Onko mahdollista ettei koko elinaikana

Onkohan sellaisia tapauksia ollut ettei koko ikänä ole saanut palkkatöitä?
61300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kehitysvammaisista?

Äänestä

Minulla on eräs sukulainen, joka on nyt siinä viisikymppinen, eikä ole saanut työtä koko elinaikanaan. Hän on ihan järkevä ihminen, mutta lopetti koulunkäytinsä aikoinaan pakollisen kansakoulun päätyttyä.

Ymmärrän hyvin miksi. Silloin koulussa joko pärjättiin tai ei pärjätty. Ja jos ei pärjännyt, todistus oli sen mukainen. Pelkillä vitosilla ja kutosilla pääsee kyllä koulun läpi, mutta ei sellaisella paperilla mitään virkaa koulutuspaikkoja tai työpaikkoja hakiessa ole. Eikä varsinkaan, jos sellaisen paperin on saanut monta vuosikymmentä sitten.

Sama juttu nykyään, jos suorittaa peruskoulun alemmilla arvosanoilla tai vaikkapa lukion alemmilla arvosanoilla. Kaikki eivät todellakaan ole huippuosaajia. Kaikki eivät todellakaan pärjää kouluissa ja monet inhocvat koko koulunkäyntiä. Miettikää sitä kun pistätte työkkärin kursseille ihmisiä, jotka jo lapsuudessaan vihasivat koulua. Siitä vihasta ei niin vain pääse eroon.

Sanon näin, koska itse olen käynyt kouluja ja kursseja, mutta jo lapsena opin inhoamaan koko systeemiä. Ihan vain sen takia, että minun oppimistyylini ei mene yksiin sen kanssa miten kouluissa opetetaan. Minä opin ensisijaisesti tekemisen kautta. Minulla on vahva kinesteettinen muisti ja silloin ulkoa pänttäämisestä ei ole juurikaan hyötyä.

Alussa mainitsemani sukulainen on aika ujo ja hiljainen. Tämä lienee vaikuttanut myös hänen todella pitkään työttömyyteensä.

Äänestä
  • ...se on täälläkin mennyt. Tärkeimmät asiat mitä koulussa opin olivat tehtävien välttely ja auktoriteettien vihaaminen. Arvosanat olivat huonoja, ja tähän ikään asti (pientä vaille 30v) en ole palkkatyötä tehnyt kuin lyhytaikaisesti.

    Harrastusten kautta olen kehittänyt taitojani aika pitkälle, mutta sillä ei ole merkitystä kun lyhytnäköiset työnantajat katsovat vain kouluarvosanoja. Itsenäisesti hankitut taidot eivät ole haluttuja vaan vain koulutodistukset, jotka kaikkein eniten todistavat sitä että kykenee olemaan nöyrä ja kuuliainen järjestelmälle, tietää paikkansa koneistossa. Itsenäisyys ei ole valttia. Mitenkään en voi uskoa sitä että joku liitutauluteorisointi ja loputtomat luennot -- jotka pohjimmiltaan eivät ole television katsomista opettavaisempia, sillä molemmat ovat luonteeltaan passiivisia, eivätkä anna mahdollisuutta osallistumiseen -- koskaan vetäisivät vertoja tosielämässä saadulle kokemukselle.

    Jos teitä huvittaa käyttää pari iltaa lukien purevaa kritiikkia koulujärjestelmää kohtaan, niin suosittelen mm. Ivan Illichin ja John Taylor-Gatton kirjoituksia. Ensiksi mainitun teos "Deschooling Society" (Suomennettu nimellä "kouluttomaan yhteiskuntaan") on purevin yhteiskuntakriittinen kirjoitus minkä olen lukenut, vieläkin ideoiltaan radikaali ja tärkeä miltei 40 vuotta ilmestymisensä jälkeen.

    Linkki wikipedian artikkeliin:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Deschooling_Society

    Ja tässä itse teos kokonaisuudessaan Englanniksi:
    http://ournature.org/~novembre/illich/1970_deschooling.html

    Äänestä

Jos asuu pikkuriikkisellä paikkakunnalla ja on joku joku koulutus, jota ei sillä paikkakunnalla tarvita ynnä ei halua muuttaa. Niin ei näytä hyvältä se työllistyminen.

Äänestä

Silloin ammattitaitoiset henkilöt saavat työpaikoissa valinnanvaraa.

Miksi et yrittäisi työllistää itse itseäsi. Minä tein sen. En jäänyt odottelemaan.

Äänestä

elää koko ikänsä niin,ettei tee palkkatyötä. Ei ehkä ole koulutusta ym. sosiaalista pääomaa, että saisi/aktiivisesti hakisi töitä. Voi olla kroonista sairautta. Joku ei vaan halua palkkatyöorvanpyörään. Joku toinen taas kamppailee tietoisesti systeemiä vastaan niin kuin täällä on sanottukin. Työelämäkin vaatii aikamoista sopeutumista nykyään eikä siellä ole oikein tilaa vastarannankiiskille. Sitten on niitäkin, jotka ovat jo ainakin toisessa sukupolvessa oppineet karttamaan työtä. Syynsä kullakin. Kaikki työttömyys ei suinkaan ole itseaiheutettua niin kuin kovin yleisesti tunnutaan ajattelevan, mutta osa on. Kaikki ei halua systeemiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saa töitä? kirjoitti:

Onkohan sellaisia tapauksia ollut ettei koko ikänä ole saanut palkkatöitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu