Tervehdys!
Olen deittaillut elämäni aikana melko paljon. Joukkoon on mahtunut myös muutama pitempi suhde. Iältään deittikumppanit ovat olleet 16-36-vuotiaita eli vanhentuneet sitä mukaan kuin minäkin. Olen tällä hetkellä reilu parikymppinen nainen.
Olen jäänyt ihmettelemään erästä asiaa, johon törmään jatkuvasti. Eli usein treffit menevät loistavasti, kestävät minkä kestävät mutta ennen kaikkea molemmilla osapuolilla on hauskaa.
Jo treffeillä, viimeistään muutama päivä sen jälkeen mies ilmoittaa, että suhdetta hän ei halua, mutta kavereina olisi vielä kiva nähdä. Usein se on sopinut minulle. Kun olen seuraavan kerran tai sitä seuraavan kerran ottanut yhteyttä, miehelle ei ole kuitenkaan sopinut, että käytäisin Kavereina kaljalla tms. Pian yhteydenpito on loppunut kokonaan, koska mies ei ole enää vastannut viesteihini tai puheluihini. Tylyä, mielestäni.
Minkä takia pitää edes ylipäätään ehdottaa kavereina näkemistä, jos meinaa jossain vaiheessa haihtua ilmaan ilman mitään? En ymmärrä, kun näin käy monen kanssa.
Ei sillä, kyllä kavereita on ihan mukavasti, joten en näiden perään jää itkemään, ihmettelen vain kovasti tätä logiikkaa... Olisiko jollain jotain psykologista tai muun sortin perustelua/omia kokemuksia tähän liittyen:)?
Olen deittaillut elämäni aikana melko paljon. Joukkoon on mahtunut myös muutama pitempi suhde. Iältään deittikumppanit ovat olleet 16-36-vuotiaita eli vanhentuneet sitä mukaan kuin minäkin. Olen tällä hetkellä reilu parikymppinen nainen.
Olen jäänyt ihmettelemään erästä asiaa, johon törmään jatkuvasti. Eli usein treffit menevät loistavasti, kestävät minkä kestävät mutta ennen kaikkea molemmilla osapuolilla on hauskaa.
Jo treffeillä, viimeistään muutama päivä sen jälkeen mies ilmoittaa, että suhdetta hän ei halua, mutta kavereina olisi vielä kiva nähdä. Usein se on sopinut minulle. Kun olen seuraavan kerran tai sitä seuraavan kerran ottanut yhteyttä, miehelle ei ole kuitenkaan sopinut, että käytäisin Kavereina kaljalla tms. Pian yhteydenpito on loppunut kokonaan, koska mies ei ole enää vastannut viesteihini tai puheluihini. Tylyä, mielestäni.
Minkä takia pitää edes ylipäätään ehdottaa kavereina näkemistä, jos meinaa jossain vaiheessa haihtua ilmaan ilman mitään? En ymmärrä, kun näin käy monen kanssa.
Ei sillä, kyllä kavereita on ihan mukavasti, joten en näiden perään jää itkemään, ihmettelen vain kovasti tätä logiikkaa... Olisiko jollain jotain psykologista tai muun sortin perustelua/omia kokemuksia tähän liittyen:)?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Se miten kumpanenki määrittelee termin "kaveri" on vähän niin ja näin. Toinen edellyttää sille jatkuvaa säännöllistä yhteydenpitoa ja toiselle sit riittää pelkkä satunnainen juttelu kuppilassa nähdessä.
Toisaalta taas sen kahdestaan kaljalla käymisen voi taas ymmärtää väärin, etenki jos ettii sitä suhdetta aktiivisesti.
Nykypäivän kertakäyttösuhteissa riittää hauskaa vain vähän aikaa. Sitten jutut loppuvat, eikä ole kykyjä enempään. Nettideittailun (jos siitä kyse) teennäisyys ja osin valmiiksipureskelu on huono tapa löytää (elämän)kumppani.
molempien löytää itsellee elämänkumppani, mies mitä todennäköisemmin on todennut ettet ole se oikea.
Sen hetken verran oli hauskaa, miehen mielestä kuitenkin jotain puuttui liikaa.
Todennäköisesti hän katsoi, ettet ole ystävyyden arvoinen. Vaikka mukava oletkin.
Siksi he myöskään eivät katso nähdä vaivaa kanssasi.
Nettideittailusta ei ole ollut kyse:)
Niin, vissiin se pitää vaan hyväksyä, että kaikkien kanssa ei voi olla kaveri :)
Treffit lienevät tosiaankin vain treffit (tai tapaamiset tapaamisia) joilla asiaan vihkiintyneet varmaan saavat skarpattua itsestään parhautta irti.
Ehkä tuollainen ollaan vaan kavereita-fraasin käyttö lienee monelle tapa, samoin luoja tietää kuinka monelle keino päästä kätevästi, kiusaantumatta, eroon jostakusta ihmisestä. Ehkä sulle on joidenkin kohdalla käynyt niin, jotta kun miehet ovat huomanneet ettet ole sellainen mitä he hakevat, niin nämä miehet ovat ajatelleet sitten jälkeenpäin jotta miksipä pitää yhteyttä ollenkaan - etenkin jos he etsivät vakavampaa suhdetta.
Eli ehkä kavereina tapailusta puhumisessa on kyse ainakin osin hyvätapaisesta keinosta hävitä toisen elämästä. Mitä se ei ole kuin sanojalle itselleen.
Tiijätkö sinä?