että nainen on kiinnostunut seksistä toki mutta vain hänen kanssaan, ei muiden miesten. Avoimesti seksuaalinen nainen haiskahtaa useimpien miesten mielestä hutsulta tai naiselta jonka kanssa on ihan kiva olla mutta hänen kanssaan ei kyllä perhettä perusteta verrattuna kanssasisareen joka on "säästänyt" itseään miehelle.
kyllä mulla naisena seksi on ykkösmotiivi miehenhaussa. en voisi kuvitellakaan seksitöntä tai suhdetta jossa seksi ei miellytä.
luulen ettet vain itse tajua naisten kieltä. me vain puhumme seksistä eritavoin kuin miehet. se siellä pohjimmiltaan kuitenkin aina on.
mulla alkaa ne seukkailu haaveet vasta sen jälkeen kun synkkaa jonkun kanssa sängyssä. en mä niitä sinkkuna ollessa edes ajattele.
sillon mennään vain seksin perässä.
on se kumma kun miehet kääntyy heti syyttämään naisia ja siirtämään vikaa muihin jollei itsell oikein suju. peiliin on niin kovin vaikeeta katsoa. mut jos sun on helpompi selitellä höpöhöpö teorioita naisesta niin anna mennä vaan.
Meinasin olla hiljaa eli sanomatta, että jälleen todella tyhmä aloitus. Mistä näitä vatipäitä sikiää?
Mutta kun sinäkin, nainen nainen, olet samaa mieltä kuin minä, niin sanon myös mielipiteeni.
Myös minulle seksi on erittäin tärkeä syy pitää miestä. Mitä muuta mä sillä tekisin?
Mutta se ei tosiaankaan tarkoita, että ottaisin noita vatipäitä petiini. Herrajumala! Kyllä mä aika tarkkaan valikoin kenen kanssa alan naida - yhtään missään olosuhteissa.
ja heitä kutsutaan pelkäksi kyrvänhimoiseksi halvaksi lutkaksi. Olet poikkeustapaus eivätkä miehet halua muuta kuin tyhjentää kassinsa sinuun jos kerran todellakin alennut jakamaan pilluasi sinkkuna.
Suurin osa naisista käyttää seksiä miehen palkitsemiseen juuri niin kuin on tarkoituskin. Seksi on miehelle nautinto ja naiselle se on vain väline.
kun väität että seksi on naiselle vain väline. Tai jos olet, niin osanottoni...
Kyllä nainen vaan leimautuu miesten mielestä lutkaksi jos seksistä tykkää ja kuvittelee olevansa vapaa sitä harrastamaan.
pitää paikkansa...mutta vastanneet naiset ei oo ilmeisestikään ihan kaikkea ymmärtäny mitä tossa tarkotetaan..
Kyllä täytyy ihmetellä tätä maailmanmenoa. Tämä aika on niin yliseksistinen että normaalia seksuaali käyttäytymistä pidetään outona ja tiukkapipoisena. Eletään kuin eläimet himojen orjina ajatuksena että kunhan musta tuntuu hyvältä ja minä saan himoni tyydytettyä. Kumppani toimii vaan käytänössä esineenä jota käytetään omien halujen tyydyttämiseen ja dumpataan pois kun on himo tyydytetty. Useesti kuulee tämmösistä kommenteista että tervetuloa 2000 luvulle, ikäänkuin se miten ihmisten seksuaalisuus on muuttunut vuosien varrella olisi hyvä suunta. Kyllä kannattaa oikeasti miettiä kuka sinua ohjaa, liha vai henki.
Et ole ihan päässyt naisten ajatusmaailmaan. Väärinkäsityksiä näyttäisi olevan. Ja seksilelut on keksitty, ei tuolla voi pitkin jaella.
Olen siis juuri tuollainen ylitukahduttava nainen. olen ollu naimisissa muutaman vuoden. Seksi oli ihanaa, silloin kun kiihotuin itse. Jos en kiihottunut ei minun käsittääksen tarvitse esittää mitään mutta mies vaati "palvelua" silloinkin kun en kiihottunut. Tämä aiheutti sen kuten useimmat naiset tietävät, kiihottuminen on tällaisen vonkaavan miehen kanssa vaikeaa.
Olen nyt ollut 12v. sinkku ja illalla saatan kiihottua oman vartaloni hyväilystä ja hoitaa seksuaalisuuteni omin käsin. En mitään leluja tarvii vaan silmät kiinni ja vilkkaan mielikuvituksen, mielessäni rakastelen miehen kanssa joka todella pitää minua arvossa.
Ulospäin olen pidättyvä enkä pukeudu seksikkäästi. Eivät oikeat miehet tällaista naista todellakaan lähesty. Olen jotenkin liian vakava ja pidättyväinen. miehet tykkää niistä jotka todella antavat silloinkin seksiä kun eivät itse kiihotu. Näitä ovat tietysti nöyristelevät kotirouvat ja toisaalta maksulliset naiset. Nämä kelpaavat miehille parhaiten. Mies haluaa jonkunlaisen vallan tämän naisen ylitse, joko dominoivana aviomiehenä ta rahalla maksamalla.
Tällaiset kuin minä ovat liian pelottavia tapauksia. Mies pelkää siis menettävänsä seksuaalisen valtansa kun nainen on liian itsenäinen ja tuntee omat tarpeensa niin että miehen tarpeet eivät olekaan etusijalla.
Oli piristävää löytää tämä viesti muiden joukosta koska itse olen ihan samassa tilanteessa. Olen ollut 10 vuotta sinkku pitkän liiton jäljiltä. Paljon olen tavannut miehiä, mutta ikävä kyllä täytyy sanoa että miehet täällä Suomen maassa tuntuvat olevat pohjimmiltaan niitä tunteitaan tukahduttavia ja pelokkaita puolikkaita. Harvassa ovat ne persoonat jotka rohkenevat olla tasavertaisia kumppaneita itsenäiselle naiselle. Seksi maistuu vain heikomman puoliskon kanssa. Kun itse on joutunut vastuun omasta elämästään kantamaan, sitä ehkä ns. miehistyy - mutta missä ovat vahvat, naista kunnioittavat miehet?
astua täysillä miehen kanssa erotiikan maailmaan (mm. Tommy Tabermann kuvailee tätä maailmaa loistavasti).
Mutta en ole vielä tavannut ketään, joka siihen uskaltausi astua kanssani. Miehet väistää, pelkää, panttaa - eivät uskalla.
tuo loppu. Minulla on tästä asiasta erinomainen konkreettinen kokemus: entinen poikaystäväni menetti mielenkiintonsa seksiin, kun minä aloin tiedostaa omia tarpeitani enemmän, tuntea itseäni paremmin ja nauttia seksistä ja vapautua siinä enemmän. Kun siis aloin muuttua tukahduttavasta vapautuneeksi, mieheni käänsi minulle selkänsä. Tämä on aikamoisessa ristiriidassa aloittajan viestin näkemyksen kanssa. Ja ylipäätään sen kanssa, mitä miehet monesti viestivät. Kai se on se madonna/huora-kompleksi - naisen on oltava jompaakumpaa, se ei käy että on kumpaakin eli SEKÄ vakavasti otettava elämänkumppani (madonna) ETTÄ seksistä nauttiva nainen (huora). Miesten käsitykset naisista tuntuvat monesti olevan vielä hyvin kivikautisia, ei ymmärretä että naiset ovat ihmisiä siinä missä miehetkin, moniulotteisia olentoja, joilla on sekä pää, sydän että ruumis samassa paketissa, aivan kuten miehilläkin. Johtuisiko tämä siitä, että miehet itse pilkkovat itseään osiin ja odottavat sitten sitä samaa naisiltakin? Saman naisen kanssa ei voi olla sekä herkkä, aito ja syvällinen että seksipeto. Minusta tämä on äärimmäisen tylsää. Näin ihmissuhteista tulee yksiulotteisia joko-tai-suhteita.
Itse kuvittelisin, että hyvässä, täydessä ja tasapainoisessa suhteessa tarpeista ei tarvitse kilpailla, vaan molemmat haluavat tyydyttää toisensa ja toisen onni on oma onni ja oma onni on toisen onni. Tuollaista en ole vielä pitkässä suhteessa kokenut, yhden illan jutuissa kylläkin. Toistaiseksi on siis täytynyt elää madonnan elämää yksin ja heittäytyä hetkittäin huoraksi, kun ei kokonaispakettiakaan kukaan tunnu hyväksyvän.
ASIAA!!!
Minä olen hitaasti aukeava kukka. Kun seksuaalisuuteni lävähtää kunnolla auki, ei näistä pikapanopupuista ole mihinkään.
Olen nupussa kun tällaisia vatipäitä menee ohi. Väittävät naisia juonittelijoiksi niin kauan kun ei omaan haaviin kapsahda. Kuvittelevat kaikkia samanlaisiksi juonittelijoiksi kuin itse on.
samat täällä.
Ja miesten toiminta on niin ristiriitaista! Jos annat olet jakorasia, jos et, tukahdutat seksuaalisuuttasi.
Sitten kuitenkin vaimoksi haetaan se ruskeaan säkkiin pukeutunut äitihahmo, jolta seksin saanti loppuu heti ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen.
siinä syy suureen avioeroon
Olen juuri se tässä peräänkuulutettu Seksistä Pitävä ja sitä suhteen yhtenä tärkeimmistä peruskivistä pitävä nainen. Olenkin pitänyt itseäni suht miesmäisenä voimakkaan seksuaalisuuteni vuoksi. Suhtaudun seksiin samalla tavalla kuin useimmat tavanneeni viriilit miehet. Nautin siitä ja kaipaan sitä usein ja paljon. Se määrittelee vahvasti kuka mies minua kiinnostaa, ilman seksuaalikemiaa ei ole kiinnostustakaan vaikka tyyppi olisi miten mukava, fiksu yms. En sitten tiedä olenko poikkeus vai mitä, mutta mulle tämä ominaisuuteni tuntuu tuoneen mukanaan melkein 10vuotisen sinkkuuden. Saan kyllä ihan runsaasti miehiä kiinnostumaan itsestäni, mutta vain hetkeksi aikaa. Ja luulenpa että syyllä on aika paljon tekemistä selkeän seksuaalisuuden ja vahvan luonteen kanssa. En siis peittele sitä tutustuessani kiinnostavaan mieheen vaan haluan aika lailla "heti" katsoa sujuuko se puoli. En koskaan ole törkeä, kähmi uutta miestä yllättäen tai pukeudu provosoivasti. En itseasiassa edes tee ensimmäistä aloitetta koskea, annan miehen tehdä sen vihjeestä(osaan sen antamisen kyllä). Haluan, tarvitsen ja etsin miestä joka olisi tarpeeksi Mies osatakseen nauttia siitä intohimon liekistä mikä minussa palaa eikä pelätä sitä. Aluksi joka ukko on onnesta soikeana, et IIIhana nainen, joka tietää mitä haluaa eikä peittele sitä! Uskomatonta seksiä! yms yms... Seksi saattaakin olla Loistavaa ja muutenkin oleminen mukavaa. Mutta, mutta..sitten tulee aika nopeasti se joku Mutta, joka katkaisee homman. Useat tapaamani miehet ovat olleet siis vahvalla seksuaalisuudella varustettuja myöskin, niin oliskohan vain sitten niin että ovat olleet pelimiehiä. En tiedä. Tuntuu vaan että olen liikaa käsiteltäväksi useimmille, koska en olekaan ns.naukuva pikku mirri vaan aikuinen, fiksu ja itsenäinen nainen. Kokemusta miehistä ja seksistä on, en häpeile enkä myöskään korosta itseäni. Ja, tärkein: Haluaisin silti kohdata Ihmisen siellä munan toisessa päässä ihan oikeasti! Ei himokas ja estoton seksin harrastaminen tutustumisvaiheessa mielestäni sulje millään tapaa pois mahdollisuutta haluta tutustua oikeasti ja katsoa olisiko siellä tilaa myös tunteille! Vai sulkeeko, miehet?? Olis kiva kuulla kommentteja(asiallisia sellaisia). RRRRakastan miehiä, mutta elän jatkuvassa puutteessa koska en jaksaisi enää juosta baareissa metsästämässä yhden yön juttuja tai sokkotreffeillä. Haluaisin tavata Miehen pidemmäksi aikaa. Ja moraalistani sen verran että vain yksi siis riittää! :)
Vieläkö oikeasti ihmettelet miksi olet sinkku. Ehkäpä juuri siksi että jaat pilluasi yhden yön jutuissa ja näin ollen kelpaat vain kassien tyhjennykseen. Ei pilluaan jakanutta naista tyttöystäväksi oteta, tajuat varmaan sen itsekin.
Kuka on sanonut et jaan pillua? Nytkin takana kuukausien selibaatti ja koko vuonna ollut yksi seksikumppani..hmm....Olipa aika reipas päätelmä! Ikäänkuin seksuaalinen nainen ei pystyisi hillitsemään halujaan vaan antaisi aina ja kaikille haluaville..Urpo.. Yhden yön seksin haku-jutut on erikseen. Ainakaan kukaan aikuisikään ehtinyt ei varmaan voi luulla et siitä sit saa varman pohjan kiinnostukselle jos menee samantien sänkyyn. Kyllä naiset tän asian tietää käytännössä helvetin hyvin. Puhuin niistä miehistä kenestä voisin olla oikeastikin kiinnostunut, enkä siinä tapauksessa mene sänkyyn ekoilla treffeillä. Seksiseuran hakuun baarista kelpaa mies sitten vähemmilläkin kriteereillä. Katsos, ei seksistä pitävä nainen ole välttämättä synonyymi lumpulle pillun jakajalle, joka antaa kaikille!
Mä olen aina ollut voimakkaasti seksuaalinen ja aktiivinen ja ei kyllä ole kumppaneista ollut pulaa. Ei niistä seurustelukumppaneistakaan. Useimmat miehet ovat jääneet vonkaamaan perään, mutta en mä ota uusintaa, jos ei ekalla kerralla juttu toimi jo hyvin. Sillä niitäkin miehiä, jotka osaa naisen tyydyttää tulee yllättävän usein vastaan. Tätä ei tapahtunut juuri laisinkaan kun olin päälle 20v sinkku, mutta nyt 30 ja risat sinkkuna saan loistavaa seksiä. Mies ei todellakaan voi vastustaa sitä, että tapaa naisen joka haluaa paneutua hänen tyydyttämiseensä ja joka näyttää ja ilmaisee kuinka itsekin nauttii.
Kaverini kyllä paheksuvat toimintaani, siis naiskaverit, joista yksi jo neuvoi terapiaa, kun kerroin yhdestä seikkailusta. Mitähän pahaa siinäkin on, että jos on kaksi aikuista, jotka nauttii seksistä ja on vapaita ja sit ne harrastaa kumpaakin huomioonottavaa ja tyydyttävää seksiä? Siinä ei ole mitään pahaa tai sairasta. Jos jollekin miehelle olen liian huora, kun on ollut monia kumppaneita niin voivoi. Saisi ottaa sen plussana, jos haluan olla hänen kanssaan, vaikka on kokemusta ja kysyntää. Hyvällä egolla varustettu mies ymmärtää tämän. Ja suhteessa ollessani en ole koskaan pettänyt ja sinkkuna olen ollut elämässäni vajaat 2 vuotta ja tietysti nuoruuden ekat 16vuotta. Nyt siis 34v. Ja koskaan en ole pihdannut tai päänsärkyä valittanut, muutama mies kyllä on...
Mullekin seksi on aina ollut tärkeää itseilmaisua ja elämänvoiman lähde suorastaan.
Otan seksin aika vakavasti, keskityn tekemisiini, ja saan seksistä ihanaa nautintoa - ja tuotan sitä. Satunnaiset miehet ovat melkein perääni itkeneet, vakimiesten kanssa seksi on ollut iso osa suhdetta.
Nelikymppisenä olin pitkään näkymätön, ei miehiä ei suhteita, mutta nyt yhtäkkiä viisikymppisenä olen saanut kuulla olevani ihana, kaunis, taitava, mieletön... Ja tuttavapiirini eronneet miehet kosiskelevat jonossa. Tämänhetkinen rakastajani sanoo, että minusta näkee, että ymmärrän miehiä ja seksuaalisuutta. En ole oikeasti kaunis, enkä näytä paljasta pintaa, mutta minulla taitaa olla eroottinen suhde maailmaan. Oikeat miehet huomaavat sen...
Naisen iskemisen perus-sääntö.
Jos etsit seksikumppania tee niin kuin aloittaja toivoo mutta jos etsit parisuhdetta vain aito kiinnostus ihmiseen itseensä toimii.
ne limahenkiset lähestymiset usein vetää vesiperän. Kaikesta näkee, että tyypille on ihan sama kenet se saa, kunhan jonkun. Se ei houkuttele eikä imartele, ei edes pelkkään seksiin, ainakaan minua. Tämä on juuri tämä "yksi torjui, kokeilenpas seuraavaa" -ilmiö, joka varmasti 99% tapauksista epäonnistuu.
Tiedä sitten miten miehet kokee, riittääkö niille nainen joka vaan haluaa seksiä, ihan sama kenen kanssa.
Mitä valitat? Tänä päivänä ei ole varmaan kenelläkään pulaa seksistä? Joka nurkan takaa kävelee vastaan toinen toisensa kopioita. Tiukoissa farkuissa ja piukeissa topeissa kulkevia muovisia seksiä tihkuvia barbeja. Nuoria tyttöjä jotka todellakin luulevat saavansa jonkun rakastamaan itseään tarjoamalla tissiväliä näkyville. Näin toimivat surullisesti myös monet eronneet keski-ikäiset naiset. Vain seksillä ja näuyttämällä mahdollisimman seksikkäältä on merkitystä. Vaikka et olisi ollenkaan oma itsesi lateksisaappaissasi.
Aikuinen mies ei varmasti enään kaipaa elämänkumppanikseen sellaista? Aikuinen mies haluaa nähdä naisessaan kyllä paljon muutakin. Luulisin niin ja toivon niin ?
Tunnen paljon miehiä jotka ovat turtuneita tähän ylitsevuotavaan seksin korostamiseen.
He haluavat löytää jo jotakin poikkeavampaa.
Ihmisen joka on oma itsensä ja jonka kanssa saa ja voi olla oma itsensä. Jotakin luonnollisempaa kuin minihame ?
Seksi on kahden ihmisen välinen yhteinen löytöretki eikä mikään suoritus.
Se voi olla taidetta mutta sen ei ole pakko olla.
Se saa myös olla hauskaa mutta joskus sen pitää saada olla vähemmänkin merkitsevää. Siinä saa mokata ja erehtyä. Elämä on niin paljon enemmän.
Nykyään dumpataan ihminen pellolle heti jos se ei ensimmäisellä kerralla osaa tyydyttää sinua täydellisesti. Rakastella käsillä seisten tai pippeli on liian pieni?
Kuinkahan moni on dumpannut "sen oikean" näillä perustein? Luulen että aika moni ?
p.s Sen liian suuren flanellipyjaman allakin voi piileksiä ihan viriili ja jonkun mielestä hyvinkin seksikäs nainen.
Eikä toppahousut välttämättä ole yhtään sen epäseksikkäämmät kuin verkkosukatkaan? Uskon että on miehiä jotka näkevät nämä asiat ja he ovat varmasti sata kertaa tyytyväisempiä seksielämäänsä (ja muuhunkin elämäänsä) kuin ne jotka näkevät vain ne verkkosukat ja minit.
Sellainen nainen vetää miehiä kenties väärällä tavalla puoleensa. Entäs ne miehet jotka karkaa heti seksiä saatuaan? Naisiahan varoitellaan jatkuvasti, että miehet ei kunnioita helposti haarojaan levitteleviä naisia samalla tavalla, kuin niitä jotka aloittaa tutustumisen mieheen toisella "normaalimmalla" tavalla.
Mitä nyt lukee ja kuuntelee juttuja, niin noinhan se vähän menee. Eli seksi ei ole mikään ihme juttu mikä saa miehet nalkkiin ja rakastumaan kyseiseen naiseen/naisiin. Ylihelppoa naista enemmänkin halveksutaan ja arvostus ei ole kovin korkealla.
Entäs sitten ne miehet jotka tukahduttavat sen sukuviettinsä seurustelun alun jälkeen? Pihtaavista ja pornoon koukkuun jääneistä miehistä saa vähän väliä lukea esim. tuolla parisuhde palstalla. Eli vaikka nainen olisikin innostunut, niin mies ei halua millään.
Eli tällainen nainen tietty vetää miehiä puoleensa, mutta entä siitä eteenpäin? Tulos voi olla plus miinus nolla. Ei miehet välttämättä loppujenlopuksi haluakaan liian innokasta naista.
Suhteeseen miehet haluaa sen kiltin, pullalta tuoksuvan naapurintytön kanssa, jota voi vähän kosiskella ja metsästääkin.
HP=Haista P....
Ihan potaskaa alusta loppuun, sanoo erittäin seksikäs nainen.. Ja ei varmasti olisi sitä jos jakelisi kaikille!
Toi on vaan alapäällään ajattelevan Miehen typerää probakandaa, heh oikeen naurattaa tollainen seksiguru ;)) haha hah haa......
Tottakai kun kemiat kohtaa, siinä on myös seksuaalista jännitettä, eikä sitä voi päättää, että kenen kanssa se tapahtuu.
Se on muuten just noin ..voiko sen paremmin sanoa kiitos siitä :))
JA NAISET TÄMÄ TARINA ON TOSI
"Mitä seksikkäämpi nainen, sitä enemmän miehet ovat hänestä kiinnostuneet, ja mitä varmemmin nainen viestittää, että seksiä olisi saatavilla, esimerkiksi pukeutumisellaan, sitä enemmän miehiä lähestyy naista. Ujoimmankin miehen ajaa juttelemaan naisen kanssa voimakas motiivi – karmea puute."
Tuota noin. Mielestäni yleistät nyt vähän liikaa.
Meillä on ilmeisesti aika erilaiset turn-on-tekijät. Itse en ole ollenkaan samaa mieltä tuosta "mitä seksiä tihkuvampi, sitä haluttavampi"-väitteestäsi. Liian "avomielisen" oloinen nainen a la tyyli Tukiainen on minusta suorastaan luotaantyöntävä.
Kyllä minäkin tietynlaista seksikkyyttä arvostan, mutta varmaan vähän eri kriteereillä kuin sinä: minusta hyvinistuva mekko voi olla paljon miellyttävämpi näky naisen yllä kuin mahdollisimman paljon paljasta pintaa näkyviin jättävä minihame.
Mainitsemasi karmea puute on harvemmin ollut se ratkaiseva tekijä jonkun naisen lähestymiseen, paitsi kovassa kännissä. Kyllä se yleensä on vähän useammasta asiasta kiinni, naisen täytyy vaikuttaa kokonaisuutena kiinnostavalta. Ja kyllä, jotain "eteerisiä" toiveitakin löytyy, haluaisin ehdottomasti naisen, jonka kanssa ajatukset käyvät niin hyvin yhteen, että voi puhua myös sielujen yhteisymmärryksestä, ei vain ruumiiden.
"Kyllä se yleensä on vähän useammasta asiasta kiinni, naisen täytyy vaikuttaa kokonaisuutena kiinnostavalta. Ja kyllä, jotain "eteerisiä" toiveitakin löytyy, haluaisin ehdottomasti naisen, jonka kanssa ajatukset käyvät niin hyvin yhteen, että voi puhua myös sielujen yhteisymmärryksestä, ei vain ruumiiden."
Yllä mainittu pätee myös mieheen; tuollaisen miehen kun löytäisi, en pois päästäisi ;)
Suurin osa tän päivän ihmisistä on niin ahdasmielisiä et avatkaa silmät! Valitettavasti yli puolet naisista varsinki, ehkä se muuttuu tulevaisuudessa tai sit ei muutu, saa nähä.