Taas nähtiin

On se kumma,kuinka usein tulee tietoja myrkkypitoisten tai muuten käyttökelvottoman ruuan saapumisesta maahamme.Kuluttaja on täysin pihalla missä mikäkin on valmistettu,toista oli ennen Eu hössötystä.
16700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

tuskaa! Ei kai sekin nyt ole EU:n vika jos asioista tiedotetaan paremmin kuin Kekkosen aikana. Osta joutsenlipulla merkittyjä tuotteita niin ei tarvii miettiä valmistusmaata.

Äänestä

Kyllä minä iloitsen jokaisesta tapauksesta, joka tulee ilmi. Se todistaa, että valvonta ainakin joltain osin toimii. Olisin tosi epäileväinen, jos ei mitään tulisi hetkeen esille. Ja jokainen tällainen esille tullut tapaus seurauksineen toimii esimerkkinä siitä, mitä seuraa, jos sääntöjä ei noudata. Tällä hetkellä Irlannin maatalous saa kasan "sitä itseään" niskaansa.

Toisaalta en minä kotimaisiakaan tuotteita epäilemättä niele. Ei se, että tuote on suomalainen anna sille mitään eriasemaa silmissäni - aivan yhtä epäileväinen olen niidenkin laadun ja puhtauden suhteen.

On meillä sen verran kierot isännät omastakin takaa.

Äänestä
  • Suomessa kaikki kielletään ja salataan viimeiseen asti.

    Aina ekana uutispäivänä on joku mediassa kertomassa, että ei tämmöistä voisi sattua Suomessa ja kuinkas sitten kävikään. Odotellaan.

    30 000 kinkkua tarkoittaa 600 000 patonkia, jos yhdessä patongissa on 50 g kinkkua. Vakavasti epäilen, että tätä kinkkua on jossain muuallakin myyty ja työtetty ihmisille kuin nyt kerrotussa paikassa.

    Äänestä

  • maan tapa kirjoitti:

    Suomessa kaikki kielletään ja salataan viimeiseen asti.

    >>Vakavasti epäilen, että tätä kinkkua on jossain muuallakin myyty ja työtetty ihmisille kuin nyt kerrotussa paikassa.

    Suomeen ei ole tuotu saastuneita lihaeriä.

    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1623909

    "Suomessa kaikki kielletään ja salataan viimeiseen asti."

    Minusta tuo näytti aivan toisenlaiselta - Evira alkoi heti toimia ja päätti, että kaikki irlantilainen sianliha (vaikka ei ollutkaan tiedossa että täällä olisi saatunutta) vedetään pois myynnistä. Myös ainoa nyt tiedossa oleva firma - Subway - toimi nopeasti ja veti irlantilaisen kinkun pois patongintäytelistaltaan (vaikka ei ollutkaan osoitettu että se olisi saastunutta).

    Täällähän on toimittu esimerkillisen nopeasti ja varman päälle!

    Äänestä

  • old_profile_45909 kirjoitti:

    >>Vakavasti epäilen, että tätä kinkkua on jossain muuallakin myyty ja työtetty ihmisille kuin nyt kerrotussa paikassa.

    Jos nuo on syöty syyskuun jälkeen niin patonkeja on pitänyt mennä noin 20 000 päivässä. Jos myymälöitä on 61, niin se tekee yli 364 patonkia per myymälä.

    Äänestä

  • old_profile_45909 kirjoitti:

    >>Vakavasti epäilen, että tätä kinkkua on jossain muuallakin myyty ja työtetty ihmisille kuin nyt kerrotussa paikassa.

    No, jos se nyt sitten on se ja sama syökö sitä dioksiinia, niin miksi silakoista on melskattu vuositolkulla?

    Sitä on silakat syöty pitkäksi aikaa,kun on yhden patongin vetänyt. Jos patongissa on 13,5 g kinkkua ja siinä 200X määrä dioksiinia, tarkoittanee se melkein kolmea kiloa silakkaa, jos silakassa on just se sallittu (1x) määrä dioksiinia.

    Äänestä

  • Miksi? kirjoitti:

    Silakkaahan voi syödä ihan niin paljon kuin napaan mahtuu, jos 200 kertaisella ylityksellä ei olekaan mitään väliä!

    Äänestä

  • Miksi? kirjoitti:

    No, jos se nyt sitten on se ja sama syökö sitä dioksiinia, niin miksi silakoista on melskattu vuositolkulla?

    Sitä on silakat syöty pitkäksi aikaa,kun on yhden patongin vetänyt. Jos patongissa on 13,5 g kinkkua ja siinä 200X määrä dioksiinia, tarkoittanee se melkein kolmea kiloa silakkaa, jos silakassa on just se sallittu (1x) määrä dioksiinia.

    >>No, jos se nyt sitten on se ja sama syökö sitä dioksiinia>Sitä on silakat syöty pitkäksi aikaa,kun on yhden patongin vetänyt.

    Äänestä

  • old_profile_45909 kirjoitti:

    >>No, jos se nyt sitten on se ja sama syökö sitä dioksiinia>Sitä on silakat syöty pitkäksi aikaa,kun on yhden patongin vetänyt.

    Aika satsin on saanut myrkkyä, jos sitä on sattunut lihassa olemaan. Ei pidä vähätellä!

    Äänestä

  • on meitäkin kirjoitti:

    Aika satsin on saanut myrkkyä, jos sitä on sattunut lihassa olemaan. Ei pidä vähätellä!

    >>Ei pidä vähätellä!

    Äänestä

  • Minustakin on hyvä, että EU:n laiton salailu tulee julki, mm. dioksiinitapaukset. Sianlihan lisäksi dioksiinia on myös nauta- ja siipikarjanlihassa gm-rehujen seurauksena. Näin ollen Suomessakin on odotettavissa samoja seurauksia, jos gm-maataloutta ei lopeteta maassamme.

    Suomessa on jo ainakin gm-tuotettua perunaa, viljaa, rypsiä, rapsia, puna-apilaa, kaaleja, maissia (Bioturvayhdistys).

    Kyllä minä siirryin luomuun, kun sain tiedot Bioturvayhdistyksen sivuilta.

    Äänestä

  • kaalto kirjoitti:

    Minustakin on hyvä, että EU:n laiton salailu tulee julki, mm. dioksiinitapaukset. Sianlihan lisäksi dioksiinia on myös nauta- ja siipikarjanlihassa gm-rehujen seurauksena. Näin ollen Suomessakin on odotettavissa samoja seurauksia, jos gm-maataloutta ei lopeteta maassamme.

    Suomessa on jo ainakin gm-tuotettua perunaa, viljaa, rypsiä, rapsia, puna-apilaa, kaaleja, maissia (Bioturvayhdistys).

    Kyllä minä siirryin luomuun, kun sain tiedot Bioturvayhdistyksen sivuilta.

    "Sianlihan lisäksi dioksiinia on myös nauta- ja siipikarjanlihassa gm-rehujen seurauksena."

    dioksiinilla on tekemistä geenimuuntelun kanssa?

    Siinä taas yksi vouhelo, jolla menee puurot ja vellit pahasti sekaisin"

    "Kyllä minä siirryin luomuun, kun sain tiedot Bioturvayhdistyksen sivuilta."

    Yksipuolinen ja valheellinen propagandasivusto!

    Äänestä

  • maan tapa kirjoitti:

    Suomessa kaikki kielletään ja salataan viimeiseen asti.

    Aina ekana uutispäivänä on joku mediassa kertomassa, että ei tämmöistä voisi sattua Suomessa ja kuinkas sitten kävikään. Odotellaan.

    30 000 kinkkua tarkoittaa 600 000 patonkia, jos yhdessä patongissa on 50 g kinkkua. Vakavasti epäilen, että tätä kinkkua on jossain muuallakin myyty ja työtetty ihmisille kuin nyt kerrotussa paikassa.

    Yle uutisista kuulutua.

    Äänestä

EU:stako tämäkin johtuu?

'Saksalaisvalmisteisesta luomuvauvanruokaerästä epäillään löytyneen hengenvaarallista myrkkyä. Hipp-yhtiön persikka-banaanisoseen epäillään sairastuttaneen viisikuukautisen vauvan Tanskassa, ja kyseinen tuote-erä on vedetty myynnistä. Samaa vauvanruokaa on ollut kaupan myös Suomessa.'
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id109756.html

Äänestä

Alkuun taas väitettiin ihan muuta; vain yhden toimijan tuotteissa jalosteina. Vaan eipäs ollutkaan! Muitakin oli!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mitä EU saa aikaan kirjoitti:

On se kumma,kuinka usein tulee tietoja myrkkypitoisten tai muuten käyttökelvottoman ruuan saapumisesta maahamme.Kuluttaja on täysin pihalla missä mikäkin on valmistettu,toista oli ennen Eu hössötystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu