Huom! Mustilla tarkoitaan afrikkalaista sukujuurta edustavia ihmisiä, en erisnimeä Musti.
Asiaan. Miksi naiset ja mustat tulevat niin hyvin toimeen keskenään? Vastaus: Kummatkin ovat varustettuja samoilla avuilla ja samalla ajatusmaailmalla. Kummankin elämään kuuluu ainoastaan nautinnon tavoittelu taiteiden,seksin ja muiden nautintojen avulla.
Kysymys: Kuka keksi junan, auton, lentokoneen, lääketieteen, silmälasit, viinan, kirjapainotaidon ym, ym. Voitko kuvitella astuvasi afrikkalaisten keksimään lentokoneeseen? En tarkoita kopioimaan vaan todella suunnittelemaan. Sama juttu naisten suhteen. Ajatukset pyörivät tilanteesta riippuen 79% lapsissa ja 20% naimisessa, tai toisinpäin. Niin ja 1% aviomiehessä, sekin hyötymismielessä.
Ilman valkoista miestä naiset ja mustat olisivat keskenään onnellisia, noin kuukauden. Sitten loppuisi bensa, lämpö, sähkö ja paska tukkisi viemärit. Naisen ihanneolotila olisikin, että musta mies olisi aviomiehenä ja valkoinen työorjana. Toistaiseksi se ei onnistu, joten naisen on tyytyminen pitämään etnoja salaisesti rakastajina ja valkoista miestä vastenmielisenä, mutta välttämättömänä elättäjänä.
Asiaan. Miksi naiset ja mustat tulevat niin hyvin toimeen keskenään? Vastaus: Kummatkin ovat varustettuja samoilla avuilla ja samalla ajatusmaailmalla. Kummankin elämään kuuluu ainoastaan nautinnon tavoittelu taiteiden,seksin ja muiden nautintojen avulla.
Kysymys: Kuka keksi junan, auton, lentokoneen, lääketieteen, silmälasit, viinan, kirjapainotaidon ym, ym. Voitko kuvitella astuvasi afrikkalaisten keksimään lentokoneeseen? En tarkoita kopioimaan vaan todella suunnittelemaan. Sama juttu naisten suhteen. Ajatukset pyörivät tilanteesta riippuen 79% lapsissa ja 20% naimisessa, tai toisinpäin. Niin ja 1% aviomiehessä, sekin hyötymismielessä.
Ilman valkoista miestä naiset ja mustat olisivat keskenään onnellisia, noin kuukauden. Sitten loppuisi bensa, lämpö, sähkö ja paska tukkisi viemärit. Naisen ihanneolotila olisikin, että musta mies olisi aviomiehenä ja valkoinen työorjana. Toistaiseksi se ei onnistu, joten naisen on tyytyminen pitämään etnoja salaisesti rakastajina ja valkoista miestä vastenmielisenä, mutta välttämättömänä elättäjänä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ja hyvin pyyhkii kuten itsekin totesit. Tyhmä paljon työtä tekee. Niin kauan kun olet narutettavissa ei valittamista.
Miten monta naista olet elättänyt, sinä huonosti koulutettu uhooja?
...että mustat ovat naisista kiehtovampia ja erilaisuus vetää puoleensa. sekin auttaa asiaa, että mustat miehet ovat useimmiten kiinnostuneita valkoisista naisista. itsellänni on asiasta kokemusta ja olen päätynyt siihen tulokseen, että mustat miehet saakoon mustat naiset jne. näin on lopulta parempi. kulttuurit ovat niin erilaisia. ulkolaiset miehet arvostavat naisia PALJON vähemmän.
Puhut minun suullani. Sallittakoon naisille kokemukset mustien miesten kanssa - ja miehille naisten. Naimisiin ei kuitenkaan kannata mennä eri kulttuuriin kuuluvan kanssa; miehen ja naisen erot aiheuttavat jo ihan kylliksi ongelmia.
En ymmärrä, miksi aihe nostaa varsinkin miesten tunteet pintaan. Kalun koostako on kysymys? Tutkimusten mukaan eroja ei ole, ja vaikka olisikin, kuka välittää. Sitä paitsi on tietysti isokaluisia valkoisia ja pienikaluisia mustia. Ongelma on myös se, ettei mustia naisia ole saatavana, mutta mustia miehiä on, ja he ovat aina valmiita naimaan valkoisia naisia - kuten me valkoisetkin.
Kiinnostus aiheutuu vain erilaisuudesta, ei paremmuudesta. Säilyttäkää miehet itsetuntonne, älkääkä pilkatko mustiin liittoihin haksahtaneita. Sääliä heitä tulee!
..täällä, kuten suomalaiset naiset yleensäkin. Provohan tuo viestini oli, ainakin osaksi. Olipahan vaan kiva nostattaa tiettyjen niskavilloja pörhölleen. Itsellänikin on ollut suhde mustaan naiseen noin vuoden ajan, Afrikassa työskennellessäni, ja totta on, että ei ole niin väliä minkä värinen nahka on, vaan mitä on sen sisällä.
Kokemusta on muunkin maalaisista, ja totta on, että jokaiselle sopii lopulta samantapaisen taustan omaava ihminen, varsinkin kun suomalaisilla tausta on vielä melko omanlainen ja alkuperäinen.
Eli tähän sitä taas päädyttiin...oli nyt sitten kyseessä mies tai nainen, niin "afrikkalainen on aina yhtä hauska seksilelu"...vai mitä??
Hävetkää. Sitten vielä hurskattelette sillä, että "kyllä se aina oma väri omaansa parhaiten ymmärtää..." No, ehkä ymmärtääkin, mutta miksi tuo "pakollinen seksilelu-vaihe" pitää aina käydä läpi ensin???
Tekopyhää touhua...
Mutta tehkää mitä lystäätte. Nussikaa vaikka mitä väriä. Omapahan on sukupuolitautinne...(hahaa...)
No ei vainkaan,
ei varmaan lohduta sinua yhtään, mutta täällä ainakin on eräs nainen jolle ei kelpaisi musta vaikka miljoonan kanssa tarjoiltaisiin. Jouduin näet erään sellaisen ryöstämäksi Kalliossa ja pelkään nyt jokaista tummapintaista miestä olipa päivä tai yö. Ja ihan turha sanoa, miten tyhmää tuollainen pelkääminen ja yleistäminen on. Pelko on tunne ja järki ei kulje aina käsikkäin tunteen kanssa. Kyllä minä varmasti jatkossakin tulen varmistamaan mahdollisen pakotien heti kun näen yönsyömän miehen.
Mieheni pitäisi kai olla sitten kiitollinen tuosta kun kaikkilla naisillä näyttää olevan kirjoituksesi mukaan geeni "mustiin".
Eli tässä sopiva pelastusnaru kaikille heikkohermoisille. Palkkaa tummaihoinen säikyttelemään niin ei syki suomineidon syli.
Niinpä joo.
Väheksymättä pelkoasi saanen kuitenkin tiedustella, että oletko koskaan elämäsi aikana kuullut /nähnty valkoisen miehen tekevän mitään rikosta?
Kyllä rikollisuudelle enemmän lienee tekemistä sen kansaa mitä pään sisällä liikkuu kuin siitä, paljonko miehellä on pigmenttiä.
Joo, eri kulttuuritaustasta ei yleensä seuraa hyvää. Mutta arvojen yhteen sopiessa on ihmisen väri toissijainen asia.
Nykyään kun Suomessakin alkaa olla mustaa suomalaissyntyistä väestöä, (esim mulatit) on sivistymätöntä vedota enää ihmisen ihonväriin ja alkaa sitäkautta arvostelemaan ihmistä.
Ehkä tokenen sitten kun joku suomalaismies tekee minulle pahaa. Sitä ei ole vielä sattunut tähän päivään mennessä ja sen aikaan saan ajatella mitä lystään. Minä olen aina ollut avoin ja humaani ja puolustanut maahanmuuttajia rasisteilta, mutta oma törmäykseni Somalin kanssa romutti kyllä tosissaan luottamukseni. Jos näen vastaantulevan retkeen, rehvakkaasti astelevan miesjoukon joka koostuu tummaihoisista, vaihdan kyllä mielummin maisemaan kun jään ottamaan selvää, miten he reagoivat yksinäiseen naiseen yöaikaan.
Sori. Kunnioitan pelkoasi, jos näin voi sanoa, mutta ei saa taas yleistää, niin kuin usein tehdään...MINULLA taas on monta INHOTTAVAA kokemusta PASKAPÄISISTÄ RASISTISITA VALKOISISTA IHMISISTÄ...(vaikka olen siis itse suomalainen)...enemmän minulle on "oma värini" vahinkoa aiheuttanut, kuin ns. "musta mies".
Kaikilla on omat angstinsa, mutta ei saa yleistää...
Myös miehet tuntevat vetoa aasialaisiin naisiin. Heitä on suomalaismiehelle hyvin saatavissa ja taitaa siinä oma skandinaavinen hipiä korostua ollivi-ihoa vasten. Mustasta miehestä on kokemusta, ja sen tiedän, että heissä on enemmän ja vähemmän upeita yksilöitä kuten valkoisissa. Yksilökemia ratkaisee, kukaan ei voi suoralta kädeltä sanoa, ettei musta mies tee vaikutusta. Kokemattomuus ei välttämättä merkitse tietoa, vaan kokemattomuutta.