Olen jo reilusti yli parikymppinen mies. Tunnen kuitenkin olevani monella tavalla henkisesti vielä rikkinäinen ja keskenkasvuinen.
Yksi suurimmista ongelmista mulla on ollut kaiken ikää se, että yritän voidella leivän kummaltakin puolelta. Selkokielellä yritän siis olla paras kaveri yhtäaikaa useammalle ihmiselle. Vasta nyt olen pikkuhiljaa alkanut sisäistämään, että se ei toimi.
Toinen juttu on sitten huono itsetunto. Itsetuntoni on kyllä vahvistunut iän myötä ja alan olemaan siihen aika tyytyväinen tänäpäivänä. Se on kuitenkin kaiken ikää johtanut siihen että annan ihmisille vääriä mielikuvia asioista sen takia ettei minussa ole ollut 'miestä' sanoa asioita suoraan.
Kolmantena viha. Jatkuva pieni/lievä sisältäpäin tuleva viha. Pikkuhiljaa olen oppinut sitä hillitsemään ja kanavoimaan, ja jopa kääntämään päinvastaiseksi. Jostain syystä olen lapsesta pitäen vihannut kaikkea onnellisuuden näkemistä ja tämän vuoksi myös pyrkinyt kaikin keinoin tukahduttamaan tunteita. Olen jostain syystä ajatellut että tavallinen tunteiden mukaan käyttäytyminen olisi jotenkin kliseistä ja säälittävää. Koen ja uskon että tämä tunnepuolen sivuuttaminen on vaikuttanut erittäin paljon henkiseen kehittymiseeni.
Ja sitten viimeisimpänä, tavallaan yhteenvetona noille ongelmille, on se, että joudun miettimään älyllä kaikkea toimintaani. Nyt puhun siis sosiaalisesta kanssakäymisestä ja ihmissuhteista. Olenko tunnevammainen, vai löytyykö jopa joku parempi termi? Vuosien ajan olen tehnyt ihmisten silmissä itsestäni enemmän tai vähemmän pellen yrittämällä käyttäytyä jollain tietyllä tavalla. Käyttäytymisellä tarkoitan nyt siis kaikkia ruumiillisia liikkeitä ja eleitä, ja lisäksi sitä millaisen kuvan annan mielentilastani.
Nyt joku viisas ja asioista tietävä, antakaa mulle jonkinlainen analyysi mistä tämmöiset jutut johtuu ja miten niitä voisi korjata. Uskon, että näillä mainitsemillani asioilla on yhteyttä kokonaisuutena toisiinsa. Sitten vielä kun joku kertoo että miten opin toimimaan ilman että monitoroin itseäni kokoajan 10 kuvakulmasta ja mietin jokaista kehon elettä ja liikettä ja äänen korkeutta ja voimakkuutta ja... ja opin sulkemaan pois ajatuksen että juuri nyt kun kävelen tässä kadulla, vähintään 5 ihmistä tarkkailee ja arvostelee minua, luultavasti nauravat ja säälivät. Yksinään ollessa tätä ongelmaa ei ole.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Minua myös kiusattiin ala-asteella, ei kovin pahasti, mutta keskivertoa enemmän.
Uskon että tuosta on seurannut jonkinlaista traumaa. Olen nimittäin monien vanhojenkin tuttujen seurassa jatkuvassa tarkkailutilassa, että arvioin kaikkia heidän liikkeitä että ovatko he uhka minulle. Muutaman kerran tästä on meinannut seurata hankaluuksia. Viimeisimmällä kerralla meinasin vetää vanhaa kaveriani pahasti turpaan.. pienessä kännissä olimme ja hän alkoi "painimaan" kanssani. No, seuraava oma havainto tilanteesta olis että että kaveri makas selällään maassa, mulla oli nyrkki 5cm päässä sen naamasta ja karjuin sille että "VOIN HAKATA SUT JUST NYT JOS VAAN HALUUT, HALUUTKO HÄ??" onneksi tämä meni kännin piikkiin ja on vielä nykyäänkin kaveri tämä jannu.
Tuossa alla ketjussa "miksi olen friikki" on käsitelty aika lailla samantapaisia asioita, kuin mistä kerrot. Kyllä varmaan olet traumatisoitunut, jos sinulla on muiden läsnäollessa koko ajan vaaratutka päällä. Toinen asia on muiden miellyttämien, "leivän voitelu kahdelta puolelta". Voi olla, ettei koko totuus ole vielä paljastunut edes itsellesi. En nyt viitsi kirjoittaa samoja asioita uudelleen, mutta alla olevasta ketjusta voit lukea traumatisoituneen ihmisen aivojen toiminnasta.
Kiitokset siniselle ja lahjaq:lle hyvistä vastauksista :)
Totta, onhan asiassa tuokin puoli, etten ole vielä ihan seinähullu, vaan kun ymmärrän omat ongelmani niin minulla on myös mahdollisuus kehittyä niiden suhteen.
Tällä hetkellä oon onneksi menossa kuitenkin kokoajan parempaan suuntaan, juuri tuon ongelmien tiedostamisen ansiosta, tiedän mitä muuttaa missäkin asiassa.
Ammattiauttajalle en vielä aio mennä, ymmärrän kyllä senkin puolen että moni ongelma pahenee odottamalla. Mutta uskon, että jos saan itsekseni ratkaistua nämä jutut mieleni sisällä joskus valmiiksi asti, niin se on todella suuri onnistuminen siihen verrattuna että joutuisin turvautumaan ulkopuoliseen apuun. Tietenkin tässä on se puoli että jotain kieroutumia mieleen voi jäädä... mutta katsotaan asiaa sitten joskus.
Et saa täältä apua ongelmiisi. Sinun on uskalletava kohdata itsesi, joka onnistuu vain menemällä terapiaan yksityiseen tai ryhmään, itsetuntemukseen ei ole oikotietä. Kohtaamalla sen, mitä todella olet, miksi sinut on tarkoitettu näet itsesi uudella tavalla.
Vaikutat aika fiksulta pari kymppiseltä kun osaat hallita mieltäsi riesaksi asti. Jos se ahdistaa, niin suosittelen keskittämään energiasi ja älykkyytesi johonkin taloudellisesti tuottavaan (työ), opiskelu tai johonkin mielekkääseen harrastukseen jossa on aivoille haasteita. Pieni kiire pitää ajatukset tekemisessä ja itseluottamus kasvaa kun saa jotakin konkreettista aikaiseksi.
Aikuiseksi kasvamiseen kuuluu omien tunteiden tunnistaminen ja niiden hallitsemaan oppiminen (ei siis tukahduttaminen vaan kohtaaminen). Vanhempien malli ja suhtautuminen tunteenilmaisuihin on perusopetusta tähän. Usein miehiltä odotetaan, että tunteita ei saa näyttää, tosi mies ei itke. Tämän tien valinnut joutuu tukahduttamaan tunteensa ja tulee olemaan lirissä parisuhteessaan pystymättä koskaan olemaan avoin ja aito. Nuori ihminen etsii tietään tämän kehityksen keskellä.
Jos sinua on kiusattu tai vanhempasi eivät ole osanneet kaikilta osin tukea tunnemaailmasi (tässä useimmilla meilla on isoja tai pieniä puuttita!) ja tunneilmaisusi kehitystä, nuoren kehitystehtävä mutkistuu. Vaikutat kuitenkin varsin kehityskelpoiselta pohtiessasi näitä asioita.
Suosittelen, että hakeudut koulun tai tervyskeskuksen kautta keskustelemaan jonkun asiantuntijan kanssa tai etsit jonkun ryhmän, jossa on muita samanlaisia etsijöitä.
Rohkeutta sinulle olla oma itsesi. Älä sorru piilottamaa sitä, mikä sinussa on aidointa, vaikka paineita siihen olisi!
Vastaus meni näköjään hitusen ylemmäs kuin oli tarkoitus, mutta oppia ikä kaikki =)
Koita lääketieteellistä yogaa, sitä muuten käytetään myös NHL- pelaajiin.
Onnea :)
En ole asiantuntija, mutta paljon perehtynyt ihmisenä olemiseen. Olet vielä suhteellisen nuori ja kyllä kai monet ikäisesi vielä etsivät minuuttaan. Minkä saa sinut kieltämään tunteesi, varsinkin onnentunteen. Kiellettiinkö kodissasi lapsuudessa tunteiden ilmaiseminen vai liittyykö niiden ilmaisemiseeen jotakin sinulle epämieluista. Jouduitko pakosta alisumaan johonkin, jota et olisi itse halunnut tai, nolattiinko niiden vuosi. Tai onko onnellisuuden käsite sinulle niin kipeä juttu. että et edes voi ajatella sellaista. Koetko että et ole koskaan saanut olla onnellinen ja oletko jotenkin kateellinen, kun näet onnellisia tai jos olet jäänyt paitsi ehkä kätket mieluummin koko jutun liian kipeänä alitajuntaa. Oletko näyttämättä tunteita siksi, että pelkäät menettäväsi itsekontrollin ja siten kasvosi. Otat mieluummin vaikka itsetekoisen pellenroolin, koska silloinhan kontrolloit itseäsi ja samalla voit peittää sen todellisen minäsi. Sinulla on todella huono itsetunto kuten asian ilmaisitkin, mutta hienoa että haluat tehdä asialle jotakin.
On se kummaa, miksi me ihmiset tavoittelemme täydellisyyttä, emmekä uskalla olla hullun lailla luovia ja aitoja. Kuitenkin olemme jokainen yksilöitä ja ainutlaatuisia ja niin pitääkin olla. Miten paljon se vie henkisiä voimia ja turhaa energiaa tällainen näytteleminen. Itse myös olen elämäni varrella opetellut tätä vapautumista. Piut paut, jos joku nauraa erilaisuudelleni. Se on vain rikkaus, että meitä on niin moneksi. Yritä sinäkin nuori ihminen rikkoa sitä järkiminääsi. Kyllä se järki siinä matkassa silti pysyy. Täytyy sitä pikkuhiljaa ihan tietoisestikin vain päättää olla itsekin olemassa ja ei aina mukautua toisten mukaan. Jos joku kaveri menee, ei arvosta sinua ja itsenäsäi, antaa mennä.