Taas sinapista

Huomasin, että Turun Sinappia on alettu taas mainostamaan televisiossa.
Nyt kannattaa huomata, että kyseisellä tuotteella ei ole Turun kanssa
mitään muuta tekemistä, kuin harhaanjohtava nimi.
Turun Sinappi valmistetaan Puolassa.

Ensin tuotanto myytiin Ruotsiin ja valmistus tapahtui Uppsalassa, nykyään
se tehdään tosiaankin Puolassa.
Noin käy, kun tuotteet ja tuotemerkit myydään monikansallisille yhtiöille.

Jos haluaa hyvää kotimaista sinappia, niin esimerkiksi vaikkapa A:lla alkava merkki käy, valmistetaan Turussa ja sen tuubin kyljessä komeileekin korkeasta kotimaisuusasteesta
kertova avainlippu.

Vaikka monia tuotteita hankittaessa päteekin hinnoittelusyistä "Suosi
Suomalaista, osta ulkomaista" niin sinappini haluan kotimaisena PISTE!

Tämä ei ollut mainos, vaan vastalause globaalien suuryritysten harhaanjohtavalle markkinoinnille.
382354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Se ei ole mitään sinappia, sokerimössöä vaan ilman yhtään mitään oikean sinapin makua !
En ole sitä ostanut ostanut 20 vuoteen, enkä osta, sen kun häviää Turun sinappi koko maapallolta, silloin suomalainekin voisi pakosta oppia tutustumaan ihan oikeaan sinappiin ?!?

Ihan sama missä sitä mössöä nykyään tehdään.

Äänestä

samankaltaiset ansaitsevat vain vaivoin sinapin nimen.

Parempia sinappeja löytyy Ranskasta (Dijon!), Englannista ja Saksasta, esimerkiksi.

Äänestä
  • Hyviä sinappeja meidän makuumme. Tuskinpa sinäkään vetelet dijonia nakkisi päälle, on se sen verran outoa. Sanoisinkin, että kyseinen ranskalais sinappi on lähinnä ruoan valmistukseen käytettävä, ei sovellu makkarasinapiksi.
    Siltikin Turun sinappi oli yksi ynseimmistä ja sitä sai ja saa ihan ilman makeuttakin.
    Dijonin makeuttamatolla sinapilla hehkuttelevat ovat mielestäni jokseenkin snobeja, sillä ranskassakin löytyy makeita malleja makkaran kera, aivan kuten naapurimaassa saksassakin, sekä belgiassa, että varsinkin luxenburgissa.
    Joten yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.
    Snobbailijat luulevat vain tykkäävänsä!

    Äänestä

  • Olen maistanut useita ranskalaisia ja saksalaisia sinappeja, joita on Suomesta ollut saatavilla ja ne ovat enimmäkseen olleet melko karmeita tököttejä. No, Colman's on ihan hyvää. Ja englantilaista.

    Äänestä

  • Mutta kyllä suomessa on kirjoitti:

    Hyviä sinappeja meidän makuumme. Tuskinpa sinäkään vetelet dijonia nakkisi päälle, on se sen verran outoa. Sanoisinkin, että kyseinen ranskalais sinappi on lähinnä ruoan valmistukseen käytettävä, ei sovellu makkarasinapiksi.
    Siltikin Turun sinappi oli yksi ynseimmistä ja sitä sai ja saa ihan ilman makeuttakin.
    Dijonin makeuttamatolla sinapilla hehkuttelevat ovat mielestäni jokseenkin snobeja, sillä ranskassakin löytyy makeita malleja makkaran kera, aivan kuten naapurimaassa saksassakin, sekä belgiassa, että varsinkin luxenburgissa.
    Joten yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.
    Snobbailijat luulevat vain tykkäävänsä!

    teidä, että Dijonissa tehdään monenlaisia sinappeja?

    Useampaa eri lajia kuin Suomessa yhteensä.

    Äänestä

  • et siis kirjoitti:

    makkaran seuraksi - mutta vain oikeidan makkaroiden, ei ehkä suomalaisten leipomotuotteiden, joita jotkut sanovat makkaroiksi.

    Nyt aluksi 25 erilaisesta Dijon sinapista ja mikä pulju niitä myy suomessa.
    Ei vaiskaan kerro vain parinkymmenenkin Dijon-sinapin nimet ja käyttötarkoitus. Tietää sitten tilata oikeaa laatua kun taas lomailen ranskassa.

    Äänestä

  • se perus-Dijonkin kirjoitti:

    makkaran seuraksi - mutta vain oikeidan makkaroiden, ei ehkä suomalaisten leipomotuotteiden, joita jotkut sanovat makkaroiksi.

    En laita oikean wurstini päälle, se on varmaa.
    HK:n sininen ei ole minunkaan mielestäni makkaraa, joten se on yks hailee mitä sen selkään sivelee!
    Mutta että pilaisin makkaranautintoni Dijonilla, ei tattis, niin huonoksi ei makuaistini ole taantunut.
    Dijonin sinappi om erinomainen majoneesin perusaine, samoin kinkun kuorrutukseen korppujauhojen kanssa se soveltuu ja joihinkin kastikkeisiin.
    Colmansin jauheesta voi keitellä tasan oman makuisen sinapin, myös nakeille sen oikean makean kyytipojan. Sitä et dijonin sinapista saa.

    Äänestä

  • Mutta kyllä suomessa on kirjoitti:

    Hyviä sinappeja meidän makuumme. Tuskinpa sinäkään vetelet dijonia nakkisi päälle, on se sen verran outoa. Sanoisinkin, että kyseinen ranskalais sinappi on lähinnä ruoan valmistukseen käytettävä, ei sovellu makkarasinapiksi.
    Siltikin Turun sinappi oli yksi ynseimmistä ja sitä sai ja saa ihan ilman makeuttakin.
    Dijonin makeuttamatolla sinapilla hehkuttelevat ovat mielestäni jokseenkin snobeja, sillä ranskassakin löytyy makeita malleja makkaran kera, aivan kuten naapurimaassa saksassakin, sekä belgiassa, että varsinkin luxenburgissa.
    Joten yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.
    Snobbailijat luulevat vain tykkäävänsä!

    Suomessakin, sitä on monentyyppistä, ilman sokeria ja makeampia, tiedämme me sinappeihin ja kulinarismiin perehtyneet.
    Ne miljoonat, jotka arvostavat oikeita sinappeja,
    eivät todellakaan ole mitään "snobeja".
    Juntti pitää kaikkea itsestään poikkeavaa "snobismina".
    Me kehittyneemmän hyvän maun ystävät sallimme junteille "turun sinapit" kaikin mokomin, vaikka onkin väärin nimittää sitä sinapiksi.
    Makunsa kullakin, kellä kehittyneempi, kellä ei, mutta jokainen saakoon nauttia omista mielimauistaan.

    Äänestä

  • käytettyä kirjoitti:

    Että sinappeja on makeita ja vähemmän makeita ja ilman makeutta. Pyysinkin sinua nimeämään parikymmentä erilaista Dijon sinappia, mutta eipä taida sinunkaan kulinarismisi tuntea kuin ne mitä citymarketista saat.
    Kun puhumme sinapista voimme unohtaa turun sinapin ja muut vastaavat.
    Suomessa Dijonin sinappia käyttävät ovat yleensä ja keskimäärin ottaen suht hyvin toimeentulevia virkanaisia, jotka kuvittelevat lisäksi osaavansa ruoanlaittotaitoa.
    Kalliit raaka-aineet makua ei mitään, reseptit Gloriasta ja Annasta ym. vastaavista pintaliitolehdistä. Näinhän se on, vai mitä?

    Äänestä

  • Mutta kyllä suomessa on kirjoitti:

    Hyviä sinappeja meidän makuumme. Tuskinpa sinäkään vetelet dijonia nakkisi päälle, on se sen verran outoa. Sanoisinkin, että kyseinen ranskalais sinappi on lähinnä ruoan valmistukseen käytettävä, ei sovellu makkarasinapiksi.
    Siltikin Turun sinappi oli yksi ynseimmistä ja sitä sai ja saa ihan ilman makeuttakin.
    Dijonin makeuttamatolla sinapilla hehkuttelevat ovat mielestäni jokseenkin snobeja, sillä ranskassakin löytyy makeita malleja makkaran kera, aivan kuten naapurimaassa saksassakin, sekä belgiassa, että varsinkin luxenburgissa.
    Joten yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.
    Snobbailijat luulevat vain tykkäävänsä!

    >>>Hyviä sinappeja meidän makuumme

    Äänestä

  • Minäkin tiedän kirjoitti:

    Että sinappeja on makeita ja vähemmän makeita ja ilman makeutta. Pyysinkin sinua nimeämään parikymmentä erilaista Dijon sinappia, mutta eipä taida sinunkaan kulinarismisi tuntea kuin ne mitä citymarketista saat.
    Kun puhumme sinapista voimme unohtaa turun sinapin ja muut vastaavat.
    Suomessa Dijonin sinappia käyttävät ovat yleensä ja keskimäärin ottaen suht hyvin toimeentulevia virkanaisia, jotka kuvittelevat lisäksi osaavansa ruoanlaittotaitoa.
    Kalliit raaka-aineet makua ei mitään, reseptit Gloriasta ja Annasta ym. vastaavista pintaliitolehdistä. Näinhän se on, vai mitä?

    Maille, Amora, Bornier, Grey Poupon, Beaufor, Dilligent, Meaux-Pommery, Fallot... Siinä jo kahdeksan eri firmaa. Kun jokaisella on vähintään kolme eri laatua, siinä ollaan jo kolmessakymmenessä.

    Äänestä

  • Minäkin tiedän kirjoitti:

    Että sinappeja on makeita ja vähemmän makeita ja ilman makeutta. Pyysinkin sinua nimeämään parikymmentä erilaista Dijon sinappia, mutta eipä taida sinunkaan kulinarismisi tuntea kuin ne mitä citymarketista saat.
    Kun puhumme sinapista voimme unohtaa turun sinapin ja muut vastaavat.
    Suomessa Dijonin sinappia käyttävät ovat yleensä ja keskimäärin ottaen suht hyvin toimeentulevia virkanaisia, jotka kuvittelevat lisäksi osaavansa ruoanlaittotaitoa.
    Kalliit raaka-aineet makua ei mitään, reseptit Gloriasta ja Annasta ym. vastaavista pintaliitolehdistä. Näinhän se on, vai mitä?

    Eikä kannata noin totaalisesti hermoja menettää, että kiroilee tällä palstalla !
    Mulle ei tule naistenlehtiä, olen se parjattu hikinen juntti, raksalla töissä, mutta sinapista tykkään, Dijon yms.
    Vauvanpaskaa eli Turun Sinappia ne syö.
    PS. ostan irtonumeroina Jallu-lehteä, en tiedä glorioista mitään.

    Äänestä

  • ihan väärään vastaukseen ? kirjoitti:

    Eikä kannata noin totaalisesti hermoja menettää, että kiroilee tällä palstalla !
    Mulle ei tule naistenlehtiä, olen se parjattu hikinen juntti, raksalla töissä, mutta sinapista tykkään, Dijon yms.
    Vauvanpaskaa eli Turun Sinappia ne syö.
    PS. ostan irtonumeroina Jallu-lehteä, en tiedä glorioista mitään.

    toistaa hikinen juntti, koska p a n o virhepahoilainen iski edelliseen viestiini !

    Äänestä

  • eli turun sinappia kirjoitti:

    toistaa hikinen juntti, koska p a n o virhepahoilainen iski edelliseen viestiini !

    vaikka oikeinkirjoittaminen sulle tuottaa vaikeuksia:
    Turun Sinappi on vauvanpaskaa.
    Ei tarvitse maistaa miltä vauvanpaska maistuu, sen tietää kun on kerrn maistanut Turun Sinappia.
    Väri ja haju on sama.
    Muuta ei tarvitse kokea eikä tietää.
    Ka---ma---la irvi--kuva sinapista.

    Äänestä

  • Mitä häh? kirjoitti:

    >>>Hyviä sinappeja meidän makuumme

    ja kauheanmaukuista mössöä, jota ei sinapiksi tunnista, mitä myydään Auran- tai Turun"sinapin" nimellä.

    Se on rikos sinappia kohtaan !

    Äänestä

  • se perus-Dijonkin kirjoitti:

    makkaran seuraksi - mutta vain oikeidan makkaroiden, ei ehkä suomalaisten leipomotuotteiden, joita jotkut sanovat makkaroiksi.

    epämääräinen tuote, nimeltään Suomi-sinappi.
    Kummastakaan ei tiedä, mitä ne on !

    Äänestä

  • olet oikeassa kirjoitti:

    vaikka oikeinkirjoittaminen sulle tuottaa vaikeuksia:
    Turun Sinappi on vauvanpaskaa.
    Ei tarvitse maistaa miltä vauvanpaska maistuu, sen tietää kun on kerrn maistanut Turun Sinappia.
    Väri ja haju on sama.
    Muuta ei tarvitse kokea eikä tietää.
    Ka---ma---la irvi--kuva sinapista.

    Ei oikeinkirjoitus sinultakaan näytä luonnistuvan:

    1. "sulle"
    2. "kerrn"
    3. "Ka---ma---la irvi--kuva"???

    Äänestä

  • samaa sokerisotkua kaikki kirjoitti:

    ja kauheanmaukuista mössöä, jota ei sinapiksi tunnista, mitä myydään Auran- tai Turun"sinapin" nimellä.

    Se on rikos sinappia kohtaan !

    Ei voi tajuta.
    Jotkut vielä puolustelee henkeen ja vereen turun sinappia !!

    Miksi ???

    Äänestä

  • ja jopa kehuu ! kirjoitti:

    Ei voi tajuta.
    Jotkut vielä puolustelee henkeen ja vereen turun sinappia !!

    Miksi ???

    Niinpä niin, jotkut snobbailevat "juntit" ovat nyt siis ottaneet pyhäksi elämäntehtäväkseen Turun sinapin ja suomalaisen makkaran herjaamisen. Siinäpä sarkaa kerrakseen. Hankkikaa hyvänen aika sentään itsellenne elämä! Ei edes TV:n rikospsykologi Fitz taitaisi kyetä setvimään näiden aivoituksia ratkoessaan Turun sinapin raakaa murhaa ;)

    Äänestä

  • päälle sopii oikein hyvin kirjoitti:

    epämääräinen tuote, nimeltään Suomi-sinappi.
    Kummastakaan ei tiedä, mitä ne on !

    Alunperin niin Suomessa kuin muuallakin on makkara nimenomaan ollut teurastuksen yhteydessä valmistettu ruoka, jossa on hyödynnetty veri, rasva, kamara ja suolet ja luultavasti paljon muutakin. Viljatuotteiden kera näistä aineksista saatiin maittavaa ja ravitsevaa ruokaa.

    Jos jollekin tuottaa suunnattomia vaikeuksia ymmärtää näinkin yksinkertaista asiaa, niin voin vain esittää syvimmän osanottoni.

    Äänestä

  • vanha nakki kirjoitti:

    johtuukaan, että ne lihaisimmat - ja maukkaimmat - makkaratyypit ovat peräisin jostain muualta kuin Suomesta?

    Kun on oikein kunnollisia lihaisia makkaroita - vaikkapa jonkin kotimaisen pienvalmistajan kauppahalleissa myytäviä - maistanut, eivät enää mitkään jauhoblööt yms. enää paljoa maistu.

    Äänestä

erehdyin kerran ostaan, toista kertaa ei tule.
Turun sinappia en vaida muuhun vaikka olis tehty nevadan huitsis. Reseptinhän ne myi.

Äänestä

Tekee hyvää sinappia.

Äänestä

Harvasta aineesta kuin sinapista on olemassa niin montaa eri versiota: makeita, väkeviä, polttavia, mietoja, maustettuja, etikkaisia, siemenet kokonaisena tai rouhittuna, sileitä...

Sinapista on moneksi - maailman kulinaria käyttää sinappia kymmeniin eri tarkoituksiin ja joka tarkoitukseen löytyy omanlaisensa sinappi.
Me käytämme sitä yleensä vain grillimakkaran päällä, mutta yleisesti ottaen sinappia käytetään ruoanvalmistukseen.

Kyllä perus-Dijonkin käy varmaan jonkin makkaran päälle - ei vain tule mieleen, että minkä sorttisen. Eikä sitä taida tietää edes dijonlainenkaan.

Erilaisten sinappien kerääminen maailmalta on hauskaa, koska ne säilyvät suhteellisen hyvänä kaapissa. Kannattaa aina pitää muutamaa peruslaatua ja paria erikoissinappia varastossa - niillä saa moneen ruokaan hyvät sävärit.

Koettakaapa tätä:

Kaupasta vähän parempia ja mausteisempia makkaroita kotiin: bratwurst, chorizo, kabanoss, saksalaiset metsästäjänmakkarat yms. Suikaloi pari-kolme sipulia, öljyä kasariin ja sipulit sinne hautumaan miedolla lämmöllä, kun sipuli on kuullottunut lisää teelusikallinen sokeria, ruokalusikallinen sinappia - vaikka nyt sitä Turun tai Dijonin - suolaa ja pippuria.

Anna sipulin hautua tovi - varo , että ei pala. Pätki makkarat parin sentin paloiksi ja pane uunivuokaan, sipuli-sinappisilppu päälle, loraus oliiviöljyä kaiken komistukseksi ja uuniin kunnes makkarat ovat ruskistuneet, sinappi maustanut ne ja pohjalle tullut kastiketta.

Erinomainen aamupalaruoka kananmunan kanssa. Sydänliitto suosittelee!

Äänestä
  • Ei ehkä kosketa pelkästään sinappia, mutta pikku hiljaa alkaa tuntua siltä, että suuri osa näillä palstoilla vierailevista ei pysty syömään suomalaista, tai Suomessa valmitettua elintarviketta.

    Yleensä aina joku jatkaa aloitettua keskustelua "kun on kerran maistanut oikeaa xx -tuotetta, ei nämä suomalaiset räpellykset enää maistu". Sama tyyli tuntuu esiintyvän myös muiden hyödykkeiden osalta. Mielenkiinnolla odotan, milloin joku kertoo, ettei pysty enää käyttämään Windowsia, tai Linuxia, vaan itse tekemällä saa paljon parempaa ja maukkaampaa!

    Täytyy vain toivoa, että tällaiset henkilöt joko muuttavat pois Suomesta, tai nääntyvät nälkään, koska eivät pysty syömään.

    Äänestä

  • Manselainen kirjoitti:

    Ei ehkä kosketa pelkästään sinappia, mutta pikku hiljaa alkaa tuntua siltä, että suuri osa näillä palstoilla vierailevista ei pysty syömään suomalaista, tai Suomessa valmitettua elintarviketta.

    mikä on surkeinta. Ulkomainen hakkaa 10-0.

    Sen sijaan Windows on amerikkalainen tietokoneen käyttöjärjestelmä, Linux suomalainen... Syö nyt sitten niitä.

    Se on sitä kun itsetunto on höllässä ni elitistiä leikkimällä saa sitä hilattua yöspäin... Silti veikkan että kyseiset jurpot on pitkälti sitä tuulipuku porukkaa joka ostaa hunajamarinoitua kanasilppua kaupasta ja tulee sitten tänne tylsyksissään pätemään "tietämyksellään" mitä on telkun ruokaohjelmista nähnyt. Tässä topikissa taas loisto esimerkki kuinka hehkutetaan Dijon sinappia tajuamatta edes niin perus asiaa että sinappia on erilaista taysin eri käyttötarkoituksiin. Ei kai etikkaista, makeuttamatonta ja vahvaa ruoanlaittosinappia kukaan järkevä pöytämausteeksi tai makkaran päälle laitakkaan (paitsi nää snobit jotka on oppinut et dijon on pro, suomalainen paskaa).

    Äänestä

  • on se kirjoitti:

    mikä on surkeinta. Ulkomainen hakkaa 10-0.

    Sen sijaan Windows on amerikkalainen tietokoneen käyttöjärjestelmä, Linux suomalainen... Syö nyt sitten niitä.

    Vaikka etiopialaista tai mongolialaista ruokaa. Hyvää ruokahalua.

    Äänestä

  • nauttimaan kirjoitti:

    Vaikka etiopialaista tai mongolialaista ruokaa. Hyvää ruokahalua.

    Oivalsit aivan oikein, missä mutasarjassa suomalainen "ruoka" painii!

    Ja silti pelkään, että Suomi jää tässäkin seurassa kolmanneksi...

    Äänestä

ja silloin saa sen makuista tai vahvuista kuin tahtoo. Eri sinappiainesosia on hyvin saatavissa kaupoista ja sitten ei muuta kuin kokeilemaan, maustamisia.

Äänestä
  • Bulgariassa. Lensin sinne Lappeenrannasta erään paperitehtaan jaoston mukana, koska sinne oli vielä tilaa. Saimme asuttavaksemme erittäin siistit ja tyylikkäästi kalustetut pikku bungalovit.
    Kokoonnuimme sitten majoituksen jälkeen oppaan tiedoitustilaisuuteen, jossa tietyn poliittisen punavärin sävyttämät paperityöntekijät kilvan kehuivat sosialistisen järjestelmän ylivoimaisuutta ja kehoittivat tarkastelemaan rakenteiden yksityiskohtia ja niiden siistiä täsmällisyyttä ja ammattitaidon mahtavaa tasoa. No sitten opas aloitti selostuksensa seuraavaan tapaan: Kuten varmastikin huomasitte, asuntojen olevan erittäin siistejä ja huonekalujenkin olevan fiksuja, no tämä johtuu siitä, että suomalaiset ovat rakentaneet kyseiset talot ja myös sisustaneet ne. Mutta, kehoittaisin varomaan vesi ja sähkölaitteita, niissä saattaa ilmaantua aika-ajoin ongelmia, eivätkä ne aina pelaa, mutta ne ovat paikallisten ammattimiesten rakentamia.
    Sitten se ruokailupuoli. Jokaisena päivänä päivälliseen kuului harmaa keitto, jossa uiskenteli aluksi melko runsaasti läskin palasia, joissa osin karvat mukana ja kiinni nahkassa. sekä joitain juureksia. Paperityöntekijät lusikoivat soppaa hartaasti, mutta hieman väkinäisesti. Pääruoka oli sitten yleensä jotain kuvottavaa kalaa tai läskistä sianlihaa. Tämä keitto kuitenkin oli päivittäin sama harmaa liemi, erona vain se, että loppuviikosta sen sattumat puuttuivat kokonaan, jolloin joku aatteen ihmisistäkin uskalsi loiheta lausumaan, ei perkele! Tiskivettähän ne on meille syöttäneet koko viikon. Että kyllä suomiruoka nousi siellä arvoon arvaamattomaan. Ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää.

    Äänestä

  • Vuosien takainen lomani kirjoitti:

    Bulgariassa. Lensin sinne Lappeenrannasta erään paperitehtaan jaoston mukana, koska sinne oli vielä tilaa. Saimme asuttavaksemme erittäin siistit ja tyylikkäästi kalustetut pikku bungalovit.
    Kokoonnuimme sitten majoituksen jälkeen oppaan tiedoitustilaisuuteen, jossa tietyn poliittisen punavärin sävyttämät paperityöntekijät kilvan kehuivat sosialistisen järjestelmän ylivoimaisuutta ja kehoittivat tarkastelemaan rakenteiden yksityiskohtia ja niiden siistiä täsmällisyyttä ja ammattitaidon mahtavaa tasoa. No sitten opas aloitti selostuksensa seuraavaan tapaan: Kuten varmastikin huomasitte, asuntojen olevan erittäin siistejä ja huonekalujenkin olevan fiksuja, no tämä johtuu siitä, että suomalaiset ovat rakentaneet kyseiset talot ja myös sisustaneet ne. Mutta, kehoittaisin varomaan vesi ja sähkölaitteita, niissä saattaa ilmaantua aika-ajoin ongelmia, eivätkä ne aina pelaa, mutta ne ovat paikallisten ammattimiesten rakentamia.
    Sitten se ruokailupuoli. Jokaisena päivänä päivälliseen kuului harmaa keitto, jossa uiskenteli aluksi melko runsaasti läskin palasia, joissa osin karvat mukana ja kiinni nahkassa. sekä joitain juureksia. Paperityöntekijät lusikoivat soppaa hartaasti, mutta hieman väkinäisesti. Pääruoka oli sitten yleensä jotain kuvottavaa kalaa tai läskistä sianlihaa. Tämä keitto kuitenkin oli päivittäin sama harmaa liemi, erona vain se, että loppuviikosta sen sattumat puuttuivat kokonaan, jolloin joku aatteen ihmisistäkin uskalsi loiheta lausumaan, ei perkele! Tiskivettähän ne on meille syöttäneet koko viikon. Että kyllä suomiruoka nousi siellä arvoon arvaamattomaan. Ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää.

    SINAPPIIN???

    Sitenkö, että sinappia ei ollut? Ainakaan et mainitse asiasta mitään. Sinappi on kuitenkin tämän ketjun aihe - ei läskisoppa.

    Lisäksi valehtelet pahemman kerran.

    Äänestä

  • millä lailla kirjoitti:

    SINAPPIIN???

    Sitenkö, että sinappia ei ollut? Ainakaan et mainitse asiasta mitään. Sinappi on kuitenkin tämän ketjun aihe - ei läskisoppa.

    Lisäksi valehtelet pahemman kerran.

    Sinappiin tarina liittyy siten, että meillä on hiivatin hyvät sinapit meidän makuumme, ei tarvita dijonin karkeita etikkasökötyksiä pilaamaan muutenkin surkeita makkaroita.
    Lähinnä nyt kuitenkin tarinan tarkoitus oli nostaa hieman itsetuntoamme kun tuossa joku pisti ruokiemme tasoa alle paskakuskin lätsän lipan. Ei se taso nyt todellakaan ole ihan niin huono.
    Suomalaista ruokaa arvostetaan hyvinkin korkealle juuri sen selkeyden ja yksinkertaisuuden vuoksi.
    Meidän ei todellakaan tarvitse hävetä perinteisiä ruokiamme. Esimerkkinä mainisen välimeren maissa suositun "Kokoretsin" joka tehdään lampaan suolista ja jota turistit, myös suomalaiset kilvan kehuvat maan mainioksi, tietämättä edes mitä poskeensa pistelevät. Kun samaa tarjoaa porosta tehtynä lapin Oula keitossaan niin jo on ällöä. Selitäppä tuo?

    Äänestä

  • Totta mitä kirjoitin kirjoitti:

    Bulgariassa syksyllä 1977 (eli takuulla "vanhan vallan" aikaan), ja ruoassa ei ollut mitään vikaa, löytyi varsin herekullisia annoksia ravintoloissa - grillattua kanaa, lihavartaita, lihaisia raaka-makkaroita, šopska-salaattia (melkein kuin feta-salaatti mutta oliivien tilalla punaista paprikaa).

    Mutta pointtina yllä olevaan keskusteluun sosialismin aikaisen Bulgarian kulinarismi on kyllä melko kaukaa haettu... Kas kun et verrannut mongolien keski-aikaiseen ruokavalioon!

    Silti Bulgarian ruokakulttuuri hakkaa suomalaisen 10-0.

    Äänestä

  • Totta mitä kirjoitin kirjoitti:

    Sinappiin tarina liittyy siten, että meillä on hiivatin hyvät sinapit meidän makuumme, ei tarvita dijonin karkeita etikkasökötyksiä pilaamaan muutenkin surkeita makkaroita.
    Lähinnä nyt kuitenkin tarinan tarkoitus oli nostaa hieman itsetuntoamme kun tuossa joku pisti ruokiemme tasoa alle paskakuskin lätsän lipan. Ei se taso nyt todellakaan ole ihan niin huono.
    Suomalaista ruokaa arvostetaan hyvinkin korkealle juuri sen selkeyden ja yksinkertaisuuden vuoksi.
    Meidän ei todellakaan tarvitse hävetä perinteisiä ruokiamme. Esimerkkinä mainisen välimeren maissa suositun "Kokoretsin" joka tehdään lampaan suolista ja jota turistit, myös suomalaiset kilvan kehuvat maan mainioksi, tietämättä edes mitä poskeensa pistelevät. Kun samaa tarjoaa porosta tehtynä lapin Oula keitossaan niin jo on ällöä. Selitäppä tuo?

    lappilainen sisälmyskeitto on valmistettu ja ennen kaikkea maistuu edes lähelle kokoretsiä - hölmöjä puhut! Ei kai jonkin saman raaka-aineryhmän tuotteiden käyttö tee kahdesta muuten täysin erilaisesta ruoasta samanlaista.

    Näytät olevan poikkeuksellisenkin tyhmä.

    Äänestä

  • sentään kirjoitti:

    Lampaan suolia ja yritän niitä tarjota kavereille, eivät ne maistu. Mutta ulkomaalaisten tekeminä menevät kuin kuumlle kiville. Valmistus maustaminen ja koko höskä samalla tavalla kuin vierailla mailla.
    Hyvässä lykyssä saa vielä turpaansa, jos erehtyy kertoon vasta jälkikäteen mitä tuli syöttäneeksi.
    Tuolla muuten edellä kirjoitteli aito aivopesty kommunisti, kun kehui bulgujen eväitä. Siis paskempaa ruokaa saa hakea mitä siellä tarjottiin paikka oli Varnassa. Kaupoista löytyi Kuubalaista ananas mehusäilykettä ja keittometvurstia eli servelaatia,siinäpätärkeimmät valikoimat. Kaverilla on tainnut olla silmälaput tiukasti päässä ja votkalla kyllästetty olotila kun kehui noita ruokia hyviksi. Paskaa oli kaikki sapuskat, ei maistunut paperi-ihmisillekään, vaikka olivat muuten solidaarisia.
    Miksi minä valehtelisin, eihän siitä ole mitään hyötyä kenellekään, mutta noin se vaan silloin oli ja vuosi oli 1987.

    Äänestä

  • Jos minä grillaan kirjoitti:

    itsekään huomaavan kun valehtelet. Väität esimerkiksi, että olisit tehnyt - tai, ennen kaikkea, edes OSAISIT tehdä - kokoretsiä samalla tavalla kuin kreikkalaiset. Naurettavaa!

    Ja jos et saanut muuta ruokaa Varnassa kuin väität saaneesi, se johtui vain omasta kykenemättömyydestäsi tilata hyvää ruokaa.

    Mutta toki bulgarialaisen ruoan valikoima oli siihen aikaan rajoitetumpaa kuin tänä päivänä. Mutta se johtui poliittisesta järjestelmästä, ei maan vanhasta ja arvokkaasta ruokakulttuurista. Käypä tänä päivänä Varnassa. Saat samanveroista ruokaa kuin muualla Euroopasssa - Suomea lukuunottamatta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Finman-1.1 kirjoitti:

Huomasin, että Turun Sinappia on alettu taas mainostamaan televisiossa.
Nyt kannattaa huomata, että kyseisellä tuotteella ei ole Turun kanssa
mitään muuta tekemistä, kuin harhaanjohtava nimi.
Turun Sinappi valmistetaan Puolassa.

Ensin tuotanto myytiin Ruotsiin ja valmistus tapahtui Uppsalassa, nykyään
se tehdään tosiaankin Puolassa.
Noin käy, kun tuotteet ja tuotemerkit myydään monikansallisille yhtiöille.

Jos haluaa hyvää kotimaista sinappia, niin esimerkiksi vaikkapa A:lla alkava merkki käy, valmistetaan Turussa ja sen tuubin kyljessä komeileekin korkeasta kotimaisuusasteesta
kertova avainlippu.

Vaikka monia tuotteita hankittaessa päteekin hinnoittelusyistä "Suosi
Suomalaista, osta ulkomaista" niin sinappini haluan kotimaisena PISTE!

Tämä ei ollut mainos, vaan vastalause globaalien suuryritysten harhaanjohtavalle markkinoinnille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu