Suomalaiset nysvärit

liikenteessä

Kova on huoli toisten renkaista ja sumuvaloista noissa ikääntyneissä parhaat päivänsä nähneissä koslissa. Automerkit ovat tärkeät, mutta ei autojen kunto vaikka kaikilla nykyisillä autoilla saa merkistä riippumatta kortin hyllylle helpostikkin.
Onko yhtään tullut mieleen, että autojen ominaisuudetkin merkitsevät liikenneturvallisuudelle jotain? Uusien autojen ajo-ominaisuudet ovat kehitttyneet ja ajo voisi olla osaavan ajajan käsissä entistä turvallisempaa?
Netissä kiistellään kitka- nastarenkaiden paremmuudesta, mutta renkaiden kunnosta ei tunnuta välittävän. Mikä mahtaakaan olla kuivalla asfaltilla pilattujen kitkojen talvipito tai monta vuotta ajettujen nastarenkaiden pito ääritilanteissa vaikka pintakuvio riittäisikin katsastuksessa? Entä alustan kunnon merkitys talviajossa? Ajonvakautusjärjestelmien merkitys meidän talviliikenteessä?
Paljonkohan onnettomuuksiin on vaikuttanut huonosti putsattu auto, lumet katolla, ikkunat jäässä ja höyryt ikkunoissa?
Kannattaako autoa liuvutella silmukka ohjattuissa liikennevaloissa polttoaineen säästämiseksi?
Kannattaakko vilkkuja säästää panemalla vilkku päälle juuri käännyttäessä eikä ennakkoon?
Kannattaisiko ainakin vilkkaassa liikenteessä keskityyä ajamiseen ja unohtaa ikuinen säästämisvimma? Paras säästöhän tulee kun jättää turhat ajot pois ja ajaa välttämättömät reippaasti keskittyen vain liikenteeseen.

8

317

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Per Saukko

      Sitten sanovat otsa rypyssä ja pää kallellaan että maltti on valttia.

      • Antti Hirvi

        edelliseen kirjoittajaan.


      • Jaakko Peura
        Antti Hirvi kirjoitti:

        edelliseen kirjoittajaan.

        täsmälleen mitään lisäämättä/poistaen!


    • nysnysnys

      "Kova on huoli toisten renkaista ja sumuvaloista noissa ikääntyneissä parhaat päivänsä nähneissä koslissa. Automerkit ovat tärkeät, mutta ei autojen kunto vaikka kaikilla nykyisillä autoilla saa merkistä riippumatta kortin hyllylle helpostikkin.
      Onko yhtään tullut mieleen, että autojen ominaisuudetkin merkitsevät liikenneturvallisuudelle jotain? Uusien autojen ajo-ominaisuudet ovat kehitttyneet ja ajo voisi olla osaavan ajajan käsissä entistä turvallisempaa?"

      Uudet autot ovat tulleet turvallisemmiksi nimenomaan osaamattomien käsissä. Osaava pärjää uudella ja vanhalla.

      "Netissä kiistellään kitka- nastarenkaiden paremmuudesta, mutta renkaiden kunnosta ei tunnuta välittävän. Mikä mahtaakaan olla kuivalla asfaltilla pilattujen kitkojen talvipito tai monta vuotta ajettujen nastarenkaiden pito ääritilanteissa vaikka pintakuvio riittäisikin katsastuksessa? Entä alustan kunnon merkitys talviajossa? Ajonvakautusjärjestelmien merkitys meidän talviliikenteessä?"

      Ajan kitkoilla ympäri vuoden. Kilometrejä tullut jo 60000 noihin ja urasta yli puolet jäljellä. Jääpito on edelleen hyvä. Ajonvakautuksia en tarvii, mutta toivon osaamattomilta sellaiset löytyvän, etteivät tuki tietäni vähänkään liukkaammalla kelillä tai tule kylki edellä vastaan.

      "Paljonkohan onnettomuuksiin on vaikuttanut huonosti putsattu auto, lumet katolla, ikkunat jäässä ja höyryt ikkunoissa?"

      Kyllähän etuosan ikkunat ja peilit pitää putsata niin että ulos näkee. Valot myös. Mutta muuten aivan sama. Tuulilasia en naarputa skrapaamalla, se saa puhtaaksi lasinpesunesteellä ja ajaessa se sitten kuivuu. Montakohan kolaria on ajettu naarmuisen tuulilasin vuoksi?

      "Kannattaako autoa liuvutella silmukka ohjattuissa liikennevaloissa polttoaineen säästämiseksi?"

      Kannattaa. Hölmöjä ne jotka kiihyttävät ennen risteystä.

      "Kannattaakko vilkkuja säästää panemalla vilkku päälle juuri käännyttäessä eikä ennakkoon?"

      Tämä on mersumiesten ongelma lähinnä.

      "Kannattaisiko ainakin vilkkaassa liikenteessä keskityyä ajamiseen ja unohtaa ikuinen säästämisvimma? Paras säästöhän tulee kun jättää turhat ajot pois ja ajaa välttämättömät reippaasti keskittyen vain liikenteeseen."

      Liikenne sujuu paremmin kun ajetaan tasaisemmin huippunopeudesta tinkimällä, pysähdyksiä välttämällä ja ripeästi kiihdyttämällä.

      • vanhat leidit

        Autolla ajeleminen on sallittua (melkein) kaikille ihmisryhmille. Yksi joukko on lukuisat rouvat, jotka parhaansa mukaan sompailevat kauppaan ja ompeluseuroihinsa, usein kuljettaen sitä jo rapistunuta ukkoaan mukanaan.
        Muiden kuskien pitää ottaa nämä hitaammatkin huomioon, etenkin jos niin hyviä kuskeja ovat uin täällä itseään kehuskelevat.
        Eiks se niin ole, että ketjussa ratkaiseva on heikoin lenkki, sovitellaanpa tekemisemme sen mukaan.
        Hyvä pysyväisohje on, että auto on hallittava näkyvissä olevalla tienosalla yllättävissäkin tilanteissa eli hirven pimeässä loikatessa eteen tai koulupojan porttikongista juostessa pallonsa perässä.


    • Uusien autojen piilomainonnan voi naamioida myös otsikolla "Suomalaiset nysvärit"....

      Suoraan sanottuna se, että "uusien autojen ajo-ominaisuudet ovat kehittyneet" on paskapuhetta.

      Elektroniikka, jolla peitellään autojen ajettavuuspuutteita, se vain on "kehittynyt", ei ajettavuus.

      • tilastot ja käytäntö toista

        Noinhan kuulee väitettävän, mutta on todettava, että hyvällä ajonvakausjärjestelmällä varustetulla autolla on huomattavasti turvallisempaa ajaa kuin vanhoilla ilman sitä. Tilastot myös kiistatta todistavat, että 10 000 ihmishenkiä pelastuu vuosittain Euroopassa kyseisen varusteen avulla.
        Vaikka me suomalaiset ollaan niin kovia jätkiä niin silti kehitys kulkee ja uutta parempaa kehitetään jatkuvasti.


      • ajonvakautusjärjestelmä
        tilastot ja käytäntö toista kirjoitti:

        Noinhan kuulee väitettävän, mutta on todettava, että hyvällä ajonvakausjärjestelmällä varustetulla autolla on huomattavasti turvallisempaa ajaa kuin vanhoilla ilman sitä. Tilastot myös kiistatta todistavat, että 10 000 ihmishenkiä pelastuu vuosittain Euroopassa kyseisen varusteen avulla.
        Vaikka me suomalaiset ollaan niin kovia jätkiä niin silti kehitys kulkee ja uutta parempaa kehitetään jatkuvasti.

        löytyy kuitenkin siitä kaasupolkimesta:) Itselläni on kortti ollut reilu 2v. Ensimmäinen talvi meni vm.88 Ford Escortilla, joka lähti liukkailla muutaman kerran lapasesta, mutta onni oli matkassa.

        Toinen talvi meni vm.99 Mitsu Carismalla, joka oli suuri edistysaskel edelliseen autoon, olihan siinä jopa abs-jarrut:) varsinaisia "tilanteita" tuon auton kanssa ei ollut.

        Nykyinen vm.03 Mazda6 taas sisältää enemmän nykytekniikkaa mm. ajonvakautusjärjestelmän. Kaikista pahin tilanne on kuitenkin tullut nykyisen autoni kanssa. Johtuu osittain kuitenkin siitä, että innostuin leikkimään liukkaalla tiellä. Tosin tämä tapahtui syrjäisellä tiellä keskellä yötä, eikä muuta liikennettä ollut ja nopeus oli n.35km/h kaarteeseen tultaessa. Postilaatikko oli kuitenkin lähteä mukaani:)

        Pointtini on kuitenkin se, että ei pidä tuudittautua uuden auton tuomaan turvallisuuden tunteeseen.

        Kaikissa autoissani on ollut hyväkuntoiset talvirenkaat(nastat):)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      207
      5150
    2. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      46
      4790
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      202
      2759
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      135
      2348
    5. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      65
      1982
    6. Maailman laiskin eläin: persu

      Persu ei ole eläessään laittanut rikkaa ristiin itsensä elättämiseen. Luonnossa tuollainen ei olisi mahdollista, mutta s
      Maailman menoa
      112
      1861
    7. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      67
      1804
    8. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      208
      1684
    9. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      152
      1242
    10. Martina tienaa itse rahansa

      Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      250
      1001
    Aihe