Tiedän itsekin, mikä on ongelmani miesten suhteen. Olen liian innokas. Tavallaan tiedän, että juuri tuo karkottaa miehet. En ehkä ole niitä naisia, jotka iskevät baareissa itse miehiä, mutta tavallaan sen jälkeen, kun olen saanut numeron, olen valmis toimimaan. Otan ihan rohkeasti itsekin yhteyttä. Se ei ehkä vielä ole suurin virhe, mutta joskus yhteydenpito on lähinnä minun harteillani.
Voin kertoa teille yhden todella nolon esimerkin: soitin itse lähes aina miehelle, hän ei juurikaan pitänyt minuun yhteyttä. Olimme joskus tavanneet erän ystävän kautta, jolloin hän vaikutti kiinnostuneelta. Minulle selvisi kuitenkin, että hän on varattu. Joskus kuukausien päättä otin yhteyttä, kun kuulin eräältä ystävältäni, että hän on eronnut ja kyseli minusta. Meillä oli hyvä ja pitkä puhelu. Se oikeastaan lähti tästä. Jäin jotenkin koukkuun noihin puheluihin. Ne olivat kivoja, mutta vain minä soitin. Hän selkeästi piti puheluistamme, mutta ei itse koskaan soittanut. Korkeintaan lähetti tekstiviestejä. Tavallaan tuo tilanne meni siihen, että olimme sopineet, että olemme kavereita. Olin ehkä yrittänyt peittää sen, että olen ihastunut. Ja välimme olivatkin hyvin kaverilliset. Puhuimme aika avoimesti asioistamme.
Lopulta jopa näimme. Se yhteinen viikonloppu oli minulle liikaa. Minun oli hankala suhtautua häneen kaverina. Ja minun oli pakko kertoa tunteistani ja samalla oli myös pakko kuulla se, että hän haluaa vain olla ystävä. Säästääkseni itseäni, katkaisin välimme. Tavallaan olisin voinut tehdä sen jo aikaisemmin: heti ensimmäisen puhelun jälkeen. Olisin voinut jäädä odottamaan, että hän soittaa, mitä ei olisi tapahtunut, joten olisin säästänyt itseni. Ja enkä olisi tehnyt itsestäni pelleä.
Ja tuo nyt vain oli yksi esimerkki. Toki koskaan tuo tilanne ei ole ennen mennyt noin pitkälle ja huvittavaksi. Tuo hävettää minua kamalasti. Ongelma ei ole se, etten tiedä miten minun pitäisi toimia vaan se, etten saa itseäni kuriin. :)
Minä uskon siihen, että mies silti ottaa yhteyttä, jos häntä kiinnostaa, mutta en silti aina jää odottamaan. Tavallaan ehkä haluan aina silti yrittää, mutta se voi olla, että sillä juuri säikytän miehet pois. Se tavallaan antaa sellaisen vaikutelman, että ”tuo ei saa ketään muuta ja siksi takertuu minuun”. Ja ehkä tavallaan keskitynkin liikaa yhteen mieheen. Ja se on turhaa. Miehiä riittää. Olen nätti, energinen, iloinen ja fiksu opiskelija tyttö, jossa ei tavallaan ole muuta vikaa.
Nyt olen ollut puoli vuotta yksin ja olen palannut taas tuon ongelman pariin. Ehkä siinä on taustalla omaa epävarmuuttani. Olkoon mitä ikänä on, mutta haluaisin siitä eroon. En halua olla enää säälittävä ja liian innokas neiti. Tuntuu vain, että on hyvin vaikeaa lähteä muuttamaan itseään. Haluaisin.
Voin kertoa teille yhden todella nolon esimerkin: soitin itse lähes aina miehelle, hän ei juurikaan pitänyt minuun yhteyttä. Olimme joskus tavanneet erän ystävän kautta, jolloin hän vaikutti kiinnostuneelta. Minulle selvisi kuitenkin, että hän on varattu. Joskus kuukausien päättä otin yhteyttä, kun kuulin eräältä ystävältäni, että hän on eronnut ja kyseli minusta. Meillä oli hyvä ja pitkä puhelu. Se oikeastaan lähti tästä. Jäin jotenkin koukkuun noihin puheluihin. Ne olivat kivoja, mutta vain minä soitin. Hän selkeästi piti puheluistamme, mutta ei itse koskaan soittanut. Korkeintaan lähetti tekstiviestejä. Tavallaan tuo tilanne meni siihen, että olimme sopineet, että olemme kavereita. Olin ehkä yrittänyt peittää sen, että olen ihastunut. Ja välimme olivatkin hyvin kaverilliset. Puhuimme aika avoimesti asioistamme.
Lopulta jopa näimme. Se yhteinen viikonloppu oli minulle liikaa. Minun oli hankala suhtautua häneen kaverina. Ja minun oli pakko kertoa tunteistani ja samalla oli myös pakko kuulla se, että hän haluaa vain olla ystävä. Säästääkseni itseäni, katkaisin välimme. Tavallaan olisin voinut tehdä sen jo aikaisemmin: heti ensimmäisen puhelun jälkeen. Olisin voinut jäädä odottamaan, että hän soittaa, mitä ei olisi tapahtunut, joten olisin säästänyt itseni. Ja enkä olisi tehnyt itsestäni pelleä.
Ja tuo nyt vain oli yksi esimerkki. Toki koskaan tuo tilanne ei ole ennen mennyt noin pitkälle ja huvittavaksi. Tuo hävettää minua kamalasti. Ongelma ei ole se, etten tiedä miten minun pitäisi toimia vaan se, etten saa itseäni kuriin. :)
Minä uskon siihen, että mies silti ottaa yhteyttä, jos häntä kiinnostaa, mutta en silti aina jää odottamaan. Tavallaan ehkä haluan aina silti yrittää, mutta se voi olla, että sillä juuri säikytän miehet pois. Se tavallaan antaa sellaisen vaikutelman, että ”tuo ei saa ketään muuta ja siksi takertuu minuun”. Ja ehkä tavallaan keskitynkin liikaa yhteen mieheen. Ja se on turhaa. Miehiä riittää. Olen nätti, energinen, iloinen ja fiksu opiskelija tyttö, jossa ei tavallaan ole muuta vikaa.
Nyt olen ollut puoli vuotta yksin ja olen palannut taas tuon ongelman pariin. Ehkä siinä on taustalla omaa epävarmuuttani. Olkoon mitä ikänä on, mutta haluaisin siitä eroon. En halua olla enää säälittävä ja liian innokas neiti. Tuntuu vain, että on hyvin vaikeaa lähteä muuttamaan itseään. Haluaisin.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Vähän samoja asioita on itsekin tullut tehtyä ja mietittyä suhteessa miehiin. On joskus vähän vaikeaa meillä naisilla (miksei miehilläkin), kun toisaalta pitäisi näyttää tunteensa, mutta toisaalta ei saisi olla "liian innokas". Parempi siis kai vain olla oma itsensä. Itsensä muuttaminen, vaikka kuinka tiedostaisi omat käytösongelmansa, on aina vaikeaa, eikä sitä kai tapahdu kuin lopullisen pakon edessä, kasvun myötä. Tulee tavallaan sellaisten tilanteiden eteen maailmassa, että ymmärtää, ettei voi enää toimia samalla tavoin kuin ennen. Toisilla tämä kasvu on helpompaa kuin toisilla, mutta kaikki sen joutuvat kai jollain tapaa läpikäymään.
Et kuitenkaan tiedä, oliko se juuri tuo innokkuus, mikä karkoitti miehen. Ehkä kyse on miehenkin epävarmuudesta, ongelmista itsensä kanssa, yleisessä kyvyssään sitoutua jne.
Onhan näet hyvinkin tavallista rakastuneiden keskuudessa, että sekä mies että nainen ovat jatkuvasti yhteydessä, hyvinkin "innokkaita" siis, eikä se näytä vaivaavan kumpaakaan eikä olevan este suhteelle. Päinvastoin, sitä pidetään jollakin tapaa kiintymyksen merkkinä.
Ei ole siis lopullisesti sanottua, miten sinun pitäisi toimia. Paitsi olemalla oma itsesi. Jos alat itseäsi väkisin muuttamaan ja teeskentelemään, vaistoaa mies sen kyllä. Eikä teeskentelystä varmasti synny mitään kestävää.
Parisuhteissa on se kummallinen juttu, että paljon on kiinni joko sattumasta - onko oikeassa paikassa oikeaan aikaan - tai sitten määrätietoisesta yrittämisestä (siinä tapauksessa että haluaa yleensä miehen tai sitten jonkun tietyn miehen).
Sinä et ole kohdannut sitä mystistä oikeaa (siitä voidaan keskustella onko sellaista vain yhtä oikeaa olemassakaan), kuten en minäkään. Emmekä voi tietää, kohtaammekokaan.
Vaikututat täyspäiseltä fiksulta ihmiseltä joka tapauksessa, joten en olisi sinuna hyvin huolissaan.
Mutta tietysti suhteessa miehiin voi aina vähän hillitä itseään. Voihan yli-innokkuus tietysti joitain karkottaa, varsinkin jos kohteella on jotain "vaikeaa" taustaa, kariutuneita ihmissuhteita tms.
kiinni näistä:
"Ehkä kyse on miehenkin epävarmuudesta, ongelmista itsensä kanssa, yleisessä kyvyssään sitoutua jne."
Nämä ovat suurimmaksi osaksi naisten keksimiä syitä kohtaamilleen ongelmille miesten kanssa vaikka jos asiaa katsoo toisin päin eli jos kyseessä olisi nainen niin todennäköisesti todettaisiin että nainen ei ollut vain kiinnostunut.
Se mahdollisuus kannattaa ottaa huomioon ettei mies välttämättä ole tarpeeksi kiinnostunut vaikka naisen oma itsetunto saattaisi saada kolauksen.
Toisaalta ei kannata kuvitella että jos mies ei ymmärrä vihjeitä että naisella on tunteita (jos niitä ei selvästi ilmaise ja kiinnostustaan osoita) ettei mies ollut tarpeeksi kiinnostunut tai on pelkuri yms. Mies vain toteaa että turha kamppailla vaikka kuinka tekisi mieli jos nainen ei välitä.
Usein huomaa kuinka esimerkiksi naiset tulkitsevat miehen käyttäytymistä miten milloinkin vaikka syyt ovat aivan muualla.
harhaisia silloin, kun ei oikeasti tiedetä, mitä mies ajattelee! Voihan olla, että miestä ei oikeasti kiinnosta tai sitten se, että on saanut niin kovasti takkiinsa, ettei uskalla tulkita naisen heikkoja signaaleja. Niitä nainen voi taas antaa, koska on itse saanut takkiinsa tunteissa.
Eli vaikka mies olisi kuinka yksinkertainen otus, niin todellisuus on monimutkaisempi.
Toki nainen voi suojella itseään keksimällä selityksiä asioihin, mutta antaa hänen tehdä niin, jos se oloa helpottaa.
Emmekä todellakaan aina välttämättä tiedä, mikä on totuus.
Nainen soittaa, ottaa yhteyttä, tunnustaa ihastuksensa ja miestä ei kiinnosta. Kyllä se on ihan selvä merkki siitä, että MIESTÄ EI KIINNOSTA.
sitoutumiskammosta voitaisiin alkaa puhumaan siinä vaiheesa, jos mies olisi ollut tapailemaan mutta ei sitoutumaan.
Tiedän että tää on ehkä yleisimmin juuri naisten ongelma, toi yli-innokkuus, mutta voin sanoa että itselläni on käynyt ihan sama juttu vaikka mies olenkin. Ainoastaan tuota en ole kyseiseltä naiselta kuullut että haluaisi olla vain kavereita, muuutta eipä sitä tarvii itse kuulla jotta sen huomaisi toisen käytöksestä. :)
Jos tilanne tosiaan menee vain niin että sä ainoastaan pidät yhteyttä eikä toinen tee asian eteen mitään niin kyllä sitä tietää mistä on kysymys.
"Jos tilanne tosiaan menee vain niin että sä ainoastaan pidät yhteyttä eikä toinen tee asian eteen mitään niin kyllä sitä tietää mistä on kysymys". Joo kyllähän sen itsekin tiesin, mistä on tai oli kyse, mutta en tavallaan tajunnut silti, miten olisi pitänyt toimia. Ja kai minua vähän hämäsi se, kun hän oli aina niin iloinen kun soitin. Toisin joo, eihän se mistään kerro.
Sisimmässäni kuitenkin tiesin, ettei häntä ehkä kiinnosta. Se ei olekaan tässä ongelma, etten ymmärtäisi, miten asiat ovat vaan se, etten osaa silti toimia oikein.
Tavallaan olen miettinyt sitä, että olisi kiinnostanut, jos vain olisin aina odottanut, että hän ottaa yhteyttä. Tuskin. Oikeastaan en usko, että pilasin tuolla innokkuudella mahdollisuuksiani. Olisin vain voinut antaa heti olla, sillä niitä tunteita ei tuskin hänen puoleltaan koskaan ollut. On kuitenkin turha vatvoa sitä, mitä olisin voinut tehdä toisin. Tärkeämpää on se, etten enää jatkossa toimisi noin.
En halua muuttaa itseni muuta kuin tuon toimintatavan. Toki tuo kertoo myös vähän minusta: olen aktiivinen ja kärsimätön. Olen huono odottamaan. Voisin kuitenkin oppia sitä miesten kanssa.
Oli muuten ihanaa saada järkeviä ja rakentavia vastauksia. Tuntuu ihanalta, että joku ymmärtää minua
oikeassa.
Sinun ongelmasi on että alat maalailemaan mieleesi liikaa odotuksia ja tunteiden vallassa haluat viedä asioita eteenpäin mutta joudut pettymään kun mies ei ole lainkaan samalla linjalla kanssasi.
Ihmisillä on myös erilainen tapa tuntea. Sinun tulisi myös miettiä miten pitkään sinun tunteesi sitten kestävät tuota kiinnostuksen kohdetta kohtaan jos olet heti kärsimätön. Itseäni miehenä huolettaisi juuri se että kuoleeko ne tunteet yhtä nopeasti kuin ne ovat syntyneetkin.
Miehille yli-innokkuus voi olla ongelma mutta harvemmin naiselle.
Miehet eivät ole olleet teistä kiinnostuneita sen enempää kuin vähän eikä se yli-innokkuus ole aiheuttanut sitä yksinään.
Nainen kuule voi harvemmin säikäyttää miestä pois ellei ole todella päällekäyvä ja mies vähän ujo tai nainen ehdottelee heti naimisiinmenoa.
miehet, jos heti alkaa puhua naimisiinmenosta ;) Tämä taitaa olla yhteistä kaikille maapallon miehille, vaikka olisivat kuinka kiinnostuneita ko. naisesta, miksihän on näin, miehet voisivat vastata...
Mutta ketjun aloittaja ei siis kai näin pitkälle ollut mennyt, että oli tätä ÄÄNEEN sanonut. Uskon, että häntä voisi onnistaa silloin, jos onnistuisi löytämään samanlaisen, nopeasti syttyvän kumppanin, jonka kanssa jutut muutenkin menisi yhteen eli kemiat toimisi. Onhan selvää, että jos toinen on kovin aktiivinen ja toinen varovainen, tulee konflikti.
Eli aloittaja ei siis mielestäni tee mitään "väärin". Hän vaan toimii niin kuin on tottunut toimimaan ja ennen kaikkea, mikä on hänen temperamentilleen ominaista.
Joo, en ole sitä tyyppiä, että alkaisin heti puhua naimisiin menemisestä tai edes seurustelemisesta. Olen itse asiassa omalla tavallani kuitenkin ujo. En ole mitenkään päälle käyvä henkisesti tai fyysisesti. Uskallan kuitenkin itse ottaa yhteyttä, vaikka toisesta ei kuulu mitään. Ja se on tyhmää. Siitä haluaisin nimenomaan päästä eroon. Minua näin jälkeenpäin hävettää käytökseni. Tuota jatkui ihan liian kauan.
Kai minun pitäisi oppia ajattelutapa, että jos tuota miestä ei nyt vain kiinnosta niin, annan olla ja siirryn seuraavaan. Ehkä ongelmani on myös se, että tutustun uusiin miehiin aika harvoin. Ja tuo mies sattui pitkästä aikaa olemaan hyvin samantyylinen. Ehkä siksi minun olikin vaikea käsittää, ettei hän vain tunne samoin (ennen kuin kuulin sen).
Ehkä tässä on kyse myös itsetunnostani. Olkoon kyse mistä on, mutta olen enemmän kuin innokas tekemään jotain tälle ongelmalleni.
Harvoin olen mennyt noin pitkälle, että pitäisin vain itse yhteyttä. Olen toki ennenkin ottanut itse yhteyttä, mutta koskaan ennen en ole jatkanut yhteydenpitoa kauaa, jos toisesta ei kuulu mitään. Ja kyllä hänkin otti minuun yhteyttä, mutta harvoin. Ehkä syy siksi, miksi jatkoin soittelua oli nimenomaan se, kun hän oli aina niin iloinen soitostani ja meistä alkoi tulla läheisiä. Uskottelinkin, että olemme vain ystäviä. Ehkä oli myls virhe puhua kaveruudesta.
Minullakin on vaikeuksia sulkea tuottamaton tehdas, siis en pääse mielessäni eroon miehestä, joka ei edes ole kiinnostunut minusta.
Hän ihastui minuun ja pommitti yhteydenotoillaan puolen vuoden verran ja tämä johtikin lopulta tapailuumme. Suhteemme oli sekava on\off. Itse olin varovaisempi enkä uskaltanut heittäytyä. Halusin tutustua paremmin.
Hän sai tarpeekseen ja lopetti suhteen, vaikka ..tunteita on niin paljon, bala bala. Minä itkin ja olin onneton.
Sen jälkeen hän on käyttäytynyt kummasti. Ei pidä enää yhteyttä, mutta aina tavatessamme ylläpitää jotain dramatiikkaa; syyttää minua hyväksikäyttäjäksi tai muutoin on kimpussani muka huumorimielellä. Hän ei kuulemma ole rakastunut minuun.
Ongelma on siis oma mieleni. Jostain syystä kuvittelen, että hän olisi minulle se oikea, vaikka taidan jo tietääkin, että ei todellakaan ole. Kuitenkin aina hänet nähdessäni sydämeni pomppailee.
Olen yrittänyt olla hänelle suora ja rehellinen, mutta hän aina kääntää puheeni nurin; kaikki tekoni on vedetty vessasta alas.
Elämässä pitää varmaan olla kaikenlaisia haasteita, ja meillä molemmilla on nyt haasteena päästä eroon tunteistamme väärää ihmistä kohtaan. Jos mies olisi kiinnostunut, kyllä hän tekisi asian eteen jotain, eikö niin.
Ei enää puheluja tai muita yhteydenottoja. Lohdutukseksi voin kertoa, että olen toiminut paljon paljon nolommin; olen paaponut ko miestä monin tavoin, auttanut lapsenhoidossa, laittanut ruokaa, leiponut piirakoita, lähettänyt kirjeitä sekä kuunnellut ja ymmärtänyt.
Helppo rakkaus on kuulemma vastenmielistä. Mutta oikea rakkaus kunnioittaa ja arvostaa.
Olen kyllä päässyt jo tuosta miehestä yli. Hän ei ole mielessäni, ei puhelimeni muistissa, ei facebook-kaverilistassani. Minulla ei ole muistissa kuin hänen osoitteensa. Myönnän, että harkitsin lähettäväni joulukortin, mutta silloinhan olisin taas lähtöruudussa.
Minusta tuntuu, että minun on pakko oppia hillitsemään itseäni. Jotenkin on näin helppo tajuta tilanteet, mutta sillä hetkellä se on hankalaa.
Olisi kuitenkin parempi, että ymmärtäisin. Moiset eivät tee hyvää minun itsetunnolleni. Jatkuva torjutuksi tuleminen saa minut tuntemaan itseni hylkiöksi. Ja jos tunnen niin, sitten kukaan ei ainakaan halua minua.
Luulen, ettei se olisi ollut niin kova kolaus itsetunnolleni, jos vain olisin jättänyt puheluni siihen.
Olen vakavasti miettinyt, miten muutan käyttäytymistäni. Mietin jotain rakkausvalmennusta, mutta en tiedä, uskonko moiseen. Tiedän itsekin jo, mistä on kyse.
hyvät onnistumisen edellytykset, koska tajuat tilanteesi, tiedostat sitä vahvasti ja haluat muuttua. Asenne on siis jo kohdallaan, mutta ei kai omaa persoonallisuuttaan tarvitse tukahduttaa
Ja voihan kaksi innokasta tosiaan joskus löytää toisensa ja innostua toisistaan tosissaan.
Jäin koukkuun viestisi ekaan lauseeseen ja jäi kiinnostamaan, että luovatko ihmiset Facebookissa tosiaan rakkaussuhteita? Olin ehkä mieltänyt sen enemmän samanhenkisten ihmisten keskusteluareenaksi, kuten esimerkiksi nämä sivut, kuin romanttiseksi paikaksi, tosin eihän sitä koskaan tiedä missä se kolahtaa.
tiedät jo mikä on ongelma, nyt vain muutat toimintatapaasi, et persoonaasi. eli anna miehen AINA olla se joka ottaa ensimmäiseksi yhteyttä. jos annat numeron miehelle, hän soittaa aivan varmasti JOS on kiinnostunut. jos ei kuulu, et ole menettänyt mitään. miehen tulee myös ehdottaa tapaamista ja ottaa yhteyttä ensimmäisten treffien jälkeen. tiedän tylsää, mutta näin se vaan on. jos miehestä kuuluu edelleen voit itsekin alkaa ottaa yhteyksi hänen suuntaan. näin toimimalla säästät itsesi turhalta miettimiseltä ja mielipahalta. tämä oikeasti toimii!:)
Ei, ei pidä pidättäytyä ottamasta yhteyttä, jos itsestä tuntuu siltä, että se on ok. Ei pidä lähteä pelaamaan sitä peliä jonkun tietyn lopputuloksen toivossa. Se on epärehellinen aloitus!
Pitää näyttäytyä toiselle sellaisena kuin on. Ei tarvitse alkaa tulkita toista; onko tämä kiinnostunut tai vain kiireinen vaiko traumainen, ei omia tulkintoja VAAN OIKEITA, SUORIA KYSYMYKSIÄ.
Itsetuntosi ei kärsi siitä, jos saat "pakit", koska jos tyyppi ei ole vaivautunut tutustumaan sinuun, hän ei tunne sinua vielä, ja esittää arvioitaan sinusta (kiinnostumattomuuteen on aina syynsä)omien filtteireidensä läpi. Luulisin, että todellinen kohtaaminen puuttuu, keskustelut ovat olleet sosiaalista liimaa vain.
Säilytä toimintatapasi, sillä se on testi. Etsit miestä joka ymmärtää sen arvon. Siihen asti sinun pitää antaa sille arvoa ihan vain itse. Jollain tavalla se palkitsee sinua myös epäonnistuessaan; ehkä olet tuntenut olevasi ohjaksissa?