Onko jo aikuistuneita eroperheen lapsia vastaamassa kysymykseen, miltä tuntui pomppia kahden perheen välillä?
On vuoroviikko ja viikonloppusysteemiä. Itse en tuohon vuoroviikko-systeemiin ole päässyt perille. Onko se kahden kiireisen ihmisen projekti?
On vuoroviikko ja viikonloppusysteemiä. Itse en tuohon vuoroviikko-systeemiin ole päässyt perille. Onko se kahden kiireisen ihmisen projekti?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Minulla on se vanhanajan isä ja äiti asuu meillä -malli takana itsellä, mutta duunin puitteissa on joskus tullut seurailtua vuoroviikkokuviota.
Tiedän että tämä ei oel kaikille mieluisaa kuultavaa, mutta kyllä se vuorottelu näyttää olevan ihan hemmetillinen stressi ainakin tokaluokkalaisille. Sitten vitoset ja kutoset jo tuntuvat sen hanskaavan paremmin.
Mutta reiluuden nimissä on sanottava että jos kerran erottava on niin sehän särkee aina lapsen maailman ja sydämen (tämä ei ollut se reilu osuus) eli lapsella on joka tapauksessa hämmennys, huoli, ikävä, vihaakin. Ei se johdu vuoroviikkomeiningistä; jos tapaa vain joka toinen vkl niin silloin voi olla kaipuu kova.
Jos minä olisin oman lapsen kohdalla asiaa järjestämässä, niin koittaisin sen tehdä niin että vanhemmat asuvat suht lähekkäin ja että toinen kodeista (jos mahdollista niin se misä lapsi asunut siihen asti muutenkin) on se pääkoti ja toisessa ollaan vaikka joka toinen viikonloppu ja arkisin sitten tämä etävanhempi käy liikuntaharrastuksessa, asioilla jne lapsen kanssa.
Suosittu malli on nykyään viikonloppu yksi arki-ilta -yhdistelmä myös.
Olennaista olisi minusta se, että lapsen lapsuus ja rajat turvataan. Siis ehdottomasti _ei_ niin, että jos lapsi nostaa mekkalan niin hän voi mennä sinne toisen vanhemman luo. Ja ehdottomasti vanhemmat kommunikoivat keskenään, ei koskaan niin että lapsi on viestinviejä.
että stressiä pukkaa vuoroviikkotsydeemissä pienillä.
Pääkotiajatus on se minunkin ajatus.
on myös sellanen systeemi, että lapset pysyvät aina samassa paikassa, mutta sitten aikuiset vaihtuvat ja siitä on saatu kuuleman mukaan hyviä kokemuksia.
Mutta, kuinka moni aikuinen tuollaiseen lähtee itsekkyydeltään mukaan?
tuo, että mitä jos aikuisia pompoteltaisiin paikasta toiseen, mutta en tiennyt siitä olevan kokeiluja.
ainakin yhden eronneen pariskunnan, kenen lapset asuvat koko ajan samassa paikassa, mutta vanhemmat sitten vaihtelevat paikkaa. Käsittääkseni äiti on kuitenkin lasten kanssa suhteellisesti enemmän, mutta isä on mukana arkipäivässä esim viemällä harrastuksiin tms.
En tiedä yksityiskohtia sen tarkemmin, mutta vaikuttaa siltä että vanhemmat ovat todella tässä pistäneet lapset etusijalle ja kumpikin vanhempi osallistuu täysipainoisesti lasten elämään.
Tuo on tietty vain yksi tapa eikä suinkaan sovi kaikille, mutta ainakin näyttää joillakin toimivan.
Minusta oli kaiken kaikkaan helvetin paljon parempi, että mutsi ja faija erosivat kuin että joka viikkoinen tappelu olisi jatkunut.
Mutsilla asuttiin ja joka toinen viikonloppu oltiin faijalla. Faija asui työnsä puolesta sen verran kaukana, joten mikään vuoroviikkosysteemi ei tullut kysymykseen eikä se muutenkaan ollut muotia 80-luvulla. Muuten luulen, ettei sekään hulumpi olisi ollut, koska molemmat vanhemmat osasivat meistä huolehtia.
Mutta mikä sopii yhdelle, ei sovi toisille. Minusta me ei kumpikaan saatu mitään traumoja systerin kanssa. Toisaalta minulla on kavereita, joiden vanhemmat erosivat paljon myöhemmin ja ero on ollut todella traumaattinen ja katkera kokemus heille. Että jokainen näyttää reagoivan tavallaan. Kenenkään syyllistäminen ei kuitenkaan auta asiaa.
selviytymään traumoistaan?
Minun on suoraan sanottuna vaikeaa ymmärtää saman kokeneena, että miten 15-vuotiaalle voi ottaa niin koville, jos vanhemmat eroavat. Valittamalla nuo lähinnä itseään terapioivat. Huonosti näyttää auttavan, kun nyt ovat no lähes nelikymppisiä ja asia vieläkin vaivaa.
taitaa olla syvempää kuin tiedämmekään.
mun äiti ja isä ovat edelleen yhdessä, mut olen käytännössä yh-äidin kasvattama. Isä ei paljoakaan kasvatusvastuuta ottanut. Alle kouluikäsenä oltiin vuotta nuoremman velipoikani kanssa raveissa mukana, ja yhden koko perheen lomamatkan muistan koko lapsuus-, nuoruusajaltani.
Olin myös itse ajautumassa oman isäni kaltaiseksi ennen avioeroa ex-vaimostani, mut eron jälkeen löysin lapset ja lapset löysivät minut, jotta mielestäni ero voi olla myös siunaus lapsille.
ydinperhekin voi olla lapsen kannalta kahtiajakautunut.
olisin ihan mielellään pomppinu perheestä toiseen, mutta kun äijä lähti, niin ei se pitänyt yhteyttä.
Käytännössä se olisi yhtä hyvin voinu vaikka delata.
on aika nopeatempoinen systeemi, et mä näkisin, et 2 viikkoa-2 viikkoa ois parempi., Ei ois sitä edestakaisin remppaamista kokoajan.
Mutta siis muuten riippuu niin paljon vanhemmista. Voihan lasta nähdä ihan muutenkin viikoittain toinenkin vanhemmista, vaikkei sitä luokseen otakaan esim. öiksi.
Ei oo mitään yleispätevää ohjesääntöä, joka kaikille eroperheille sopisi. Jokainen tekee, niinku heille ja heidän lapsilleen parhaaksi näkee.
pienempi lapsi on, niin sitä helpommin se eron ottaa. Pikkulapset nyt ei ees tajua sitä varsinkaan jos vanhemmat muuten ovat sovussa ja kaikki toimii.
Uskoisin, et murrosikäiset reagoi voimakkaimmin.
murrosikäisten reagointi vaan helpompi tulkita? Voidaanko sanoa et koira reagoi stressiin voimakkaammin kuin kaskelotti tai pieni lapsi? Eli mistä sen tietää kuinka helppoa asia on?
Kognitiivisella tasolla pienen lapsen - tai kaskelotin - ero aikuiseen ihmiseen on varmasti valtava, mut millä tasolla asiat liikkuu.