Suhteita ja tunteita; kultahäät.

Vietimme vaimoni kanssa kultahääpäiväämme noin kaksi vuotta sitten.

Tein ennen kihlaustamme, siis yli 50 vuotta sitten, syrjähypyn. Sain tippurin. Vastuntuntoisena miehenä kerroin tulevalle vaimolleni asian ja kehotin käymään lääkärillä. Ei olisi pitänyt. Tartuntaa ei ollut. Mutta vaikka hän ei jättänytkään minua, on hän piinannut minua koko parisuhteemme ajan kuittailemalla tippuristani. Vanhemmiten useammin. Vähintäin joka kuukausi, välillä useammin.

Kultahäiden jälkeen olin sillä tuulella, että kysyin muistaako hän satiaisepisodin. Vaimoni toi minulle satiaiset noin 30 vuotta sitten. Kysymykseni jälkeen ei ole pukahtanut ikivanhasta tippuristani.

Kostaakseen minulle ties mitä, oli hän rakastellut vieraan kanssa ja sai satiaiset. Niistä riitti minullekin. Vaimoni sepitti, että siihen aikaan teini-ikäinen tyttäremme on tuonut jonkun pojan meille, kun olimme yökylässä ja että ovat maanneet vuoteessamme. Hyväksyin selityksen ja hoidimme satiaiset pois.

Itseäni ei häiritse, vaikka vaimoni tekisi syrjähypyn. En kuitenkaan halua sitä tietää.

Itselleni ei tuli uniinkaan kertoa vaimolleni sellaista, mistä hän ei varmasti halua tietää mitään.

Rakastan yhä vaimoani ja toivon asioiden jatkuvan näin. Suhteita on ollut ja tunteita on yhä.

Kaikki käyvät ´vieraissa´. Tunnelmat joskus kuljettavat. 50-vuotisen avioliittoni aikana olen käynyt vieraissa ehkä 10-15 kertaa. Kaikki parisuhteessa olevien naisten kanssa.

Urheilun ja työelämän kautta olen tutustunut moniin miehiin. En tiedä heistä ainuttakaan partnerilleen uskollista.

Mitä tästä pitäisi ajatella?
121038
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Taitaa olla niin että uskollisuus on muuttumassa taakaksi enemmän kuin avuksi. Minä olen ollut vasta Vaimoni kanssa yhdessä 24 vuotta ja uskollinen tuon ajan vaimo ei. Minun yskävapiiri on melko sieni mutta olen kuullut vaimoni kertovan useiden naisten käyvän vieraissa. En oiken tiedä kuinka suhtautua uskollisuuteen. Kuka tai mihin uskollisuutta tarvitaan. Tämä on muuten asia joka saa usein moralisoinnin ja tuomarit liikkeelle.

Äänestä
  • Rautalankamalli: Uskollisuutta tarvitaan monenlaisen hyvän vaalimiseen. Se säästää monet perheriidat ja luo sitä kautta turvallisuutta ja pysyvyyttä lapsillekin eli on hyvä malli jälkipolville. Uskollisuus synnyttää rakkautta, kunnioitusta, luottamusta ym.

    Tietenkin on niitä, jotka ovat toista mieltä, mutta he eivät ymmärrä omaa eivätkä muittenkaan parasta.

    Äänestä

  • olipas kirjoitusvirheitä...kännykällä kirjoittelu ei näillä nakeilla oikein toimi.

    Äänestä

En tiedä, mitä pitää ajatella, mutta itselleni tulee mieleen, että samaa paskaa eri paketeissa. Miten on kanttia viettää kultahäitä, jos noin on? Falskia. Sitä paitsi sanot itseäsi vastuuntuntoiseksi. Et taida tietää, mitä sana tarkoittaa. Minusta 10-15 kertaa kuulostaa itserakkaalta.

Ei yksinkään eläminen ole hullumpaa, jos muita vaihtoehtoja ei tässä maailmassa ole. Ehkä ei siltikään pidä yleistää... Jos on niin kuin sanotaan, että seura tekee kaltaisekseen. Ja huono seura hyvät tavat turmelee. Oletkin ollut ympäristösi kasvatti ja käyttäytymisesti on ollut ympäristösi vaikutusta. Syytetään siis ympäristöä, niin voit(?) säilyttää kasvosi.

Äänestä

että naiset ovat valinneet kusimulkut aviomiehikseen. Sitä näkee nytkin. Monet naiset haluavat VÄLTTÄMÄTTÄ naimisiin, vaikka mies lirkuttelee muille naisille, kyylää pornoa, on alkoholisti, luuraa yömyöhään kavereiden kanssa baareissa, röyhii ja sikailee, on jopa väkivaltainen. Tiedän monta tapausta. Itse en todellakaan mene naimisiin jos mies ei ole tarpeeksi hyvä! Toki on myös häijyjä naisia, jotka hyväksikäyttää miehiä ja pettää selän takana. Silti ihmiset haluavat sen ruusuisen ulkokuoren varmaan viestittääkseen muille, että juuri miulla on kaikki asiat hyvin, vaikka totuus on jotain aivan muuta.

Äänestä
  • Kaikki menivät ennen naimisiin, myös ne kusimulkut.
    (Naisissa on tietty vastaavia!)

    En nyt hevin usko, että tuollainen pitäisi välttämättä saada, mutta ajattelemattomuuttaan tai jopa suoranaisesta tyhmyydestä niin voi käydä.

    Syrjähyppynä nuo siat varmaan ovat jännittäviä?

    Käyväthän miehetkin huorissa.
    Rehellisiä huoria arvostan kyllä paljon korkeammalle...

    Asia voi tosiaan olla niin kuin sanot, pelkkää ulkokuorta.

    Täällä paha olo sensijaan näkyy.

    Minua petettiin avioliiton aikana ja ummistin silmäni, vaikka virhe sekin taisi olla.

    Ero tuli muista syistä, joita minä en oikein vieläkään tiedä.

    Olinhan minä onneton lähes seksittömässä liitossa, mutta ei seksin puute ole minusta mikään syy rikkoa kotia.

    Vaimo hoiti asian käymällä vieraissa ja olisi varmaan suonut saman minullekin, mutta kun yritän niin kovasti olla ihanteellinen, niin en käynyt.

    Nyt vasta uskon löytäneeni "sen oikean" ja kaikki sujuu kuin tanssi, eikä ero ole käynyt kummallekaan mielessä.

    Emme tosin ole oikeasti riidelleet, koska olemme tunteneet vasta neljä vuotta.

    Riitakin tuntuu tässä suhteessa aivan mahdottomalta ajatukselta.

    Olen jo unohtanut mitä se edes on.

    Se on kuin aids tai tulipalo joka tapahtuu aina jollekin tuntemattomalle.

    Voi kunpa muutkin löytäisivät samanlaisen suhteen!

    Hyvää joulun odotusta kaikille, onnellisille ja erityisesti onnettomille!

    Äänestä

  • M50 + kirjoitti:

    Kaikki menivät ennen naimisiin, myös ne kusimulkut.

    Pitkää ikää onnellenne!

    Äänestä

  • Quizz kirjoitti:

    Pitkää ikää onnellenne!

    Kiitos!

    Nyt vasta tuntuu järkevältä kilpailla toistensa kunnioittamisessa, kuten pappi edellisessä liitossa kehoitti.

    Toisin kävi.

    Taisimme kilpailla vihaamisessa ja halveksimisessa.

    Vieläkin on vaikea uskoa, että minä olen sama ihminen jolla ei edellisessä liitossa ollut mitään arvoa.

    Nyt on toisin ja olemme kumpikin olleet neljä vuotta joka päivä varmoja siitä, että tämä onni kestää koko elämän.

    Tämä osoittaa, että kamalimmallekin ihmiselle voi löytyä joku joka rakastaa.

    Hyvää mäihää Sinullekin!

    Äänestä

Niin kauan kuin huoraajia ja huorattavia riittää (siis hamaan ikuisuuteen aikojen alusta lähtien) he saavat mitä haluavat.

On turha väittää etteikö yksiavioisia olisi- meitä on, on aina ollut ja tulee aina olemaan.
Meille kalliin lupauksen rikkominen (yksiavioisuuden)on lähes pyhäinhäväistystä. Meillä saattaa olla huolia ja vastoinkäymisiä elämässä, mutta toisen luottamuksen ja kunnioituksen rikkomiseen meillä EI ole halua.

Äänestä

pistipä oahasti silmään:

Kaikki käyvät ´vieraissa´. Tunnelmat joskus kuljettavat. 50-vuotisen avioliittoni aikana olen käynyt vieraissa ehkä 10-15 kertaa. Kaikki parisuhteessa olevien naisten kanssa.

Höh, ei takuulla kaikki käy vieraissa. Mekin oltu n 30 v naimisissa eikä mitään tarvetta vieraisiin kummallakaan. Kavereissani moni on myös samaa mieltä. Tuommonen määrä syrjähyppyjä kuin sinulla, merkitsee vain sitä että olet saanut juuri sitä mitä ansaitsetkin

Äänestä
  • ....

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    ....

    kirveensä kiveen...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aarre 74v. kirjoitti:

Vietimme vaimoni kanssa kultahääpäiväämme noin kaksi vuotta sitten.

Tein ennen kihlaustamme, siis yli 50 vuotta sitten, syrjähypyn. Sain tippurin. Vastuntuntoisena miehenä kerroin tulevalle vaimolleni asian ja kehotin käymään lääkärillä. Ei olisi pitänyt. Tartuntaa ei ollut. Mutta vaikka hän ei jättänytkään minua, on hän piinannut minua koko parisuhteemme ajan kuittailemalla tippuristani. Vanhemmiten useammin. Vähintäin joka kuukausi, välillä useammin.

Kultahäiden jälkeen olin sillä tuulella, että kysyin muistaako hän satiaisepisodin. Vaimoni toi minulle satiaiset noin 30 vuotta sitten. Kysymykseni jälkeen ei ole pukahtanut ikivanhasta tippuristani.

Kostaakseen minulle ties mitä, oli hän rakastellut vieraan kanssa ja sai satiaiset. Niistä riitti minullekin. Vaimoni sepitti, että siihen aikaan teini-ikäinen tyttäremme on tuonut jonkun pojan meille, kun olimme yökylässä ja että ovat maanneet vuoteessamme. Hyväksyin selityksen ja hoidimme satiaiset pois.

Itseäni ei häiritse, vaikka vaimoni tekisi syrjähypyn. En kuitenkaan halua sitä tietää.

Itselleni ei tuli uniinkaan kertoa vaimolleni sellaista, mistä hän ei varmasti halua tietää mitään.

Rakastan yhä vaimoani ja toivon asioiden jatkuvan näin. Suhteita on ollut ja tunteita on yhä.

Kaikki käyvät ´vieraissa´. Tunnelmat joskus kuljettavat. 50-vuotisen avioliittoni aikana olen käynyt vieraissa ehkä 10-15 kertaa. Kaikki parisuhteessa olevien naisten kanssa.

Urheilun ja työelämän kautta olen tutustunut moniin miehiin. En tiedä heistä ainuttakaan partnerilleen uskollista.

Mitä tästä pitäisi ajatella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu