Olen tavannut ihannemieheni. Olen kerran elämässäni ollut rakastanut ja vain kahdesti ihastunut vaikka miehiä on ollut ns paljon. Nyt tunnen olevani aidosti ihastunut pitkään aikaan! En ihastu ikinä kenenkään, mutta tämä mies on täydellinen. Hän on vain varattu ja lähtee paikkakunnalta pois loppuelämäksi. Hän on kuin sielunkumppanini, se oikea. Mutta en aido enkä halua rikkoa kenenkään suhdetta ja parasta unohtaa koko homma. Se vain vituttaa, koska en ole elämässäni koskaan tavannut sellaista miestä kuin hän on.
Ihannemieheni varattu ja "onnellinen"
vittuuntunut...
161543
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
siihen!
Ihan sama täällä. Mies vei jalat alta vaikka mitään ei ole tapahtunut eikä tule tapahtumaan -muuten kuin unissa. Naimisissa olemme molemmat.
ole, niin se vaan on?
Ainakin lähtökohtaisesti ihannemiehet ja ihannenaiset viedään ensimmäisinä käsistä.
Mikä lie sitten totuus noista ihannemiehistä ja ja ihannenaisista, kun niin moni eroaa, joutuu petetyksi, pahoinpidellyksi, henkisesti kiusatuksi tai muutoin huonosti kohdelluksi.
Kuinkahan moni lopulta on saanut juuri sen, jota on eniten halunnut niin, että myös halun/rakkauden kohde on tuntenut samoin takaisin.
Epäilen, että se on hyvin harvinaista. Veikkaan, että 98& pareista on sellaisia "hyviä kompromissejä" tai toisia vaihtoehtoja.
Elämässäni on ollut kaksi naista, joita olen rakastanut suunnilleen mielipuolisesti, mutta kumpaakaan en saanut. Pari muuta hyvää on kanssani elämää viettänyt ja aika moni muu elämääni lyhyesti sulostuttanut.
Tuollaisessa tilanteessa herää perusteltu kysymys: Kuinka pitkälle rakkautensa kanssa saa mennä. Luontoemo on antanut oikeuden yrittää viimeiseen asti, taistella toisesta, vaikka varatustakin. Kulttuurimme ja erityisesti uskontomme ei sitä salli. Mikä on sitten oikein? Luonnon oma kilpailu vai ihmisten itsensä keksimät säännöt. Minä olen tätä asiaa joutunut pohtimaan enkä varmaa vastausta tiedä, mutta olen taipuvainen ajattelemaan luontoemon tapaan. Meidän haluamme, tahtoamme ja tekojamme ohjaa ennen kaikkea se, kenen kanssa haluamme geenejämme jalostaa.
Sielunkumppani - onkohan niitä. Joskus olen luullut näin, mutta aika on korjannut väärinkäsitykseni.
Vituttaa - tuttu tunne.
hän / he vaan löytyvät joskus liian myöhäisessä vaiheessa mutta toisaalta sille asialle pitäisi pystyä tekemään jotain ettei tarvitse katua hautaan saakka.
Tapasin sielunkumppani reilu 10 vuotta sitten; välittömästi meillä synkkasi, mutta uskallusta rakentaa tuttavuudesta suhdetta puuttui kummaltakin. Meni vuosia, eikä tuo "jännä olo" mihinkään hävinnyt, vaikka kummankin elämään tuli muita ihmisiä. Kolmisen vuotta sitten päädyimme sattumalta uudestaan pitempiin puheisiin - siitä saakka sitä on jatkunut, puhetta... Mietitään vaan, miten tästä pääsisi selville vesille korjaamaan sitä vuosia sitten pieleen mennyttä kuviota. Jonain päivänä... Toivottavasti.
suorastaan jännittävältä ja romanttiselta, onnea matkaan.
mikä onkin sun kannalta hyvä. Naiset joiden kaa olen ollu, ni tuntuu sille, et ne menetti sielunsa. En ite haluis sitä, mut niin vaan tapahtuu.
ja varmaan pieni muna.
Puhkaise illuusiokupla, jossa elät sen oikean odottelussa!Tunnetko miehen todella, kun puhut sielunkumppanista vai oletko tiedostamatta vain luonut mielikuvan Täydellisestä Miehestä?Ehkä nautit vain saavuttamattomasta rakkaudesta, josta kultainen kahle konkreettinen merkki.Kuin teinityttöjen kaukorakkaudet.
Joku vuosi sitten rakastuin varattuun oikein kunnolla. Koko kuvio tapahtui vain henkisellä tasolla, sillä moraalisyistä johtuen emme päästäneet sitä fyysiseen pettämiseen. Tunne oli kuitenkin mieletöntä puolin ja toisin. Minulle rakastumisesta oli kuitenkin hyvin iso apu, sillä sitä kautta tiesin, että millaisen miehen todella haluan itselleni. Itse olin tuolloin sinkkuna.
Eikä aikaakaan kun löysin enemmän kuin samanlaisen vapaan miehen, voisivat olla veljeksiä, vaikka eivät sukua olekaan. Nyt sitten olen onnellisempi kuin koskaan ja olen vain huomannut, että löytämäni on vieläkin parempi minulle. Jos olisin sinä, niin en särkisi mitään, nauttisin vain hienosta tunteesta ja etsisin myöhemmin samanlaisen, mutta vapaan.
Ihastuin tulisesti varattuun mieheen, enkä tiennyt hänen olevan varattu. Hän on huonossa suhteessa mutta yrittää vielä. En jää odottamaan vaikka tiedän että sopisimme täydellisesti toisillemme.Tyytykööt sitten huonoon suhteeseensa.
ei mua saanu:)
pedissä emme ole vielä ollet (haluja olisi aivan hullun lailla), en tahdo tyytyä kakkosen rooliin.
Mies aina tahtoo viettää aikaa kanssani ja valittaa huonoa suhdettaan. Sanoin viimeksi että laita asiasi järjestykseen, huonoon suhteeseen ei kannata jädä. Saa nähdä kuinka tässä käy.
Ei ole ensimmäinen mies joka vaihtaisi parempaan ;)
:=)))))))))