Meidän perheen kinkku käy palvisaunassa mutta tämän myötä minulla on uusi ongelma... miten kastike kun ei ole pohjaksi sitä paistolientä. Hyviä reseptejä, kiitos!!!
Kastike
Jouluksi
10995
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Osta Wotkinsilta parin kilon kinkkurulla ja laita uuniin. Parin tunnin päästä uunissa on noin puolikiloinen lihanpala ja n. 2 litraa nestettä pellillä. Näin siitäkin huolimatta että Wotkinsilla väitetään että kinkkua ei ole missään vaiheessa pakastettu ja että suolaliuosta ei olisi "tykitetty" ruiskulla lihaan ylettömiä määriä.
Meillä on tänä vuonna ankanrintaa jouluna normaalien joululisäkkeiden kanssa. Helppo tehdä, onnistuu varmasti.
jouluruokaa????????????
Tämä on KESKUSTELUFOORUMI, ei kyselypalsta. Jos et ymmärrä eroa keskustelun ja kysymys/pelkkä vastaus foorumin välillä, kysy joltain.
Keskusteluun kuuluu myös omien mielipiteiden ilmaisu.
Jos kysymys kuuluu "Kunka teen kastikkeen" ja vastaus on että meillä on joulupöydässä ankanrintaa niin onko se keskustelua?Mulla on harvinaisen tyhmä pää muuta edelleen ronksuttaa tyhjää.
"Meidän joulupöytä" sinänsä on ihan keskustelun arvoinen ja sais varmasti runsaasti kannanottoja ja tois monelle uusia ideoitakin.
Kuten itse mainitsit:
"Mulla on harvinaisen tyhmä pää".
Keskustelut kun tuppaavat "rönsyilemään" ja se lienee tarkoituskin ja koko asian ydin. Jos tarkkaan katsot niin saatat havaita että ankanrintaa joulupöydässä vastaus ei ollut osoitettu alkuperäiselle kysyjälle vaan siihen vastanneelle.
Jos saivarrella haluat, (tai siis lähinnä olla näsäviisas) niin myöskään oma kommenttisi ei ollut vastaus alkuperäiseen kysymykseen...huomaatkos, sinäkin aloit keskustelemaan muista asioista, tai siis et aloittanut keskustelemaan vaan näsäviisastelemaan, mutta jokatapauksessa toit oman mielipiteesi julki ja synnytit KESKUSTELUA.
Keskustelu on onneksi sivuraiteella avauksesta joten paskanpuhuminen voi jatkua.Kerroin tyhmyydestäni ja sinä reppana ottauduit siihen elikkä menit paskallatäytettyyn ansaan täydellisesti. Mun itsetunto riittää myös vahvaan itsekritiikkiin Olis ihan mukava nähdä keskustelun avaajan mielipide siitä minkälaisia vastauksia hän haluaa.
Paistoliemen sijaan voisit hakea runsasta makua fondin avulla. Jouluun on vielä matkaa joten ehdit kokeilla hyvin muutamaa vaihtoehtoa. Koska tekstimainonta on epäsuotavaa, en anna suoraa linkkiä millekään sivulle. Kuukkelin hakusanoilla fondi ja lihafondi pääset alkuun.
Itse kokeilisin palvikinkkuun kantarellifondia kastikkeen maustajaksi.
haluat kastiketta palvikinkun päälle, mutta makunsa ja tapansa kullakin.
..paistaa hitaasti pannulla sianrasvaa irti vaikka läskisestä siankyljestä, pekonista, rasvaisesta kamaran palasta tms. Sitten vaan vehnäjauhoa ruskistamaan maukkaassa rasvassa = sikamaisen maukas ruskeakastike, ehkäpä vielä kermalla ja sinapilla ryyditettynä.
Joskus olen myös vauhdikkaasti irroitellut makuja rustoista ja luista mikroaaltouunissa. Kannellisen mikrokipon pohjalle vähän vettä ja täysi teho päälle riittäväksi ajaksi, niin että alkaa "paukkua".