Itsekuria, vastuuta, toimintaa...jne lista on loputon...
Naiset pitäis lähettää armeijaan
oppimaan
481308
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
kuinka nykypojat ovat armeijaan mennessään liian "pehmoisia" yms. mutta auta armias näitä maamme neitoja.
Karisisi kaikki prinsessaelkeet ja pumpulissa/hattarassa kasvatettujen pikkuneitien kuvitelmat itsestään kun joutuisivat vähän tetsaamaan sekä käyttäytymään ja juoksemaan jonkun toisen pillin mukaan eikä vain oman.
Nykynaiset ovat kurittomia teinejä joiden vastuuntunto on lähes nollassa joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Tosin tunneälyn kurssi tekisi hyvää myöskin. Ehkäpä armeijassa jossa joutuisi hyväksymään hieman epämukavuutta ja toisia erilaisia ihmisiä opettaisi toisaalta sitäkin.
Miksi?
ja vastuuntuntoa muista ihmisistä.
Tekisi hyvää monelle naiselle nykyään...
Naisten oppivan armeijassa nöyryyttä ja vastuuntuntoa muista ihmisistä, kun ei miehetkään niitä asioita siellä opi?
Ja miehet pitäisi pakottaa käyttämään vanhempainvapaitaan. Siinä sitä tisekuria ja stressinsietokykyä niille, vastuusta ja toiminnasta nyt puhumattakaan.
Vaihtarit; naiset armeijakoulutukseen heti kun imetys loppuu, miehet siksi aikaa kotiin tenavaa huoltamaan. Deal?
***
ennen perhe elämää tietysti
koska toinen on pakko ja toinen on vapaaehtoinen halu hankkia jälkeläisiä.
Olisihan se pirun reilua että naiset pistetään armeijaan JA tekemään palkaton raadanta perheen eteen. My mistake.
Minusta vaihtari olisi hyvä, antaisi palkatun kuntoloman naisille raadannan jälkeen, ja miehetkin oppisivat kantamaan vastuunsa.
***
Armeijalle on vaihtoehto, siviilipalvelus tai vapautus pätevään syyhyn vedoten. Ikinä katsonut mikä prosentti ikäluokan miehistä käy armeijan versus ikäluokan naisista hankkii jälkeläisiä?
Väittäisin että vaikka nuo eivät ole lähelläkään sama asia, olisi vaihtari oikeudenmukainen.
***
Koti-isä ei ensinnäkään ole hirveästi naisten mieleen.Jos niin olisi,niin varmasti miehet olisivat innoissaan siitä hommasta. Sen lisäksi se vapaalla olemattomuushan tarkoittaa työntekoa mikä tukee lapsen ja ehkä naisenkin elämää.
"Armeijalle on vaihtoehto, siviilipalvelus tai vapautus pätevään syyhyn vedoten."
Tai vankila. Kyllä miehillä sitten on sentään aika helppoa!
"Väittäisin että vaikka nuo eivät ole lähelläkään sama asia, olisi vaihtari oikeudenmukainen."
Varmasti kuka tahansa mies ennemmin olisi sidottu hoitamaan omaa pentua (kuin joutua vankilaan,palkattomaan työhön tai altistetuksi armeijan monille rääkeille) jonka on VAPAAEHTOISESTI valinnut luoda ja ollessaan pakotettu hoitamaan pentua, ei miehen tarvitsisi hävetä asemaansa eikä naisen halut lerpahtaisi kun kerran koko valtiokoneisto pakottaisi hoitamaan lasta eikä miehen koettu nynnyys.
Vaihtoehtojen puuttuminen ratkaisisi myös mahdolliset matemaattis-taloudelliset kysymykset kuten olisiko fiksumpaa esim.lapsen kehityksen kannalta pitää niitä vapaita vai ei.
Väitän että moinen vaihtari hyödyttäisi kaikkia; naiset saisivat uuden ponnen elämään eivätkö juuttuisi lapsenteon jälkeen kotiorjiksi kun raskauden myötä meni työt, miehet oppisivat kantamaan vastuunsa myös omista mukuloistaan (muuten kuin "tuomalla leivän pöytään" lue: näkemään lastaan päivittäin hereillä kymmenisen minuuttia) ja pitämään heistä huolta käytännössä ilman äitiä niskaan puhaltamassa, lapset hyötyisivät kahdesta turvallisesta aikuisesta yhden pääasiallisen huoltajan sijasta (tosiaan osoitan sormella niitä perheitä joissa mies katsoo hommansa olevan hoidettu kun kukaan ei kuole nälkään, henkinen hyvinvointi muiden kuin miehen omalla kohdalla on toissijaista) ja lastenteon taloudellinen ja sosiaalinen taakka löystyisi naisen harteilta molemmille. Kaikki hyötyvät.
Ennen kuin sanot että varmasti meis hoitaisi lastaan ennemmin kuin menisi armeija"rääkkiin", mulkaise tilastoja yhden vanhemman eprheistä ja vanhempainvapaiden käytöstä. 6% kotivanhemmaksi jäävistä on isiä, 94% äitejä (2006 muistaakseni? ehkä 2005). Jännä juttu. Ja monen vuoden kokemuksesta; kotivanhempana olo ON rankkaa, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Kokeile niin tiedät. Uskallatko? Harva mies uskaltaa.
***
EI hirveästi naisten mieleen :D olet sinä pihalla. Miksi naismarkkinoilla päteminen olisi tuoreelle isälle prioritteetti, kysyn minä? Hänellä ON nainen, ja perhe. Ja tiedoksi, näin naisena, olen tuosta erittäin vahvasti eri mieltä. Jos puhutaan tosiaan Naisten mieleen, ei keskenkasvuisten tyttöjen.
Työnteko tukee perheen taloudellista asemaa, se ei tue perhettä. Voisit olla yllättynyt siitä miten moni nainen antaisi mitä vain jos mies ottaisi ossa perheen elämään muullakin kuin pankkitilillä, ja miten monessa perheessä asetelma valitettavasti niin on. Miksi mies katsoisi velvollisuutensa olevan hoidettu palkaktyöllä, kun naiisen hommaksi jää se palkaton ympärivuorokautinen ympärivuotinen työ jsosa ei tunneta kahvi- ruokataukoja tai pakollisia lomia? Luulen että niillä ehdoilla joilla pienen lapsen kotivanhempi elää, et IKINÄ allekirjoittaisi työsopimusta vaan veisit sen oikeuteen nopeammin kuin ehdit kissaa sanoa.
***
Kyllä useampi mies jäisi ilman muuta kotiin lasta hoitamaan, jos se olisi taloudellisesti järkevää.
nyt katso vähän kauemmas. mistä johtuu että perheen miehen palkka on yleensä se parempi, ja nainen se joka jää kotiin yhteisyä lasta hoitamaan? Ai-van. Kokska yhteiskuntarakenne suosii tätä mallia, koska naisen OLETETAAN olevan se kotiin jäävä osapuoli.
Minusta tämä tulisi muuttaa, ja kumpikin vanhempi julistaa yhtä tärkeäksi ja yhtä kyvykkääksi, ei vain äiti. Fakta on se että nainen on jatkuvasti, potentiaalisena raskautujana ja äitiyden uhan vuoksi, kannattamattomampi palkattava kuin mies. Miten tämä muutetaan? Ottamalla mies tasaveroiseksi perheenperustajaksi. Eivät ne lapset vain äidin ole.
Valta ja vastuu tasan, niin sitä yhteiskuntaa muutetaan. Jostain on aloitettava.
***
tosiasiaa ei voi muuttaa: "Fakta on se että nainen on jatkuvasti, potentiaalisena raskautujana ja äitiyden uhan vuoksi, kannattamattomampi palkattava kuin mies."
Nainen voi tulla raskaaksi vaikka satunnaisesti tapaamalleen miehelle, jolloin lapsen toista vanhempaa ei välttämättä edes tiedetä ja nainen on silloin ainoa, joka voi lasta hoitaa. Jos mies saattaa jonkun vieraan naisen tietämättään raskaaksi, niin hän ei ole lastaan hoitamassa, eikä siten aiheuta työnantajalle lainkaan kustannuksia. Ei tuota asiaa voi millään lailla tai sopimuksella muuttaa.
Mutta yksin lapsen hankkivia naisia on ehdoton vähemmistö, jolla ei niinkään ole vaikutusta siihen valtaosaan. Fakta on sekin että lapsiperheiden vanhemmat ovat epätasa-arvoisessa asemassa työmarkkinoiden suhteen koska vain nainen voi tulla raskaaksi. Minusta se pitäisi pysrkiä muuttamaan mahdollisimman pitkälle, ei olettaa naisen olevan raskauden seurauksena valmis luopumaan itsenäisyydestään elannostaan ja jättäytyvän miehen elätettäväksi.
Kuvaamassasi tapauksessa voit myös miettiä lisiko se ilmainen päivähoito sittenkin hyvä asia, joka antaa tuollekin aniselle mahdollisuuden palata työelämään mahdollisimman pian niin valitessaan.
***
Kasvatuksen voisi aloittaa miehille kuin naisillekin Spartan tyyliin jo vauvaiässä. 18-19 -vuotiaiden kouliminen on jo lähes hukkaan heitettyä vaivaa.
Koska miehiltä ne ominaisuudet puuttuu, joillekinhan nekin on saatava, että yhteikunta pyörii,
koska julkisuudessakin on todettu jo, ettei miehet enää pärjää armeijassa,
koska naiset hoitaisivat senkin homman paremmin ja tehokkaammin,
luoja tietää, ettei nykyajan miehet enää maataan eikä perheitään puolusta, ne haluaa vapautuksen tai ainakin sivariin,
miehiltä pitäis viedä sekin valta pois, nehän on ihan epävakaitakin (tehneet itsemurhia armeijassa, tappaneet muita jne.),
ja kun naiset joutuisivat pakolla käymään armeijan, ne ei vois enää uskotella itselleen, että ne tarvitsee miehiä mihinkään, etenkään heikompia miehiä, ja jokaikinen vähänkin luuseri jätkä ja armeijaa käymätön nulikka, jäis ainakin lisääntymättä, koska naiset tajuais, että heidän on voima valta ja kunnia, iänkaikkisesti amen.
KYLLÄ!!! KANNATETAAN!!!
aika moni maapallon mies on luuseri jätkä ja armeijaa käymätön nulikka.
Vain nainen jolla on kusta päässä voi esittää mielipiteitä joita juuri tuossa teit.
Mies voi valita sivarin monestakin syystä.
Sillä ei ole mitään tekemistä pärjäävätkö yleisesti miehet armeijassa vai eivät.
Yhteiskunta pyörii ihan ilman jokaisen yksilön lapsellisen laitoksen läpikäymistäkin. Armeijaanhan voi mennä kaikkein motivoituneimmat niin miehistä kuin naisistakin.
Olet itse aika heikko paska kun moista tänne suollat. Tietysti jos sulla on heikko itsetunto niin ehkä sitä pitää moisella saarnalla korostaa.
Väität siis että parikymppisillä armeijan käyneillä sälleillä on itsekuria ja he ovat erityisen vastuullisia jne.. lista on loputon.
Jaa, en tunne nykypäivän parikybäsiä, mutta ainakin vielä muutama vuosi sitten sellaiset olivat aika teinejä. Aikuistuminen sun muut tapahtuu mun kokemuksen mukaan ihan muualla kuin armeijassa.
Eikös se ole siellä pääasia? terveisin pasifistiveretaristiateisit. Miehet voitaisiin lähettää lastentarhaan tai peruskouluun oppimaan empatiakykyä.
Armeijan parasta antia on itsekurin kehittyminen ja toisten huomioimiseen oppiminen. Näissä olisi kehittämisen varaa monella naisella. Useimmat naiset tuntuvat oppivan näitä asioita vasta äitiyden myötä, eikä aina silloinkaan.
nykylällykkäpojuista vain murto-osa käy armeijan.
Kyllä sentään vielä yli 80% palvelusikään tulevista miehistä käy armeijan.
ja patjansa.
Kaveri nukkui armeijassa ihan huumorilla 180vrk samoissa lakanoissa, eli koko palvelusajan. Arvaa oliko lakana musta, olisko sinusta siihen hienohelma?
Itselläni on ollut kotona käytössä sama lakana jo reilut 2 vuotta. Viime kuussa se alkoi kulumisen takia revetä keskeltä, joten pitää kai ottaa kohta toinen käyttöön. Ehkä jo kevään aikana. Pussilakanaa en ole käyttänyt lähes kolmeen vuoteen, kun laitoin silloin edellisen pyykkikoriin ja uutta en jaksanut viritellä peiton päälle. Taitaa olla muuten pesemättä vieläkin se edellinen pussilakana. Tyynyliinoja vaihdan jopa pari kertaa vuodessa, kun alkavat helpommin haista.
elämä on ollut pahempaa kun näiden armeijapoikien armeijaolot. Jotka muuten eivät opi mitään siellä armeijassa.
Eivät he opi siellä muuta kuin arvostamaan itseään vähän enemmän.
konetta.
sinne ja oppivat elämään oikein, ja eivät valita vittu koko ajan.
Hmmh, ylipainoisen ei kannata juosta parinkymmenen minuutinkaan lnekkejä ihan alkuun ettei pumppu petä, lääkärin valvonnassa ruokavalion muuttaminen ja liikunnan asteittainen lisääminen auttaa läskiperseisyyeen.
Läskipäisyyteen valitettavasti on hyvin harvoja parannuskeinoja. Onni siinä on se että idiootti ei usein ymmärrä olevansa sellainen, vaan pitää itseään hyvin nokkelana. Onnea!
***
Harvinaisen totta, käytöstavoista olisi hyvä aloittaa, ja siitä sitten edetä suoraselkäisen suomalaisen käytöksen oppimisen jälkeen muun venkoilun ja juoruilun poistoon, ja sitten noihin muihin juttuihin jotka luettelit. Sanonpa vaan että suomi näyttäisi aika erilaiselta jos useammat naiset kävisivät armeijan (ei negatiivisessa mielessä).
Suomi varmaan näyttäisi todella erilaiselta jos naiset käyvät armeijan, siinä olet oikeassa! On aivan eri asia tuleeko sieltä armeijasta "nöyriä" miehensä käskyjä odottavia, tottelevia naisia, vai oamanarvontuntoisia, terveellä itsetunnolla varustettuja naisia jotka arvonsa tietävät ja osaavat vaatia asiallista ja oikeudenmukaista kohtelua! Sitä saa mitä tilaa!
Sängyt osataan pedata ja perunat kuoria jo ennestään. Vastuuta ja toimintaa on esimerkiksi siinä, että laittaa muksut aamulla kouluun ja illalla läksyjentekoon ja harrastuksiin.
Uskot, että naiset oppivat noita asioita armeijassa? Tai että armeija tekee naisesta naisen niinkuin sen pitäisi tehdä pojista miehiä?:-)Hienoa jos se naisilla toimisi, miehillä sen käyminen tuntuu olevan enemmänkin "pakkopullaa", oppi ei jää päähän.
Kiitos meidän naisten puolesta.
on satoja kertoja arvokkaampi kuin miehen.
Miksi siis kouluttaa naisia tappamaan?
Itseasiassa en ymmärrä tuota miesten sotaisuutta, en sitten ensinkään:(
Yhden naisen henki on aivan yhtä arvokas kuin miehenkin?
Miesten sotaisuus taitaa nousta ihan naistenkin haluista.
väkiluvun kannalta..
Sodassahan kuolee paljon ihmisiä ja jos valtaosa näistä olisi naisia niin olisi todella vaikeaa saada väkilukua palaamaan ennalleen sodan jälkeen..
väännän vielä rautalangasta saman
Miehen sperma riittää tekemään miljoonia jälkeläisiä, mutta nainen ei voi synnyttää niin montaa..
riittää yhteiskunnan resurssit siihen, vai olisitko valmis maksamaan enempi veroja sen asian eteen?
Naisia ja miehiä on ikäluokassa suunnilleen saman verran, eli jos muutetaan vain systeemi päälaelleen, eli naiset pakotetaan armeijaan ja miehet saa käydä sen jos huvittaa, niin silloinhan kulut pysyy samoina.
Ei teistä pullamössö pojista enää mihinkään olekkaan..
Naiset ovat yhteiskunnan pilari!..
Armeija on turhaa sodanlietsontaa. Jos olisin mies menisin sivariin ja sivarimies on mielestäni seksikkäänpi kuin mies paskaisessa armeijapuvussa. Ja sanoit jotakin itsekurista ja muusta sellaisesta paskasta. Ensinnäkin naiset ovat miehiä kovempia ja uskallampa väittää että tositolanteessa rohkeampia. Siksi miehet juuri menevätkin armeijaan. Ja miehiähän ei paljon tarvita muuta kuin naisia ilahduttamaan, heitä voidaan tuhlata turhaan sotaan... Sitäpaitsi armeijatouhu on nykyään melko pelleilyä kun alokkaalle huutamisestakin voi jo haastaa oikeuteen, eli se siitä. Suomi demilitarisoiduksi vaan. Jos niin olet katkera niin mene sivariin... Siinä sulle oppia sika kun yleistät. Jos sun muija on vastuuton niin oma ongelma :D
saavat minutkin kannattamaan asevelvollisuutta naisille. Joku huonokäytöksinen narsistiprinsessa siinä taas toi luonteensa esille. Nimenomaan tuollaisille naisille armeija olisi tarpeen.
Siksi en kannata ollenkaan ja siinä taas yksi armeijaan joutuva/joutunut katkerana. Kesäleirit ja käskytys lapsille. Itseäni en antaisi määrätä ryömimään mudassa ei minkään takia :D
Sulla on varmaan armeija vielä käymättä kun olet noin herkkähipiäinen "neiti"
Ihan sen sanon että kyllä suomi on ihan hyvä maa asua mutta enpä henkeäni lähtisi heittämään :D älä inise
Eihän tässä ole siitä kyse, että mies olisi katkera kun itse joutui armeijan käymään, mutta naiset ei. Ei todellakaan, vaan siitä on kysymys, että armeijan käynyt mies tietää miten hyvää armeija tekisi nykyajan huonosti kasvatetuille naisille. Mies ajattelee omaa parastaan. Armeijan koulima nainen voisi olla miellyttävämpi kokemus kuin narsistiprinsessat.