Nyt jos koskaan on aika avata uraanikaivos Torisvuomassa.
Viikolla vihreiden kansanedustaja Erkki Pullianen kertoi, että jos kaikki suunnitellut ydinvoimalahankkeet toteutetaan maailmassa, niin uraania ei tule riittämään kaikille.
Nyt kun meidän annetaan ymmätää, että on mahdollisesti odotettavissa tiukentuvat ajat taloudellisesti, niin nyt se kaivos pitää raakentaa jos koskaan.
Enontekiön kunnan pitää aloittaa neuvottelut kaivosyhtiön kanssa kaivoksen rakentamisen aloittamisen nopeuttamiseksi.
Siis kunta vain neuvottelee, eikä ryhdy mihinkään taloudellisiin kuvioihin, sillä taatusti menee pieleen, että roikaa.
Rakennusvaihe kestää useita vuosia ja tarjoaa rakennusvaiheessa niin paljon työpaikkoja, että meiltä ei löydy tarpeeksi väkeä.
Vaalikoneesta sai lukea kuntavaalien alla, että oikeistopuolue kokoomuksesta löytyy yllättäin vastustustavia voimia kaivostoiminnan aloittamiseksi. Samalta suunnalta vähäteltiin myös toiminnan kautta muodostuvia työpaikkoja. Perusteluna oli Enontekiön imago matkailukohteena kärsii.
Uskallan vaittää, että kaivoksen työllistävä vaikutus henkilötyövuosina on ainakin sama kun koko matkailuliiketoiminnalla tänä päivänä.
Ja sekin vielä, että ei ole läheskään niin suhdannevaihteluille herkkää toimintaa.
Minun mielestä kaivoksestaa ei ole todellista haittaa luontaiselinkeinotaloudelle eikä matkailuliiketoiminnalle. Enempi keskustellaan minusta tuntuu- linjoilla.
Nyt olis se oikea aika saada Enontekiölle "savupiipputeollisuutta" ja lopetta kitinät siitä, kun ei saatu voimalaitosta...
Jos ei uskalleta tai osata tehdä muuta kuin täytellä avustushakemuksia ja odottaa paluupostia, niin sitten saamme heittää toiveet itsemääräämisoikeuden säilymisestä meillä enontekiöläisillä.
Viikolla vihreiden kansanedustaja Erkki Pullianen kertoi, että jos kaikki suunnitellut ydinvoimalahankkeet toteutetaan maailmassa, niin uraania ei tule riittämään kaikille.
Nyt kun meidän annetaan ymmätää, että on mahdollisesti odotettavissa tiukentuvat ajat taloudellisesti, niin nyt se kaivos pitää raakentaa jos koskaan.
Enontekiön kunnan pitää aloittaa neuvottelut kaivosyhtiön kanssa kaivoksen rakentamisen aloittamisen nopeuttamiseksi.
Siis kunta vain neuvottelee, eikä ryhdy mihinkään taloudellisiin kuvioihin, sillä taatusti menee pieleen, että roikaa.
Rakennusvaihe kestää useita vuosia ja tarjoaa rakennusvaiheessa niin paljon työpaikkoja, että meiltä ei löydy tarpeeksi väkeä.
Vaalikoneesta sai lukea kuntavaalien alla, että oikeistopuolue kokoomuksesta löytyy yllättäin vastustustavia voimia kaivostoiminnan aloittamiseksi. Samalta suunnalta vähäteltiin myös toiminnan kautta muodostuvia työpaikkoja. Perusteluna oli Enontekiön imago matkailukohteena kärsii.
Uskallan vaittää, että kaivoksen työllistävä vaikutus henkilötyövuosina on ainakin sama kun koko matkailuliiketoiminnalla tänä päivänä.
Ja sekin vielä, että ei ole läheskään niin suhdannevaihteluille herkkää toimintaa.
Minun mielestä kaivoksestaa ei ole todellista haittaa luontaiselinkeinotaloudelle eikä matkailuliiketoiminnalle. Enempi keskustellaan minusta tuntuu- linjoilla.
Nyt olis se oikea aika saada Enontekiölle "savupiipputeollisuutta" ja lopetta kitinät siitä, kun ei saatu voimalaitosta...
Jos ei uskalleta tai osata tehdä muuta kuin täytellä avustushakemuksia ja odottaa paluupostia, niin sitten saamme heittää toiveet itsemääräämisoikeuden säilymisestä meillä enontekiöläisillä.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Piä sie helvetin molomaattori nuo omana tietona.
ja minun mielestä siitä ei olekaan muuta ko HAITTAA..joten älä sie paskaa jauha,mistä helvetistä sait tuon itean nyt kalhosti..ja mitä mie luulen,sie et ole Enontekiöläinen ja jos olekki niin olet kyllä helvetin tyhmä sellainen,eikö ole muuta tekemistä ko kirjotella tänne tuommosia tyhmiä sepostuksia..
Minä olen ulkopaikkakuntalaisenakin tietoinen siitä, että useana kesänä geologiryhmät ovat olleet tutkimassa esiintymää.
Asia ei siis ole mistään tuulesta temmattu.
Kyllä sitä kestää tutkia ja hutkia ja kyllähän ne sitä tekeväkki,mutta onko jollaki järjenvalo sammunut täysin,siltä se ainaki näyttää..kyllä on suuret psyykkiset ongelmat jollaki
Hyvä Mokomaattori, nyt sinä asiaa puhut. Kaivosta tänne kaivataan ja pikaisesti vieläpä.
Asiantuntijat eivät pidä uraanikaivosta niin vaarallisena kuin ihmiset luulevat.
Malmin etsintää tulisi tehostaa tosissaan, kyllä sitä voisi Enontekiöltäkin löytyä yhtä ja toista kunhan vain annettaisiin yhtiöille toimintaluvat etsintöihin, eikä aina hangattais kaikkea vastaan.
vihdoinki asiaa.siinä tulisi uusia työpaikkoja ja eiköhän täällä enontekiön kunnassa nuita työttömiä löydy.säästyis kunnalla rahaa ku ei tarttis työttömien sossunluukuilla notkua ja olisihan se muutenkin tuottoa jos sattuisi vaikka jotaki löytymäänkin.
ehkäpä tämä kaivos tuottaisi enemmän kuin enontekiön matkailu...?
Paikan valinnassa! Siellä on kuulemma aika paljonkin tehty "löytöjä" oletko kuullut? Olis se kyllä hyvä jos met saisimme sinne,tai lähiympäristöönkin jonkunlaista kaivostoimintaa.
Tsaibmassa ja siitä etelään käsin on niitä esiintymisiä aivan vallatomasti! Kyllä se kunnan olis jo aika toimia,ennen kun on myöhäistä!!
Olis se tosi hauskaa,kun sais käydä omassa kunnassa oikeissa töissä. Siitä olis hyötyä kaikille,varsinkin meille paikallisille ja poromiehille ja tietysti luontaiselinkeinon harjoittajille.
tähän muutaman järkevän asian! Kalkkuoivin ja ruossakeron alueella on muita malmi esiintymiä,kuulemma aika paljonkin,jotka vois varmaan hyödyntää siinä uraanin ohella! PISTÄPPÄ NYT MOKOMAATORI RATTAAT PYÖRIMÄÄN! SAAT KAIKEN TUEN MEILTÄ PAIKALLISILTA, JOTKA ASUMME, JA OLEMME SYNTYNEET TÄÄLLÄ,JA HALUAMME JÄÄDÄ TÄNNE,JA TEHDÄ TYÖTÄ TÄÄLLÄ! TÄHÄN ÄLKÖÖN SEKAANTUKO MITKÄÄN LYHYTNÄKÖISET JA OMAHYVÄISET OMANEDUN TAVOITTELIJAT! KAIKILLE RIITTÄÄ JA KAIKILLE JÄÄ AINA JOTAIN KÄTEEN,JOS SEN OIKEIN JAKAA!!!! ELIKKÄ KAIKILLE OSAPUOLILLE OLIS HYÖDYKSI!!!
saatava tuotto kuuluu sitten saamelaisille alkuperäisyyden varjolla. Jos enontekiö sellaisen sais niin jo olis kaikki kinnit taas vaatimassa ossuuksia äiti maasta. Mutta onneksi met oikeat alkuperäiset osaamma panna hanthin näillä kulkureille.
Se on toella oikein,että alkuperäisväestöki osallistuu fyysiseen työhön.Kaivoksia kai vastustaa eniten peräkammaripojat,jotka eivät työtä pelkää pankolla maatessaan
Ei ole kyllä saamelaiset oikeita perimään meidän vesi ja maaoikeuksia täällä käsivarressa! Eihän täällä ole paperita muilla kun meillä oikeilla akuperäisillä LAPPALAISILLA! Meillä on 1600-luvulta maapaperit,ja niissä selvitys mitkä suvut on asuttaneet tai hoitaneet poroja tällä alueella! Nämä nykyään itseään kutsuvat alkuperäiset saamelais suvut,jotka ovat tulleet paljon myöhemmin tänne,eivät ole oikeita lappalaisia,eikä poronomistajia! He olivat täysiä rosvoja,jotka varastivat,tappoivat ja itselle merkitsivät kaikki porot mitä eteen tuli. Tällä hetkelläkin asuu tiettyjä sukuja käsivarressa "saamelaiset" jotka ovat Kuninkaan papereissa kielletty astumasta suomen maakamaralle,vaikka Suomen valtion virka mies sanoi että niitä pitäis noudattaa! Sitä määräystä ei ole kumottu! Elikkä kaikki jotka ovat jälkeen tänne tulleet, ovat pororosvoja, muualta karkotettuja!
Taas tätä disinfoa...
Alkuperäiset lappalaiset eli saamelaiset ovat asuneet koko Saamenmaassa ennen kuninkaan maapapereita.
Minun yksi esi-isä oli venäläinen 1600-luvulla. Olenkohan sittenkin venäläinen?
taas tätä disinfoa.
mitä paskaa sie taas yrität selostaa. saamelaiset ovat asunhet korkeinthan norjassa ja venäjällä jA sieläki tosi etelässä. älä nyt ala taas tottuuksia muuttelemhan.
se menee. harmi että tämä vain ei ole laajemmin saamelaisten tiedossa. tulis romanttisille kuvitelmille loppu.
Kyllä on melkoista harhatietoa. Kyllä historian tutkimuksen mukaan saamelaiset ja heidän esi-isänsä ovat asuttaneet pohjoista fennoskandiaa ennen muiden saapumista pohjoiseen.
Nämä lappalaiset, jotka nyt useat juurensa kadottaneet ovat löytäneet esi-isikseen ja kansakseen, kutsuivat muinoin itse itseään saamelaisiksi. Muut kutsuivat heitä lappalaisiksi.
Historian tutkijoiden suuri konsensus on vahvasti sitä mieltä, että Lapin ja Kainuun lappalaiset olivat saamelaisia. Karkeasti Oulujärvestä etelään on vähän eripuraa siitä ketä lappalaiset olivat (etninen vai elinkeino termi), mutta sielläkin lappalaiset puhuivat saamea (tosin kuollut murre) ja harjoittivat saamelaisten elinkeinoja.
Historian tutkimuksen mukaan, etelästä aikoinaan virranneet ihmiset asuttivat lapin. Saamelaiset sitten siirtyivät pikkuhiljaa norjasta ja venäjältä myös suomen lappiin, jossa he sekoittuivat kantaväestöön.
ossaat sie selvittää niin että kerrohan millä nämä etelänki muinaiset saamelaiset elivät? Pitiväkkö net poroja sielä etelässäki?
astua kehiin! taijjat kyllä olla näitä KULTTURI SAAMELAISIA ITTE,ko et tiiä näistä suvuista yhtikäs mitään! Johan näistä tutkijoista on selvinnyt jos mitä kummallisimpia asioita! Esim! Arkistoista kyllä näkyy,että saamelaisten puolesta sukuja tutkineet ko. tutkijat ovat kyllä tietoisia siitä,mitkä suvut täällä olivat ensimmäisenä,ja ketkä ovat saaneet viralliset asumis ja käyttö oikeudet vesiin ja maihin. Mutta jostain kumman syystä ko.Tutkijat ovat vääntäneet asiat päälaelleen. Me ollaan kyllä tietoisia siitä,että he ovat tutkineet,mutta palauttaneet kiireen vilkaa dokumentit arkiston syöverehin,on vissin totuus tullut heillekin ilmi! Ilmeisesti luulivat ettei meillä ole tallessa niin vanhoja asiakirjoja,ja ette emme ole tietoisia asiasta. Sulle lopuksi vielä! Sana Lappalainen,jos sen kääntää lapinkieleksi,niin se on sabmelas,elikkä saamelainen,jos ei vielä leikkaa,niin tässä toisin päin! sabmelas,jos sen kääntää suomenkielelle,niin se on lappalainen! Elikkä kyse on suvuista,MITKÄ SUVUT ON TULLEET TÄNNE AIKOJEN ALUSTA! PERKELE TET OLETTE TÄYSIÄ PÄSSEJÄ KAIKKI!
Tuota ensimmäistä lausettasi on vaikea kumota, kun ei tiedä aikaperspektiiviä, johon viittaat. Kyllä ihmiset etelästä asuttivat Lapin. Jotkut ryhmät tulivat jääkauden lopulla Norjan rannikkoa pitkin Etelästä ja toiset tulivat idästä ja etelästä väistyvän jään perässä. Myöhemmin noin 6000 - 8000 vuotta sitten tuli ilmeisesti uralilaista kieltä puhuvaa väestöä idästä ja etelästä, jotka sekoittuivat pohjoisessa asunaisiin ryhmiin. Näistä väestöistä nykysaamelaiset polveutuvat ja mitä ilmeisimmin kielensä saivat pääosin viimeiseltä ryhmältä.
Suomalaisten tulo Lapin-alueelle ajoittuu 1000-luvun jälkeiseen aikaan ja silloinkin lähinnä 1300-luvulle ja etenkin 1600-luvun lopun jälkeen Keski-Lapin pohjoispuolelle.
Lapin kantaväestö on ollut siis saamelaista eikä tässä ole historiantutkimuksen mukaan epäselvyyttä.
Esille tuomasi "alkuperäinen" suku -tarkastelutapa ei sovi alkuperäiskansan tai etnisyyden arvioimiseen. Toki yhtymäkohtia on jo maalaisjärjellä ajatellen, mutta tuollainen sukutarkastelu johtaa helposti isälinjojen ja sukunimen seuraamiseen, mikä ei kerro suvun etnisyydestä mitään. Jos suvun, jollain edustajalla on esimerkiksi vain ukin ukki ollut saamelainen, hän on itse saanut perimästään 6 % saamelaiselta. Kieli, kulttuuri ja etnisyys on kyllä sellaisessa tapauksessa kadonnut.
Monet suvut, jotka ovat 1700-luvulla asuttaneet Käsivarren aluetta, Keski- ja Itä-Lappia ovat olleet saamelaista alkuperää, mutta ovat sen etnisyyden ja kulttuurin kadottaneet. Omasta alkuperästään kannattaa olla ylpeä - oli saamelainen, saamelaisen jälkeläinen tai ei.
Sinulla on selvästi lappalainen-termi hallussa. Se tuntuu välillä olevan harvinaista.
meni tuohon enontekiöläisten mieli aiheeseen, eiköhän ala olla aika pnna piste tähänkin.
kun asiat selkenee!