moi!
minkälaisia ruokia tekisitte suikalepaistista ja mitä kyytipojaksi?
minkälaisia ruokia tekisitte suikalepaistista ja mitä kyytipojaksi?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä keittäisin perunoita ja tekisin ruskean kastikkeen ja suikalepaistia joukkoon. Varmaan tosin tulit jo ajatelleeksi vastaavaa. :P Kyytipojaksi tietenkin olutta.
Perhepataan tulee siis lihan lisäksi porkkanaa, sipulia, valkosipulia joka siitä pitää, säilykeherneitä, tomattipyrettä ja mausteita.
Huoneenlämpöinen liha ruskistellaan rauhassa pieni erä kerrallaan, etteivät ala kiehumaan omassa liemessään. Lihat siirretään lihaliemeen johon on laitettu jauhettua mauste- ja valkopippuria, sekä pari laakerinlehteä. Laitetaan kiehumaan, kun kaikki lihat ovat kasarissa.
Kuullotetaan pannulla hetki porkkanan palasia ja kaadetaan ne lihojen joukkoon. Seuraavaksi pannulle laitetaan sipuli hetkeksi kuullottumaan ja joukkoon puristetaan tomaattipyrettä, sekä ripsautetaan hiukan sokeria, joka vie mahdollisen karvauden kummastakin. Myös valkosipulin voi käyttää pannulla tai sitten lisätä sen vasta myöhemmin.
Ruskistetaan hiukan vehnäjauhoja joukkoon, tai suurustetaan kastike myöhemmin.
Keitetään hymyillen kunnes lihat ovat juuri ja juuri kypsiä, jolloin joukkoon laitetaan säilykeherneitä ja annetaan kastikkeen kiehua vielä hetki.
Tarkistetaan maku ja lisätään mitä puuttuu.
Ehdottomasti kuoriperunoita, paitsi pyhäpäivänä voi nippa nappa tehdä hyvän muussin.
Lisäksi hyvää puolukkasurvosta, punajuurta ja tuoresalaattia.
Juomaksi ehdottomasti raikasta, hyvää vettä.
Punaista suikalelihaa ostan harvoin, mutta jos se on tarjouksessa, ns. syyspata on hyvää (aineksia voi vaihdella, osan voi jättää pois):
- lihaa
- sipulia
- kukka- ja parsakaalia
- perunoita
- paprikaa
- valkosipulia
- tomaattia
- herkkusieniä
Kaikki pieninä paloina tai suikaleina. Sipulin, lihan, paperikan ja herkkusienet ruskistan pannulla.
Sitten kaikki uuniin, vettä ja mausteita (mm. oreganoa, timjamia, basilikaa, erilaisia pippureita), loraus punaviiniä tai olutta. Hyvää tulee.
Kalkkuna- tai kanasuikaleista syntyy intialaistyyppinen pataruoka
- sipulia
- suikalelihaa
- paprikaa
ruskisketaan pannulla, mausteena Intilaissekoitusta (currya jne.)
- Pataan myös ananasta ja kuivattuja luumuja
- päälle maustamatonta jogurttia kostukkeeksi
Uuniin.
Tarjotaan riisin kera.
Yleensä käytän suikalelihaa erilaisiin patoihin.
Herkullisen kuuloista. Pitää kopioida ja kokeilla seuraavan kerran, kun taas ostan kokolihaa.
Oletko kokeillut metsäsieniä pataasi?
Broitsun palasista saa hyvää riisin kanssa myös, kun laittaa kaikki uunivuokaan yhtäaikaa kypsymään. Jos käyttää tummaa riisiä, sitä voi ensin kypsentää jonkin aikaa yksin, kun sen kypsymisaika on pidempi kuin tavallisen riisin.
Eli vuokaan
- riisiä
- sipulia
- purjoa
- valkosipulia
- porkkanaa
- mieleistä kasvissekoitusta
- mieleisiä sieniä
- tomaattimurskaa; mausteilla tai ilman; purkki huuhdellaan hyvin ja kaadetaan vuokaa
- ananaspaloja liemineen
- pipureita, laakerilehteä pari-kolme, yms. mieleisiä mausteita
- kasvislientä tms.
- päällimmäiseksi broitsunpaloja
Koko helahoito uuniin ja kaikki tulee samalla kerralla. Ei tarvita enää kuin tuoretta rehua.