Mitä nainen haluaa, ja haluaako mitään

Seurustelemme vakavissamme, on puhuttu avioliitostakin. Kumpikin rakastaa tosi paljon, siitä ei ole epäilyksiä puolin tai toisin. Haluttaisiin saada suhde toimimaan.

Mua kiusaa se että toinen ikäänkuin laittaa suhteemme välillä syrjään. Menee miten huvittaa, ilmoittaa vain jos ilmoittaa. Kyse ei ole kapakkamenoista, emme kumpikaan käy niissä. Vaan ihan sinällään viattomista menoista, mutta tyyli kiusaa mua. Mä kun olen tottunut että yhdessä puhutaan asioista, myös omista menoista, vaikka ei niitä sen kummemmin rajoitetakaan.

Oletin tottakai että vietämme joulun yhdessä kuten viimekin kerralla. Menin hänen luo ja pyysin nyt häntä mun luo. Asumme vielä töiden takia eri paikkakunnilla. Mut ei hän aiokaan tulla tänne eikä ole mua pyytänyt sinne. Sanoo että on joulun yksin.

Mua loukkaa se, koska mun mielestä jouluna ollaan oman kullan kanssa, ja tavataan muitakin sukulaisia mitä pystytään.

Muutenkin hän ei kuuntele mua vaan tekee miten tahtoo. On voimakastahtoinen ihminen,ja jos jostain sanoo niin suuttuu. Riitaa ei sais olla yhtään mut on välillä kun en niele kaikkea.

En ole virheetön vaan osaan olla tollo mut musta vaan tuntuu että toinen ei arvosta suhdetta samalla tavalla kuin mä.

Sille en kai mitään voi.

Näin ei voi jatkua. Sen tiedän. Parisuhde on tasa-arvoinen, ei niin että toinen tekee just niinkun itseä huvittaa.

Kokemuksia?
61007
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Voipi olla että viestittää tyypillisellä naisten tavalla että tekisit seuraavan siirtosi?
Eli odottaa sitä kosintaa tai odottaa että sinä vähän niinkuin ottaisit vastuuta enemmän mihin suuntaan ollaan menossa.

Ota enemmän miehistä otetta ja sano tiukkaan sävyyn että kuule kulta me ollaan joulu yhdessä ja piste.
Älä anna liikaa löysää vaan sano reilusti mitä itse haluat.
Hän on vähän tuuliviiri ja ilmeisesti saanut ollakkin mutta kuitenkin kaipaa niitä rajoja sinulta.
T: Tunnistin itseäni naisestasi.

Äänestä
  • Sanot, että se loukkaa sua. Kerro asiat, ei toinen voi arvata, jos innoissaan häärää kaikenlaista.
    Ilmeisesti nainen ei voi aavistaakaan, että sinua haittaa. Ja jos et edes sano mitään, ei tule mieleenkään. Jotkut sitäpaitsi odottavat, että toisella on omaakin elämää. Ei nainen ole ajatustenlukija, ja sitäpaitsi jos sinäkään et ole kumman innokas ehdottelemaan yhteisiä tekemisiä, niin mistä toinen voi hoksata, että nyt pitäisi olla ihan toisella tasolla.

    Äänestä

Et ole tämän miehen kulta, hän on kanssasi vain huvin vuoksi.

Äänestä

kuulostaa hänen käyttäytymisensä?! Tasa-arvokaan ei tuo onnea vain Jumalan säätämä eli mies on perheen pää mutta naisen asema ei ole sen huonompi Jos mies rakastaa naistaan niin kuin Kristus seurakuntaa niinkuin Jumala on tarkoittanut, se tuo onnen

Äänestä

Mistä voi muuten olla varma, että toinen rakastaa valtavasti. Teeskentely on yksi mitta, jolla pelaa aikaa itselleen toiseen suhteeseen tutustumiseen. Jos ei halua olla kanssasi, niin kyllä siihen täytyy olla jokin muu syy, kuin halu olla joulu yksin. Väkisin tulee mieleen, että selkäsi takana on parisuhde-puuhastelua. Ei kannattaisi sitoutua, ennen kuin asiat selkenee. Lykkyä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surusilmäinen...... kirjoitti:

Seurustelemme vakavissamme, on puhuttu avioliitostakin. Kumpikin rakastaa tosi paljon, siitä ei ole epäilyksiä puolin tai toisin. Haluttaisiin saada suhde toimimaan.

Mua kiusaa se että toinen ikäänkuin laittaa suhteemme välillä syrjään. Menee miten huvittaa, ilmoittaa vain jos ilmoittaa. Kyse ei ole kapakkamenoista, emme kumpikaan käy niissä. Vaan ihan sinällään viattomista menoista, mutta tyyli kiusaa mua. Mä kun olen tottunut että yhdessä puhutaan asioista, myös omista menoista, vaikka ei niitä sen kummemmin rajoitetakaan.

Oletin tottakai että vietämme joulun yhdessä kuten viimekin kerralla. Menin hänen luo ja pyysin nyt häntä mun luo. Asumme vielä töiden takia eri paikkakunnilla. Mut ei hän aiokaan tulla tänne eikä ole mua pyytänyt sinne. Sanoo että on joulun yksin.

Mua loukkaa se, koska mun mielestä jouluna ollaan oman kullan kanssa, ja tavataan muitakin sukulaisia mitä pystytään.

Muutenkin hän ei kuuntele mua vaan tekee miten tahtoo. On voimakastahtoinen ihminen,ja jos jostain sanoo niin suuttuu. Riitaa ei sais olla yhtään mut on välillä kun en niele kaikkea.

En ole virheetön vaan osaan olla tollo mut musta vaan tuntuu että toinen ei arvosta suhdetta samalla tavalla kuin mä.

Sille en kai mitään voi.

Näin ei voi jatkua. Sen tiedän. Parisuhde on tasa-arvoinen, ei niin että toinen tekee just niinkun itseä huvittaa.

Kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu