Teitittely sinutteluksi?

Todella tökeröä, kun elokuvien suomentajat muuttavat alkuperäiset teitittelyt ja muut kohteliaat puhuttelumuodot raa'aksi sinutteluksi - hukaten täysin alkuperäisen tapakulttuurin kyseisessä maassa, josta elokuva kertoo.

Moukkamaista!
351448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Jos käännettävä elokuva kuvaa omaa aikaamme, tuntuisi suomenkielinen teitittely kovin teennäiseltä – emmehän me enää käytännössä teitittele suomeksi keskenämme kommunikoidessamme! Historiallisemmissa elokuvissa (= niitä aikoja kuvaavissa, jolloin Suomessakin vielä teititeltiin) asiat ovat luonnollisesti toisin.

Näkökulma asiaan voi siis olla pikemminkin kieli- ja aikakausisidonnainen kuin maahan ja sen tapakulttuuriin liittyvä.

Meidän pitäisi vain olla tarpeeksi sivistyneitä osataksemme käyttää teitittelyä niissä kieli- ja kulttuuripiireissä liikkuessamme, joissa teitittely on yhä kunniassaan.

Itse en käännä elokuvia, erilaisia käyttö-, huolto- ja korjausohjeita kylläkin. Jos lähdekielenä on esimerkiksi saksa, puhutellaan lukijaa noissa julkaisuissa poikkeuksetta teitittelymuodossa. Suomenkielinen lukija tuntisi olonsa varmaankin vaivautuneeksi, jos kirjoittaisin: ”kääntäkää mutteria puoli kierrosta myötäpäivään”. Mikään muu muoto kuin sinuttelu ei tule tällaisissa yhteyksissä tänä päivänä kysymykseenkään!

On sinänsä virkistävää selailla mökiltä löytyviä 1960-luvun suomalaisia kuvalehtiä, joiden mainoksissa teitittelymuoto on yhä käytössä. Kontrasti tämän päivän mainosten kieleen on huikea.

Äänestä
  • Olen eri mieltä kanssasi. Jos elokuva kuvaa toista kulttuuripiiriä (Englanti, USA, Ranska, Saksa), tottakai pitäisi välittyä myös sikäläinen tapakulttuuri. Miksi SEKIN pitäisi "kääntää suomeksi"? Yhtä hölmöä olisi alkaa kääntää nimetkin (John = Juhani, Michel = Mikko, Heinrich = Heikki).

    Päin vastoin, jujuhan on juuri siinä, että meidän tulisi tekstitystä lukiessamme huomata, että siinä ja siinä maassa puhutellaan noin ja noin, eikä luulla, että hehän puhuttelevat ihan niin kuin me suomalaisetkin!

    On aivan eri asia, jos jonkin teknisen laitteen tai vastaavan käyttöopas käännetään esittämälläsi "muunnellulla" tavalla. Siinä ei pyritäkään välittämään mitään kulttuuria, vaan ainoastaan mahdollisimmän selkeät käytännön käyttöohjeet.

    Äänestä

  • Olen laatinut vastaavia ohjetekstejä siihen aikaan, jolloin kirjoitettiin ”kääntäkää mutteria puoli kierrosta myötäpäivään”. Se ei kuitenkaan ollut teitittelyä vaan monikko, koska ohje haluttiin osoittaa suurelle määrälle lukijoita. Ero tuli selvästi ilmi seuraavassa lauseessa, jossa sanottiin: ”Kun olette kääntäneet mutteria...”, ei missään tapauksessa ”... kääntänyt...”.

    Monikosta yksikön käyttöön siirryttiin samoihin aikoihin kuin sinuttelu yleistyi.

    Äänestä

  • Auta armias! kirjoitti:

    Olen eri mieltä kanssasi. Jos elokuva kuvaa toista kulttuuripiiriä (Englanti, USA, Ranska, Saksa), tottakai pitäisi välittyä myös sikäläinen tapakulttuuri. Miksi SEKIN pitäisi "kääntää suomeksi"? Yhtä hölmöä olisi alkaa kääntää nimetkin (John = Juhani, Michel = Mikko, Heinrich = Heikki).

    Päin vastoin, jujuhan on juuri siinä, että meidän tulisi tekstitystä lukiessamme huomata, että siinä ja siinä maassa puhutellaan noin ja noin, eikä luulla, että hehän puhuttelevat ihan niin kuin me suomalaisetkin!

    On aivan eri asia, jos jonkin teknisen laitteen tai vastaavan käyttöopas käännetään esittämälläsi "muunnellulla" tavalla. Siinä ei pyritäkään välittämään mitään kulttuuria, vaan ainoastaan mahdollisimmän selkeät käytännön käyttöohjeet.

    Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että TV-ohjelmassa kuvattavan tarinan, haastattelun tms. oman kulttuurin tulisi välittyä meille suomenkielisille. Suomi ja suomi ovat niin älyttömän yksinkertaisia, kehittymättömiä, jälkeenjääneitä ja primitiivisiä monessa, monessa asiassa (verrattuna esimerkiksi muihin Pohjoismaihin), että tänne kaivataan käännösteksteissäkin vierasta virtaa. Kieltä itsekritiikittömästi kotouttavat suomentajat ovat syvältä!!! Anteeksi vain.

    Äänestä

  • Samma Här kirjoitti:

    Toki tekstityksestä tulee myös käydä ilmi tapa- ja kulttuurierot Suomeen verrattuna, mutta esimerkiksi Saksassa tuntemattomien ihmisten teitittely kuuluu osana kieleen eikä niinkään merkitse suurempaa etäisyyttä puhujien välillä. Kun olin itse 19-vuotias pitkätukkainen nuorukainen ja noin 17-vuotias tatuoitu tyttölapsi tuli pummaamaan tulta tupakkaansa Hampurin metroasemalla kysyen: "Haben Sie feuer?", niin kyllä tuollaisessa tilanteessa oikea suomennos on ilman muuta: "Onks sul tulta?"

    Äänestä

  • Kosmopoliittinen yksilö kirjoitti:

    En tiedä milloin tuo välikohtaus Hampurissa sattui, mutta arvaan että vuonna yksi ja kaksi.

    Tänä päivänä vastaava tyttö tuskin olisi sanonut "Sie". Kyllä saksassa on myös sinuttelumuoto, ja tänä päivänä nuoriso käyttää sitä.

    Äänestä

  • Oikoja kirjoitti:

    Episodi sattui kesällä 1976, mutta eipä siihen aikaan Suomessa kukaan olisi vastaavassa tilanteessa teititellyt, joten siitä riippumatta onko Saksassa tapahtunut niin vallankumouksellinen muutos kielen käytössä kuin annat ymmärtää, ei se muuta näkemystäni siitä, mikä olisi ollut oikea käännös elokuvassa suomeksi silloin. Vaikka en ole saksalainen olisi minulla kyllä suuri kynnys alkaa sinutella tuntematonta saksalaista noin vain lonkalta.

    Äänestä

Eipä tuosta tarvitse pattia ottaa: nykyaikana voi valita tekstityskielen makunsa mukaan. Voipa sen jättää kokonaan poiskin. Itse katselen elokuvat mieluimmin alkuperäiskielellä tekstitettyinä.

Äänestä
  • Eipä ollut siitäkään kyse, että voi valita tekstityskielensä, tai jättää tekstityksen kokonaan pois. Entä mitä tekee se, joka osaa vain suomea (tai haluaa tekstityksen suomeksi, kuten sentään kai valtaenemmistö...)? Hänelle välittyy täysin vääristynyt kuva toisesta kulttuuripiiristä ja sen tavoista.

    Ihmetyttää myös se, miksi huonoa ja typerää käytäntöä halutaan täällä selvästikin puolustella!

    Äänestä

  • Auta armias! kirjoitti:

    Eipä ollut siitäkään kyse, että voi valita tekstityskielensä, tai jättää tekstityksen kokonaan pois. Entä mitä tekee se, joka osaa vain suomea (tai haluaa tekstityksen suomeksi, kuten sentään kai valtaenemmistö...)? Hänelle välittyy täysin vääristynyt kuva toisesta kulttuuripiiristä ja sen tavoista.

    Ihmetyttää myös se, miksi huonoa ja typerää käytäntöä halutaan täällä selvästikin puolustella!

    >Entä mitä tekee se, joka osaa vain suomea (tai haluaa tekstityksen suomeksi,
    >kuten sentään kai valtaenemmistö...)?

    Arvelen ettäpä ei kiinnitä asiaan mitään huomiota. Ei ainakaan kanna siitä murheita.

    Äänestä

  • Takametsien mies kirjoitti:

    >Entä mitä tekee se, joka osaa vain suomea (tai haluaa tekstityksen suomeksi,
    >kuten sentään kai valtaenemmistö...)?

    Arvelen ettäpä ei kiinnitä asiaan mitään huomiota. Ei ainakaan kanna siitä murheita.

    kommentti kommentilta typerämmiksi ja typerämmiksi.

    Äänestä

Kyllä me ollaan aika pitkälle samaa mieltä.

Äänestä

Luulin että kääntäjän tehtävä on saattaa yhdellä kielellä kirjoitetut ajatukset mahdollisimman tarkoin toiselle kielelle säilyttäen tyylin ja sisällön. Silloin ei pidä takertua yksittöiseen sanaan,

Vielä joitakin vuosikuymmeniä sitten saattoi kuulla, miten keski-ikäiset ihmiset teitittelivät omia vanhempiaan. Se oli vanha tapa, mutta tuntui kovin vieraalta.

Ranskalaiset teitittelevät toisiaan, lapset vanhempiaan ja puolisot toisiaan. Vain hyvin läheisessä tilanteessa sinutellaan. Kääntäjän on otettava kulttuurierot huomioon ja käännettävä repliikit tilanteen mukaan, niin että suomenkielinen lopputulos on luonteva.

Äänestä
  • ( ... )

    Luulin että kääntäjän tehtävä on saattaa yhdellä kielellä kirjoitetut ajatukset mahdollisimman tarkoin toiselle kielelle säilyttäen tyylin ja sisällön. Silloin ei pidä takertua yksittöiseen sanaan,

    ( ... )

    Hei, jos tämän tekstin kirjoittaja on suomen kielen sanatyöläinen (ja vaikka ei olisikaan), menköön nopeasti opiskelemaan suomea. Aloittakoon vaikkapa lauseenvastikeluokalta!

    Ja miksei saisi "takertua" yksittäiseen sanaan (mitä tämä "yksittäinen" maneerisana sitten tarkoittaakin). Kääntäjän työhän on juuri sitä - "takertumista" kokonaisuuksien ohella myös yhteen sanaan.

    Äänestä

Japanin kielessä näitä riittää: "ilmaisuja, jotka määrittelevät puhujan ja kuulijan välisiä "kunnioitus- ja kohteliaisuussuhteita". Niitä ilmaistaan muun muassa nimien ja henkilöä tarkoittavien substantiivien jälkiliitteillä, substantiivien etuliitteillä ja monilla verbimuodoilla." (Wikipediasta lainattua)

Yleensä luen mangaa englanninkielisinä käännöksinä ja katson animea englanniksi teksitettynä. Tuttavalliset puhuttelut, kuten "kun" ja "chan" voi jättää kokonaan pois, vaikka jotkut kääntäjät jättävät ne roikkumaan mukana, ja syntyy englannin ja japanin sekasotkua. Sukulaisten nimitykset on helppo kääntää, ihmettelin kerran sitä, että joku oli jättänyt käännökseen sanan "ane-ue" joka olisi luultavasti ollut "big sister". Muodollisemmat puhuttelut voisi kääntää herraksi, rouvaksi, opettajaksi, mestariksi...

Alkuperäisteksteissä puhuttelusanojen poisjättäminen ilmaisee epäkohteliasta käytöstä. Joskus sanoista näkee muunnoksia: esim. Inuyasha käyttää vanhoista naisista sanaa "babaa" ja miehistä "jijii", joiden suomennokset olisivat suunnilleen "vanha haaska" ja "vanha kääpä". Kohteliaasti vanha nainen olisi "baasama" ja vanha mies "jiisama". Samat sanat voivat tarkoittaa myös isoäitiä ja isoisää.

Huom. usein käännöksen ovat harrastajien tekemiä, joilta ei voi odottaa samaa tarkkuutta kuin ammattilaisilta kielenkääntäjiltä. (En osaa japania kuin aivan alkeet, korjatkaa jos olen väärässä.)

Äänestä

Jos tilanne halutaan kuvata luontevasti, on parasta käyttää käännettäessä a ---> b sinuttelua, vaikka A:ssa kyseisessä tilanteessa teititellään. Eri asia, jos halutaan korostaa puhetyylin eroja.

Käännös elokuvissa liittyy tilanteisiin ja niiden tunnelman ymmärrettävyyteen, ei siihen, millainen puhuttelutapa on säilynyt missäkin kielessä. Luonteva kokonaisvaikutelma on tärkein. a:ta osaavat luonnollisesi teitittelevät maassa A.

P.S. Ketjussa yllä oli puhe saksasta. Saksalaisten työkumppanien kanssa yleensä sinuttelemme (kun joidenkin vanhojen kanssa kyllä olemme siitä sopineet; vanhempi tai ylempiarvoinen ehdottaa), mutta kyllä hampurilainen katutyöläinenkin kysyi viime kesänä "Wollten Sie bumsen?".

Äänestä
  • mitään niin sataprosenttista puuta heinää kuin edellinen "raapustus".

    Äänestä

  • luettavakseen kirjoitti:

    mitään niin sataprosenttista puuta heinää kuin edellinen "raapustus".

    Kun saksalainen pomo tulee ammulla työpaikallle, hän sanoo sihteerille: "Guten Morgen, Frau Zimmermann". Sanooko suomalainen johtaja: "Hyvää huomenta, rouva Virtanen"? Ei sano, vaan "Huomenta". Ja takuulla suomalainen ei ole yhtään epäkohteliaampi! _Tilanteen kannalta_ kirjaimellinen käännös antaa väärän kuvan.

    Äänestä

  • Herr Zimmermann kirjoitti:

    Tilanteen kannalta alkuperäisen kulttuurin kääntäminen metsäsuomalaisille on tärkeämpää kuin metsäsuomalaisen kulttuurin vieminen sivistyneempään (lue: ihmistä hienosyisemmin huomioon ottavaan) kulttuuriympäristöön.

    Kirjaimellinen käännös antaisi täsmälleen oikean kuvan siitä, mitä kuvassa ja äänessä juuri sillä hetkellä TV-ruudussa tai valkokankaalla tapahtuu.

    Pois tyhmä KOTOUTUSKÄÄNTÄMINEN suomalaisista televisioruuduista, yök!

    Äänestä

  • Täh Häh kirjoitti:

    Oikein!

    Äänestä

  • Herr Zimmermann kirjoitti:

    Kun saksalainen pomo tulee ammulla työpaikallle, hän sanoo sihteerille: "Guten Morgen, Frau Zimmermann". Sanooko suomalainen johtaja: "Hyvää huomenta, rouva Virtanen"? Ei sano, vaan "Huomenta". Ja takuulla suomalainen ei ole yhtään epäkohteliaampi! _Tilanteen kannalta_ kirjaimellinen käännös antaa väärän kuvan.

    >>>takuulla suomalainen ei ole yhtään epäkohteliaampi!

    olet päätynyt kuvitelmaasi, että ulkomaisen elokuvan suomennos pitää tehdä niin, että tapahtumat jotenkin muunnettaan niin kuin ne tapahtuisivat Suomessa???

    Koskeeko sama myös esim. kaunokirjallisuuden käännöksiä? Se olisi kyllä törkeätä väärentelyä ja suorastaan rikollista. MISTÄ olet saanut tuon päähäsi? MIKSI?

    Äänestä

  • IHMEESTÄ kirjoitti:

    Nuo kysymykset pitäisi esittää jokaiselle Suomessa nykyisin aktiivisesti toimivalle AV-suomentajalle. Kaikki kääntäjät syytävät samanlaista suomennosputkea eli sijoittavat kielen suomalaiseen kulttuuriin. Lopputuloksen näkee jokainen, jolla vähänkin lanttu leikkaa: televisiota suomeksi katsova kansanosa tyhmistyy tyhmistymistään, koska minkäänlaista raikasta sanavirtaa ei löydy hakemallakaan. Kaikki on tosiaan yhtä "moita", "hommaa", "sua" ja "mua".

    Äänestä

  • IHMEESTÄ kirjoitti:

    olet päätynyt kuvitelmaasi, että ulkomaisen elokuvan suomennos pitää tehdä niin, että tapahtumat jotenkin muunnettaan niin kuin ne tapahtuisivat Suomessa???

    Koskeeko sama myös esim. kaunokirjallisuuden käännöksiä? Se olisi kyllä törkeätä väärentelyä ja suorastaan rikollista. MISTÄ olet saanut tuon päähäsi? MIKSI?

    En ole Herr Zimmermann, mutta mielipide se on minullakin.

    Suomennosta ei tietenkään pidä siirtää eikä muuntaa ikään kuin Suomessa tapahtuvaksi – mutta lähdekielen muodolliset kohteliaisuudet ja kielikuvat vain yksinkertaisesti *eivät toimi* suoraan käännettyinä! Jos suomalainen ei jossakin sosiaalisessa tilanteessa ole enää vuosikymmeniin teititellyt, tuntuu ulkomaanelävienkin teitittely vastaavassa (nykyajassa tapahtuvassa) elokuvan tai sarjaohjelman replikoinnissa teatraalisen epäluontevalta ja vie uskottavuudesta naurettavuuteen.

    Jos teitittelymuodot olisi aina käännettävä kankeasti (Suomessa jo historialliseksi muuttuneeseen) teitittelymuotoon, niin miksipä ei repliikkejä vaadittaisi samalla laulettavaksi parhaaseen oopperamalliin!

    Asia on toki jossain määrin lajityyppisidonnainenkin.

    Kaunokirjallisuudessa asia on oleellisesti erilainen. Kirjasta luettuna epäluontevatkin repliikit jotenkin sietää paremmin kuin lausuttuina.

    Ymmärrän jossain määrin vastakkaisiakin näkemyksiä, mutta esitinpähän nyt kuitenkin omani vielä toistamiseen.

    Äänestä

  • Moukkamainen kirjoitti:

    Televisio- ja elokuvakäännökset ovat
    k i r j o i t e t t u a (vrt. kaunokirjallisuusvertauksesi) kieltä, eivät ääneenlausuttua, hej halååå.

    Originaalirepliikit lausutaan elokuvissa auf Deutsch, in English ja niin edelleen, joten eipä tarvitse tuulipukukansan kuunnella kankeaa teitittelyä äidinkielellään. Voi jatkaa ihan rauhassa kaiken monimutkaisen ja vivahteisen vieroksumista. Kyllä tuulipukukangas sellaisen hylkisimen kestää. "Hyli kaikkea, mitä on hyi ja hui", se on kansamme kansallispuvun teknis-henkinen motto.

    Teitittelymuoto ei ole muuttunut suomen kielessä historialliseksi jäänteeksi. Ehkä kapeakielisten päähän mahtuvassa kieli- ja käytösmateriaalissa on, mutta ei vivahteita tajuavien päässä.

    Teitittelymuoto on henkistä kapitaalia, koska sen osaaminen avartaa, rauhoittaa ja kansainvälistää. Siksi myös suomen kielen teitittelymuotoa pitää vaalia.

    yksinkertaisesti väärässä. On täysin oman pääsi vika, jos koet toisen kulttuurin toimimattomaksi, teatraalisen epäluotettavaksi ja uskottavuuden kannalta naurettavaksi. Yhtä luonnoton on sitten myös "eksoottinen" palmupuu tai tummaihoinen näyttelijä ulkomaisessa elokuvassa. Puhumatta kielestä! Puhehan pitäisi hiljentää...

    >>>miksipä ei repliikkejä vaadittaisi samalla laulettavaksi parhaaseen oopperamalliin

    Äänestä

  • Kielen kanava kirjoitti:

    >Televisio- ja elokuvakäännökset ovat
    >k i r j o i t e t t u a (vrt.
    >kaunokirjallisuusvertauksesi) kieltä,
    >eivät ääneenlausuttua, hej halååå.

    Kirjaimellisesti katsoen olet luonnollisestikin oikeassa. Tekstitys on kuitenkin esillä kuvaruudussa samanaikaisesti lausutun repliikin kanssa, joten sen *mieltää* lausutuksi (minä ainakin).

    Mitäkö kantaa ottaisin tuulipuku- ja kapeakielisyysheittoihisi? No, voin myöntää, että olen vaihtanut työasuna joskus käyttämäni kokopuvun jo vuosia sitten puuvillahousuihin ja villapaitaan/pusakkaan eli kaipa minä samaistun lähinnä tuulipukukansaan. Ja soisin mielelläni, että esim. kaupan kassat olisivat kapeakielisempiä eli johdonmukaisia sinuttelussaan. Nykyisin ärsyttää, kun ensimmäisenä repliikkinä on useinkin tasaveroisen tuttavallinen ”Moi!” ja erottaessa jää korviin soimaan setämäisestä habituksestani kielivä ”Olkaa hyvä!”

    Äänestä

  • nyt vain kirjoitti:

    ...

    juuri koska suomalaisten kielitaju ja käytöstavat on tuhottu mm. sivistymättömillä elokuvatekstityksillä.

    Äänestä

  • Käytös kunniaan kirjoitti:

    >>>takuulla suomalainen ei ole yhtään epäkohteliaampi!

    Mistähän päähäsi on iskostunut pakkomielle, että suomalaiset ovat käyttäytymistapoja osaamatonta metsäkansaa? Ei ole kuria, ei kasvatusta, ja koko kansa on muutenkin vinksallaan.
    Tuntuu, että sinä (ei siis Te) nimenomaan elät mennyttä metsäläisaikaa, jossa pitäisi pokkuroida kaltaisiasi öykkäreitä. Ei se vaan onnistu, vaikka suonet pullistuisvat päässäsi. Kieli muuttuu, turha ottaa raivareita.

    Äänestä

  • nyt vain kirjoitti:

    yksinkertaisesti väärässä. On täysin oman pääsi vika, jos koet toisen kulttuurin toimimattomaksi, teatraalisen epäluotettavaksi ja uskottavuuden kannalta naurettavaksi. Yhtä luonnoton on sitten myös "eksoottinen" palmupuu tai tummaihoinen näyttelijä ulkomaisessa elokuvassa. Puhumatta kielestä! Puhehan pitäisi hiljentää...

    >>>miksipä ei repliikkejä vaadittaisi samalla laulettavaksi parhaaseen oopperamalliin

    ... kuin asialla olisi Yucca,tai vähintään pikkuserkkunsa.
    Pitäisikö ruotsalainen toivotus "kyss fittan" kääntää kirjaimellisesti, vai hajuaistimisemmalla suomenkielisellä terveisellä?
    Kertooko suomalainen sanontatapa suomalaisten barbaarisuudesta ruotsalaisiinn verrattuna? Ruotsalaisthan ovat kuitenkin sinuttelun edelläkävijöitä.

    Äänestä

  • Höfvlivigen Eder kirjoitti:

    Mistähän päähäsi on iskostunut pakkomielle, että suomalaiset ovat käyttäytymistapoja osaamatonta metsäkansaa? Ei ole kuria, ei kasvatusta, ja koko kansa on muutenkin vinksallaan.
    Tuntuu, että sinä (ei siis Te) nimenomaan elät mennyttä metsäläisaikaa, jossa pitäisi pokkuroida kaltaisiasi öykkäreitä. Ei se vaan onnistu, vaikka suonet pullistuisvat päässäsi. Kieli muuttuu, turha ottaa raivareita.

    Sinulta taitaa puuttua oma tahto! Otan osaa. Senkin uskot ihan ilman kritiikkiä, että kielen kaikki muutokset ovat kehitystä. Otan uudelleen osaa. Hyvää joulua vain!

    Äänestä

  • on käynyt kirjoitti:

    juuri koska suomalaisten kielitaju ja käytöstavat on tuhottu mm. sivistymättömillä elokuvatekstityksillä.

    Tätä mieltä olen ollut jo vuosia, mutta en ole uskaltanut sanoa sitä ääneen muille kuin itselleni.

    Sinua siteeraten ja omiani lisäten mielipiteeni kuuluu näin:
    Suomalaisten kielitaju ja käytöstavat on tuhottu mm. sivistymättömillä elokuva- ja televisiotekstityksillä.

    Äänestä

  • Siipeilijä kirjoitti:

    ... kuin asialla olisi Yucca,tai vähintään pikkuserkkunsa.
    Pitäisikö ruotsalainen toivotus "kyss fittan" kääntää kirjaimellisesti, vai hajuaistimisemmalla suomenkielisellä terveisellä?
    Kertooko suomalainen sanontatapa suomalaisten barbaarisuudesta ruotsalaisiinn verrattuna? Ruotsalaisthan ovat kuitenkin sinuttelun edelläkävijöitä.

    eri kielten idiomeja puhuttelu- ja käytöstapoihin.

    Äläkä loukkaa Yuccaa, tai edes hänen pikkuserkkuunsa, sekoittamalla heitä tähän keskusteluun.

    Äänestä

on, että alunperin suomeksi draamaa tekevät käsikirjoittajat, ohjaajat ja näytelijät eivät hallitse suomen kielen teittittelyä. Äskettäin esitettiin YLE:n ykkösellä 2-osainen tv-elokuva Katso ihmistä, joka käsitteli Hannu Salaman Juhannustanssien ympärille syntynyttä kohua. Käsikirjoituksen oli tehnyt Kari Hukkila, ohjaus oli Kari Paljakan. Molemmat pääosan esittäjät, Juho Milonoff Salamana ja Kreeta Salminen hänen vaimonaan, käyttivät elokuvassa ainakin kertaalleen teitittelyä, niin että verbi oli monikon toisessa persoonassa. En muista konkreettisia repliikkejä, mutta tarkoitan esim. tällaista "oletteko ymmärtäneet".
Tällaista teittittelyähän kuulee tosielämässä silloin harvoin, kun joku vielä teitittelyä yrittää käyttää. Ammattilaisilta tuollainen virhe on suorastaan masentava.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Auta armias! kirjoitti:

Todella tökeröä, kun elokuvien suomentajat muuttavat alkuperäiset teitittelyt ja muut kohteliaat puhuttelumuodot raa'aksi sinutteluksi - hukaten täysin alkuperäisen tapakulttuurin kyseisessä maassa, josta elokuva kertoo.

Moukkamaista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu