Minulla oli ystävätär joka uskoutui minulle miehensä käytöksestä. Hänen mielestään miehen käytös oli outoa, agressiivista ja hän kysyi mielipidettäni siitä, voisiko mies olla minun mielestäni väkivaltainen myös häntä kohtaan.
Sanoin, että mies on potentiaalinen naistenhakkaaja ja olin sitä mieltä, että ystävättäreni olisi parempi erota miehestä. Mies pisti kämpän säpäleiksi, heitteli kiviä yms. vastenmielistä.
Ystävätär suuttui minulle ja pisti välit poikki. Hyvä mies se muuten on ja liioittelen vaaraa.
Ja hänkin vaan heikkona hetkenä oli tuollaista kysynyt eikä edes oikein tainnut tarkoittaa asioita.
Ystävätär joka siis ex-ystävätär ei halunnut puhua kanssani eikä tavata eikä mitään. Sanoi inhoavansa minua.
Eräänä yönä hän soitti. Mies oli käynyt päälle ja menin hänen mukaansa sairaalaan. Karmeaita vammoja ja nainen oli pahan näköinen.
Mies suostui maksamaan kaiken kunhan ei mennä poliisille. Nainen ei mennyt poliisille. Toipuu nyt vammoista, jotka onneksi eivät olleet niin pahoja kuin olisi voinut olla.
Emme me naiset koskaan usko vaikka joku meitä varoittaisikin.
Sanoin, että mies on potentiaalinen naistenhakkaaja ja olin sitä mieltä, että ystävättäreni olisi parempi erota miehestä. Mies pisti kämpän säpäleiksi, heitteli kiviä yms. vastenmielistä.
Ystävätär suuttui minulle ja pisti välit poikki. Hyvä mies se muuten on ja liioittelen vaaraa.
Ja hänkin vaan heikkona hetkenä oli tuollaista kysynyt eikä edes oikein tainnut tarkoittaa asioita.
Ystävätär joka siis ex-ystävätär ei halunnut puhua kanssani eikä tavata eikä mitään. Sanoi inhoavansa minua.
Eräänä yönä hän soitti. Mies oli käynyt päälle ja menin hänen mukaansa sairaalaan. Karmeaita vammoja ja nainen oli pahan näköinen.
Mies suostui maksamaan kaiken kunhan ei mennä poliisille. Nainen ei mennyt poliisille. Toipuu nyt vammoista, jotka onneksi eivät olleet niin pahoja kuin olisi voinut olla.
Emme me naiset koskaan usko vaikka joku meitä varoittaisikin.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ymmärsit ilmeisesti "kysymyksen" väärin. Hän ei odottanut rehellistä vastausta, vaan sinun olisi kuulunut "tukea" häntä ja vakuuttaa hänelle, että hänen pahat epäilyksensä eivät voi pitää paikkaansa. Olisi voinut taas pistää ne ruusunpunaiset lasit silmilleen ja olla näkemättä metsää puilta.
Toivottavasti ystävättäresi aivot ovat alkaneet toimia tuon jälkeen.
Tukijoukkoja varmasti löytyy, olivat he sitten vaikka kotiväkeä tai muita läheisiä. Tai sitten vaikka internetissä tällaiset palstat, auttavat puhelimet, sossu, naisten turvakodit... Kyllä naisia tuetaan ja autetaan, jos te joskus tajuatte että tuskinpa se helvetillinen turpaanveto ihan rakkaudesta tehdään.
Tuollaisesta suhteesta pääsee eroon ainoastaan siten että naisen omat tunteet kuolevat.
Ei siinä ulkopuolisten kommentit mitään auta.
Ensiapua voi antaa ja kuunnella, mutta perusongelma on se, että nainen rakastaa sitä hakkaajaansa. Eivätkä ne miehet aina ole väkivaltaisia, useimmiten ne ovat ihan mukavia. Ja alistavat niin että se nainen uskoo itse olevansa syypää kaikkeen ja kuvittelevansa kaiken.
Puhun kokemuksesta.
Katsotaan nyt miten ystävättäreni käy. En viitsi lähteä ennustamaan tulevaisuutta.
Itelleni on käyny niin, et pitkään jatkuneen itteni läpsimisen, potkimisen ja täysin käsittämättömien raivohyökkäysten jälkeen tönäisin naista ja nainen rupes syyttelee pahoinpitelijäksi. Hänen mielestä naiset saa hakata miehiä niin paljon kun huvittaa ja miehen vaan pitää ottaa lyönnit vastaan suuttumatta. Sillon olin tyhmä, kun en tajunnut, että ite voi suuttuu enemmänkin eikä tyydy enää tönimiseen, eli seuraavassa suhteessa oli myös naisen puolelta väkivaltaa mua kohtaan. Kaikenmaailman temppujen jälkeen suutuin ja kaadoin naisen maahan ja nivelsiteet meni leikkauskuntoon. En puollustele tekoa. Nykyään sen tiedän, et jos olen väkivaltaisen naisen kaa, ni joskus saatan jopa lyödä, mitä en ole vielä tehnyt. Mun on seuraavassa suhteessa lopetettava seurustelu, jos on kohtuutonta väkivaltaa mua kohtaan. Mietin sitäkin, et aiemman suhteen väkivallat mua kohtaan kulminoituu jotenkin sen hetkiseen naiseen ja kaikki vääryys mitä on kokenu voi purkautua osin"väärään osoitteseen". Eli Kysyn Tiedätkö hakkaako sun ystävätär miestänsä, siis varmasti tiedätkö?(Ei välttämättä sitä sulle sano). Onko miehellä ollu aiemmin suhteita missä on kokenu väkivaltaa? Taas varma tieto, kun yleensä naiset tuppaa sanoo, et mies hyökkäs ja jättää kertomatta omista hakkauksistaan. Jos näin on, ni välitön ero tai voi sattuu mitä vaan. Tiktak aikapommi tikittää.
En tiedä ystävättäreni omasta väkivaltaisuudesta mitään, ei hän ole puhunut asiasta. Parempi etten esitä mitään arviota toisten elämästä.
Voin kertoa sinulle omasta kokemuksestani, että itse en ole ikinä lyönyt, läpsinyt tai muutenkaan ollut väkivaltainen ex-miestäni kohtaan mutta sain kyllä hänen taholtaan niin henkistä kuin fyysistäkin (lievää) väkivaltaa. Ehkä mun ex sitten oli lieva kun mä en koskaan itse tehnyt mitään, olisko se näin? Siis mulla ei ollut mitään sairaalajuttuja eikä mitään todella pahaa tai vakavaa. Ex lähinnä raivos ja huusi, paiskoi esineitä, pelotteli, tuuppi ja töni, laittoi käden suun eteen että olisin hiljaa. Eli ei mitään mistä jäis varsinaisia jälkiä. Yleensä mä aina säikähdin ja aloin itkemään kun pelkäsin sitä.
En siis lyönyt ikinä.
Mä en tiedä miksi se mun ystävättäreni mies on tollaine tai mun ex. Kai se johtuu siitä että ne on älykkäitä, kunnianhimoisia ja niillä on töissä stressiä ennemminkin kuin kotiasioista. Jotkut miehet ei kestä pettymyksiä, epäkohtia ja ongelmia töissä ja sit kiukutellaan kotona. Ylipäätään mun ex oli sellainen et jos asiat ei mennyt niin kuin hän vaatii niin se oli pahalla tuulella (siis jos vaik ruokakaupas ei ollut hänen haluamiaan tuotteita niin se kiukutteli mulle).
On tarkottanu, et naiset aina lyö ite. Kaikilla on välillä vastoinkäymisiä ja se ei oikeuta mihinkään väkivaltaan. Pitää miettii ite miten toimii, ettei tilanteita tule. Itekkin joskus paennu saunaan, ettei kumppani pääse hyökkäämään. Sillon ois vaa ite pitäny tajuta, et rupeen itekkii suuttumaan ja lopettaa ajoissa. Sano kaverilles, et ehdottaa miehelle jotai terapiaa esim. viola.
Ai vieläkin tankataan samaa läksyä, kuin 5-60-luvuilla : mies ei lyö kuin sellaisia naisia,
jotka provosoivat; lyövät itse ensin tai muuten ärsyttävät.
Uskomatonta!!!
Siis tuohan on valetta,
nainen ei "ansaitse" hakkaamista milloinkaan,
kenenkään ei ole pakko lyödä toista,
eikä hakkaamisen syy ole ärsyttäminen,
vaan ihan arkinen, tylsä NAISVIHA.
Selityksessäsi ontui kohta: "suutuin ja
kaadoin naisen maahan ja nivelsiteet meni".
Nilkoistako? Oikein leikkauskuntoon?
Toivon, että olette eronneet.
Omalla kohdallani olen törmännyt 8 suhteeni
aikana 2:een raivohulluun naistenhakkaajaan,
heillä ongelma on pysyvä, eli jokainen naisystävä "pakottaa" lyömään...
Minun exexexexex-mieheni mm. herätti
minut kerran lyömällä nyrkillä naamaan,
kun harmitti, kun ei itse saanut unta.
Alkoi sitten verta vuotavalle vaimolle
nalkuttaa yöllä, miten ed. päivänä sanoin
jotain naurettavaa, mitä tämä pässi on hautonut yökaudet.
Hänestä vaikenemiseni oli ärsyttävää,
pelokas katseeni oli ärsyttävä, jne.
Onneksi olen senverran terve, että
katsoin ukkoa ensimmäisen lyönnin jälkeen vain sen ajan, kun kesti hankkiutua Turvakotiin.
Sekin oli täynnä, minulle valitettiin puhelimessa, ettei ole tilaa.
Olin raskaana, mutta Turvakodissa asuessani
tein tietysti keskeytyksen, en ole
masokisti.
Outo asenne sinulla. muka miehet hakkaavat vain
provosoivia naisia. Kehtaatkin!!
Menepäs Turvakotiin kertomaan noita juttujasi!
Toinen väkivaltainen apina, johon ikäväkseni
törmäsin, oli ex-mieheni, joka lähinnä töni
ja pyrki kaatamaan minua, jotta satuttaisin
itseni- kun en suostunut antamaan
rahojani hänelle.
Kun hän löi nenääni, niin että se murtui -
aloin katsoa elokuvaa dvd:ltä, kun
hän halusi keskustella (hän käytti alkoholia,
mitä oli rasittavaa katsella,itse kun en juo) -
lähdin ja hain eroa.
Turha valehdella, että naistenhakkaajat
lyövät vain tietynlaisia naisia;
ärsyttäviä, itsekin väkivaltaisia tms.
Kyllä naisenhakkaaminen on
MIEHEN OMA SYY, ei uhrin!!!
Ei tosiaankaan ole mitään syytä hakata ketään. Ite vaan sanoin minkä huomasin itestäni, etten voi olla suhteissa missä koen ite väkivaltaa. Vauriota en tarkottanu, niin vaan kävi. Sen jälkeen en oikeen tienny mitä tehdä, eli lopetin suhteen. Korvasin tietenkii tapahtuneen. Olen vieläkin naisen kanssa hyvissä väleissä, varmaan vaan siksi et nainen tajus etten tarkottanu aiheuttaa mitään vammaa. Kaikissa muissa suhteissa ei ole ollut mitään ongelmia. Enkä syytä ketää muuta, kun itteeni.
Kuullostaa et sulla on ollu näköjään tosi pahoja tilanteita ja varmasti suutuit mun kirjotuksesta. Toivottavasti sulla kaiken pahan tapahtuneen jälkeen menee hyvin ja ole löytäny mukavan miehen rinnallesi.
Oma mielipiteeni on se, että kyllähän nainenkin voi olla väkivaltainen ja kyllä miehenkin tulee saada kertoa tänne oma tarinansa asiasta. Toki, väittämää että naisen käytös väkivaltaisuus, nalkuttaminen, provosoiminen olisi syy miehen väkivaltaisuuteen en allekirjoita.
Meillä oli sikäli erikoinen tilanne myöskin, että ex oli aina selvinpäin kun hän harjoitti henkistä ja lievää fyysistä väkivaltaa minua kohtaan. Siis meillä ei käytetty viinaa kotona, joten tässäkin mielessä tarinoita on monenlaisia.
Minusta tuntuu että ex lähinnä halusi alistaa minua. Hän on äärimmäisen kunnianhimoinen, erittäin älykäs joten kai hänen piti sitten voittaa minut kaikessa mahdollisessa. Yleensä alistui, vaikenin ja itkin joten hän sai tuntea voittavansa.
Tällainen mielikuva minulle jäi syistä.
Hän oli muutenkin sellainen että kaikkien asioiden pitää mennä hänen vaatimallaan tavalla, oli kyse sitten mistä tahansa asiasta.
Hän ei ole koskaan mielestään missään väärässä, olen masentunut ja mielenvikainen kun väitän että hänen kiusantekonsa sattuu. Näin hän siis sanoi. Eli kaikki vika on minussa.
Vuosikausia uskon että ex on oikeassa. Ei alistunut ihminen ymmärrä olevansa alistettu.
Nykyisin hänen kiukuttelunsa lähinnä ärsyttää mutta sillä ei ole satuttavaa vaikutusta. Minä tiedä, että olen oikeasti ihan normaali ihminen ja joillekin ihmisille kelpaan omana itsenäni.
jo vuosia sitten,mutta vieläkin ex kummittelee mielessäni.
Miten on,voiko olla niin,että hän ei olekkaan enää väkivaltainen?
Johtuiko se minusta,sillä hän elää nykyisin toisen naisen kanssa ja näyttävät hyvin onnellisilta,myös nainen on kertonut,että ei usko miehen olevan väkivaltainen,syy on jossain muualla,kuulemma kun kerroin omaa historiaa sattumalta tavatessa.
Tämä nainen puolusti miestä ja selvästi piti minua syyllisenä.
Mutta,en voi muuta kun jatkaa elämmäni eteenpäin,ja toipua kaikesta ajan kanssa.
Minulle on jopa omat sisarukset vihjanneet,et olen syyllinen kun sain kokea väkivaltaa,myös äitini?
Kyllä itseään saa aina puolustaa, olipa päällekarkaaja mies tai vaimo. Vaikka sun miehet ovatkin olleet raivohulluja, ei se sitä tarkoita että itsepuolustukseksi naista lyövät miehet ovat sellaisia.
On ihan täyttä paskapuhetta väittää, etteikö naiset olisi koskaan väkivaltaisia ja ettei yhdenkään miehen tarvitsisi koskaan puolustaa itseään naisia vastaan. Hitto vie, mun kimppuun on joskus pari lumppua käynyt kaupungilla ilman mitään näkyvää syytä (en kehdannut alkaa lyömään takaisin koska oltiin yleisellä paikalla, sivukujalla olis kyllä paukkunut!!!!)! Jos tällaisessa tilanteessa naiselta murtuu jotain, se saa syyttää vain itseään.
Väkivaltaiseen suhteeseen ei pidä jäädä, mutta ei se sitä tarkoita että pitäisi kertaalleen ottaa turpaan ihan vapaaehtoisesti.
Taannoinen vaimoni tapasi läpsiä minua kun kuorsasin.
Liiton loppuaikoina iskut kävivät kovemmiksi.
Kerran näin vain tähtiä ja kirkkaan väläyksen ja taju lähti.
Tuon tapauksen jälkeen nukuin loppuajan sohvalla.
Siitäkös se riemu repesi kun ex sitten alkoi julistamaan maailmalle, että simahdan joka päivä television ääreen, vaikka en juonut yhtään mitään.
Siirtyi siis henkiseen väkivaltaan.
Olisiko jopa voinut olla niin, että hän oikein odotti, että alan kuorsaamaan ja on hyvä syy lyödä?
Erotessa hän julisti sossussa, että olen väkivaltainen.
Kysyin häneltä samantien, että olenko kertaakaan ikinä lyönyt, ja hänen oli pakko myöntää, että en ole.
Kysyin, että miksi hän sitten sanoi niin, niin hän kertoi, että "minusta tuntuu siltä".
Aika järjetöntä.
Ei tätäkään ymmärrä.
Ounou, sinulla ei ole itsetuntoa eikä
itsesuojeluvaistoa lainkaan! Mitä sinulle on oikein tehty, hyvä ihminen!!
Miksi ex kummittelee mielessäsi?
Koska et ole rynninyt uuteen suhteeseen ja
tunnet ajoittain yksinäisyyttä.
Ja koska hän ei aina lyönyt, vaan kohteli
sinua kuin ihmistä. Siksi.
Taisi olla kova manipuloija, ja sosiaalisesti
älykäs: uskottava, itsevarma, ihannevävy-
tyyppi???
Älä hyvä tyttö usko jonkun puolivillaisen
uuden tyttöystävän valheisiin;
tietenkin väkivaltainen mies lyö jokaista
naisystäväänsä!!!
Hänellä on sellainen ongelma,
ei sinulla. Ymmärsitkö?
Kyllä itsepuolustukseksi naista lyövät miehet ovat raivohulluja;
ei naisen pienistä nyrkeistä ole vaaraa miehelle, opettele fysiikan lait.
Jopa 180- senttiset naiset ovat avuttomia,
jos 160- senttinen mies hyökkää;
naisen luusto on ohuempi ja hennompi, eivätkä naiset osaa oikeasti LYÖDÄ, et vain halua
tunnustaa sitä!
Paljastit itsesi lauseissa:
"Mun kimppuun on käynyt pari lumppua.(hyvin
vihamielinen kutsumanimi naiselle)
En kehdannut lyödä takaisin, mutta sivukujalla
olisi paukkunut." (Jäit oikein haaveilemaan
hakkaamisen äänestä!? Olivatko he nyrkkeilyseuran tyttöjä? Vuosiko nenästäsi veri?
Niinpä. Tuskin.)
Mies voi puolustautua naista vastaan
suuremman lihasmassansa turvin (tämä koskee
kaiken pituisia ja painoisia ihmisiä)
ja hänen on helppo paeta väkivaltaista naista,
koska tämä ei pysty pidättelemään häntä
esim. yksityisasunnossa.
Toisin on naisen laita, jos mies muuttuu
hysteeriseksi ja alkaa hätyyttää naista:
nainen on helposti hengenvaarassa.
Asun nykyisin yksin, mutta kun olen ollut jonkun kanssa, minua on uhkailtu. Kaikki naiset eivät nuku yhtä suloisesti kuin prinsessa Ruusunen.
Naisilla on pitempi pinna kuorsauksenkin suhteen.
Tämä tässä juuri on ongelma, että vakka on kantensa valinnut, eikä suostu tunnustamaan, että on tehnyt hemmetin tyhmän valinnan.
Muistan omasta nuoruudestani kuinka selkeästi väkivaltaisuus tuli esille joistain tyypeistä.
Tansseihinkin piti lähteä vain ja ainoastaan tappelemaan naapuripaikkakunnan jätkien kanssa.
Sama toistui joka ainoa viikonloppu.
Eivät edes lippua ostaneet, koska tappelut käytiin useimmiten ulkona.
Tapeltiin tappelemisen ilosta, eikä mistään syystä, esim. naisista.
Nämäkin tyypit ovat menneet naimisiin...
En tiedä ovatko enää.
Kaikkea ei voi käsittää.
Miehet sortuvat myös vietteleviin väkivaltaisiin naisiin. Rakkaus on sokea. Tuntemassani tapauksessa nainen oli kerran käynyt istumassakin väkivallan takia, kuitenkin tuttavamies varoituksista huolimatta repsahti häneen.
Sama toistui jo ensimmäisten yhdessäolokuukausien aikana ja nainen joutui taas tiilenpäitä lukemaan.
näen työssäni paljon väkivaltaa ja nähnyt sitä muutenkin. Itse en ole miestä hakannut eikä minua mies hakannut. Olen kuitenkin jonkin verran perehtynyt miksi mies tai nainen elää väkivaltaisessa suhteessa, enkä varmaan silti koskaan sitä täysin ymmärrä. Faktahan on kuitenkin se että jos nainen lyö se heilauttaa yleensä, mutta kun mies lyö, sattuu pahemmin. Kamalaa on se että taas on vuoden väkivaltaisin aika perheissä, joulu. Minulle se on aina ollut rauhaisaa. Pitkät vapaat, takana stressi ja viinaa. Jokainen lyönti jokaiselta on aina liikaa. AINA. Se joka ensiksi lyö, syyllistyy väkivaltaan. Silti kyseenalaistaisin sen että jos nainen jostain syystä lyö, tarviiko miehen hakata sairaalaan? Toki on myös naisia, mikä minusta on uskomatonta, koska pelkkä itsesuojeluvaistoni estäisi minua hakemasta turpaani lyömällä miestä. Toki jos joku ky kimppuuni, taistelen henkeen ja vereen, mutta lienee eri asia. Tuntuu että naiset käyvät useimmin nykyään miesten kimppuun puukon kanssa. Yleinen paha olo vallitsee ja kun habaa ei ole, otetaan teräase. Rauhallista joulua kaikille ! antakaan toisillenne ja lapsillenne joulurauha. Viettäkää se vaikka erillään jos riitaa on.