Myydään 2 lippua Iron Maidenin keikalle

Myyn 2 lippua vierekkäisille istumapaikoille Iron Maidenin keikalle. Liput Tampereella. Hinta 110 €. Voi kysyä yhtä lippuakin.
2240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lippuja voi kysellä myös numerosta 040-5314255 ja saa tinkiä (asiallisesti). Ei viitsisi roskiinkaan heittää.

Äänestä

Liput yhä kaupan.

"Lippupalvelu tiedottaa:

Brittiläinen heavy-yhtye Iron Maiden joutuu valitettavasti siirtämään
konserttinsa sairaustapauksen vuoksi. Laulusolisti Bruce Dickinson oli lauantai iltapäivällä lääkärintarkastuksessa pitkittyneen virusflunssansa vuoksi eikä valitettavasti saanut lupaa esiintyä maanantaina 10.11. Hartwall Areenalla, Helsingissä. Myös Rotterdamin 05.11. ja Wroclawin 07.11. konsertit jäivät toteutumatta Dickinsonin kurkkuongelmien vuoksi.
Helsingin konsertti siirtyy lähemmäksi joulua. Uutta esiintymispäivää haetaan parhaillaan ja siitä ilmoitetaan heti päivän varmistuttua.
Maanantaille 10.11. ostetut liput kelpaavat sellaisinaan uutena
keikkapäivänä, niitä ei tarvitse vaihtaa."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ricu kirjoitti:

Myyn 2 lippua vierekkäisille istumapaikoille Iron Maidenin keikalle. Liput Tampereella. Hinta 110 €. Voi kysyä yhtä lippuakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu