Graavi lohi

Kuinka kauan lohi säilyy jääkaapissa pilaantumatta?
Paljonko laitetaan loheen merisuolaa kiloa kohden?
63126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Googletin tuossa pikaisesti graavilohiohjeita. Suolaa kehotettiin laittamaan ohjeesta riippuen 1-4 rkl/kg. Yhdessä ohjeessa mainittiin 100g/kg, joka vastaa joskus aiemmin löytämääni (kuulemma vanhaa) Tenon graavilohiohjetta 10-10-10, eli 10% kalan painosta suolaa, 10% suolan määrästä sokeria ja 10% sokerin määrästä pippuria. Suolan ja sokerin suhde on tietysti makuasia, joka selviää vain kokeilemalla.

Äänestä
  • Ymmenen prosenttia, ei ole kyse graavikalasta, vaan suolakalasta, joka on aivan eri asia.
    Graavikala säilyy muutaman päivän syöntikelpoisena.
    Suolakala kuukausia.

    Käsitteet selviksi:

    Graaviin kalaan suolaa 2-3 rkl/kg. Muutama (4-5 kpl) murskattu valkopippuri, sekä 2 tl. sokeria.

    Suolakalaa saatettiin laittaa paljonkin kerrallaan puutiinuihin. Yleensä kalat fileoitiin ja ladottiin päällekkäin, väliin aina rankasti suolaa. Lopuksi lautanen tai puulevy kalojen päälle ja sen painoksi kivi. Kalojen tuli olla suolaveden peitossa etteivät ne härskiintyisi.
    Tapa oli käytössä Tenon ja muidenkin lohijokien varsilla, sillä joskus kalaa tuli todella paljon.
    Siitä juontuu vaatimus mm. Kemijokivarren talollisille työväen taholta, että "lohta ei saa olla ruokapöydässä kuin enintään viitenä päivänä viikossa".

    Äänestä

  • Vanha kokki kirjoitti:

    Ymmenen prosenttia, ei ole kyse graavikalasta, vaan suolakalasta, joka on aivan eri asia.
    Graavikala säilyy muutaman päivän syöntikelpoisena.
    Suolakala kuukausia.

    Käsitteet selviksi:

    Graaviin kalaan suolaa 2-3 rkl/kg. Muutama (4-5 kpl) murskattu valkopippuri, sekä 2 tl. sokeria.

    Suolakalaa saatettiin laittaa paljonkin kerrallaan puutiinuihin. Yleensä kalat fileoitiin ja ladottiin päällekkäin, väliin aina rankasti suolaa. Lopuksi lautanen tai puulevy kalojen päälle ja sen painoksi kivi. Kalojen tuli olla suolaveden peitossa etteivät ne härskiintyisi.
    Tapa oli käytössä Tenon ja muidenkin lohijokien varsilla, sillä joskus kalaa tuli todella paljon.
    Siitä juontuu vaatimus mm. Kemijokivarren talollisille työväen taholta, että "lohta ei saa olla ruokapöydässä kuin enintään viitenä päivänä viikossa".

    Jos laitan graavilohta, voinko tehdä sen pakastimeen ja sitten sulattaa "valmiina"? Kuulostais kätevältä...

    Äänestä

  • pakastimeen? kirjoitti:

    Jos laitan graavilohta, voinko tehdä sen pakastimeen ja sitten sulattaa "valmiina"? Kuulostais kätevältä...

    Voit laittaa suolat, sokerit, pippurit, tillit ym. tuoreeseen kalaan, pakata tiiviisti folioon ja muovipussiin ja laittaa pakkaseen. Sulatus jääkaapissa n. 1 vrk. On tasaisesti suolaantunut sulaessaan ja todella hyvä siivuttaa puolikohmeisena. Pakastimessa ei kannata säilyttää yli 2 kk. Kannattaa kokeilla.

    Äänestä

  • viskon noin ruokalusikallisen merisuolaa nahan alle, kalanpala siihen suolan päälle ja nahkapuoli alaspäin ja "peratulle" päälle merisuolaa pari rkl, paksumpiin kohtiin enemmän kuin "reunoille" ohuisiin kohtiin, huiskaisen pari-kolmekin tlk sokeria päälle ja pienen kourallisen valko- mauste- ja mustapippuria pikkuisen "murjaistuna" rikki, että maku irtoaa sekä tilliä ja paketti kiinni jääkaappiin yön yli tai enemmän.

    Lohta siivuiksi leikatessani vedän ensin syrjään kaikki sulamattomat suolarakeet, pippurit ja tillit päältä.
    Siivutan lohen mahdollismman kauniisti tarjoiluastiaan, johon lohipalojen väliin leikkaan uutta tuoretta tilliä ja puristan ihan jonkun tipan sitruuna, joka raikastaa sopivasti broilerilohta.
    Päälle koristeeksi myös tilliä ja sitruunalohkoja ja joksu laitan keitettyjä kananmunan lohkojakin.

    Äänestä

Kiitos vastauksista? Unohdin vielä kysyä, että koska
lohi on parhaimmillaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Stiina 44 kirjoitti:

Kuinka kauan lohi säilyy jääkaapissa pilaantumatta?
Paljonko laitetaan loheen merisuolaa kiloa kohden?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu