Ihan mielenkiinosta kysyn, monelta nautitte jouluaaton aterian? Sitä odotellessa... ;)
Vastaukset 8
- Joulun rauhaa - jossain...
Aattona Joulurauhan julistus kuunnellaan, kun ensin on nautittu joulupuuro tai syödään vasta sen jälkeen. Sitä ennen on kynttilöiden sytytystä ja lumi- ja/tai järjestelytöitä kirkolla. Jotka jatkuvat parin tunnin kuluttua, sekä ulkotulien sytyttäminen porteille ja rappusille. Kirkolla iltahartaus klo 16.00 kestää n. tunnin, jonka jälkeen valmistelut iltamessua varten. vielä iltakellojen soitto, mikäli ei satu olemaan lauantai - soivat silloin ohjemoidusti.
Sitten joulusaunaan ja syömään. Poika onkin jo päivällä lähtenyt isovanhempien mukana puuron jälkeen odottamaan iltaa ja joulupukkia.
Että, siinä 18.30-19.00 syödään kiitos isovanhemmille, sillä muuten ei oikein ehdittäisikään. Sillä, kun joululahjat on jaettu on jo alettava valmistautumaan illan messuun (ja lumitöihin ehkä) klo 22.00 - tänä vuonna klo. 23.00 tarkoittaa, sitä ettei meillä nukuta ennen klo.02.00, (pikaritiskit ja järjestelyt ja rauhoittuminen yöpuulle). Ja, nukutaan peräti n.3-4 tuntia alkaa valmistelu aamukirkkoa varten, joka alkaa klo.8.00. Ja, kuten mainitsin lumitöistä, jos lunta tulee paljon ja se on suoja lunta - on vuorokausi melkoisen raskas, kun kolme kertaa putsaa neljät portaat - eikä hikistä pukua ehdi vaihtaa ennen tilaisuutta. "Eli ruoka on ku kulkurin vattasa." Se Joulurauhasta...- paljon tuota
"kirkkomeininkiä". Oletko jokin kappalainen?
- sumu75
Me ei syödä puuroa jouluaattona, sillä aloitamme joulupöydän jo klo 13. Kun on alkupalat syöty, pidetään tauko (lahjat).
Jatketaan pääruoalla.
Tauko. (fiilistelyä)
Jatketaan jälkiruoalla.
Tauko. ( pelataan lautapelejä tms)
Jatketaan juustopöydän antimilla.
Jatketaan fiilistelyä ja hyvästä seurasta nauttimista.
- noin kello
15, joskin joudumme aina odottelemaan aikuisia lapsiamme, jotka eivät millään saa raahatuksi itsensä meille siihen aikaan kun on pyydetty syömään, kun noudattavat jotakin aivan eri vuorokausirytmiä kuin me vanhemmat ihmiset.
- syödään
yleensä n. klo 18 aikaan, kun ollaan haudoilla ja saunassa käyty.
- vasta.
Heh heh, onpa mielenkiintoista! Kirkonmenojen jälkeen yöllä vai puhutaanko me nyt sitten pääsiäisestä:
myöhäinen iltapäivä.- ihmeen
sekasotkua tai siansaksaa tuo "kirjoituksesi" edustaa? Vai oletko humalasssa?
- Nuori kokki
Aattohan kuuluu vielä joulua edeltävään paastoon, joten ei kuulu hyviin tapoihin eikä perinteisiin syödä juhla-ateriaa liian aikaisin.
Aattona syödään brunssiksi riisipuuroa ja kiisseliä, tai jos on herätty ajoissa ja syöty puurot jo aamulla, niin lounaaksi syödään lipeäkalaa, maitokastiketta, perunoita ja herneitä.
Iltapäivällä voidaan keittää kahvit ja nauttia sen kanssa esim. pari piparia ja joulupulla - sellainen nisse tai nasse.
Jouluateria on juhlaruokaa, joka syödään illalliseksi. Ei sitä nyt ainakaan ennen klo 18 aloiteta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062225- 103896
- 66843
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21766Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561