Valmistun seuraavan vuoden puolella lukiosta ylioppilaana. Ammattia siis minulla ei ole eikä kyllä aiempaa työkokemustakaan perus yläaste-tettien lisäksi.
Tarkoitus olisi muuttaa toiselle puolelle Suomea tulevalle opiskelupaikkakunnalle vuokra-asuntoon. Sitä ennen tietysti täytyisi hankkia työpaikka, jotta voi kustantaa asumisensa ja rahaa toki pitää jäädä myös välttämättömyyksiin, kuten syömiseen. Muusta ei niin väliä. Tarkoitus olisi työskennellä ja elää näin huhtikuun alusta elo-syyskuun vaihteeseen, kunnes pääsen muuttamaan toivottavasti halvempaan opiskelija-asuntoon ja saan myös tuet, joilla elää opiskelun aikana, jotta ei tarvitse tehdä töitä.
Mistä siis voisin etsiä töitä tulevalle paikkakunnalle, kun en oikein voi lähteä sinne hakemaankaan töitä esittäytymällä yms. Voiko netin/puhelimen kautta edes saada töitä? Voiko 18-vuotias kokematon nuori, jolla ei ole ammatti, saada edes töitä?
Kaikki vinkit ja linkit olisi paikallaan!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tosiaan unohtui mainita, että Turkuun olen menossa. En tiedä, kannattaisiko minun muuttaa Turun lähellä olevaan pikkukaupunkiin/-kuntaan. Onko isosta Turusta helpompi saada vuokra-asunto ja töitä kuin pienemmästä lähikaupungista?
http://www.mol.fi/mol/fi/00_tyonhakijat/03_nuoret/index.jsp
http://www.mol.fi/paikat/