Mitä eroa on ihmisellä ja papukaijalla

pohdintaa.

Ainakin se ero, että baarissa tulee heti turpiin, jos menet jotain sanomaan homoksi, luuseriksi, tyhmäksi tai näytät keskisormea.

Ajattelen, että pieni lapsi on kuin papukaija. Hän matkii kaikkea kuulemaansa, ikään kuin maistelee sanoja. Maisteltuaan riittävästi hän alkaa maistella seuraavia uusia sanoja. Tuota ajattelin, kun kolmas lapsemme opetteli puhumaan. Kaksi vanhinta huusivat kilpaa "mulle ekaks", kun annoin heille jotain tai he pyysivät jotain minulta. Puhumaan opetteleva matki sekä puheessa että käyttäytymisessä ja vastasin hänelle "juu, sulle ekaks" ja hän oli siihen tyytyväinen, eikä suinkaan saanut "ekaks". Samoin on laita kaikkien sanojen, myös kirosanojen ja haukkumasanojen. Kun suhtautuu niiden lausumiseen vailla mitään intohimoja ja tunnekuohahduksia, lapsi kokee nekin "tavallisiksi", ei mitään erityistä huomiota tai toimenpiteitä aiheuttaviksi ja maisteluvaiheen jälkeen ne häviävät puheesta, jos ympäristö ei käytä niitä. Sanojen syvempi merkitys paljastuu vasta vähitellen lapselle. Niin olen huomannut noista "koehenkilöistäni".

Noilla ikävillä sanoilla ja merkeillä on merkitys (mielestäni) vasta sitten, kun niihin liittyy jokin tunne. Irrallisina, vailla tunnetta ne eivät merkitse juuri mitään.