miten kerron lapsilleni

Meillä on kaksi lasta, poika ja tyttö, iät 8 ja 10. Molemmat taitavat jo ymmärtää, että joulupukkia ei ole olemassa, mutta kuinka kerron heille, ettei jumalaakaan ole? Etenkin nuorempi tuntuu olevan innostunut uskonnosta, jeesuksesta ja jumalasta. En haluaisi vain töksäyttää, että mitään jumalaa ei ole, olemme täällä sattuman kautta eikä elämällämme ole mitään sen suurempaa merkitystä, elämme täällä vain hetkisen ja emme ole olemassa ennen syntymäämme emmekä kuolemamme jälkeen. Pelkään, että jos kerron asian lapselle tässä vaiheessa, hän saattaa alkaa ajatella asioita liian pian, joutua ajatuksineen umpikujaan ja kenties menettää elämänuskonsa ja -halunsa.

Olen ajatellut, että yksi tapa kertoa asiasta on kertoa tähtitieteen löydöksistä, kaukaisista tähdistä ja galakseista, maailmankaikkeuden iästä, sen syntymästä ja tuhoutumisesta. Haluan lasten käsittävän sitä kautta raamatun tarinoiden epäuskottavuuden. Ymmärtäen lapsen mielen, tällainen lähestymistapa voi ottaa aikansa, mutta valmistaisi kenties lapsen ymmärtämään asian itse, omilla aivoillaan, sitten kun aika on siihen kypsä. Uskon, että noin 16-18 vuotiaana lapsi on kypsä ymmärtämään elämän satunnaisuuden ja yksittäisen ihmisen mitättömyyden ja siitä huolimatta arvostamaan elämäänsä ja sitä aikaa, jolloin omaa tietoisuuden ja saa nauttia elämän ja maailmankaikkeuden ihmeellisyyksistä, huolimatta niiden tarkoituksettomuudesta.
10579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Anna lastesi kehittää itse oma ajatusmaailmansa
ja maailmankuvansa. Sivistys on yleensä uskonnon tappio joten suosittelen hankkimaan kirjoja kotiin eri kulttuurien uskonnoista ja historiasta. Tuolloin voi lapsesi itsekin huomata että samantapaisia uskomusjärjestelmiä on ollut kautta aikoin kaikissa kulttuureissa.

Äänestä

Omasta kokemuksestani tiedän, että tähdet kiehtovat lapsia. URSAlla on ohjelmia lapsille, ja kirjastoista löytyy lasten ja nuorten kirjoja aiheesta.

Äänestä

Emme me tiedä onko jumalia olemassa vaiko ei. Tiede ei pysty todistamaan asiaa suuntaan eikä toiseen. Lapselle ei pitäisi kertoa totuutta jumalien olemassaolosta koska sitä totuutta me emme edes tunne.

Jotkut kokevat jumalien olemassaolon ja toiset eivät koe, se on henkilökohtainen kokemus. Absoluuttista kaikille yhteistä totuutta asiasta ei ole olemassa.

Äänestä
  • (olematon) jumala ole todistanut olemassaoloaan???

    Äänestä

  • "Lapselle ei pitäisi kertoa totuutta jumalien olemassaolosta koska sitä totuutta me emme edes tunne. "

    Voiko lapselle kuitenkin kertoa totuudettomuuden jumalien olemassaolosta?

    Äänestä

  • juttu... kirjoitti:

    "Lapselle ei pitäisi kertoa totuutta jumalien olemassaolosta koska sitä totuutta me emme edes tunne. "

    Voiko lapselle kuitenkin kertoa totuudettomuuden jumalien olemassaolosta?

    Jos lapset ovat jo irti napanuorasta ja heillä on omat aivot (eikä vain pelkkää vettä siellä kallon sisällä) niin eiköhän ne omin avuin opi oman linjansa ja stailinsa löytämään.

    Tai no, jos haluaa niin voi kai niille sikiöille ilmoitusluontoisena asiana kertoa heti kättelyssä että
    - Joulupukkia ei ole olemassa
    - Jumalaa ei ole olemassa
    - Paratiisia ei ole
    - Elämästä ei selviä hengissä ; Jokainen meistä kuolee ennemmin tai myöhemmin, monet kivuliaasti
    - Suuri osa maapallon ihmisistä elää köyhyydessä, on puutetta puhtaasta vedestä yms.
    - Kansainvälinen kilpailu kovenee edelleen joten parasta kasvaa nopeasti, saakelin sikiö
    - Vanhempasi ovat jo törsänneet maapallon öljyvarat, joten elähän säästäväisesti
    - Ihmisiä on jo valmiksi liikaa, joten kokonaisuutena et ole erikoisen tervetullut
    - Kasvaminen on kivuliasta, get used to it

    Lopuksi sille saakelin sikiölle voi vielä näyttää keskisormea.

    Äänestä

  • figure it out yourselves kirjoitti:

    että näytetään sikiölle fingeriä!!!

    Muutenhan toi oli ihan asiatekstiä! ;p

    Äänestä

se, että nykyraamattu on jokseenkin puutaheinää siihen Alkuperäiseen verraten. Se oli täysin erilainen. Eri uskontoviskaalit ovat vääntäneet sitä mieleisekseen omien tarkoitusperiensä mukaan.
Anna vaan lastesi muodostaa ihan omat käsitykset asioista ja on parasta, että et itse koskaan puutu siihen lastesi kuullen.

Äänestä

...niin kerro lapsillesi, että ainetta ei tosiasiallisesti ole olemassakaan - on vain energiaa(materia on tiivistynyttä energiaa).

Kerro heille ufoaluksista. Ufothan eivät ole enää tabu siinä määrin kuin aiemmin ja pian lapsesi saavat joka tapauksessa tietää totuuden ufojen olemassaolosta.

Kerro heille maailmankaikkeuden mittasuhteista ainakin sen verran, että tämän keskikokoisen Linnunratagalaksin pituus on noin 100 000 valovuotta ja auringon kaltaisia tähtiä Linnunradassa on noin 200-300 miljardia.
Lähin suuri galaksi (Andromeda) sijaitsee
2,3 miljoonan valovuoden matkan päässä ja galakseja on maailmankaikkeudessa miljardeja.

Kerro heille siitä, että maailmankaikkeudessa on olemassa kehittyneempää ja vähemmän kehittynyttä elämää. On olemassa myös erilaisia ulottuvuuksia.
Korkeimmilla värähtelytasoilla ja korkeimmissa ulottuvuuksissa elävät kehittyneimmät olennot.

On olemassa korkeampia maailmoja ja Taivaita - myöskin henkimaailmojen tasoilla. Sieltä ovat peräisin muunmuassa enkeliolennot jotka kuuluvat henkisiin Hierarkioihin ja "Taivaallisiin joukkoihin".

Kerro heille, että esimerkiksi kristinusko ei sisällä koko totuutta, mutta se sisältää kuitenkin tärkeän osatotuuden - toisin kuin ateismi joka perustuu epärehellisyyteen.

Uskonnollisia totuuksia ovat mm. seuraavat:
1. Ihminen on sielullinen olento ja ihmisen korkein olemuspuoli on jumalalllinen Henki.
2. Ihmisen elämällä on fyyistä elämää korkeampi tarkoitus ja merkitys joka liittyy sielun kehittymiseen ja/tai Hierarkian puitteissa tapahtuviin tehtäviin jotka on annettu henkimaailmassa.
3. Korkeampia maailmoja (= Taivaita) on olemassa ja myös matalampia helvetillisiä maailmoja on olemassa, mutta ei ole IKUISTA Helvettiä.
4. Pelkkä uskominen ei riitä siihen että ihminen
(=sielu-henki / valo-olento) pääsee korkeampiin Taivaallisin maailmoihin. Tarvitaan myös moraalista rohkeutta, oikeamielisiä tekoja ja -valintoja yms.
5. Henkiolentoja ja enkeliolentoja on olemassa.
6. Suuri jumalallinen suunnitelma on olemassa, mutta vain suurten linjojen osalta, koska tällä planeetalla on voimassa vapaan tahdon laki.

Lopunajoista et ehkä halua lapsillesi kertoa tarkemmin, mutta juuri niitä aikoja me nyt elämme. Muitakin nimityksiä tälle muutosten ajalle on, kuten Vesimiehen Aika.

Ateistista ja materialistista propagandaa elämän tarkoituksettomuudesta lapsille ei ole syytä tarjota jos haluaa, että he kasvavat arvomaailmaltaan terveellä ja rehellisellä pohjalla.

Äänestä
  • täyttä potaskaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jumalasta kirjoitti:

Meillä on kaksi lasta, poika ja tyttö, iät 8 ja 10. Molemmat taitavat jo ymmärtää, että joulupukkia ei ole olemassa, mutta kuinka kerron heille, ettei jumalaakaan ole? Etenkin nuorempi tuntuu olevan innostunut uskonnosta, jeesuksesta ja jumalasta. En haluaisi vain töksäyttää, että mitään jumalaa ei ole, olemme täällä sattuman kautta eikä elämällämme ole mitään sen suurempaa merkitystä, elämme täällä vain hetkisen ja emme ole olemassa ennen syntymäämme emmekä kuolemamme jälkeen. Pelkään, että jos kerron asian lapselle tässä vaiheessa, hän saattaa alkaa ajatella asioita liian pian, joutua ajatuksineen umpikujaan ja kenties menettää elämänuskonsa ja -halunsa.

Olen ajatellut, että yksi tapa kertoa asiasta on kertoa tähtitieteen löydöksistä, kaukaisista tähdistä ja galakseista, maailmankaikkeuden iästä, sen syntymästä ja tuhoutumisesta. Haluan lasten käsittävän sitä kautta raamatun tarinoiden epäuskottavuuden. Ymmärtäen lapsen mielen, tällainen lähestymistapa voi ottaa aikansa, mutta valmistaisi kenties lapsen ymmärtämään asian itse, omilla aivoillaan, sitten kun aika on siihen kypsä. Uskon, että noin 16-18 vuotiaana lapsi on kypsä ymmärtämään elämän satunnaisuuden ja yksittäisen ihmisen mitättömyyden ja siitä huolimatta arvostamaan elämäänsä ja sitä aikaa, jolloin omaa tietoisuuden ja saa nauttia elämän ja maailmankaikkeuden ihmeellisyyksistä, huolimatta niiden tarkoituksettomuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu