Täytyi sitten laittaa tänne juttuni uudestaan (hakuan kuulla muiden mielipiteitä, sillä tämä on ensimmäinen kerta, kun kunnolla tuon ilmi, mitä päässäni peliin liittyen pyöriikään), koska sen lukumenestys oli säälittävä edellisellä otsikolla... Mahtava tapa, jolla tekstisi huomataan: kirjoita se isolla, laita miljoona huutomerkkiä ja mieluusti kirosanoja, näin 95% apinoiden geenejä omaava ihmisrotu pystyy erottamaan otsikkosi tasapaksusta puurosta...=)
tappaja-argeologi
Kirjoittanut: far, 6.11.2003 klo 15.46
Olen pelannut Tomb Raideria jo pian kuudetta vuotta (eli noin kolmasosan elämästäni). Tomb Raider on siis peli, jossa Lara Croft- niminen vauhdikas argeologileidi etsii aarteita ympäri maailmaa lahdaten siinä samalla tielle sattuvia ihmisiä, tiikereitä, karhuja, liskoja...
Pidän pelistä todella paljon ja voisi sanoa, että Lara Croft on todellakin idolini (vaikka tietysti samalla ymmärrän pian täysi-ikäisillä aivoillani koko jutun olevan vain peliä ja mielikuvitusta, vaikka en haluaisi..), esimerkiksi yläasteella harjoittelin paljon liikuntamuotoja, joita Lara harrastaa (mm. todella usein ollessani uimassa yritin liikkua yhtä kauniin sulavasti kuin hän, harrastin urheilua muutenkin innokkaasti ollakseni yhtä terveen mahtava kuin idolini...).
Jo kauan olen nähnyt unia, joissa itse seikkailen naispuolisena tappaja-argeologina ympäri viidakoita ja muita mielenkiintoisia paikkoja pyssyt puolustuksenani. Unissa päätunnelma on kuitenkin jännittävä ( usein olen hieman alakynnessä pakenemassa), ei aggressiivinen tyyliin "Tästä saatte saatanat! Ah, noin veri purskahtelee!".
Viime aikoina olen kuitenkin alkanut ajatella, onko peli syöpynyt liikaa mieleeni. Tai no, kyllähän tiedän vastauksen jo itsekin luettuani juuri kirjoittamani kappaleet... Nooh, tuskin mitään kauheaa haittaa voi olla, vaikka peli pyörisikin usein mielessä, sillä monilla ihmisillä on jokin muu väkivaltainen tai siihen viittaava kiinnostus kuten karate-harrastus tai jalkapallolle omistautuminen (en puhu nyt jostain suomalaisesta penkkiurheilusta ja urheilumaisesta pallonpyörittelystä vaan esim. brittiläisestä mellakoimisesta...), eivätkä he ainakaan minun korviini kantautuneiden tutkimusten perusteella hulluja ole.
Mutta no, lörinäni tarkoitus on saada tietää mitä te ajattelette tästä kiinnostuksen kohteestani ja sen vaikutuksista. Kai tämä vielä normaalin rajoissa on...? Tätähän muuten voisi verrata hieman ihmiseen, joka pitää vaikkapa Britney Spearsia idolinaan ja pukeutuu aivan kuin hän (sellaisen ihmisen ajatuksia en jaksa nyt analysoida ja toisaalta: kuinka voisinkaan...ei ihmisten pään sisälle ihan noin vain näe), paitsi että poptähteä apinoiva tuskin miettii taisteluliikkeitä innostukseensa liittyen...
Vaikka kirjoitukseni kuulostaa todellakin siltä, kuin minulla ei olisi muuta elämää, niin ei ole. Rakastan psykologiaa, taiteilua (varsinkin esim. savimuotoilua ja muuta kolmiulotteisten esineiden tekoa), kieliä, musiikin kuuntelua ja musiikkiin liittyen varsinkin laulamista (joskus yritän soittaa kitaraakin)...eläydyn sydämestäni siis muihinkin asioihin. Lisäksi sosiaalisessa elämässäni ei ole ainakaan mitään pahoja ongelmia. Mutta pidän kyllä aivan tajuttomasti tästä eräästä pelistä...mutta ei minun nyt varmaan pidä mihinkään hoitoon hakeutua, antaa paikkojen täyttyä todellisilla ongelmilla, vai?
tappaja-argeologi
Kirjoittanut: far, 6.11.2003 klo 15.46
Olen pelannut Tomb Raideria jo pian kuudetta vuotta (eli noin kolmasosan elämästäni). Tomb Raider on siis peli, jossa Lara Croft- niminen vauhdikas argeologileidi etsii aarteita ympäri maailmaa lahdaten siinä samalla tielle sattuvia ihmisiä, tiikereitä, karhuja, liskoja...
Pidän pelistä todella paljon ja voisi sanoa, että Lara Croft on todellakin idolini (vaikka tietysti samalla ymmärrän pian täysi-ikäisillä aivoillani koko jutun olevan vain peliä ja mielikuvitusta, vaikka en haluaisi..), esimerkiksi yläasteella harjoittelin paljon liikuntamuotoja, joita Lara harrastaa (mm. todella usein ollessani uimassa yritin liikkua yhtä kauniin sulavasti kuin hän, harrastin urheilua muutenkin innokkaasti ollakseni yhtä terveen mahtava kuin idolini...).
Jo kauan olen nähnyt unia, joissa itse seikkailen naispuolisena tappaja-argeologina ympäri viidakoita ja muita mielenkiintoisia paikkoja pyssyt puolustuksenani. Unissa päätunnelma on kuitenkin jännittävä ( usein olen hieman alakynnessä pakenemassa), ei aggressiivinen tyyliin "Tästä saatte saatanat! Ah, noin veri purskahtelee!".
Viime aikoina olen kuitenkin alkanut ajatella, onko peli syöpynyt liikaa mieleeni. Tai no, kyllähän tiedän vastauksen jo itsekin luettuani juuri kirjoittamani kappaleet... Nooh, tuskin mitään kauheaa haittaa voi olla, vaikka peli pyörisikin usein mielessä, sillä monilla ihmisillä on jokin muu väkivaltainen tai siihen viittaava kiinnostus kuten karate-harrastus tai jalkapallolle omistautuminen (en puhu nyt jostain suomalaisesta penkkiurheilusta ja urheilumaisesta pallonpyörittelystä vaan esim. brittiläisestä mellakoimisesta...), eivätkä he ainakaan minun korviini kantautuneiden tutkimusten perusteella hulluja ole.
Mutta no, lörinäni tarkoitus on saada tietää mitä te ajattelette tästä kiinnostuksen kohteestani ja sen vaikutuksista. Kai tämä vielä normaalin rajoissa on...? Tätähän muuten voisi verrata hieman ihmiseen, joka pitää vaikkapa Britney Spearsia idolinaan ja pukeutuu aivan kuin hän (sellaisen ihmisen ajatuksia en jaksa nyt analysoida ja toisaalta: kuinka voisinkaan...ei ihmisten pään sisälle ihan noin vain näe), paitsi että poptähteä apinoiva tuskin miettii taisteluliikkeitä innostukseensa liittyen...
Vaikka kirjoitukseni kuulostaa todellakin siltä, kuin minulla ei olisi muuta elämää, niin ei ole. Rakastan psykologiaa, taiteilua (varsinkin esim. savimuotoilua ja muuta kolmiulotteisten esineiden tekoa), kieliä, musiikin kuuntelua ja musiikkiin liittyen varsinkin laulamista (joskus yritän soittaa kitaraakin)...eläydyn sydämestäni siis muihinkin asioihin. Lisäksi sosiaalisessa elämässäni ei ole ainakaan mitään pahoja ongelmia. Mutta pidän kyllä aivan tajuttomasti tästä eräästä pelistä...mutta ei minun nyt varmaan pidä mihinkään hoitoon hakeutua, antaa paikkojen täyttyä todellisilla ongelmilla, vai?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ok, olet 'kilahtanut' kyseiseen peliin, mutta niinkun itsekin toteat; kyllä sitä ihmisellä pahempiakin ongelmia voi olla.
Tietynlaista pelihulluutta seuraan päivittäin vierestä itsekin; mieheni nimittäin kuluttaa noin 12 h päivässä erilaisten xbox- tai tietokonepelien tai nettisurffauksen merkeissä. Hän ei ehkä tavallasi eläydy peleihin noin paljon, mutta ongelmana näen nimenomaan sen, että mieheni sosiaalinen elämä (ja erityisesti parisuhteemme!) kärsii tästä.
Mielellään vierottaisin miestäni noiden pelien parista, mutta miten??
Mieheesi liittyen; koita vaikkapa pari kertaa järjestää miehellesi oikeassa elämässä samantapaista jännitystä kuin peleissä (voittehan tietenkin alkaa harrastaa pian luettelemiani juttuja useinkin, mutta jos vain itsekin pidät niistä! Mitä sitä nyt miehensä epätoivoiseksi miellyttäjäksi täytyy ruveta, jotta saisi viettää hänen kanssaan aikaa). Eli esim. ehdota, että "mentäiskö harrastaan värikuula-ammuntaa, jahdattais oikein vimmatusti toisiamme..?" ja sitten jännittävän takaa-ajoleikin jälkeen viet hänet ihanalle illalliselle.
Jos oikein kiero haluaa olla ja kuvitella ihmisten toimivan kuin koirat 1800-luvun ehdollistamiskokeissa, voi toivoa, että mies ehdollistaa sinun kanssa olemisen hyvin jännittäväksi ja kihelmöiväksi, jopa todella hidastempoisen illallistapahtuman aikana, kun on saanut harrastaa kanssasi hyvin jännittäviä asioita. Eli ei muuta kuin ammuntaradalle pari kertaa ja sitten ananasleikkeille viinien kera.
Toisaalta, pelien pelaaminen voi olla myös ujoutta, eikä vain jännityksen etsintää. Sillä tosiaan, oikein uskalikko ja hikoiluttavien tilanteiden etsiskelijä kääntyisi varmaan eri harrastukseen kuin pelikoneen edessä tönöttämiseen...
Jos näin on näreet, en tiedä keinoa, jolla ei olisi myös rutkasti huonoja puolia. Jos alat huomauttelemaan parisuhteenne hitaasta näivettymisestä suoraan, täytyy osata olla todella kaunopuheinen ja myöntää oma osuutensa asiaan...
...vastauksestasi!
...värikuula-ammunnat ehkä saavat jäädä sikseen, mutta tänään menemme katsomaan uutta Matrix -leffaa; kaipa se ajaa vähän ainakin vastaavan asian kun tuo ehdottamasi!
Itseasiassa tiedänkin mikä tuohon mieheni peli-intoon on syynä; ADD (aikuisiän ADHD), mitä tosin virallisesti ei ole diagnosoitu, eikä tullakaan, koska mieheni ei kallonkutistajan juttusille lähde. Oireyhtymään liittyy paljon muutakin kun tuo pelkkä ulkoisen stimulaation hakeminen (mm. juuri näiden pelien kautta) jotka myöskin nakertavat parisuhdettamme...Mukavaa kuitenkin että yritit auttaa!
Et sinä hoitoa tarvitse jos raja todellisuuden ja pelin välillä selkeä. Vilkas mielikuvitushan on vain rikkaus. Toisaalta liika samaistuminen voi mennä sairauden puolelle. Tarkoitan sitä että alkaa todellisuuden taju hämärtymään. Käypi pian niin kuin
eräälle roolipelaajalle, joka tänäpäivänä metsästelee lohikäärmeitä pyöreässä pehmistetussa huoneessa, mutta siihen lienee paljon muitakin syitä kuin pelkästään peli.
Psygologia peli