kertokaahan hyvä kalakeiton ohje, jossa olisi kolmea eri kalalajia käytettynä. eritoten sellainen, jota lappilaiset tykkäävät syödä. :)
kalakeitto
piiipii
101451
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
eiköhän pari kalaa ole ihan riittävä aslakkipoikaystävällesi..)
liika on liikaa, yksinkertainen on parasta.
ahven, siika, siinä hyvät soppakalat ihan yksikseen.
tai kunnon lohikeitto, kunnon lohta vaan ei tahdo saada.
muikustakin saa hyvän keiton.
keiton jossa oli kylmäsavulohta ja tuoretta lohta.
Kattilaan ensin vettä, maustepippureita, kalaliemikuutio, laakerinlehteä ja sipulia. Keitetään sen aikaa että maut irtoavat. Lisätään perunaa ja porkkanaa. Kun juurekset ovat kypsiä lisätään kalat, hieman kermaa, ja reilusti tilliä.
Aina parenpaa mitä useampaa kalaa käyttää. Itse teen esim. siika, ahven, kampela ja kuha toimii hyvin, riippuu vähän mitä verkoista löytyy. Keittää ensin kalat, siivilöi liemen jne...
mutta jos "verkot" on kauppahallin kalatiskillä, kyseinen soppa tulee maksamaan 50 euroa.
Ootko ihan varma että lappilasiet haluaa syödä
kalakeittoa? Ai oot. No okei sitten.
jos saat semmosta kalaa kun (puro)nieriä, niin se on hyvä. Sitten tietysti lohta rasvasemmaksi kalaksi ja jos nyt välttämättä haluat vielä kolmannen niin ahventa.
Muuten tarviat 1 sipulin, perunaa, porkkanaa,
kalalientä, kermaa ja tuoretta tilliä. ei sen kummosempia, jos on 3 eri kalaa niin näistäkin
tulee jo ihan hyvä mutta ei liian "erikoinen" keitto.
(ite kyllä tekisin pelkästään lohesta)
Niin että kuullottelet vaan sipulin voissa, lisää
kalaiemi ja porkkanat sekä perunat kuutoituna, kiehuttele puolikypsikis . Lisää kalat paloiteltuna suht´samankokoisi paloiksi ja anna kypsyä vielä vartti-20 min. Lorauta kermaa sekaan ihan reilusti, pätki tilliä sekaan ja ripaus mustapippuria vielä päälle. Anna kuumentua ihan kunnolla.
Jotkut lisää tässä vaiheessa vielä koskenlaskija
sulatejuustoa sekaan. Jos löytyy ruohosipulia
tai kevätsipulin varsia, niitä voi pätkiä pinnalle koristeeksi.
Lisäkeeksi ehottomasti ruisleipää ja voita, esim jälkiuunileipää, ei misään tapauksessa mitään
ranskanleipää.. huh huh.
Tuoretta kurkkua, juustoa, tomaattiviipaleita
niin vot.
Jälkkäriksi sie varmaan teetkin lakkakakun, sehän
sopii kun nenä päähän lohikeiton kaveriksi :o)
Pelekästhän tammukasta, jo vain oli hyvvää.
Potut kuohrin ja palastin vethen, rippauksen suoloja perhän ja löökiä. Leukun kärellisen laiton mukhan voita ja jokusen pipparin marian.
Siinä sitä oli oikiaa keittua meän porukhalle.
Kokkeilkaa ite, jos että usko minnuu!
Jäläkiruaksi soppii kairasa kuppi nokipannukahvetta ja sihen tirhaus koskenkorvaa.
Murre !
Kirjotteleppas keittokirja tuolla tyylillä niin jo vain oot kohta rikas kun kroisos.
Karjalan tättiin ainakin kolahtaa :o))
Yhdestä kunnollisesta kun tekee sopan,ja hyvin,luulis kelpaavan lappilaisellekkin.Ei kai sielläkään ihan yltäkylläisyyteen vallan ole totuttu.
Kiitos vinkeistä kaikille. No, lopputyötä olen koulua varten tekemässä lappilaisesta ruoasta ja opettajan mielestä kolmen kalan keitto olisi hyvä, mutta kun en millään löydä sellaista ohjetta netistä ja olen aika huono itse keksimään reseptejä..
Kasvisruokakin pitäisi vielä keksiä; aiheeseen sopiva. On jo toisena pääruokana käristys muuseineen. Mutta en keksi muusin kaveriksi mitään kasviksista. Tulee vaan mieleen sienet ja puolukka, jotka jollain tavalla kuuluvat Lappiin.
älä missään nimessä laita siihen keittoon mitään roskakaloja. Lappilaisille "jänkäkoirat" nakellaan varvikkoon tai niillä sammutellaan nuotiot.
Ehtottomasti jos pitää kolmea kalaa olla niin jotain näistä; lohta, rautua, taimenta, siikaa tai harjusta eli lohisukuisia kaloja arvostetaan.
Käristykseen pottumuusiin kaveriksi kuuluu puolukkasurvos ja pitkittäin leikatut kokonaiset suolakurkut.
Kasvisruuaksi sopii kuivalihavelli...
Reseptejä täältä
http://www.lapinkeittiomestarit.fi/