Eliöillä näyttää olevan symmetria sagittaaliakselin suhteen ulkoapäin katsottuna. Mutta eliön sisällä symmetria elinten suhteen ei ole yhtä tarkkaa. Samoin solut ja soluelimet.
Miksihän evoluutio on suosinut symmetriaa sagittaalitason suhteen.
Miksihän evoluutio on suosinut symmetriaa sagittaalitason suhteen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyseessä lienee perustavan-laatuinen biologinen välttämättömyys.Ovatko eliöt kaksi-vai kolme-ulotteisia?
perustunee käytännön sanelemiin tarpeisiin. esim. siivekkäillä "syöksykierre" olisi todennäköinen, elleivät siivet olisi pituussuunnassa tasasuhtaiset.
Luonnonvalinta lienee karsinut epäsymmetriset mutaatiot heti alkuunsa pois, jolloin epäsymmetrisyyteen taipuvaiset geenit eivät ole päässeet yleistymään. Kulkeminen hankaloituu merkittävästi, jos eliön puoliskot eivät ole tasapainossa.
Eliön sisäinen epäsymmetrisyys ei vaikuta painoon. Ei haittaa, vaikka sydän on vasemmalla, kun on jotain muuta oikealla tasapainottamassa.
Tällä sagitaalisymmetrialla lienee yhteys liikkumiseen. Kasvit ja sienet eivät näytä noudattavan tätä symmetriaa. Mutta voidaanko sanoa, että sienirihmasto liikkuu?
Olettaisin että ihmiselle olisi edullisempaa, jos vasen ja oikea puoli olisi yhtä "voimakkaita". Mutta näin ei ole, vaikka evoluutiolla on ollut paljon aikaa asian järjestämisee. Esim. Keihäänheitto saalistaessa. Oikeakätisen loukatessa ns. heittokätensä, olisi ollut tosi hyöty jos vasen käsi olisi ollut yhtä voimakas ja tarkka.
ts. miksi ilmentyy tarkkaa sagittaalisymmetriaa, jos eri puoliskot toimivat hieman eritavalla. Ihmisellä vasen puoli ikäänkuin avustaa oikeaa puolta tai päinvastoin.
Symmetriassahan on yksi aivan ilmeinen etu: ei tarvita erikseen ohjeita oikean ja vasemman ruuminpuoliskon osien rakentamiseen, vaan voidaan peilata yksi ohje toisellekin puolen. Näin selvitään puolella siitä mitä muutoin tarvittaisiin. Koska tuplamäärästä tiettyjä elimiä on liikkuvalle eläimelle huomattavaa etua, ei ole lainkaan hämmästyttävää että symmetrisistä kehoista on tullut sääntö eläinten joukossa.
Mielenkiintoinen esimerkki symmetrisen yksilönkehityksen häiriöstä ovat "janussikiöt", joilla pään etuosan kehityksen pysäyttävä geeni ei ole toiminut normaalisti, vaan kehitys on jatkunut jakaen koko pään, johtaen äärimmäisissä tapauksissa yksilöön jolla on kaksi paria kasvoja:
http://img.thesun.co.uk/multimedia/archive/00656/2-faced-Kitten_682_656589a.jpg
Kuten kuvasta näkee, kummallekin puolelle kasvojen normaalia keskiviivaa on kehittynyt uutta kasvokudosta silmineen kaikkineen, ja tämä kahitajakautuminen etenee aivoihin asti.
>>Olettaisin että ihmiselle olisi edullisempaa, jos vasen ja oikea puoli olisi yhtä "voimakkaita".