lasten tapaaminen yhteishuoltajuudessa

Miten toimisin, olen eronnut kaksi vuotta sitten, lapsemme asuu minun luona, joka toinen viikonloppu ja yksi arkiyö isällä. Tapaamiset on sujunut hyvin, tapaamisista on merkintä lastenvalvojalla, samoin elatusmaksusta. Nyt olen alkanut saada vistejä exältä ja hänen uudelta naiseltaan, että lapsen olisi hyvä asua heillä, koska elatusmaksuillekaan ei ole enää perusteita! Lapsi on kuulemma aina heillä, vaikka olen noudattanut pilkulleen tapaamisia. Ihan suoria valheita. Pitääkö minun jatkossa pyytää allekirjoitus tapaamisista. En haluaisi edes antaa lasta joka viikonloppu, mutta koska näin on sovittu, olen pitänyt siitä kiinni.
5744
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minkä ikäinen lapsi ? Voiko käydä omin päin esim. päivittäin isänsä luona, kun on siellä "aina" ? Elatsmaksulle on peruste, vahvistettu sopimus lastenvalvojalla, jos isä haluaa siihen muutoksia, voi ottaa lv:hen yhteyttä. Kirjaa ylös milloin lapsi on isällään (kellon aika, kuka toi jne, jos sattuu kohdalle ota ulkopuolinen todistaja, mutta älä tee asiasta mitään numeroa) ja päästä lapsi isälleen sovitusti, vaikket haluaisikaan. Mietipä muuten miltä tuntuisi olla etävanhempi!

Joka toinen vkl. Arkiyö /kk vai vko ? Luonapitovähennys on kai huomioitu elatusmaksussa. Voit ottaa talteen myös kuitit lapsen menoista, voihan ex saada seuravaksi päähänsä, että juhlit hänen rahoillaan tmv.

Äänestä

ok, elatusmaksuhan sovittiin samalla kuin tapaamiset, eli on otettu siinä huomioon. Tottakai annan sovitusti, niin olen tehnytkin. Aika hurja toi väite, että on aina siellä. Lapsi 9v, mutta matkaa sen verran, ettei yksin pääse kylään. Olen vaan vähän epäluuloinen, koska kaikenlaista kiusaamista oli tuossa alussa ja tiedän mihin pystyy.. nyt tilanne ollut rauhallinen, mutta toivottavasti jää tähän.

Äänestä

haluaa sen muksun ja siihen lapsilisät päälle, ei siinä sen kummempaa. Alahan merkitseen tarkasti kelloajat ylös, älä anna lasta yhtään ylimääräistä isälle, tai saat kohta yllättävästi postia käräjäoikeudesta, haluaa sen muksun ja tiedäthän että tuo isä ei tule kunnioittamaan sitä että tapaat lastasi....kokemuksella.

Äänestä

eikä sun tartte suostua mihinkään, heillä kai se on todistusvelvollisuus että lapsi on heidän luonaan 24/7

Yrittävät vain säästää fyffee

Äänestä

Tämän viestiketjun juttuja kun lueskelin niin tosiaan rahastahan tässä vaan kaikilla oli huolta ja puhetta, entäs se lapsi . Raha on jo niin vanha keksintö että eiköhän sitä nyt rupea jo kaikilla täysjärkisillä ja oikeat elämänasenteet omaavilla olemaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten voi olla mahdollista kirjoitti:

Miten toimisin, olen eronnut kaksi vuotta sitten, lapsemme asuu minun luona, joka toinen viikonloppu ja yksi arkiyö isällä. Tapaamiset on sujunut hyvin, tapaamisista on merkintä lastenvalvojalla, samoin elatusmaksusta. Nyt olen alkanut saada vistejä exältä ja hänen uudelta naiseltaan, että lapsen olisi hyvä asua heillä, koska elatusmaksuillekaan ei ole enää perusteita! Lapsi on kuulemma aina heillä, vaikka olen noudattanut pilkulleen tapaamisia. Ihan suoria valheita. Pitääkö minun jatkossa pyytää allekirjoitus tapaamisista. En haluaisi edes antaa lasta joka viikonloppu, mutta koska näin on sovittu, olen pitänyt siitä kiinni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu